SUOMI JA ITSENÄISYYS
Kuvassa Tarton rauhan rajat.
Koska edellisessä kirjoituksessani "Se meni jo - vuosi 2016!" ollut käsitykseni Suomen itsenäisyydestä on herättänyt niin paljon polemiikkia katsoin aiheelliseksi palata asiaan. Kirjoitin mm. " Vuosi vaihtui suuren juhlan merkeissä. Juhlittiin 100-vuotista Suomen itsenäisyyttä. Juhlinnan tuoksinassa vain unohdettiin, että 31.12.2016 ja 1.1.2017välisenä yönä tuli vasta 99 vuotta täyteen Suomen ns. itsenäisyyttä. Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden 31.12.1917 juuri ennen puoltayötä, joten satavuotisjuhlan pitäisi pitää vasta vuoden kuluttua 31.12.2017 juuri ennen puolta yötä. Suomi on nyt siis vasta 99-vuotias, ei 100-vuotias! Suomi on 100-vuotias vasta 2018. Itsenäisyysjuhla 6.12.2017 ei voi olla satavuotisjuhla, koska Suomi ei vielä silloin ole satavuotias!"
Käsitykseni perustuu tietenkin kirjoitettuun sanaan ja muihin tietolähteisiin. Enhän itse ole voinut olla mitenkään mukana noissa tapahtumissa. Mutta olen voinut vertailla monia tietolähteitä ja myös nykykäsityksiä erilaisten valtioiden itsenäistymisistä ja pyrkimyksistä itsenäisyyteen. Jonkin valtion tai kansan itsenäisyys ei yleensä synny siitä, että joku kansa haluaa itsenäisyyttä. Itsenäisyys tunnustetaan ja sen tekevät yleensä muut valtiot ja kansakunnat. Mutta tapahtumat kansakunnan sisällä ennen tunnustamista voivat vaikuttaa itsenäisen kansakunnan syntymiseen. Näin oli myös Suomessa. Nykyään on olemassa suuri määrä kaikenkarvaisia kansainvälisiä sopimuksia, mutta useinkaan ne eivät vaikuta lopputulokseen. Näyttää siltä, että politiikalla on enemmän merkitystä kuin sopimuksilla.
Se mitä Suomessa tapahtui 1917 ja ennen sitä tiedetään suurin piirtein, koska siitä on kirjoitettu meillä niin paljon. Mutta mitä muualla tapahtui Suomen asian yhteydessä siitä ei paljoakaan Suomessa tiedetä. Käsittääkseni ajatuksen Suomen itsenäisyydestä otti ensimmäisenä vakavasti esille Josif Vissarionovits Dzugasvili eli ystävämme Stalin. Hän ehdotti jo maaliskuussa 1917 Suomelle itsenäisyyttä. Toisen kerran hän ehdotti tätä saman vuoden kesäkuussa. Ennen Venäjän vallankumousta lokakuussa Stalin vieraili usein Suomessa kokouksissa, joissa tapasi myös Leninin. Hän piti Suomea ja sen kansaa ystävänään ja ilmeisesti tästä tuli hänen ideansa.
Itsenäisyysjulistus Suomessa hyväksyttiin eduskunnassa 6. joulukuuta 1917. Mutta sehän ei merkitse sitä, että Suomi sai itsenäisyyden tuolloin. Svinhufvudin hallitus lähetti itsenäisyyden tunnustamispyynnön Ruotsille, Norjalle, Tanskalle, Saksalle, Ranskalle ja Britannialle. Nämä valtiot eivät kuitenkaan suostuneet tunnustamaan Suomea itsenäiseksi, kuten hyvin tiedetään. Maat kehottivat kääntymään Leninin puoleen. Näin ei kuitenkaan tehty heti vaan päätettiin 22.joulukuuta pyytää itsenäisyyden tunnustamista Venäjän perustuslakia säätävältä kansalliskokoukselta. Tämä oli virhe, koska asiasta ei tullut mitään. Lopulta Svinhufvudin, Carl Enckellin ja Gustav Idmanin muodostama valtuuskunta lähti 29. joulukuuta Pietariin. Kansankomissaarien neuvosto antoi tunnustusesityksen muutamaa minuuttia ennen puoltayötä 31. joulukuuta 1917 (vanhan ajanlaskun mukaan 18.12.). Sen allekirjoittivat Lenin, Trotski, Petrovski, Stalin, Steinberg, Karelin ja Schlichter todistajina Bonts-Brujevits ja sihteeri Gorbunov. Tähän Suomen valtuuskunta ei tyytynyt vaan odotti tunnustusta suoraan Leniniltä ja sen myös sai. Lenin siis antoi Suomelle itsenäisyyden tämän mukaan. Yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea vahvisti päätöksen 4. tammikuuta 1918 ja luovutti sen suomalaisille 5. tammikuuta 1918.
Vasta tämän jälkeen alkoivat muut maat tunnustaa Suomen itsenäisyyden. Neuvostoliitto oli siis ensimmäinen. 4. tammikuuta 1918 sen tunnustivat Neuvostoliiton lisäksi Ranska, Ruotsi ja Saksa. Britannia tunnusti vasta 6. toukokuuta 1919 ja Yhdysvallat 7. toukokuuta 1919 - siis melkein puolitoista vuotta myöhemmin kun ensimmäiset valtiot. Näissä suhteissa käsitys, että Suomi viettäisi 100-vuotisjuhlaa jo 2017 on väärin ja epätosi. Tämän osoittaa oikeutuksensa sillä, että Suomi ei ollut saanut vielä varsinaista itsenäisyytensä tunnustusta 1917. Suomi voisi viettää 100-vuotisjuhlaa 2017 ja 2018 uudenvuoden yönä, koska Lenin ainakin suullisesti myönsi asian. Minusta on vähän absurdia viettää 100-vuotsijuhlaa 6.12.2017, koska Suomen tunnustamisesta ei ollut kulunut vielä sataa vuotta. Tämä on siis henkilökohtainen mielipiteeni.
Tähän liittyy pieni episodi, jota useinkaan ei ajatella. Jos Venäjällä Lenin ja bolsevikit eivät olisi voittaneet vallankumousta Suomi ei olisi itsenäinen valtio. Nimittäin Venäjän keisarikunta oli yhtenäisvaltakunta, josta perustuslaillisesti ei voinut erota. Tämä voisi olla yksi syy, miksi Mannerheim ei hyökännyt Pietariin 1919, vaikka Neuvostoliitto oli tuolloin vielä heikoimmillaan. On sanottu tutkimusten mukaan, että jos Mannerheim olisi hyökännyt tuolloin Pietariin, Lenin ja bolshevikit olisivat hävinneet taistelun. Valkoisten venäläisten kenraali Nikolai Judenitsh asui 1918 Mannerheimin vieraana Suomessa Helsingissä ja toivoi, että Mannerheim olisi hyökännyt suomalaisvoimin Pietariin, mutta selosti samalla ettei kukaan valkoisten kenraaleista olisi voinut hyväksyä Suomen eroamista Venäjän valtakunnasta. Samaa mieltä olivat myös muut Venäjän armeijan valkoiset kenraalit Anton Denikin ja Aleksandr Koltsak. Tämä voi olla yksi syy, miksi Suomi kääntyi Leninin puoleen. Ainakin oletan niin. Jälkinäytöksenä voin kirjoittaa, että Judenits siirtyi Suomenlahden tuolle puolelle ja kokosi Eestissä armeijan, hyökkäsi 1920 Pietariin, mutta punaiset olivat jo vahvistuneet niin, että löivät tämän armeijan helposti.
Tässä on hyvä vilkaista myös joidenkin muiden valtioiden itsenäisyyspyrkimyksiä. Teen tämän lyhennettyinä versioina tilan puutteen vuoksi. Lähes samaan aikaan kuin Suomi sai itsenäisyyden 1919 Irlannissa puhkesi vapaussota Britanniaa vastaan. Verisen sodan jälkeen aselevosta sovittiin 1921 ja itsenäisyyden Irlanti sai vasta 1931, paitsi Pohjois-Irlanti, joka jäi omituisesti Britannialle. Tästä seurasi aseellisia yhteenottoja Britannian kanssa, jotka ovat jatkuneet melkein meidän päiviimme saakka. Erilaiset aseelliset ryhmät, kuten IRA, INLA, CAC ja RIRA sekä monet muut jatkoivat taistelua itsenäisyyden puolesta tai Irlantiin liittymisen puolesta. Aseellinen toiminta ei ole vieläkään kadonnut Pohjois-Irlannin katukuvasta. Yleensä väkivallan syynä pidetään kiistaa siitä, kuuluko alue Irlantiin tai Britanniaan. Jotkut ajattelevat taustalla olevan uskonnollisia syitä.
Käytännöllisesti katsoen Israelin valtiolla on pitkä menneisyys. Mutta tässä on turha lähteä liian kauas asioiden perään. Aloitetaan Katariina Suuresta, joka perusti juutalaisten asuinalueen черта́ осе́длости (tserta osedlosti) 1791, laajan alueen, jolla juutalaiset alamaiset saivat asua. Laajimmillaan alue sijaitsi Liettuan, Latvian, Valko-Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Länsi-Venäjän ja Itä-Puolan alueilla. Alue lakkautettiin 1917. 1800-luvun lopulla esiintyi ajatuksia itsenäisestä juutalaisesta kansallisvaltiosta. Nykyisen Israelin valtion alueelle alkoi muuttaa juutalaisia 1881 -1903. Mutta alueelta muutti myös pois paljon juutalaisia. Neuvostoliittoon perustettiin 1928 Kaukoitään Juutalaisten autonominen alue Еврейская автономная область ( Jevreiskaja avtonomnaja oblast). Autonomian alue sai 1934. Tämä on yhä olemassa, mutta paljon juutalaisväestöä on muuttanut sieltä pois mm. Israeliin.
Katariina Suuren Tserda osedlosti ja juutalaisen väestön prosentuaalinen luku.
Jevreiskaja avtonomnaja oblast.
Toisen maailmansodan aikana Hitler keksi, että kaikki juutalaiset piti siirtää Madagaskarille, mutta tehtävän osoittauduttua käytännössä mahdottomaksi hän päättikin pistää heidät hengiltä. Tämän tunnemme nimeltä Holokausti. Toisen maailmansodan jälkeen 1947 - 1948 Palestiinaan alkoi muuttaa runsaasti juutalaisia. Syntyi konflikteja jo paikalla asuvien arabien ja juutalaisten välillä. YK:ssa päätettiin 1947 jakaa alue arabi- ja juutalaisvaltioihin. Käytännössä se tapahtui ajamalla paikallinen arabiväestö pois omilta mailtaan juutalaisten tieltä. Noin 750 000 (toisten tietojen mukaan 1,2 miljoonaa) Palestiinan arabia karkotettiin väkivalloin tai pakeni kodeistaan tyhjän päälle (pakolaisleireihin). Tämä tiesi tietenkin tulevaa väkivaltaa, joka jatkuu yhä tänä päivänäkin.
1948 perustettiin nykyinen Israelin valtio. Neuvostoliitto kannatti voimakkaasti valtion perustamista ja ensimmäinen Israelin valtion tunnustaja oli Neuvostoliitto. Aluksi Israel olikin sosialistinen valtio, mutta on ajan myötä muuttunut nykyisekseen. Jos käyt Israelissa huomaat, että siellä puhutaan varsin paljon myös venäjää. Yhä tänä päivänä Israeliin muuttaa juutalaisia ympäri maailmaa.
Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa muodostui useita uusia itsenäisiä valtioita. Siitä tässä muutamia huomioita. Ensimmäiseksi otan entisen Jugoslavian alueen. Toisen maailmansodan jälkeen Jugoslaviaa johti kommunistijohtaja Josip Broz Tito. Hän oli hyvin taitava poliitikko ja piti maan koossa ja maassa vallitsi rauha. Tito kuoli1980, mutta maa oli keskimäärin rauhallinen. Jugoslavian kansa koostui lukuisista erilaisista etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä, jotka elivät rinnakkain rauhanomaista eloa. Neuvostoliiton hajottua yksi näkemys on se, että Jugoslavian asioihin puututtiin ulkoa päin.
Todisteita siitä, että Yhdysvallat ja CIA puuttuivat salaisesti maan sisäisiin asioihin on runsaasti. CIA:n tarkoituksena oli tuhota maassa vallinnut sosialismi ja hajottaa maa pieniin osiin. Tässä käytettiin hyödyksi maan erilaisia etnisiä ja uskonnollisia kansanosia. Maahan tuotiin lentolasteittain uskonnollisesti fanaattisia aggressiivisia ryhmittymiä. Näiden tarkoitus oli nostattaa vihamielisyyttä eri uskontokuntien ja etnisten kansallisuuksien välille, jotka olivat vuosikymmeniä asuneet rinnakkain täysin rauhassa. Ryhdyttiin lietsomaan vihaa ja nationalismia eri ryhmittymien välillä. Syntyi sota 1991 ja sosialismin romahdus, mikä olikin Yhdysvaltojen päätarkoitus. USA ja Nato puuttuivat taisteluihin. Sota saatiin päätökseen 1995 ja siinä kuoli 100 000 - 300 000 ihmistä. CIA oli saanut tavoitteensa.
Serbia olisi halunnut pitää maan yhtenäisenä, mutta ei onnistunut ulkoisen painostuksen johdosta. Syntyi lukuisia pieniä valtioita, joista kiistellyin on Kosovo ja sen itsenäisyys. Serbialueella sijaitsevassa Kosovossa järjestettiin 2012 kansanäänestys itsenäisyydestä ja Kosovo julistettiin itsenäiseksi. Tämä on kyseenalaista, koska kansanäänestys oli perustuslain vastainen. Länsimaat ovat hyväksyneet itsenäisyyden ja Suomi niiden mukana. Serbia ei ole sitä hyväksynyt eikä Venäjä. Kansainvälinen tuomioistuin pidättyi ottamasta kantaa, onko Kosovolla kansainvälisen oikeuden mukaan oikeus itsenäistymiseen. Laillinen oikeutus siihen siltä kuitenkin puuttuu. Näin länsimaat, mukana Suomi, toimivat Kosovon tapauksessa selkeästi kansainvälisten lakien vastaisesti. Tämän mukaan pitäisi hyväksyä sitten myös Georgiassa Etelä Ossetian ja Abhasian sekä Ukrainassa Donetskin ja Luganskin itsenäisyys. Näissä on suoritettu myös kansanäänestykset itsenäistymisestä. Mutta palaan vielä asiaan.
Jaettu Jugoslavia ja Kosovo.
Kuten muistetaan Neuvostoliiton hajottua Venäjä vajosi varsin syvään alennustilaan. Tältä ajalta muistetaan Tsetsenian sodat, joita käytiin kaksi, ensimmäinen 1994 - 1997 ja toinen 1999 - 2009. Sota alkoi kun islamilaiset tsetseeniterroristit aikoivat käyttää Venäjän heikkoutta hyväkseen ja perustaa islamilaisen tasavallan nimeltään "Pohjois-Kaukasian islamilainen tasavalta" ja tarkoituksena oli laajentua kaikkiin lähitasavaltoihin. Yhteyksiä oli muihin maailman terroristijärjestöihin, joita myös osallistui taisteluihin. Tämä oli periaatteessa samanlaista, kuin Isisin yritys perustaa islamilaisen saria-lakiin pohjautuvan kalifaatti Irakiin, Syyriaan ja lähialueille vuonna 2014. Tämä usein unohdetaan länsimaisissa kommenteissa. Myös keinot olivat samanlaisia. Toiminta oli hyvin raakaa ja samankaltaista kuin Isisin toiminta nykyään. Esimerkiksi venäläisiä vangiksi saatuja sotilaita nyljettiin elävältä tai pää leikattiin irti tai heidät haudattiin elävältä maahan. Järjestettiin terrori-iskuja ympäri Venäjää, esimerkiksi bussikaappaus Mineraljnie Vodassa, panttivankidraama Moskovalaisessa teatterissa 2002, Beslanin koulukaappaus 2004, jossa kuoli 340 lasta, erilaiset pommi-iskut metroissa ja rautatieasemilla jne. Siis samanlaista, kuin Isisin erilaiset iskut nykyään Euroopassa: Pariisissa, Brysselissä ja Saksassa. Onneksi olosuhteiden parannuttua Venäjällä yhdessä tavallisten tsetseenien kanssa saatiin terroristit kukistettua. Maailmalla länsipropaganda väittää terroristien taistelua itsenäisyystaisteluksi. Nykyään alueella on melko rauhallista ja Tetsenia kuuluu Venäjän federaatioon. Täältä on peräisin venäläisten erinomainen taito taistella terroristeja vastaan.
Tsetsenia sijaitsee terrorismin leviämisen kannalta hyvin tärkeällä alueella.
Vuonna 2006 Etelä-Ossetiassa pidettiin kansanäänestys, jossa 99 prosenttia kansasta äänesti itsenäisyyden puolesta ja tämä siis tarkoitti eroamista Georgiasta. Yli puolet Etelä-Ossetian asukkaista on myös Venäjän kansalaisia - heillä on siis kaksoiskansalaisuus. Vuonna 2008 alkoi Georgian (Gruusian) sota kun silloinen Georgian presidentti Mikheil Saakasvili hyökkäsi Etelä-Ossetiaan, jossa oli 500 venäläistä rauhanpuolustajaa turvaamassa rauhaa. Seurauksena syttyi sota, joka kesti viisi päivää. Seurauksena sodasta Venäjän silloinen presidentti Dmitri Medvedjev antoi Georgialle turpiin ja Etelä-Ossetia säilytti itsenäisyytensä.
Abhasiassa järjestettiin 1999 kansanäänestys, jossa 97 prosenttia kansasta kannatti itsenäisyyttä. Tätä ei oltu tunnustettu. Abhasia käytti Georgian sotaa hyväksi 2008 ja sai strategisesti tärkeitä alueita hallintaansa. Myöhemmin Georgian entinen presidentti Saakasvili sai syytteitä murhista ja valtion varojen kavaltamisesta ja 27 vuoden vankilatuomion, mutta hän pakeni Yhdysvaltoihin ja myöhemmin Ukrainaan, jossa sekoilee nykyisin. Georgian sodan tuloksena syntyi kaksi uutta itsenäistä valtiota: Etelä-Ossetia ja Abhasia, joita länsimaat eivät ole tunnustaneet vaan pitävät yhä Georgiaan kuuluvina. Muutamat valtiot ovat kuitenkin tunnustaneet näiden itsenäisyyden, mukana myös Venäjä.
Etelä-Ossetia ja Abhasia Georgian sodan aikana.
Vuonna 2014 Ukrainassa Kiovassa tapahtui vallankaappaus, jossa kuoli yli 100 ihmistä. Uutta valtaa eivät hyväksyneet Krimin ja Itä-Ukrainan asukkaat. Krimillä järjestettiin maaliskuussa 2014 kansanäänestys, jossa 96,77 prosenttia asukkaista äänesti Venäjään liittymisen puolesta. Venäjä hyväksyi äänestyksen tuloksen ja näin täysin verettömästi Krim liitettiin Venäjään. Yhtä onnekkaasti ei käynyt Itä-Ukrainassa. Donetskissa ja Luganskissa (Luhanskissa) järjestettiin myös kansanäänestykset, joissa yli 80 prosenttia äänesti itsenäistymisen puolesta ja 11. toukokuuta 2014 julistettiin Donetskin ja Luganskin kansantasavallat syntyneiksi. Myöhemmin kansantasavallat ilmoittivat perustavansa uuden tasavallan Novorossijan eli Uusvenäjän. Yksikään valtio ei ole tunnustanut uutta tasavaltaa ja sen itsenäisyyttä. Sen sijaan Ukrainan Kiovan hallitus julisti terrorismin vastaisen sodan ja hyökkäsi Itä-Ukrainaa vastaan. Käytiin kaksi, joidenkin mukaan kolme, sotaa, jotka kaikki kiovalaiset joukot hävisivät. Itä-Ukraina sai kaikissa murskavoitot. Sota jatkuu yhä tänä päivänä ja siinä on kuollut jo yli 10 000 ihmistä. Sodan lopettamiseksi on Minskissä Valko-Venäjällä pidetty kaksi kokousta, mutta todellista rauhaa ei ole saatu aikaiseksi.
Novorossija
Suomi sai siis itsenäisyytensä äärimmäisen helposti. Sitä seurasi tosin verinen sisällissota 1918. Tästä kaikesta tulee semmoinen kuva, että jonkun kansan itsenäistyminen ei riipu mitenkään kansan halusta tai sen omasta tahdosta. Näyttää siltä, että nykyvaltioiden itsenäisyyden tunnustaminen on jonkinlaista poliittista peliä, jossa keinoina ovat kaikenmoiset säännökset, joilla vahvemmat vallat pelaavat. Jos säännöt eivät sovellu määrättyihin tilanteisiin, niitä voidaan rikkoa ja jos ei muuten, vaikka väkivaltaa käyttäen. Itsenäistymisessä kansojen omalla tahdolla ei ole merkitystä. Itsenäisyyttä odottaa vielä monta valtiota, niiden joukossa esim. Katalonia Espanjassa ja Transnistria Moldovassa.
Aiheeseen liittyviä osoitteita:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti