sunnuntai 7. syyskuuta 2025

 

 

IDÄSSÄ TAPAHTUU!

Kaikki alkoi Kiinan Tianjinissä, jossa pidettiin Sangahain yhteistyöjärjestön (Shanghai Cooperation Organisation SCO) kokous 1. - 2.9.2025. Järjestöön kuuluu kymmenen jäsentä Kiina, Kazakstan, Kirgisia, Venäjä, Tadzikistan, Uzbekistan, Intia, Pakistan, Iran ja Valko-Venäjä. Kokous oli järjestön 25. kokous. Kokoukseen osallistui lisäksi 16 muiden valtioiden päämiestä tai naista. Euroopasta näköjään vain Slovakian ja Serbian johtajat osallistuivat kokoukseen. Kokous herätti kuitenkin koko maailmassa valtavaa huomiota. Maailman kolme suurta kohtasivat lämpimissä tunnelmissa. Venäjän Vladimir Putin, Kiinan Xi Jinping ja Intian Narendra Modi tapasivat toisensa ja keskustelivat keskenään.

Kohtaaminen herätti maailmalla erilaisia reaktioita. Euroopassa oltiin lähinnä hyvin järkyttyneitä. Eurooppalainen lehdistö oli paniikissa ja shokissa. Euroopassa ei oikein osata hyväksyä, että on olemassa EU:ta monin tavoin isompi, monipuolisempi ja laajempi järjestö kuin se itse. Lisäksi Euroopassa pelätään niitä päätöksiä, tapahtumia ja menetelmiä, joita SCO käyttää. Näyttää siltä, kuin järjestö olisi monin tavoin edistyksellisempi, kehittyneempi  ja modernimpi kuin EU. Puhuttiin jopa, että Eurooppa on nyt suuren kaaoksen keskellä.

Maailmalla kuitenkin enemmän huomiota herätti Vladimir Putinin, Xi Jinpingin ja Narendra Modin tapaaminen ja erilaiset neuvottelut näiden kolmen kesken. Ensimmäiseksi tapasivat Putin ja Modi. Heidän tapaamisensa oli uskomattoman lämmin ja ystävällinen. He jopa kävelivät käsi kädessä tapaamaan Kiinan Xi Jinpingiä. Kolmen hienon ihmisenlämmin kohtaaminen on tuottanut suurinta järkytystä Eurooppaan.

Putin tarjosi Narendra Modille kuljetuksen Aurus virka-autossaan. Viesti on ilmeisesti symbolinen, koska Putin jakoi Trumpin kanssa Cadillakin Alaskassa. Hämmästyttävää oli kuitenkin se, että he jäivät keskustelemaan autoon yli 50 minuutiksi kahden kesken. Ei ole tietoa mistä he keskustelivat.


Suurta järkytystä tämä tapaaminen herätti myös varmasti Yhdysvalloissa ja presidentti Trumpissa. Hän oli määrännyt Intialle suuret sanktiot, mutta nyt Intia ohitti sanktiot ja valitsi idän ja Venäjän. Trump katosi pariksi päiväksi ja hänen luultiin jopa kuolleen. Lisäksi Valkoisen talon ikkunoista heiteltiin tavaroita, joista myöhemmin sepusteltiin, että ne olivat remonttimiesten heittämiä. Tähän ei kuitenkaan kukaan oikein usko. No Trump kertoi myöhemmin, että hän oli pelaamassa golfia. Vähän epäilyttävät nämä selitykset.

SCO:n valtionpäämiesten neuvoston 25. kokous pidettiin Meijiangin kansainvälisessä kongressi-  ja messukeskuksessa Tianjinissa Kiinan presidentin Xi Jinpingin johdolla. Keskustelua käytiin monenvälisen yhteistyön kehitysnäkymistä Shanghain yhteistyöjärjestön koko toiminnan kirjolla politiikan, turvallisuuden, kaupan, investointien, energian, teollisuuden, kestävän kehityksen, uusien teknologioiden, kansainvälisten ja alueellisten ohjelmien aloilla sekä järjestön työn parantamiseen liittyvistä kysymyksistä. Valtuuskuntien johtajat esittivät useita ehdotuksia ja aloitteita. Lisäksi tehtiin öljysopimuksia, ydinvoimaloiden toimituksista keskusteltiin, avaruusyhteistyö oli esillä, korkeakoulujen yhteistyö, taloudellinen yhteistyö pankkialalla mm. kehittämällä oma pankkijärjestelmä tarkoituksena päästä lopullisesti irti dollarin ylivallasta.

Kokouksen tuloksena hyväksyttiin 24 asiakirjaa, mukaan lukien Tianjinin julistus, Shanghain yhteistyöjärjestön kehitysstrategia vuoteen 2035, SCO:n valtionpäämiesten neuvoston lausunto toisen maailmansodan päättymisen 80-vuotispäivän ja Yhdistyneiden Kansakuntien perustamisen yhteydessä sekä useita temaattisia lausuntoja. Jäsenvaltiot allekirjoittivat sopimukset SCO:n huumeidenvastaisesta keskuksesta ja SCO:n jäsenvaltioiden turvallisuutta uhkaavien haasteiden ja uhkien torjunnan yleiskeskuksesta. Edellä mainittujen keskusten avajaisseremonia pidettiin.

Tosin hyvin tärkeitä olivat myös henkilökohtaiset tapaamiset ja esimerkiksi sovittiin uuden suuren kaasuputken toimittamisesta Venäjältä Kiinaan. Mukana olivat Vladimir Putin, Xi Jinping ja Mongolian presidentti Khurelsukh Ukhnaa. Power of Siberia 2 putki toisi kaasua Venäjän Jamalin niemimaalta Itä-Mongolian läpi Pohjois-Kiinaan. Uuden kaasuputken kokonaispituus olisi noin 3 500 kilometriä, ja lähes tuhannen kilometrin reittiosuus kulkisi Mongolian kautta. Kiina tarvitsee tuotantolaitoksiinsa loputtomasti energiaa ja sitä riittää Venäjältä. Myös Mongolia tarvitsee kaasua. Venäjä on maailman suurin putkikaasun toimittaja.

Tietenkin seurasi runsaasti eri valtioiden edustajien kahdenvälisiä tapaamisia. Huomattavaa oli, että Venäjän presidentti Putin tapasi muiden lisäksi myös  Slovakian pääministeri Robert Ficon, Serbian presidentti Aleksandar Vučićin ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin. Huomattavaa on, että Slovakia on EU:n ja Naton jäsen ja Turkki on Naton jäsen. Erdoğan pyysi Putinia vieraakseen turkkiin.

 Valtioiden päämiesten neuvoston jälkeen järjestettiin ”SCO Plus” -kokous aiheesta ”Monenvälisyyden muuttaminen toiminnaksi, alueellisen turvallisuuden varmistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen”. Tapahtumaan osallistuivat jäsenvaltioiden johtajat, tarkkailijavaltio Mongolia, vuoropuhelukumppaneiden – Azerbaidžanin, Armenian, Kambodžan, Malediivien, Myanmarin, Nepalin, Turkin, Egyptin, puheenjohtajamaan vieraan Turkmenistanin, Indonesian, Laosin, Malesian ja Vietnamin – sekä YK:n, SCO:n, IVY:n, ASEANin, CSTO:n, ETY:n, CICA:n, ECO:n ja AIIB:n toimeenpanevien elinten johtajat. Tianjinin huippukokouksen päätteeksi Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitean poliittisen toimiston jäsen, Kiinan kansantasavallan ulkoministeri Wang Yi ja SCO:n pääsihteeri Nurlan Jermekbajev pitivät yhteisen lehdistötilaisuuden toimittajille.

Xi käytti puhetta hyväksi edistääkseen järjestön sisäisen kehityspankin perustamista mahdollisimman nopeasti. Tämä tukisi jäsenmaiden yhteistyötä ja turvallisuutta. Kiinan kumulatiivinen kauppa SCO -maiden kanssa on ylittänyt 2,3 biljoonaa dollaria.  Kiina on itse valmis antamaan jäsenmaille seuraavan kolmen vuoden aikana 1,4 miljardin dollarin edestä lainoja. Mailla on halua myös edistää itsenäisen maksujärjestelmän luomista, joka ei olisi altis pakotteille ja riippuvainen nykyisestä kansainvälisestä pankkijärjestelmästä. Tavoite on esillä myös BRICS-maiden kesken, joka on laajempi ja enemmän talouteen painottuva yhteistyöjärjestö kuin alueellisempi SCO. Xin mukaan SCO toimisi rakentavassa hengessä, vastustaisi hegemonioita ja voimapolitiikkaa ja edistäisi monenkeskisyyttä. Kaikkien maiden, riippumatta koosta, voimasta tai rikkaudesta, pitäisi tasavertaisesti osallistua, päättää ja hyötyä globaalista hallinnosta. Xi esitteli myös suunnitelmansa Shanghain yhteistyöjärjestön johtamasta kehitysyhteistyöpankista. Xi sanoi myös, että SCO:n kymmenelle jäsenmaalle tulee mahdollisuus käyttää Kiinan BeiDou -satelliittijärjestelmää, jolla voitaisiin korvata USA:n hallinnoima GPS-järjestelmä.

 ”Näyttää siltä, ​​että SCO voisi ottaa johtavan roolin pyrkimyksissä muodostaa oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi globaali hallintajärjestelmä”, Putin ehdotti ja lisäsi, että se perustuisi kansainvälisen oikeuden ensisijaisuuteen ja YK:n peruskirjan keskeisiin määräyksiin. Tämän valossa, Venäjän presidentti jatkoi, Venäjä on pannut merkille Kiinan presidentti Jinpingin ajatukset asiasta. Putinin mukaan aiheesta on tullut ”erityisen ajankohtainen tilanteessa, jossa jotkut maat eivät vieläkään luovu pyrkimyksestään saavuttaa hallitsevaa asemaa kansainvälisissä asioissa”. Tapaamisessa Modin kanssa Putin totesi, että Venäjän ja Intian suhteet kehittyvät aktiivisesti erityisen etuoikeutetun strategisen kumppanuuden periaatteiden mukaisesti.

 Moskova arvostaa suuresti Kiinan, Intian ja muiden kumppaneiden ponnisteluja Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi; Ukrainan kriisin perimmäisiin syihin on puututtava pitkän aikavälin ratkaisun löytämiseksi; Ukrainan kriisi ei syntynyt ”hyökkäyksestä”, vaan vallankaappauksesta; Länsimaiden yritykset vetää Ukraina Natoon ovat yksi Ukrainan kriisin syistä; SCO lisää tasaisesti vaikutusvaltaansa kansainvälisten kysymysten käsittelyssä; SCO:n hallitusten päämiesten kokous pidetään Moskovassa marraskuussa;Vuoropuhelu SCO:n sisällä auttaa luomaan perustan uudelle Euraasian turvallisuusjärjestelmälle, joka korvaa vanhentuneet eurokeskeiset ja euroatlantilaiset mallit; Kansallisia valuuttoja käytetään yhä enemmän SCO-maiden keskinäisissä kauppasopimuksissa.

”Järjestön sisällä kukaan ei häiritse ketään”, hän lisäsi, ja ”koko maailma näkee tämän yhteistyöhengen, vaikka on monia voimia, erityisesti Euroopassa, joiden tavoitteet ovat yhteistyötä vastaan”. Länsimaiden hallitukset ovat kamppailleet erimielisyyksien kanssa tärkeissä globaaleissa kysymyksissä, kuten kansainvälisissä kauppakäytännöissä, Israelin sotilasoperaatiossa Gazassa ja Ukrainan konfliktissa – kaikki nämä ovat aiheuttaneet kitkaa Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten välille sekä Euroopan unionin sisällä. Venäjä ja Kiina väittävät, että nämä vaikeudet johtuvat Yhdysvaltojen pyrkimyksistä säilyttää 1990-luvulla nauttimansa yksinapainen hegemoniaan perustuva valta-asema. Idän suurvallat sen sijaan edistävät moninapaista kansainvälistä järjestystä, jonka he sanovat olevan oikeudenmukaisempi ja demokraattisempi.

Euroopassa ja Yhdysvalloissa tapahtumaa kommentoitiin järkyttyneinä,  että Kiina käyttää hyväkseen Trumpin Yhdysvaltojen jättämää tyhjiötä . Trumpin johdolla maa on vetäytymässä kansainvälisestä johtajan roolistaan. Länsikeskeisyyden aika on maailmassa ohi. Trumpin määräämät 50 prosentin tullit Intialle olivat rangaistus siitä, että Intia ostaa Venäjän öljyä. Näin Trump kuitenkin työnsi Intian Kiinan ja Venäjän syliin. Intiasta on tullut Kiinan jälkeen toiseksi suurin venäläisöljyn ostaja.

 
Tällaisena länsi näkee teräskolmikon

Kiinan ja Intian lähentymisellä on turvallisuus- ja talouspoliittisia vaikutuksia Aasiassa. Kiina näkee hetkensä koittaneen ja panee vauhtia uuden maailmajärjestyksen luomiseen. Kiina pyrkii nyt tosissaan kohti moninapaista maailmaa. Kiina on ollut jo vuosia länsimaita etevämpi luomaan ja pitämään yllä suhteita globaaliin etelään. Presidentti Xi Jinping sanoi, että Shanghain yhteistyöjärjestö on malli uudentyyppisille kansainvälisille suhteille. Kiina haluaa moninapaisen maailman, joka saavutettiin nyt Kiinassa.  Xi kehotti puheessaan jäsenmaita tekemään yhteistyötä ja jättämään erimielisyydet taakse. Tämä olisi Shanghain hengen mukaista. Shanghain yhteistyöjärjestö on helppo saada uusia täys- tai liitännäisjäseniä globaalista etelästä.

 Vieressä Vietnamin itsenäisyyspäivää vietettiin 2.syyskuuta. Hanoissa järjestettiin suuri sotilasparaati sodan loppumisen 80-vuotispäivän kunniaksi. Paraatiin osallistuivat myös Venäjän ja Kiinan sotilasosastot. Venäjä ja Kiina olivat auttaneet Vietnamia itsenäistymään.


Kiinassa vietettiin 3. syyskuuta toisen maailmansodan loppumisen 80 -vuotispäivää. Paraati oli ennennäkemättömän komea ja suuri. Kunniavieraina olivat Vladimir Putin ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un. Myös ilmavoimat ja laivasto osallistuivat suureen paraatiin. Täällä lännessä oltiin kauhuissaan niistä uusista välineistä, joita paraatissa nähtiin. Kiinan sotateollisuus on valtavan kehityksen alaisena. Sillä on käytössään paljon enemmän tiedemiehiä ja asiantuntijoita kuin Euroopalla tai Yhdysvalloilla. Paraatin jälkeen Putin keskusteli Kim Jong-unin kanssa yli kaksi ja puolituntia.

Euroopassa usein ihmetellään miksi Kiinassa vietetään sodan loppumispäivää 3. syyskuuta. Mutta itse asiassa toinen maailmansotahan alkoi täältä Japanin solmittua Saksan kanssa yhteistyösopimuksen ja hyökättyä Kiinaan 7. heinäkuuta 1937 ja sota päättyi 9. syyskuuta 1945 Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen hyökättyä Japanin kimppuun. Japani allekirjoitti antautumissopimuksen 2. syyskuuta 1945 Yhdysvaltojen kanssa, mutta sota jatkui kuitenkin Kiinassa vielä 9. päivään saakka. Neuvostoliitto auttoi kiinalaisia vapauttamaan Kiinan maa-alueen japanilaisista sotilaista yhdessä kiinalaisten kanssa. Siksi Venäjällä on niin suuri arvo täällä. Kiina menetti yli 30 miljoonaa ihmishenkeä (Neuvostoliitto yli 28 miljoonaa). Siksi he viettävät sodan loppumista 3. syyskuuta. Vierailun lopuksi Xi Jinping ja Vladimir Putin sopivat, että venäläiset voivat matkustella Kiinassa 30 vuorokautta ilman viisumia ja kiinalaiset voivat matkustella Venäjällä 30 vuorokautta ilman viisumia. Tämä tietää hyviä tuloja Venäjälle, sillä kiinalaiset ovat suurin turistiryhmä maailmassa. Venäläiset taas ovat hyvin pidettyjä Kiinassa.

 

Lopuksi Vladimir Putin piti lehdistötilaisuuden illalla kauniissa puutarhassa kuun valossa. En katso aiheelliseksi paneutua annettuihin kysymyksiin, koska kysymykset on käsitelty niin moneen kertaan monessa paikassa.

Tilaisuuden jälkeen Putin lensi Vladivostokiin, jossa parhaillaan oli Itäinen talousfoorumi. Putin osallistui foorumiin joka oli 3. - 6. syyskuuta 2025. Foorumiin osallistui edustajia 75 valtiosta ja mukana olivat myös Kiina ja Intia. Foorumi lopputulos oli taloudellisesti ennätyksellinen. Valitettavasti minulla ei ole tarkkoja lukuja, mutta lopputulosta on kehuttu. Erään tiedon mukaan se on 6 triljoonaa 400 miljardia ruplaa. Länsi Eurooppaa ei tarvita kohta enää mihinkään, ei kauppaan ei tuotantoon, ei yhtään mihinkään - näin todettiin tässä foorumissa.

Tässä voisi vielä mainita pari asiaa. Moskovassa järjestettiin muotiviikko 2. - 5. syyskuuta. Osallistujia oli yli 900 vaate- ja alusvaate ja asustemerkkiä 28 maasta. Mukana olivat mm. Venäjä, Italia, Turkki, Kiina, Intia ja Iran, jotka esittelivät tulevan kevätkauden 2026  mallistoa.

Toinen asia, josta voisi kertoa on, että Intervision laulukilpailut järjestetään pitkästä aikaa 20.9.2025 vaihtoehtona Eurovision laulukilpailuille. Nämä eivät ole poliittisia niin kuin Eurovision laulukilpailut ovat, joissa on aina politiikka mukana. Kaikki halukkaat voivat osallistua. Esimerkiksi Yhdysvalloista, Latinalaisesta Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta on jo ilmoittautunut osallistujia.

 

Seinämaalaus: Siperian tiikeri on maailman suurin tiikeri


 

 

 

Ei kommentteja: