VOIHAN VENÄJÄ!
Suomi järkyttyi! Venäjä pääsi mukaan jääkiekon MM-kisoihin. Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) on käsitellyt Venäjän jääkiekkoliiton valituksen ja linjannut, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) tulee mahdollistaa Venäjän osallistuminen kansainväliseen jääkiekkotoimintaan välittömästi. Päätös koskee jo vuoden 2027 MM-kisoja. Nykyään urheilu on politiikkaa. Tätä mieltä on myös suurin osa suomalaisista. Suomen jääkiekkoliitto tiedottaa, että se kunnioittaa kansainvälisen urheilun oikeudellista päätöksentekojärjestelmää, vaikka CAS:n tekemän päätöksen sisältö on täysin päinvastainen kuin Suomen jääkiekkoliitto toivoi. Myös Euroopassa ollaan sitä mieltä. 21 europarlamentaarikkoa vaatii uusia pakotteita ja viisumirajoituksia Venäjälle, jotta Venäjän jääkiekkomaajoukkueiden paluu kansainvälisiin arvokisoihin estetään. Varsinkin parhaimpien pelaajien saapuminen yritetään estää tavalla tai toisella. Urheilu on selkeästi nykyään politiikkaa.
Nykyään urheilu on siis selkeästi politiikkaa. Ainakin Eurooppa on suuresti sitä mieltä. Tapausta pidetään Venäjälle ja jopa presidentti Vladimir Putinille suurena voittona. Venäjällä jääkiekko on aina ollut hyvin suosittu urheilulaji. Myös presidentti Putin on harrastanut lajia. – Venäjä palaa sille kuuluvalle paikalle jääkiekossa. Syrjintä on loppunut, urheiluministeri Mihail Degtjarev julisti. Roman Rotenberg sanoi Telegram-kanavallaan, että kansainvälinen jääkiekko nousee alennustilastaan, jonka Venäjän poissaolo on aiheuttanut. Vaikka kyse on urheilusta Suomen suhtautuminen asiaan vaikuttaa kummallisen hysteeriseltä. Kysehän on urheilusta! Tämä kaikki on heikkouden merkki!
Paitsi urheilun suurvalta Venäjä on muutenkin suurvalta. Pinta-alaltaan Venäjä on maailman suurin valtio. Taloudellisesti Venäjä on neljännellä sijalla Yhdysvaltojen, Intian ja Kiinan jälkeen. Tosin väkiluvultaan Venäjä on vasta yhdeksännellä sijalla. Tämä tietää käytännössä, että työttömyyttä Venäjällä ei ole. Sanotaan jopa, että siellä on työvoiman puutetta. Esimerkiksi velka bruttokansantuotteesta on vain 27 prosenttia. Venäjän suurimpia kauppakumppaneita ovat Kiina ja Intia. Lisäksi Venäjä kuuluu suuriin kauppaliittoihin kuten BRICS. Shanghain yhteistyöjärjestö ja Euraasian talousunioni.
Koska pinta-ala on suuri Venäjän maaperä sisältää runsaasti erilaisia mineraaleja. Venäjällä on maailman suurimmat fossiilisten polttoaineiden varannot: kaasuvarat ovat maailman suurimmat, kivihiilivarat toiseksi ja öljyvarat kahdeksanneksi suurimmat. Esimerkkinä voisin mainita uraanista öljyyn, kaasuun, hiileen. Lisäksi tuotetaan erilaisia kemikaaleja ja metalleja kaivostoiminnasta jalostukseen. Intiaan rakennetaan parhaillaan kaasuputkea. Intia on lisännyt yli 20 prosenttia energian ostojaan Venäjältä. Tämä johtuu tietenkin Hormuzinsalmen tilanteesta. Luvut vaihtelevat eri tietolähteiden mukaan.
Polttoainevarantojen lisäksi Venäjällä on rikkaat mineraalivarat. Venäjän timanttituotanto kattaa neljäsosan koko maailman timantti tuotannosta. Lisäksi Venäjä tuottaa kolmas osan nikkelistä, viidesosan koboltista, n. 40 % platinasta sekä 12 % alumiinista. Myös kullan tuotannossa Venäjä on maailman suurimpia. Kullan hintahan on nyt korkealla.
Myös maataloudessa Venäjä on täysin itsenäinen. Esimerkiksi viljan viennissä Venäjä on maailman suurin. Venäjä kasvattaa nykyään jopa kahvia. Musta kaviaari ja punainen kaviaari ovat suurta venäläistä herkkua. Venäjällä on maailman suurimmat makean veden varannot.
Venäjä on maailman mahtavin ydinasevaltio, jolla on eniten ydinaseita maailmassa, ja jonka ydinaseet ovat maailman moderneimmat. Toisaalta Venäjä on suurin ydinvoimaloiden valmistaja maailmassa. Tälläkin hetkellä Venäjä valmistaa reilusti yli 30 ydinvoimalaa ympäri maailmaa Egyptistä Kiinaan. Venäjä on valmistanut maailman ainoan liikkuvan ydinvoimalan, jonka kysyntä on suurta. Äskettäin Moskovassa vieraili 48 Afrikan valtion päämiestä tai edustajaa ja heidän joukossaan oli paljon halukkaita hankkimaan tällaisen liikkuvan ydinvoimalan maahansa. Venäjällä suunnitellaan nyt sarjatuotantona erilaisia liikkuvia ydinvoimaloita.
Venäjä on ainoa valtio maailmassa, jolla on 5 ydinvoimalla toimivaa jäänsärkijää. Kaikkiaan sarjaan tulee yhteensä 7 jäänsärkijää. Tämä merkitsee käytännössä myös sitä, että pohjoinen merireitti esimerkiksi Vladivostokista itään voi olla käytössä ympäri vuoden. Venäjän ei tarvitse käyttää esimerkiksi Suezin kanavaa ja Punaista merta päästäkseen itään. Merireitti Jäämeren kautta on huomattavasti lyhyempi ja turvallisempi.
Venäjä on tunnetusti myös avaruussuurvalta. Usein juuri Venäjä kuljettaa Kansainväliselle avaruusasemalle uudet asukkaat ja tuo entiset pois. Parhaillaan Venäjä suunnittelee yhdessä Kiinan kanssa yhteistä uutta avaruusasemaa. Ainoa avaruudessa kuvattu elokuva on venäläinen 2023 kuvattu " Вызов" (Haaste).
Eräät eurooppalaiset asiantuntijat ovat sitä mieltä, että Venäjä kykenee jatkamaan nykyisen kaltaista erityisoperaatiotaan Ukrainassa ihan helposti vielä vaikka 20 vuotta. Toisaalta melko yleisesti ollaan sitä mieltä, että Ukraina ei kykene enää edes kahden vuoden sotaan riippuen siitä, kuinka paljon Eurooppa on halukas auttamaan. Toisaalta Ukraina, Venäjä ja Yhdysvallat tapaavat ensi viikolla Abu Dhabissa Arabiemiraateissa rauhanneuvottelujen merkeissä.





