sunnuntai 31. heinäkuuta 2016



LUIN KAKSI KIRJAA







Luin kesäkuussa kaksi kirjaa. Ensimmäinen oli Matti Kososen ja Pekka Tuomikosken kirja Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938. Toinen kirja oli Matti Kososen ja Heidi Ruotsalaisen Agenttikoulun naiset Lottana vakoilijoiden ja kaksoisagenttien keskellä. Molemmilla kirjoilla oli yhteisiä tekijöitä, yhteinen toinen on kirjailija Matti Kosonen ja toisena vakoilun maailma.

Kirja Suomen armeijan marssiopas Itä-Karjalaan 1938 kertoo suomalaisten vakoilusta, sabotaasitoiminnasta ja kiihottamisesta Neuvostoliiton puolella olevien karjalaisten kylien väestöstä kapinaan neuvostoliittoa vastaan vuosina 1918 - 1938. Mikkelissä koulutettiin propagandakomppania, jonka tehtävä oli kiihottaa rajan takana olevaa väestöä vallitsevaa hallintoa vastaan. Hankittiin tietoja, miten Itä-Karjalassa eletään ja mitä siellä tapahtuu. Vakoiltiin tietoja kaikesta mahdollisesta teiden ja siltojen rakenteista ja kunnosta aina tehtaisiin, varuskuntiin, miehistövahvuuksiin ja aseistuksiin saakka. 78-sivuinen opas sisältää yksityiskohtia puna-armeijan joukko-osastoista, jalkaväestä, ilmavoimista, rajavartiostosta, rautateistä, kylistä, väestöstä ja jopa autokannasta. kirjasta otettiin aikoinaan 100 000 kappaleen painos.

Kirjan kuvitusta

Rajan ylitys oli tuohon aikaan ilmeisen helppoa melkein talvisotaan saakka. Tietojen saanti oli varsin tarkkaa ja onnistunutta, mutta paikallisten asukkaiden "käännytystyö" ilmeisen epäonnistunutta. Rajan ylittäminen luvatta rauhan aikana suvereeniseen valtioon ei näyttänyt suomalaisille olevan koskaan mikään moraalinen ongelma. Tämän perusteella ymmärtää varsin hyvin miksi Neuvostoliitto ryhtyi siirtämään epäluotettavaksi kokemaansa suomensukuista väestöä muualle Neuvostoliittoon. Suomessa vallitsi varsin saksalaismielinen ilmapiiri. Vaikka Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan ja Suomeen ei valittu saksalaisprinssiä täällä oltiin hyvin saksalaismielisiä. Kirjaa lukiessa ihan tuntuu siltä kuin Suomi olisi valmistautumassa sotaan Neuvostoliittoa vastaan.

 Kirjan kuvitusta


Siksipä suomalaisista tuntui varmasti varsin järkyttävältä Molotov-Ribbentrop-sopimus vuonna 1939. Ei ymmärretty, että siinä molemmat osapuolet valmistautuvat tulevaan sotaan. Stalin ja Hitler tiesivät varsin hyvin päävastustajansa, mutta tarvitsivat aikaa valmistautumiseen. Stalin tiesi, että Hitler hyökkää enemmin tai myöhemmin. Silti Stalin ei ollut vielä valmis Hitlerin aloitettua operaatio Barbarossan 22. kesäkuuta 1941 hyökkäämällä Neuvostoliittoon. Suomi käytti sekä talvisodassa, että jatkosodassa kerättyjä vakoilutietoja hyväkseen.

Kirjan esittämää kuviota vasten ymmärtää myös hyvin epäluotettavina pidettyjen  ihmisten pakkosiirrot Neuvostokarjalasta ja Baltian maista, varsinkin Virosta, muualle Neuvostoliittoon koska näihin ei luotettu rajojen läheisyydessä ja tuleva sodan lähestyessä. Silti Saksan vallattua Baltian maiden asukkaista huomattava osa toivottivat saksalaiset tervetulleiksi. Viro ja Liettua olivat ainoat maat maailmassa, jotka tappoivat kaikki juutalaisensa ja julistautuivat "juutalaisvapaiksi maiksi". Voisin mainita tässä, että Suomi lähetti Viroon 1942 viisi juutalaista miestä ja kolme perheen jäsentä, jotka Virolaiset murhasivat.

Se, mikä kirjasta mielestäni jää uupumaan on ranskalaisten ja englantilaisten sekä suomalaisten valkoisten venäläisemigranttien vakoilu- ja sabotaasitoiminta samaan aikaan nuoressa Neuvostoliitossa. Usein tässä oli yhteistoimintaa. Muuten kirja sisältää aika paljon minulle jo ennestään tuttua ainesta.



 Toinen kirja Agenttikoulun naiset on melkein kuin jatkoa ensimmäiselle kirjalle, mutta se käsittelee toimintaan osallistuneita suomalaisia naisia. Kirja on kuvaus nuorten naisten, lottien osallisuudesta jatkosodan aikana Päämajan tiedusteluorganisaatioissa. Työ oli salaista, mutta lähinnä avustavaa kaukopartiomiesten ja agenttien rinnalla Suomen armeijan salaisimmassa tiedusteluyksikössä. Se oli lähinnä kielenkääntämistä  ja puhtaaksikirjoittamista. Varsinaiseen vakoiluun naiset eivät Suomessa osallistuneet vaikka liikuttiin paljon valloitetuilla alueilla. Yhteistoiminta saksalaisten kanssa oli varsin laajaa.

Varsinaisia agentteja tai naisvakoilijoita Suomella ei ollut. Kuuluisimmat naisvakoilijat toisen maailmansodan aikana olivat Neuvostoliitolla. Suomessa kuuluisin heistä oli kiinni saatu Kerttu Nuorteva, joka lähetettiin desanttina Suomeen vuonna 1942, saatiin kiinni, vangittiin ja palautettiin rauhanteon yhteydessä Neuvostoliittoon. Suomessa kirjalija Hella Wuolijoki pidätettiin vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi ja vangittiin. Käsittääkseni hän ei kuitenkaan ollut vakoilija vaan toimi ennakkoluulottomasti oman järkeilynsä mukaan Suomen ja ennen kaikkea rauhan hyväksi.

Toisen maailmansodan aikana kuuluisin naisvakooja  oli kaiketikin neuvostovakooja  näyttelijätär Olga Tsehova, joka pääsi hyvinkin lähelle Hitleriä ja propagandaministeri Joseph Goebbelsiä, jotka kuvailivat häntä "eine charmante Frau". Hän näytteli lukemattomissa saksalaisissa filmeissä. Vakoojana hän toimi Moskovan käskystä ja toimitti tiedot Moskovalle. Hän oli sukua kirjailija Anton Tsehoville. Muitakin neuvostonaisvakoojia oli Saksassa. Maailman kuuluisin naisvakooja on varmasti Mata Hari, joskin on varsin kyseenalaista oliko hän todella vakooja.

Olga Tsehova

Olga Tsehova Hitlerin vieressä oikealla puolella





torstai 21. heinäkuuta 2016






GOODBYE, GREAT BRITAIN





Lupasin kirjoittaa aikoinaan Brexitistä. Ensiksikin pari seikkaa. Britannia oikeastaan ei ollut ensimmäinen, joka hylkäsi EU:n. Sveitsi ja Norja eivät koskaan liittyneetkään EU:hun. Tällä hetkellä 75 % norjalaisista vastustaa jyrkästi EU:hun liittymistä. Islannissa suurin osa kansasta vastustaa EU:hun liittymistä, joten Islanti perui jäsenhakemuksensa 12.3.2015.

 23.6.2016 Britanniassa suoritettiin kansanäänestys eroamisesta EU:sta. 24.6.2016 ilmoitettiin laskennan tuloksena, että Britannia eroaa EU:sta. Jotkut sanovat, että maailma muuttui. Britannia oli ensimmäinen valtio, joka varsinaisesti erosi EU:sta. 51,9 prosenttia äänesti Brexitin puolesta ja vastaan 48,1 prosenttia. Tulos oli selvä. EU-valtioita on enää 27. Monikaan ei uskonut, että näin kävisi, ei ainakaan meillä täällä Suomessa.

Tapahtuma vaikutti heti pörssikursseihin ja valuuttojen arvoihin ympäri maailmaa, mutta tilanne normalisoitunee. Skotlanti, Pohjois-Irlanti ja Gibraltar ilmoittivat heti eroavansa Britanniasta. Ne haluavat jäädä EU:hun. Miten tämä käytännössä järjestetään on kysymys, johon ei ole vielä vastausta. Jos erot tapahtuvat kansanäänestyksellä, kuten on ilmoitettu, ja tämä hyväksytään, maailmalla voisi tapahtua muutakin. Pitäisi hyväksyä myös Krimin ero sekä Donetskin ja Luganskin erot Ukrainasta. Palaan Ukrainaan kuitenkin myöhemmissä kirjoituksissani.

Jäljelle jäisi tynkä-Britannia. Ongelmana olisivat suhteet ja rajamuodollisuudet sekä eronneisiin alueisiin että EU:hun. Ongelmallista olisi myös Skotlannin, Pohjois-Irlannin ja Gibraltarin jääminen tai liittäminen EU:hun. Tosin Gibraltarilta on ilmoitettu sen liittyvän Espanjaan. Ja olisiko EU-valtioita sitten 29 tai jopa 30? Myöhemmin Gibraltar perui eroaikomuksensa. Skotlannin ero Britanniasta toisi Britannialle uuden ongelman. Kaikki sen sukellusvenetukikohdat ja atomiaseita kantavat sukellusveneet sijaitsevat Skotlannissa. Niille olisi löydettävä uudet tukikohdat. En puutu kirjoituksessani taloudellisiin seikkoihin.



David Cameron ilmoitti erostaan. Mitähän se perhe siinä vieressä tekee?



Theresa May käy "niiamassa" kuningattarelle astuessaan virkaansa niin kuin kunnon pikkutytön kuuluukin.

Britannian  pääministeri David Cameron ilmoitti pitkän empimisen jälkeen heti erostaan. Uudeksi pääministeriksi nousi 13.7.2016 konservatiivi Theresa May. Eroäänestyksen tuloksen tultua selville Britanniassa ryhdyttiin osoittamaan mieltä eroa vastaan. Varsinkin suurimmissa kaupungeissa järjestettiin mielenosoituksia. Nettiin ryhdyttiin keräämään nimiä adressiin, mutta tämä oli feikkisivusto. Kuka tahansa saattoi kirjoittaa nimensä listaan ja lista hyväksyi sen. Ranskalaisen europarlamentaarikon  Jean-Marie Le Penin tyttären tytär Marion Mareshal-Le Pen kirjottautui listaan nimellä Napoleon Bonaparte ja lista hyväksyi sen.


Marion Mareshal-Le Pen alias Napoleon Bonaparte.




Listassa oli jo yli 4 miljoonaa nimeä. Varsinkin nuoret ja kaupunkilaiset halusivat pysyä EU:ssa. Britannian hallitus on torjunut uuden kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä.

On pohdittu, mitkä olivat ne syyt, joiden takia Britannia erosi EU:sta. Hauskin on väittämä, että Venäjä ja Vladimir Putin aiheutti Britannian eron. Näin sanoi mm. David Cameron ja ihan tosissaan. Putin sanoi, ettei hän eikä Venäjä ole mitenkään osallisena tapahtumaan. Varsin yleinen on käsitys, että halpa vierastyövoima varsinkin Puolasta, Romaniasta ja Bulgariasta vei työpaikkoja brittiläisiltä. Ja tämä johti palkkatason laskuun. Toinen syy ovat maahan rynnänneet pakolaiset. Vaikka näillä asioilla oli varsin suuri vaikutus siihen miten tavallinen brittiläinen äänesti, syvemmät syyt lienevät taloudellisia ja poliittisia. Ei haluttu osallistua maksumiehenä EU:n kaikkiin menoihin ja haluttiin päätöksiin toisenlaista mentaliteettia. Toisaalta äänestys paljastaa Britannian syvän kahtiajaon pohjoisen ja etelän, työväenluokan ja keskiluokan, nuorten ja vanhojen välillä. Ei pidä myöskään unohtaa, että Britanniassa on vasemman puoleinen liikenne, Euroopassa oikeanpuoleinen liikenne. ;)

Barack Obama ei olisi halunnut Britannian eroa. Britannia on ollut aina Yhdysvaltain Troijan hevonen EU:ssa. Toisaalta USA:n talous voittaa, koska Britannian ja EU:n taloudet heikkenevät. Tähän asti EU on ollut maailman suurin taloudellinen yhteisö. Jos USA:n uudeksi presidentiksi nousee demokraatti Hillary Clinton, puhutaan maailman amatsonien kolmikosta: Hillary Clinton + Teresa May + Angela Merkel.

Brexitin johtohahmona toimi Alexander Boris de Pfeffel Johnson. Brexitin voitettua hän kuitenkin kieltäytyi pääministerin virasta. Hän sai Britannian ulkoministerin viran. Monet vain ihmettelevät, miten tuollainen värikäs persoona tulee toimeen ulkoministerinä. Entäpä ulkoministeri, joka järjesti eron EU:sta ja edustaa Britanniaa EU:ssa?


Boris Johnson, Dear World... Sorry


EU:ssa on EU:n vastaisuus lisääntymässä. Kaikkien mielipidekyselyiden mukaan vastaisuus lisääntyy voimakkaimmin Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa. Ranskan äärioikeiston johtaja europarlamentaarikko Marine le Pen, joka kannattaa Ranskan eroa EU:sta totesi Brexitin olevan tärkein tapahtuma Berliinin muurin sortumisen jälkeen. Kaikkialla muuallakin EU:n alueella EU-vastaisuus on lisääntymässä. Tässä yksi taulukko.


Suurin EU-myönteisyys vallitsee Puolassa ja Baltian maissa. Joistakin näkökulmista asia on ymmärrettävissä. Maat ovat suurimpia nettosaajia EU-maiden joukossa. Lisäksi puolalaiset, virolaiset, liettualaiset ja latvialaiset saavat töitä paremman elintason maista ja liikkuvuus EU:n alueella on vapaata. Meillä Suomessa on varsin paljon virolaisia ja puolalaisia työntekijöitä, joille voidaan maksaa huomattavasti alhaisempaa palkkaa kuin suomalaisille työntekijöille. Lisäksi heille kelpaa ns. "paskaduuni" helpommin kuin suomalaisille. Se mikä on huomattavaa, on että Ukraina, Euroopan köyhin valtio, on ilmoittanut tulevansa Britannian tilalle ja vieläpä hyvin mielellään. Kaikki Ukrainan tiedotusvälineet olivat sitä pullollaan Britannian ilmoitettua erostaan. Varsinkin Georgian entinen presidentti, nykyinen Odessan pormestari, Mihail Saakasvili oli asiasta hyvinkin innostunut. "Ukrainan pitää päästä Britannian tilalle!" Hollannissa järjestettiin 7.4.2016 neuvoa antava kansanäänestys Ukrainan assosiaatiosopimuksesta EU:n kanssa ja 64 % kansasta äänesti sitä vastaan, mutta siitä huolimatta sopimus ratifioitiin. Siinä EU:n demokratiaa. Tuleepahan halpaa työvoimaa!



Yhtenä syynä on myös pakolaiskriisi. Kolmas syy on Venäjän sanktiot. Niistä haluttaisiin eroon yhä enenevässä määrin. Ollaan huomattu, että niistä on EU-maille enemmän haittaa kuin hyötyä. Kypros on ilmoittanut, ettei se noudata enää sanktioita. Myös Italiassa neljä maakuntaa on äänestänyt sanoutuvansa irti sanktioista. Paitsi Italiassa myös Bulgariassa ollaan voimakkaasti sanktioita vastaan. Suomessa ollaan itsepäisesti tiukasti sanktioiden kannalla vaikka juuri Suomi kärsii eniten näistä sanktioista.

Venäjä on pystynyt erinomaisesti korvaamaan sanktioista aiheutuvat vaikeudet siirtämällä kaupallista painopistettä itään ja etupäässä Kiinaan. Teollisuus kärsii jonkin verran investointien puutteesta, mutta sekin on korjaantumassa. Myös alhainen öljyn hinta on tuottanut ongelmia, mutta ei vakavia. Maataloudessa Venäjä on Viljan viejä, vihannes- ja hedelmätaloudessa tullut täysin omavaraiseksi samoin lihan ja kalan tuotannossa. Ainoa, mikä vielä ei oikein toimi ovat maitotuotteet, kuten juusto, levitteet, jogurtit jne. Juuri tässä olisi suomalaisten rako. Miksi tätä ei käytetä hyväksi yrittämällä poistaa idioottimaiset sanktiot?

EU maista juuri Suomelle olisi ylivoimaisesti edullisinta irtautua EU:sta. Voisimme ottaa käyttöön jälleen oman valuutan, jolla voitaisiin määrittää oma kurssi, pääsisimme nettomaksajan roolista, voisimme luoda oman lainsäädäntömme ja pääsisimme irti Venäjän sanktioista. Olisimme vapaita luomaan oman teollisen ja kaupallisen kulttuurimme.

Näen EU:n tulevaisuuden seuraavasti. EU maat ovat Saksa, Puola, Baltian maat, Ukraina, Turkki ja hännän huippuna tietysti itsepäisesti Suomi. Suomi on suuri maksaja henkeä kohden, joka maksaa paitsi Puolan ja Baltian maiden miljardit eurot myös Ukrainan valtavia velkoja. Suomi ainoana maana noudattaa edelleen orjallisesti EU:n sääntöjä. Elintaso on laskenut alle puoleen nykyisestä. Työttömyys on 30 prosentin luokkaa ja suomalaiset hakevat töitä jopa Venäjältä. Kaikenlaiset leipäjonot ovat kasvaneet. Nuoriso pakenee maailmalle ja varsinkin sen lahjakkain osa. Tämän tulevat suomalaiset poliitikot itsepäisyydellään saamaan aikaan. Tämmöinen on tulevaisuus Suomella EU:ssa.

Mutta palataan britteihin, jotka ovat ensimmäisinä käyttäneet tilaisuutta hyväkseen. Ranskalainen tuttu pilalehti ilmoittaa tilanteen näin: avioero ja paluu mamman luokse.




EU:n täysitunnossa 28.6.2016  osoitettiin mieltä Britannian lähdön johdosta omituisilla tavoilla. Käytettiin ivaa, ilkkumista, uhkailua ja huutelua. Britannian parlamentaarikon Nigel Faragen aloittaessa puheenvuoronsa täysistuntosali täyttyi buuauksista ja huutelusta. Faragen mukaan EU on hankkeena täysin epäonnistunut, mutta kukaan ei halua tunnustaa sitä. " - Eikö ole hassua, että kun tulin tänne 17 vuotta sitten ja sanoin haluavani johtaa Britannian jättämään EU, te kaikki nauroitte minulle. Miksi ette nyt naura?" Puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puhui Faragelle: "- Mitä te taputatte käsiänne, tämä on viimeinen kerta, kun te aplodeeraatte täällä?  - Jossain määrin olen aika yllättynyt, että ylipäätään olette vielä täällä, sillä te taistelitte lähdön puolesta. Mitä te vielä täällä teette?" Istunto oli sangen värikäs. Mietittiin miten istunto ilmoitetaan, oliko jäseniä istunnossa 28 vai 27 plus 1?

Nicel Farage puhuu 28.6.2016. Huomaa Britannian lippu pöydän kulmalla!


Iso-Britannian lippu (Huom. lipun värejä ei ole säännöillä määritelty, mikä tahansa sininen ja punainen käy. Käyttöä ei ole rajoitettu lailla, vaan käyttö on täysin vapaata.)


Skotlannin lippu (Pyhän Andreaan vinoristi)


Irlannin lippu (Pyhän Patrickin vinoristi)


Tynkä-Britannian lippu (Pyhän Yrjön risti)



Goodbye, Great Britain!






tiistai 19. heinäkuuta 2016





NIZZA NIZZA!






Aikamme on terrori-iskujen aikaa. Uutiset, lehdet ja kaikki tiedotusvälineet ovat sitä täynnä. Jälleen kerran 14.6.2016 saimme kuulla ja lukea terrori-iskusta, tällä kertaa Ranskasta, Nizzasta. Illalla valkea kuorma-auto ajoi väkijoukkoon, joka oli kerääntynyt rantakadulle katsomaan Ranskan kansallispäivän kunniaksi järjestettyä ilotulitusta. Iskussa kuoli 84 ja haavoittui 202 ihmistä, joista osa on edelleen kriittisessä tilassa. Lopulta poliisi ampui auton kuljettajan Mohamed Lahouaeiej Bouhlenin, jolla oli sekä Tunisian että Ranskan kansalaisuus. Tällä kertaa isku oli kuitenkin erilainen.



Jihadistijärjestö Isis ilmoitti olevansa iskun takana, mutta se ei pitäne paikkaansa. Iskun tekijällä on jo pitkään ollut mielenterveydellisiä ongelmia ja hän on kärsinyt vakavasta masennuksesta. Hänellä ei ollut minkäänlaista uskonnollista tai poliittista taustaa. Hän oli juuri eronnut ja ihmissuhteet näyttävät olleen täysin poikki ja radikalisoituneet. Uskon, että tällä on merkitystä iskun suorittamiseen. Hän suoritti iskun yksin omasta päätöksestään. Päätti tehdä itsemurhan ja ottaa mukaansa mahdollisimman monta muuta ihmistä. Mitään uskonnollisia tai poliittisesti periaatteellisia tekijöitä ei näytä olevan teon takana.



Tekoa voisi verrata Etelä-Ranskan Le Vernetissä 24. maaliskuuta 2015 tapahtuneeseen Germanwingsin lennon 9525 lentokoneen putoamiseen. Tällöin vakavasta masennuksesta kärsivä lentoperämies Andreas Lubitz tahallisesti ohjasi koneen alas vuoren seinään. Kaikki 144 matkustajaa ja kuusi miehistön jäsentä kuolivat. Tähänkään tekoon ei liittynyt uskonnollisia tai poliittisia tarkoitusperiä.

Tekoja voisi varsin hyvin verrata meillä Suomessa tapahtuneisiin kouluampumisiin tai Myyrmannin kauppakeskuksen 11. lokakuuta 2002 tapahtuneeseen räjäytykseen. Taustalla olleet nuoret miehet kärsivät mielenterveydellisistä ongelmista ja olivat melko varmasti päättäneet suorittaa itsemurhan ja ottaa sivullisia mukaan. Tosin eroavuuksiakin on.

Norjalaisella Anders Breivikillä ja hänen teoillaan 22. heinäkuuta 2011 on taas aivan erilainen tausta. Teot olivat ilmeisiä terrori-iskuja, joissa hän räjäytti ensin autopommin Oslon keskustassa ja sitten suoritti joukkomurhan Utoyan saarella. Teoilla oli jonkinlainen sairaalloinen poliittinen motiivi ja niihin ei liittynyt itsemurha-ajatusta. Taustalla ei ollut mitään terroristijärjestöä vaan Breivik toimi yksin.

Isis-terroristijärjestö on lähinnä Irakissa ja Syyriassa toimiva jihadistijärjestö. Sen päämäärät ovat uskonnollisia ja poliittisia. Tarkoituksena on perustaa alueelle islamilaiseen sharia-lakiin perustuva kalifaatti. Järjestö käy pyhää sotaa, jossa se käyttää vastustajiaan kohtaan julmuutta ja terrorismia. Vahvimmat tukijat löytyvät Saudi-Arabiasta ja Qatarista. Isisin syntyyn vaikutti lähinnä Yhdysvaltojen ja natoliittolaisten luoma alueellinen tyhjiö niiden tuhottua väkivaltaisesti paikalliset hallintojärjestelmät. Isisin  taustatekijät ovat siis täysin erilaiset kuin Nizzassa tapahtuneessa terrori-iskussa.

Isisin suorittamat terrori-iskut Pariisissa 13. marraskuuta 2015 ja Brysselissä 22. maaliskuuta 2016 olivat suoraan Isis-terroristijärjestön suunnittelemia ja tekemiä. Pariisissa kuoli 132 ihmistä ja loukkaantui 352 ihmistä. Brysselissä kuoli 31 ja loukkaantui 250 ihmistä. Atatürkin lentokentällä 22.6.2016 Turkissa kuoli 44 ja haavoittui n. 240 ihmistä.

Venäjä on aikaisemmin kärsinyt lukuisista terrori-iskuista, mutta on nykyään oppinut tehokkaasti torjumaan niitä. Neuvostoliiton hajottua ja Venäjän ollessa vielä heikoimmillaan islamilaiset tsetseeniterroristit aikoivat käyttää tilannetta hyväkseen ja perustaa islamilaisen tasavallan nimeltään "Pohjois-Kaukasian islamilainen tasavalta". Tämän tarkoituksena oli laajentua kaikkiin lähitasavaltoihin vähän samaan tapaan kuin Isis aikoi perustaa islamilaisen kalifaatin Irakiin, Syyriaan ja lähialueille. Tsetseeniterroristeilla oli yhteyksiä muihin maailman terroristijärjestöihin, jotka osallistuivat myös tähän terroritoimintaan. Toiminta oli hyvin raakaa ja samanlaista kuin Isisin toiminta nykyään. Esimerkiksi venäläisiä sotilaita nyljettiin elävältä tai leikattiin pää irti tai heitä haudattiin elävältä maahan.

Tsetseeniterroristit ovat järjestäneet lukuisia iskuja, joista tunnetuin on Beslanin koulukaappaus 1. - 3. syyskuuta 2004, jossa kuoli yli 334 ihmistä, joista 186 oli lapsia ja yli 800 loukkaantui. Koulua ei koskaan rakennettu uudelleen vaan koulun liikuntasaliin on pystytetty muistomerkki ja alttari uhrien muistoksi.



Toinen tsetseeniterroristien kaappaus oli 23. - 26. lokakuuta 2002 Moskovan Dubrovkassa teatterissa tekemä panttivankikaappaus, jossa kuoli ainakin 129 ihmistä. Sen lisäksi muistetaan bussikaappaus Mineraljnie Vodassa, lukuisia iskuja Moskovan ja Pietarin metroissa, lentokentillä, junissa, busseissa, rautatieasemilla. Nykyään tilanne on rauhoittunut ja tsetseeniterrorismin vastainen toiminta on tuottanut tulosta. Terrorismin vastainen toiminta Venäjällä tällä hetkellä lienee maailman ammattitaitoisinta ja parasta.

Aivan toista luokkaa terroristien toiminta on sen sijaan edelleen Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa ja Libyassa. Se on melkein jokapäiväistä ja kuolleiden määrä on ihan toista luokkaa kuin näissä Euroopan iskuissa. USA:n ja Naton toiminta, jolla ne ovat tuhonneet paikalliset yhteiskunnalliset hallintorakenteet ovat johtaneet tähän. Kehitys on ollut huolestuttavaa. Yhdysvaltojen ja natoliittolaisten toiminta on ollut vuosikausia varsin avutonta ja tehotonta. Viimeaikainen Venäjän toiminta Syyriassa alkaa kuitenkin tuottaa tuloksia. Nyt olisi tärkeää yhdistää voimat ja tehdä yhteistyötä. Minä ainakin toivon tätä.








torstai 7. heinäkuuta 2016





KAKSI SKENAARIOTA




Ajattelin kirjoittaa kaksi skenaariota. Ne ovat toisilleen vastakkaisia. En missään nimessä ajattele, että ne olisivat mahdollisia ja missään nimessä en kykene ottamaan niissä kaikkea huomioon. Ne ovat ajatusrakennelmia, joissa voisi olla jonkinlainen itu,  lähtökohta. Toivon, että niistä syntyy ajatuksia ja mietteitä suhtautua nykyisiin asioihin. Molemmat ovat idealistisia ja jossain määrin naiiveja. Mutta yhden ihmisen on mahdotonta olla kaikkien asioiden asiantuntija.


ENSIMMÄINEN SKENAARIO



Tulevan maailman suurin poliittinen ja  talousmahti on EU-Aasia. Alue ulottuu Lissabonin läntisimmästä pisteestä Vladivostokin itäisimpään pisteeseen. Alueella vallitsee käytännössä viisumi- ja tullivapaus. Valuuttana käytetään uutta euroruplaa. Virallisina kielinä ovat englanti, saksa, ranska ja venäjä. Sen lisäksi alueen osavaltioissa käytetään alueen omia kieliä, kuten esim. Suomessa suomea. Hallintoa hoidetaan useasta hallintokaupungista riippuen siitä, mitä asioita käsitellään. Tällaisia hallintokaupunkeja ovat esimerkiksi Bryssel ja Moskova. EU-Aasia syntyi aikoinaan neuvottelujen tuloksena EU:n ja Euraasian unionin päätettyä yhdistyä ja muodostaa poliittisen, kaupallisen ja tulliliiton. Tarkoituksena on yhdistyä maailman suurimmaksi yhtenäiseksi osavaltioliitoksi.

Ymmärrettiin mikä suunnaton hyöty kaikille osapuolille liittyminen olisi. Itäisen osan, lähinnä Venäjän, suunnattomat energia- ja luonnonvarat yhdistettynä läntisen Euroopan teolliseen ja taidolliseen osaamiseen antoi lähtökohdat alueen valtavalle kehitykselle. Perinteisten vanhojen tieteen ja tutkimuksen tietojen ja taitojen yhdistäminen sysäsi alueen maailman kehittyneimmäksi. Perustettiin yhteiset puolustusvoimat, joiden tarkoituksena oli lähinnä rauhoitella mahdollisia rajallisia konflikteja. Nato purettiin tarpeettomana ja siihen jäi jäljelle USA, Kanada ja Britannia, joka neuvottelee parhaillaan liitosta eroamista, koska se haluaa liittyä EU-Aasiaan ja sen puolustusvoimiin.

EU-Aasian eri osa-alueet harjoittavat jossain määrin alueelleen ominaisimpia perinteisiä toimia. Keski-Euroopan, kuten Saksan, Ranskan ja liittyvän Britannian alueet harjoittavat raskasta teollisuutta. Eteläisen Euroopan hedelmälliset alueet Ukrainasta Venäjälle maanviljelyä. Pohjoisemmat alueet Suomesta Venäjälle puunviljelyä ja käsittelyä. Venäjällä avaruuden valloitusta, energian tuottamista, kaivostoimintaa ja raskasta teollisuutta. Tietenkin jokainen osa-alue saa itse päättää, mikä tuottaa parhaimman ja mielekkäimmän tuloksen. Esimerkiksi Suomi rakentaa jäänsärkijöitä, arktisen alueen tekniikkaa, tietoyhteystekniikkaa ym. Suomelle perinteistä ja tuottavaa toimintaa. Tarkoituksena on kuitenkin tehdä kullakin alueella sitä, mikä on sille luonnostaan ominaisinta ja edullisinta. Asukkaat ovat vapaat liikkumaan koko EU-Aasian alueella halujensa mukaan ja voivat tehdä työtä taitojensa edellyttämällä alueella.

Valtava yhtenäinen alue yhteisellä mantereella antaa suunnattomia etuja kehittää yhteisiä tekijöitä. Lentoreitit alueen yli voidaan muodostaa esteettömästi lyhintä mahdollista reittiä. Laivakuljetukset pohjoisen Jäämeren kautta lyhentävät matkaa huomattavasti ja tuottavat suuren taloudellisen edun. Esimerkiksi Suomelle on tässä avautunut suunnattomia näköaloja suorimman reitin kulkiessa Keski-Euroopasta Jäämerelle suoraan Suomen halki. Tässä käytetään uusia hyväkuntoisina pidettäviä kuusikaistaisia pikateitä ja myös uutta suoraa rautatietä. Myös lentäen pääsee suoraan Suomen yli vaikka Muurmanskiin.

EU-Aasiaan jäseniksi ovat parhaillaan pyrkimässä Kiina, Intia ja Iran, joiden kanssa käydään suoria neuvotteluja asiasta. On vain ajan kysymys, koska ne liitetään EU-Aasiaan. Turkki yrittää parantaa ihmisoikeus kysymyksiään päästäkseen mukaan. Lisäksi halukkuutta liittymiseen ovat osoittaneet lukuisat muut Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maat.

Maailman valuuttana käytetään eniten euroruplaa. Toinen merkittävä valuutta on Kiinan juan, mutta Kiina on ilmoittanut luopuvansa siitä ja siirtyvänsä euroruplaan. Dollari on menettänyt merkityksensä maailman valuuttana. Tämä on aiheuttanut jossain määrin hankaluuksia Yhdysvalloille ja sen taloudelle, joka on pudonnut kolmannelle tilalle EU-Aasian ja Kiinan jälkeen. Elintaso on laskemassa ja siellä harkitaan mahdollisuutta jonkinlaiseen yhteistyöhön EU-Aasian kanssa. Toinen intressi on jonkinlainen Amerikkojen liitto, johon kuuluisi Yhdysvallat, Kanada ja Etelä-Amerikan maat. Afrikka suunnittelee omaa Suurafrikkaa, johon kuuluisivat kaikki Afrikan valtiot.



TOINEN SKENAARIO


Kaikki alkoi Syyriasta. Suomi ja Ruotsi olivat liittyneet Natoon muutama vuosi sitten. Suomi oli liitetty vastoin Suomen kansan enemmistön tahtoa kysymättä Suomen kansan mielipidettä. Suomen poliitikot olivat yksinkertaisesti päättäneet, että kansa on liian tyhmä päättämään näin tärkeistä asioista. Näin Suomi oli Naton jäsen ja sillä oli yli 1 300 kilometriä yhteistä rajaa ehkä Naton pahimman vastustajan Venäjän kanssa. Suurin osa Suomen kansasta ei tuntenut vihaa Venäjää tai venäläisiä kohtaan, mutta sellaisiakin oli ja varsinkin sotilaspiireissä ja päättäjien joukossa. Nämä ajattelivat, että Natossa on Suomen turva. Mutta he olivat väärässä!

Syyriassa ilmeni konflikteja venäläisten ja yhdysvaltalaisten kesken. Tapahtui niin, että venäläiset pommikoneet pommittivat vahingossa yhdysvaltalaisia erikoisjoukkoja, jotka olivat naamioituneet syyrialaisiksi demokratiaa kannattaviksi osastoiksi. 48 amerikkalaista sotilasta kuoli pommituksessa. Venäjä pyysi anteeksi onnettomuutta, mutta syytti Yhdysvaltoja siitä, että se ei ollut informoinut joukkojen käytöstä alueella. Sitä paitsi Yhdysvaltojen joukoilla ei ollut Syyrian hallituksen lupaa olla alueella, kuten venäläisillä oli.

Parin päivän kuluttua kahden venäläisen pommikoneen läheisyyteen ilmestyi kaksi amerikkalaista F-16 hävittäjää venäläisten koneiden ollessa pommitusmatkalla. Kaikista varoituksista ja tiedusteluista huolimatta amerikkalaiset koneet eivät vastanneet mihinkään yhteydenottoihin, vaikka olivat luvatta alueella. Venäläiset kokivat tilanteen uhkana, kuten aikoinaan, kun Turkki oli ampunut alas yhden venäläisen koneen. Venäjällä oli alueella voimakas ilmatorjuntavälineistö. Venäläiset ampuivat ilmatorjunnallaan alas molemmat amerikkalaiset koneet, jolloin kaksi amerikkalaista lentäjää kuoli. Tämä nostatti myrskyn paitsi Yhdysvalloissa myös Natossa.

Mitään natomaata vastaan ei koskaan oltu hyökätty. Ja nyt kaksi tyrmistyttävää "provokaatiota" peräkkäin. Yhdysvallat esitti jyrkkiä vastalauseita Venäjää vastaan ja vaati rankaisu - ja kostotoimia. Suuria sanktioita esitettiin Venäjää kohtaan ja näihin yhtyivät Baltian maat ja Puola. Myös monet muut natomaat vaativat toimia. Suuria amerikkalaisia joukkoja ryhdyttiin keräämään eri puolilla Eurooppaa. YK:ssa Yhdysvallat esitti Venäjän tuomitsemista jyrkkäsanaisesti, mutta Kiina veto-oikeudellaan esti sen. Venäjä esitti, että se oli ainoa laillisesti toimiva maa Syyriassa ja Yhdysvallat toimi ilman mitään lupaa. Lisäksi se ei ollut ilmoittanut toimistaan etukäteen Venäjälle.

Tilanne alkoi näyttää uhkaavalta ja sota Naton ja Venäjän välillä väistämättömältä. Venäjän presidentti ja ulkoministeri yrittivät vähentää paineita, mutta Venäjä eristettiin kokonaan Euroopasta. Osa natomaista katkaisi kaikki diplomaattisuhteensa Venäjään. Mielenosoituksia järjestettiin Yhdysvalloissa ja joissakin natomaissa Euroopassa. Myös Suomessa esiintyi mielenilmauksia ja Venäjän diplomaatteja uhkailtiin. Kaupankäynti tyrehtyi Suomen ja Venäjän välillä ja viisumien myöntäminen lakkautettiin. Lopulta katkaistiin myös diplomaattisuhteet. Baltian maissa esiintyi rajakahakointia Venäjän kanssa.

Sitten tapahtui!  Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kaikki Naton tietoliikennesatelliitit ja vakoilusatelliitit  vaikenivat ympäri maapallon. Viidessä minuutissa tuhottiin Romanian Devesulussa, Puolan Redzikowossa ja Turkin Küresicissä olevat Natotukikohdat. Natosta tuli melkein sokea ja kuuro. Venäjä oli tuhonnut tappajasatelliiteillaan Naton yhteydet avaruudessa ja risteilyohjuksillaan  Romanian, Puolan ja Turkin tukikohdat ja tutka-alukset. Atlantin valtamerellä tuhottiin kaikki kaapeliyhteydet.  Samalla tehtiin cyberhyökkäyksellä kaikki tietojärjestelmät mykiksi. Tämä merkitsi sitä, että Naton taistelujoukot ja aseet tulivat sokeiksi ja kuuroiksi Niillä ei juuri ollut kommunikointiyhteyksiä eikä mahdollisuuksia yhteiseen tai erilliseen toimintaan Euroopassa.

Seuraavaksi tunnin aikana tuhottiin Suomen tietoliikennekeskukset, sähkövoimalat ja -linjat, lentokentät, tärkeimmät rautateiden ja maanteiden solmukohdat. Muutaman tunnin aikana tuhottiin melkein kaikki Suomen ilmavoimat suoraan kentilleen, varuskunnat ja asevarikot, laivastotukikohdat. Oikeastaan Suomen puolustusvoimat tuli yllätettyä housut kintuissa. Kaikkinainen tietoliikenne tuhottiin cyberhyökkäyksellä . Suomessa ei ollut sähköä enää eikä minkäänlaisia tietoliikenneyhteyksiä. Edes puhelimella ei voinut soittaa. Tämä kaikki tapahtui risteilyohjuksin, taktisin ohjuksin, ja Venäjän ilmavoimien pommituksien avulla. Usein niiden ei tarvinnut edes ylittää Suomen ja Venäjän rajaa. Myös osa vesihuollosta tuhottiin. Paitsi sotilaita kuoli tässä operaatiossa myös n. 85 000 siviiliä. Maailma oli tyrmistynyt. Venäjä kutsui tätä ennaltaehkäiseväksi iskuksi, johon se oli pakotettu uhkaavan tilanteen edessä.

Suomen puolustusoppiin kuuluu hajautettu alueellinen puolustaminen. Mutta, koska Venäjä ei ollut toistaiseksi ylittänyt Suomen rajaa, oppi oli käytännössä hyödytön. Ne joukot, jotka vielä kykenivät toimimaan ilman informaatiota ja yhteysjärjestelmiä yrittivät lähestyä Venäjän rajaa, mutta toiminta oli täysin hyödytöntä ja epäonnistunutta ilman kunnollista tietoa ja johtoa ja ne tyrmättiin helposti. Venäjä ilmoitti maailmalle, että hyökkäys Suomeen on rajoitettu toimenpide ja varoitus Natolle, mitä saattaa seurata, jos jatkotoimiin ryhdytään. Suomi oli valittu kohteeksi siksi, koska se oli Naton eteen työnnetty tukikohta ja sijaitsi lähellä Pietaria, Venäjän toiseksi tärkeintä kaupunkia. Lisäksi lähialueilla sijaitsi tärkeitä sotilaallisia tehtaita ja tukikohtia, kuten esim. Pietarin sotilaalliset telakat sekä Kronstadt ja Kuolan niemimaan sotilaalliset tukikohdat. Suomi oli uhka ja näin päätettiin Suomi ottaa varoittavaksi esimerkiksi. Jos Nato lähestyy Suomea maitse, meritse tai ilmasta tulee Venäjä estämään sen. Jos Nato yrittää provosoida väkivaltaa, tulee seuraamaan jatkotoimenpiteitä myös muissa kohteissa kuin Suomessa. On otettava huomioon, että Venäjällä on edelleen toimivat tietoliikenneyhteydet, tutkat, satelliitit ja muu struktuuri täysin toimiva. Nato on käytännössä sillä hetkellä sokea ja kuuro juuri  tällä alueella.

Ensimmäisen häkeltymisen jälkeen Nato kokoontui Brysseliin varsin sekavissa olosuhteissa. Muutamia USA:n lentokoneita ja laivoja yritti lähestyä Suomen ilmatilaa ja merialueita, mutta venäläiset taistelukoneet ilmaantuivat ja ampuivat varoituslaukauksia, jolloin niiden oli käännyttävä pois. Ruotsin kautta natojoukot yrittivät lähestyä Suomen rajaa, mutta Venäjä ampui muutamia risteilyohjuksia alueelle varoituksena. Rajaa ei uskallettu ylittää. Baltian maat ja Puola nostivat hirveän hälyn ja vaativat heti hyökkäystä, mutta muut Natomaat kehottivat malttiin. Nato oli vielä sokea ja kuuro tietoyhteyksien ja tutkayhteyksien  kadottua, joten kaikkea selvyyttä ei ollut eikä näin ollen voitu tehdä tärkeitä päätöksiä saati suorittaa yhteisiä koordinoituja operaatioita. Tiedot Suomesta olivat hyvin sekavia ja hajanaisia. Venäjä lähetti omat neuvottelijansa Brysseliin.

Suomessa vallitsi täydellinen kaaos. Mitkään tiedotusvälineet eivät toimineet, ei ollut sähköä, osassa maata ei ollut juomakelpoista vettä, ruokahuolto oli kaaoksessa, liikenne ei toiminut, puolustusvoimat olivat kaoottisessa tilassa; Tutkat eivät toimineet, kaikki taistelukoneet oli menetetty, suurin osa taisteluvälineistä, kuten panssarivaunut, tykistö, laivasto ja ohjukset sekä suuri osa yhteysvälineistä ja varusmiehistä oli menetetty. Reservejä yritettiin koota, mutta se oli hyvin hankalaa, lisäksi osa reserviläisistä kieltäytyi astumasta palvelukseen. Puolustusvoimien johto oli täydellisen sekaannuksen vallassa. Osa pakeni maasta.

Tästä huolimatta Baltiaan koottiin vähitellen joidenkin natomaiden keskittymä aikomuksena hyökätä Venäjälle. Venäjä varoitti Natoa. Venäjällä oli suuri alivoima tavallisessa aseistuksessa, mutta ylivoima ydinaseissa. Niiden käyttö kuitenkin voisi merkitä koko sivistyneen elämän loppua maapallolla. Mutta jos niitä olisi pakko käyttää Venäjä käyttäisi niitä puolustukseensa. Tästä huolimatta USA:n ns. haukat kannattivat jos ei muuta niin ensi-iskua ydinasein Venäjälle. Tällöin Venäjä ilmoitti, että heidän on nyt pakko edetä toiseen asteeseen. On näytettävä mitä ydinsota merkitsee.

Suomeen lähetettiin erikoislähetystö, joka ilmoitti, että tyhjentäkää Tampere kaikista asukkaista, käytämme Tamperetta vastaan pientä taktista ydinasetta. Venäjän avustuksella Tampere tyhjennettiin ihmisistä ja Kuolasta ammuttiin keskelle Tampereen ilmatilaa risteilyohjus, joka sisälsi pienen ydinlatauksen. Tampereen keskus hävisi olemattomiin. Lähialue saastui sadoiksi vuosiksi eteenpäin. Nato luopui ajatuksesta hyökätä Venäjää vastaan. Suomi oli jäänyt yksin. Useat natomaat erosivat Natosta.

Suomi oli menettänyt natointoilun takia n. 350 000 ihmishenkeä. Tampereen kaupunki ja lähialue oli kuollutta, tuhoutunut pitkäksi aikaa. Suomen sekä sosiaalinen, että tekninen infrastruktuuri oli hajonnut. Suomen korkea elintaso oli menetetty vuosikymmeniksi. Suomi erosi Natosta.

Suomessa kuohui, presidentti erosi, hallitus erosi, eduskunta erotettiin.  Suomessa alkoi sisäpoliittinen toiminta.  Kansa nousi entistä hallintoa vastaan ja järjesti suunnattomia mielenosoituksia. Valittiin hätätilahallitus, joka oli myönteisempi Venäjälle. Aloitettiin niiden syyllisten etsintä, joiden takia Suomi oli liittynyt Natoon epädemokraattisesti ja vastoin Suomen kansan enemmistön tahtoa. Paljon upseeristoa ja varsinkin ylintä upseeristoa vangittiin. Entisiä hallituksen jäseniä vangittiin. Heitä vastaan nostettiin syytteet ja aloitettiin oikeudenkäynnit. Osa pakeni Suomesta niihin natomaihin, jotka olivat vielä jäljellä ja varsinkin USA:han. Syytteet koskivat valtionpetosta, Suomen edun vastaista toimintaa, kansanosan murhaa, vieraan vallan tukemista, vakoilutoimintaa jne. Tuomioita annettiin elinkautisista jopa hirttotuomioihin, joita ei kuitenkaan pantu täytäntöön.

Suhteet Venäjään palautettiin. Tämä oli täysin välttämätön toimenpide, koska yhteistä rajaa oli sentään yli 1 300 kilometriä. Alkoi jälleenrakentaminen, jossa Venäjä auttoi Suomea.  On opittava elämään yhdessä. EI KOSKAAN ENÄÄ NATOA!



JÄLKISANAT


Ajatus yhtenäisestä Eurooppa-Aasiasta Lissabonista Vladivostokiin ei ole mikään uusi ajatus. Esimerkiksi Ranskan kuuluisa presidentti Charles de Gaulle oli kannattanut ajatusta aikoinaan. Nykyäänkään ajatusta ei ole hukattu. Mm. presidentti Vladimir Putin on usein puhunut ajatuksesta.

Vaikka toivottavasti kyseisenlaista toista skenaariota ei koskaan syntyisikään, on hyvä muistaa asemamme. Venäjän kanssa meillä on yhteistä rajaa yli 1 300 kilometriä ja Venäjä ei koskaan jätä puolustamatta toiseksi tärkeintä kaupunkiaan Pietaria. Kaapeliyhteyksien katkaisemisen ajatuksen sain yhdysvaltalaisesta lehdistöstä, jossa juuri äskettäin oltiin huolissaan  siitä, että venäläiset sukellusveneet tutkivat Atlantin pohjassa olevia yhteyskaapeleita. Idean Tampereen pommittamisesta ydinasein sain ukrainalaisen poliitikon Julia Tymoshenkon vuonna 2015 tekemästä ehdotuksesta pommittaa Itäukrainaa ydinasein, mutta sillä erotuksella, että siinä olisi pommitettu myös kaikki asukkaat mukana.










tiistai 5. heinäkuuta 2016





SE OLI TÄYDELLINEN YLLÄTYS




Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan lähetti 27.6.2016 Venäjän presidentille Vladimir Putinille kirjeen, jossa pyysi anteeksi venäläisen sotilaskoneen ampumista alas 24.11.2015 ja toisen lentäjän murhaamista hänen laskeutuessaan laskuvarjolla. Viestissään hän sanoi tekevänsä kaiken mahdollisen palauttaakseen ystävälliset suhteet Turkin ja Venäjän välille. Lisäksi hän esitti osanottonsa kuolleen lentäjän perheelle. "Jälleen kerran osoitan myötätuntoni ja syvällisen osanottoni venäläisen lentäjän, joka kuoli, perheelle ja pyydän : "Antakaa anteeksi!". Jaan heidän tuskansa koko sydämelläni".




Lentäjän murhaajaksi epäilty Turkin kansalainen  Alparslan Tselik  ryhmineen on vangittu. Hän joutuu syytteeseen joko Turkissa tai Venäjällä.



Heti seuraavana päivänä Erdogan soitti Putinille ja he kävivät pitkän keskustelun asiasta. Turkki korvaa kaikki aiheutuneet kustannukset ja kulut ja antaa korvauksia myös kuolleen lentäjän perheelle. Tietysti se ei korvaa ihmishenkeä, mutta merkitsee edes jotain. Sanktiot kestivät seitsemän kuukautta ja kolme päivää. Odotin pitkällistä prosessia, mutta hämmästyttävän nopeasti palautettiin kaikki diplomaattiset suhteet, kaikki sanktiot poistettiin ja alkoi suhteiden normalisointi. Turkkihan oli niitä harvoja natomaita, jotka eivät varsinaisesti koskaan osallistuneet Venäjän vastaisiin sanktioihin. Venäläinen turismi oli aina suurinta Turkissa, jossa vieraili vuosittain yli kolme miljoonaa venäläisturistia. Tämä turistien katoaminen merkitsi Turkille syvää kriisiä matkailualalla. Nyt matkustusrajoituksista luovutaan, kunhan turistien turvallisuudesta huolehditaan. Erdogan on ehdottanut Putinille kahdenvälistä tapaamista johon Putin suostui.

Sitten 28.6.2016 tapahtui Istanbulin Atatürk-lentokentällä terrori-isku. Ainakin kolme terroristia iski lentokentälle ja surmansa on saanut tähän mennessä ainakin 44 ihmistä ja lähes 240 haavoittui. Putin esitti osanottonsa terrori-iskun vuoksi. Atatürk-lentokenttä on kolmanneksi suurin Euroopassa ja 11. suurin koko maailmassa liikenteensä puolesta.



Tässä herää kysymys oliko iskulla jotain tekemistä Venäjän ja Turkin suhteiden palauttamisen kanssa? Ajoitus sopisi hyvin tähän kuvioon. Tutkimusten mukaan isku oli hyvin suunniteltu. Kolme terroristia avasi toisilleen tien. Vuoron perään nämä kolme terroristia järjesti tilaa aina seuraavalle terroristille edeten pitkin lentokenttää. Isku tapahtui ramadanin aikaan. Lukuisia terroristeja iskuun liittyen on pidätetty Turkissa ja todisteet viittaavat siihen, että iskun suunnitteli ja sitä johti tsetseeniterroristi Ahmed Tsatajev, joka johti Syyriassa olevaa Isis-solua taistelussa presidentti Basar al-Assadia vastaan. Hän itse ei ollut iskussa mukana, mutta hänet on nyt pidätetty Turkissa.



Ahmed Tsatajev on tsetsenialainen terroristi, joka on jo yli kolmentoista vuoden ajan ollut Venäjän etsityimpien terroristien listalla. Aikoinaan hän järjesti lukuisia terrori-iskuja Venäjällä. Hänestä on tehty kansainvälinen vangitsemismääräys. Vuonna 2003 hän sai turvapaikkaoikeuden Itävallassa. Vuonna 2008 hän liikkui Ruotsissa ja 2010 Ukrainassa. Amnesty International teki vakavan erehdyksen ottamalla hänet suojelukseensa. Löysin netistä varsin helposti seuraavan päätöksen.


Vuonna 2011 Ahmed liikkui Bulgariassa ja vuonna 2012 Georgiassa. Sieltä hän yritti järjestää terrori-iskun Venäjälle, mutta Venäjän rajavartijat olivat valppaina ja tuhosivat hänen terroristiryhmänsä. Ahmed itse haavoittui ja menetti toisen jalkansa ja kätensä.



Ahmed siirtyi Syyriaan johtamaan Isisin terroristiryhmää taistelussa presidentti Basar al-Assadia vastaan. Sieltä hän siirtyi edelleen Turkkiin. Toivottavasti hän joutuu nyt vastaamaan myös Venäjällä tehdyistä iskuista. On vielä muistettava, että Isisin riveissä taistelee nuorempi veli Mansur Tsatajev.

Hämmästelen Amnesty International -järjestön päätöstä ja tietämättömyyttä. Terroristeja ei pitäisi ottaa suojelukseensa. Ahmed on jopa Yhdysvaltain etsityimpien vaarallisten terroristien listalla, kuten alla olevasta nimilistasta näkyy. Listaan on koottu Ahmed Tsatajevin kaikki nimivariaatiot, joita hän voi käyttää esimerkiksi passeissa.



Voi olla, että Erdoganin ja Putinin tapaaminen on hankalasti järjestettävissä. Putin on kiireinen mies. Ensin oli Pietarissa 16.6 -18.6. Kansainvälinen talousfoorumi, sitten Tashkentissa Uzbekistanissa 23.6. - 24.6. Shanghain yhteistyöjärjestön kokous, sitten Putin oli Kiinassa Pekingissä 24.6. - 25.6. tapaamassa Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä, sitten 1.7.2016 hän vieraili Suomessa presidentti Sauli Niinistön luona.



Suomen vierailusta jäi käteen Putinin lausuma Suomen natojäsenyydestä " - Ehkä Nato taistelisi mielellään Venäjää vastaan viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen asti. - Tahdotteko te sitä? Me emme. Me emme halua sitä. Mutta se on teidän valintanne." Ainakin tämä levisi maailmalle hyvin yleisesti hyvin laajalti. Itse olen aina sanonut, että jos Suomi liittyy Natoon olemme vain eteentyönnetty pelinappula, joka on helppo uhrata.

Niinistö ehdotti, että venäläiset sotilaskoneet voisivat käyttää transpondereita aina lentäessään Itämerellä. Putin vastasi, että kyllä se heille sopii, jos natokoneet myös käyttävät transpondereita aina lentäessään Itämerellä. Natokoneita lentelee Itämerellä yli kaksinkertainen määrä verrattuna venäläisiin koneisiin eivätkä ne käytä transpondereita. Paitsi Itämerta natokoneet eivät käytä transpondereita Jäämerellä, Mustalla merellä, Välimerellä, Intian valtamerellä... Mutta Putin sanoi "- Palattuani Moskovaan annan toimeksiannon, jotta tämä asia nostetaan Venäjän ja Naton kokouksen agendalle Brysselissä." Minusta vain tuntuu, että taitavat natolaiset naureskella partaansa.

Venäjän ja Turkin ulkoministerit tapasivat toisensa 1.7.2016 Sotsissa. Joka tapauksessa myös Putin on suostunut tapaamaan Erdoganin henkilökohtaisesti. Yksi tärkeimmistä neuvottelujen kohteista on tietysti terrorismin vastainen taistelu Syyriassa. Turkki on varsin tärkeässä asemassa tässä prosessissa. Turkin raja Syyriaan ja Irakiin on ollut varsin avoin. Isis on myynyt öljyä Turkin kautta, saanut aseita ja tarvikkeita Turkin kautta, rahoittanut toimintaansa Turkin kautta ja ennen kaikkea Isisin taistelijat ovat melko vapaasti saaneet kulkea rajan läpi. Kuten hyvin tiedämme Isis on saanut uusia taistelijoita juuri Turkin rajan kautta. Tämä on nyt suljettava ja kaikki tällainen toiminta lopetettava. On puhuttu demilitarisoidusta vyöhykkeestä, jota myös venäläiset valvoisivat.

Turkin asenne on viimeaikoina muuttunut. Suhteet Iraniin, Israeliin ja Syyriaan ovat parantuneet. Erdogan on jopa ollut yhteydessä Syyrian presidentti Basar al-Assadin kanssa.  Suhteet Saudi-Arabiaan ja Qatariin, joissa on eniten Isisin kannatusta, ovat viilentyneet. On puhuttu "strategisesta partneruudesta" Venäjän kanssa. Turkin aktiivinen liittyminen Isisin vastaiseen taisteluun voisi merkitä myös sotilaallista toimintaa. Turkin ilmatilan vapauttamisella Isisin vastaiseen taisteluun voisi olla huomattava merkitys. Puhutaan yleisesti, että Turkkiin avattaisiin Venäjän ilmavoimien tukikohta. Myös yhteys Bosporin salmen kautta Mustalta mereltä Välimerelle on Venäjälle tärkeä. Ongelmallista on edelleen Turkin suhde kurdeihin. Toinen ongelma ovat pakolaiset. On muistettava, että Turkki on edelleen Naton jäsen. Tärkeintä on kuitenkin sulkea raja terroristeilta Syyriaan ja Irakiin.

Paitsi turismia taloudellista hyötyä on muutenkin molemminpuolisesti. Turkin maataloustuotteita on myyty varsin yleisesti Venäjälle varsinkin Krimille. Turkkilaiset työläiset ovat käyneet Venäjällä töissä. Venäjä on ollut rakentamassa Turkkiin neljä ensimmäistä atomivoimalaa, joiden rakentaminen nyt jatkunee. Varsin tärkeä on molemminpuolisesti ollut ns. Gazpromin South Stream -kaasuputki, joka alunperin piti johtaa Mustan meren halki Bulgariaan, mutta Yhdysvaltain kiellettyä sen putki päätettiin johtaa Turkin kautta ja siitä edelleen Etelä-Eurooppaan. Rakentaminen keskeytettiin, mutta tullee nyt jatkumaan.



Ja sitten 3.7.2016 räjähti Irakissa Bagdadissa kaksi pommia. Uhreja on joidenkin tietojen mukaan yli 200 ja haavoittuneita yli 200. Joten Turkin rooli Isisin vastaisessa taistelussa kasvaa ja voi olla varsin ratkaiseva. Ilmassa on paljon polemiikkia, joka kaikki ei ehkä toteudu. On muistettava, että Turkki on natomaa. Toivon kuitenkin, että yhteistyö Venäjän kanssa tulee olemaan vahvaa. Voisiko kerrankin olla niin, että jostain pahasta kehittyikin hyvää?