perjantai 31. toukokuuta 2019





MAAILMAN SELKÄRANKA osa 2






Kuten kirjoitin jo ensimmäisessä osassa maailman selkäranka on kiero ja läpeensä mätä. Britannian viranomaiset vangitsivat Julian Assangen 11.4.2019. Hänen virheensä oli siinä, että hän yritti julkistaa totuutta, jota meiltä tavallisilta ihmisiltä salataan ja peitetään. Hän ei suinkaan kuitenkaan ole ainoa, joka yrittää paljastaa, mitä selkämme takana tapahtuu tarkoituksellisesti meiltä salaten. On muitakin ihmisiä, jotka yrittävät paljastaa totuutta, mutta heidän on yritettävä pysyä piilossa ja salata  henkilöllisyytensä. Muuten heille käy huonosti. Tänä päivänä totuuden kertominen on rikos, valehteleminen ja valheen kertominen on länsimaista sananvapautta. Kun Assange vangittiin 11.4.2019 ainoat kuvaajat, jotka olivat paikalla olivat venäläisen televisiokanavan RT:n (Russian Today) kuvaajat. Oliko tämä sattumaa vai tarkoituksellista on hämärän peitossa? Yritän jatkaa siitä mihin viimekerralla jäin.


Yhdysvaltojen hyökättyä Irakiin ja arabimaailmaan syntyessä niin sanottu "Arabikevät" tekivät yhdessä Lähi-idässä tyhjiön, johon islamilaiset terroristin pääsivät helposti käsiksi. Irakiin ja Syyriaan ryhdyttiin muodostamaan 2014 uutta islamilaiseen saria-lakiin pohjautuvaa kalifaattia. Terroristeja tuli Afganistanista, Tsetseniasta, Saudi-Arabiasta ja kaikkialta islamilaisesta maailmasta. Muodostui terroristiliikkeet Isis ja Daesh joiden tarkoituksena oli käydä pyhää sotaa kalifaatin laajentamiseksi. Monet valtiot pyrkivät kukistamaan Isisin, koska sitä pidettiin maailmanlaajuisena uhkana. Näin teki myös Syyrian presidentti Basar al-Assad. Hän ryhtyi epätoivoiseen taisteluun terroristeja vastaan. Mutta länsimaissa pidettiin Assadia vihollisena, joten brittiläinen salainen palvelu MI6 perusti terroristijärjestön "Valkoiset kypärät", jonka tarkoituksena oli järjestää Syyriassa kemiallisia iskuja lähinnä siviilejä kohtaan ja lavastaa näitä ja syyttää näistä Assadia. Assad oli kuitenkin luopunut kaikista kemiallisista aseistaan jo vuonna 2013.

Valkoiset kypärät menestyi niin hyvin, että sille ehdotettiin jopa Nobelin rauhanpalkintoa. Syytteet Assadin kemiallisista iskuista saivat aikaan sen, että Yhdysvallat liittolaisineen on suorittanut jopa kaksi ohjusiskua Syyriaan vuosina 2017 ja 2018. Näissä iskuissa kuoli syyttömiä siviilejä. Kansainväliset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneen, että useimmat "kemialliset hyökkäykset" olivat Valkoisten kypärien lavastuksia ja mitään myrkkyjä ei oltu käytetty. Tai sitten terroristit itse olivat valmistaneet nämä kemialliset aseet. Mutta yhä tänä päivänä monissa länsimaissa uskotaan Assadin käyttäneen kemiallisia aseita. Netissä on paljon lisää todisteita. Olen kirjoittanut asiasta mm. osoitteessa:

http://uuuusi.blogspot.com/2018/09/valkoiset-kyparat-natsi-saksassa-1930.html



 Valkoiset kypärät toimessa. Tämä on näytelmää jossa...

Mies näyttelee uhria. Kaikki kuvataan tarkkaan ja sitten levitetään ympäri maailmaa.

 Todellinen tilanne. Laskepa kuinka monta kameraa on kuvassa.


Venäjä koki itselleen vaaraksi sen, että läheisessä Syyriassa on terroristeja. Tästä syystä Venäjä päätti ryhtyä 2015 Syyrian sotaan terroristeja vastaan. Sota on ollut varsin menestyksekästä Venäjälle. Käytännöllisesti katsoen Syyrian sota on jo voitettu ja terroristit hävitetty tuolta alueelta. Näin ei voida sanoa Afganistanin tai Irakin kohdalla. Oikeastaan Yhdysvallat ei ole voittanut yhtään todellista sotaa toisen maailmansodan jälkeen. Venäjä on näyttänyt kykynsä Tsetsenian sodassa, Georgian sodassa ja Syyrian sodassa, jotka se on kaikki suvereenisesti voittanut. Presidentti Barack Obama on käynyt sotia ehkä eniten Yhdysvaltojen presidenteistä, mutta yhtään hän ei ole voittanut. Hän sai aikoinaan Nobelin rauhapalkinnon, jota hän ei missään tapauksessa toimillaan ole ansainnut. Yhdysvallat ei ole vieläkään päässyt irti Afganistanista eikä Irakista. Sotilaat kehuvat, että Irakin kaupunkeihin on pudotettu pommeja enemmän, kuin koko Vietnamin sodan aikana. Sitä paitsi Yhdysvallat on käyttänyt myös kiellettyjä aseita kuten fosforipommeja. Tällä hetkellä Yhdysvallat neuvottelee irrottautumista Afganistanista Talebanin kanssa, mutta ei Afganistanin hallituksen kanssa. Afganistan ja Taleban saa suurimmat tulonsa huumeista ja vielä koskaan huumeitten tuotanto ei ole ollut niin suurta kuin tällä hetkellä.

Yhdysvallat käytti kiellettyjä fosforipommeja siviilejä vastaan Irakissa ja Syyriassa.


Sitten otan esimerkin aivan muulta suunnalta. Tapaus on Edward Joseph Snowden. Hän tuli kuuluisaksi paljastettuaan, että Yhdysvallat vakoilee meitä kaikkia maailman kansalaisia niin paljon koin kykenee ilman meidän lupaa tai suostumusta. Tässä on turha kertoa Snowdenin kaikkia tietoja, koska ne löytyvät netistä. Hän työskenteli Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuspalvelun NSA:n palveluksessa ja päätti luovuttaa tietojaan kesäkuussa 2013 useille kansainvälisille tiedotusvälineille. Hän luovutti useita tuhansia huippusalaisia asiakirjoja, jotka hän oli saanut haltuunsa NSA:n palveluksessa. Näitä tietovuotoja on kutsuttu merkittävimmiksi Yhdysvaltain historiassa.

 Edward Snowden.

USA:n NSA vakoilu kattaa maailman kaikki maat ja käytännössä kaikkien ihmisten netti- , puhelin- ja signaalitoiminnat. Lisäksi vakoillaan kansainvälisiä organisaatioita kuten Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF, Maailmanpankkia, Eurooppan unionia (EU), Euroopan keskuspankkia, Kansainvälinen atomienergiajärjestöä IAEA ja monia muita. Vakoillaan myös hallituksia ja erilaisia järjestöjä, tutkijoita ja toimittajia. Tähän tietojen keräämiseen osallistuvat myös Britanniana tiedustelupalvelu GCHQ, Kanadan, Australian, Uuden Seelannin  ja meitä lähinnä Ruotsin tiedustelupalvelut. Melkein kaikki Suomen tiedot kulkevat Ruotsin salaisen poliisin valvonnan kautta. Nämä toimittavat kaikki tiedot edelleen Yhdysvaltoihin NSA:lle. NSA vakoilee salaa myös valtioiden päämiehiä, joista ilmi tulleet kuuluisimmat ovat olleet Saksan Angela Merkel ja Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Snowdenin Ensimmäisissä julkistuksissa käsiteltiin erityisesti maailmanlaajuisesti toimivaa PRISM-phjelmaa, joka kerää salaa mm. ihmisten puhelutietoja. Vakoilutoimintaan NSA käyttää ohjelmaa, josta käytetään nimitystä XKeyscore. Ohjelmaa päivitetään jatkuvasti tehokkaammaksi uusia ominaisuuksia lisäten. Tiedot varastoidaan NSA:n tietojen mukaan 5 vuodeksi, mutta en usko, että tuo on takaraja. Myös Suomi kuuluu vakoiluohjelmaan, joten meitä jokaista myös vakoillaan.


Miksi Snowden paljasti tämän maailman vakoilun? Haastatteluissa mm. Time-lehdelle hän on sanonut, että eettisistä syistä. Hän piti vakoiluohjelman käytön laajuutta ja valvonnan vaaroja liian suurina. Hän toivoi, että paljastukset johtaisivat hallitusten toimien suurempaan läpinäkyvyyteen. Kuten olemme saaneet havaita näin ei ole käynyt. Snowden sai turvapaikan Venäjältä. Tämä johti aikoinaan siihen, että presidentti Obaman ja Putinin tapaaminen peruttiin.  He eivät tavanneet koskaan kahden kesken. Mutta Snowden ei ainakaan ole joutunut vankilaan loppuiäkseen. 


Mutta palataanpa alkuperäiseen aiheeseen eli Julian Assangeen ja WikiLeaksiin. Vuonna 2007 marraskuussa WikiLeaks julkaisi Kuubassa sijaitsevan vankileirin Guantanamo Bayn toimintaohjeiston. Kävi ilmi, että vankileirillä CIA kidutti vankeja heitä kuulusteltaessa ja vankeja pidettiin epäinhimillisissä oloissa. Pääosa vangeista tuotiin Afganistanista, Irakista ja Syyriasta. Vankeja lennätettiin eri puolilta maailmaa ja usein välileirien kautta. Tällaisia CIA:n välileirejä oli todennäköisesti Virossa, Latviassa, Liettuassa, Romaniassa ja Puolassa. Näissä leireissä vankeja myös kidutettiin. On todettu, että vankien  kuljetuskoneita teki välilaskuja myös Suomeen. Näissä salaisissa kuulustelukeskuksissa esimerkiksi al-Qaidan jäseniksi epäiltyjä pidettiin paljon pahemmissa olosuhteissa kuin CIA on myöntänyt.

Näin vankeja kuljetettiin lentokoneissa. Lennot saattoivat kestää tuntikausia jopa vuorokausia. Katsokaapa oikealla vartijaa, joka vaikuttaa lopen uupuneelta!

Pääasialliset pakkokeinot kuulustelussa vangitsemisen jälkeen olivat aistiärsykkeiden riistäminen eristykseen sulkemalla, uhkailut, pelottelu, hypnoosi, narkoosi ja taantumisen aiheuttaminen. Vankeja mm. estettiin nukkumasta jopa viikkojen ajan ja heitä uhattiin jatkuvasti kuolemalla. Vesikidutusta saatettiin käyttää toistuvasti päivien tai viikkojen ajan. Ainakin yksi vanki kuoli hypotermiaan, kun häntä oli pidetty vähissä vaatteissa kahlittuna betonilattiaan. Alastomia vankeja raahattiin huppu päässä pitkin käytäviä ja hakattiin ja lyötiin. Vankeja lyötiin kasvoihin, lyötiin vatsaan, hakattiin vasten seinää, ja piestiin rullatuilla pyyhkeillä. Vankeja saatettiin pitää hereillä jopa yli viikon ajan piinaavissa asennoissa kädet kattoon kahlittuina. Toisinaan vankeja pidettiin hereillä jatkuvilla kuulusteluilla. Osa suljettiin pitkiksi ajoiksi arkkumaiseen laatikkoon. Usein alastomia kahlittuja vankeja pidettiin pitkiä aikoja täydellisessä pimeydessä. Osaa vangeista piinattiin kovalla musiikilla sekä jääkylmillä kylvyillä. Vankeja uhkailtiin säännöllisesti. Heille kerrottiin, ettei vankilasta pääse pois kuin arkussa. Uhattiin väkivallalla perheitä ja lapsia kohtaan. Vankien äitejä uhattiin seksuaalisella väkivallalla. Vankeja riiputettiin ylösalaisin kuukausitolkulla tai seisotettiin ahtaissa laatikoissa viikkojen ajan. Monet saivat ruhjeita ympäri kehoa ja ainakin yksi menetti silmänsä. Tämä ei ole lähellekään täydellinen luettelo, mutta tuntuu jopa pahemmalta, kuin terroristien kurkunleikkaaminen. Vangit kärsivät hallusinaatioista, vainoharhaisuudesta ja unettomuudesta ja yrittivät jopa vahingoittaa itseään. Lukuisia vankeja vesikidutettiin. Sidottujen vankien kasvoille asetettiin kangas, johon kaadettiin vettä. Tämä aiheutti hukkumisrefleksin ja vanki saattoi pyörtyä. Tällöin odotettiin, että vanki toipuu ja vesikidutusta jatkettiin. Seuraavana on kuvakaappauksia videolta, jossa suoritetaan Guantanamo Bayn vankileirillä vesikidutusta.

 Vanki makaa maassa ja vartijat pitelevät hänet paikoillaan.

Vangin kasvojen päälle on laitettu liina, jolle kaadetaan vettä.

Uhri tuntee tukehtuvansa ja lopulta pyörtyy. Toimitusta jatketaan kun hän virkoaa.

Tietenkään pelkästään kuvista ei saa todellista tuntumaa siitä millaista vesikidutus on. Vesikidutus, sähkökidutus ja kaikenlainen muu kidutus Guantanamo Bayn vankileirillä on laillista yhä tänä päivänä. Tosin on tutkittu, että tällä tavalla saatu tunnustus tai todistus ei ole luotettavaa vaan uhri sanoo lopulta ihan mitä tahansa kiduttajat haluavat oli se totta tai ei. Lisäksi huomattiin, että suuri osa vangeista on täysin viattomia ihmisiä, jotka tavalla tai toisella ovat joutuneet vankileirille. He eivät olleetkaan terroristeja tai muita rikoksiin osallistuneita.  Mutta millainen on valtio, joka sallii tämmöisen? Millainen on valtio, joka yrittää salata näin hirveitä asioita?

Epäilemättä Julian Assange teki virheen mennessään Ruotsiin vuonna 2010. Siellä järjestettiin hänelle tyypillinen ruotsalainen ansa raiskaussyytteet. Tarkoitus oli vangita hänet ja toimittaa Yhdysvaltoihin. Hän ehti kuitenkin paeta, mutta väärään valtioon. Britannia on valtio, joka tekee yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Hänen olisi pitänyt tehdä samoin kuin Edward Snowden ja paeta Venäjälle ja anoa turvapaikkaa sieltä. Se olisi ollut hänen ainoa mahdollisuutensa. Oli ilman muuta selvää, että pakeneminen Ecuadorin suurlähetystöön oli vain väliaikainen ratkaisu. 23.5.2019 Yhdysvallat määräsi 175 vuoden vankilatuomion Assangelle. Mietin vain sitä minkähän näköinen hän on sitten 175 vuoden kuluttua, kun hän muuttui jo tuon näköiseksi 7 vuodessa Ecuadorin suurlähetystössä?

 Ulkonäön muutos 7 vuodessa Ecuadorin suurlähetystössä. Minkähän näköinen hän on 175 vuoden kuluttua kun vapautuu amerikkalaisista vankiloista?

Itse asiassa Assange ei ole vuotanut yhtään asiakirjaa. Hän on ainoastaan julkaissut vuodettuja asiakirjoja WikiLeaks sivustoilla. Nämä asiakirjat on tarkistettu totuudenmukaisiksi ennen julkaisemista. Tämä on oikean journalismin periaate. Assange ei ole saanut mitään rahallista korvausta WikiLeaksissa julkaistuista tiedoista. Assange ei ole Yhdysvaltain kansalainen, joten häntä ei voi syyttää valtiopetoksesta. Syytteiden nostaminen merkitsee sitä, että kuka tahansa ihminen maailmassa voi joutua USA:n oikeuden eteen millä tahansa syytteillä. Yhdysvaltain oikeusministeriö ja CIA ovat ottaneet WikiLeaksin tuhoamisen avoimesti prioriteetikseen. Se koetaan valtiolliseksi viholliseksi. WikiLeaks ja yleisesti ottaen kaikkien toimittajien työ koetaan uhaksi Yhdysvalloille. Ulkoministeri Mike Pompeo julisti että " - Meidän täytyy tunnustaa, ettemme voi antaa Assangen ja kollegoidensa käyttää sananvapauden liikkumavaraa meitä vastaan. Se, että annamme heille tilaa murskata meidät kavalletuilla salaisuuksilla on perversio siitä, mitä meidän mahtava perustuslaki edustaa. Se päättyy nyt."

Myös Suomessa on esitetty vastaavia kommentteja. Mm. Entinen ulkoministerimme Alexander Stubb pitää WikiLeaksia "vastenmielisenä ilmiönä ja diplomaattisten dokumenttien julkaisemista varkautena." Erkki Tuomiojan mielestä "diplomaattisten asiakirjojen vuoto oli tietovarkaus ja WikiLeaksin toiminta yleisesti arveluttavaa." Toisaalta Suomen kirjastoseura puolusti WikiLeaksia. Seura korosti, että tiedon avoimuus on yhteiskunnassa tärkeää erityisesti hallitusten tai suuryritysten kohdalla ja ilmaisuvapautta on syytä puolustaa.

On todettu, että Yhdysvaltain oikeusministeriön oli pakko nostaa kädet ilmaan WikiLeaksi kohdalla ja todeta ainakin virallisesti, ettei voinut tehdä asialle mitään. Jos se lähtisi WikiLeaksin perään, sen olisi pakko toimia samoin New York Timesin, Washington Postin ja minkä tahansa lehden kanssa, joka julkaisee salassa pidettäviä asiakirjoja. Tällöin lehdistönvapaus olisi kuollut. Jos Yhdysvallat onnistuu tuomitsemaan jopa ulkomaalaisen sivuston johdon sen tekemien paljastusten johdosta on vaikea nähdä miten toimittajat voivat aidosti tehdä työtä, joka uhkaa maailman vaikutusvaltaisimpia ihmisiä ja instituutioita. Missä on sananvapaus ja lehdistön sananvapaus? Tässä kohtaa viittaan äskeiseen Suomessa tapahtuneeseen Helsingin Sanomien juttuun Viestikeskuksen toiminnasta joulukuulta 2017, jossa lehtiartikkeli perustui puolustusvoimien salaisiksi leimattuihin asiakirjoihin. Tästä nousi oikeusjuttu, joten Suomessakaan lehdistönvapaus ei toimi, vaikka se perustuisi totuuteen.

Britanniassa Assangelle langetettiin 50 viikon vankeustuomio. Luovutus Ruotsiin on ilman muuta ansa. Karkotus Yhdysvaltoihin voisi olla Assangelle hengenvaarallinen. Hänelle voi seurata kuolemantuomio. Sinänsä 175 vuoden tuomiolla uhkaaminen on naurettavaa, mutta on Yhdysvalloissa langetettu yli 300 vuoden tuomioitakin. Olen monesti miettinyt minkä näköisiä ihmiset sitten ovat kun pääsevät vapauteen kärsittyään 300 vuoden vankeusrangaistuksen? Se, ettei missään enää ole turvassa, edes toisten valtioiden suurlähetysöissä, mikäli julkaisee jotain sellaista, joka ei ole lännen viranomaisvaltaa pitävien etujen mukaista, antaa pelottavan kuvan maailmasta jossa elämme. Kuuluuko tiedon julkaisemisen oikeudet vain poliisivaltaa pitäville, mutta ei muille? Eikö edes kansainvälisellä lailla ole merkitystä kun totuuden puhujia hiljennetään? Amerikkalaiset haluavat, että maailmassa vallitsisi ainoastaan amerikkalainen demokratia. Jopa Amnesty Internationalin mukaan nämä vangitut Manning ja Assange eivät ole heidän "omallatunnollaan", eikä näin ollen kansalaisoikeusjärjestö ole halukas puolustamaan heidän oikeuksiaan. Assangen luovutus Yhdysvaltoihin sisältää riskin vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Syytteeseenpano aiheuttaa vakavan vaaran kaikille toimittajille, jotka haluavat ilmoittaa yleisölle Yhdysvaltain hallituksen toimista. Assangen asianajan mukaan hänen asiakastaan vastaan nostetut syytteet merkitsevät uhkaa kaikille journalisteille, jotka yrittävät tehdä työtään. WikiLeaks julkaisi Twitterissä postin, missä se totesi, että kansallista turvallisuutta koskeva journalismi, kuten myös Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys, ovat tulleet tiensä päähän. " This is madness. It is the end of national security journalism and the first amendment."


Viime talvena Venäjällä määrättiin laki, jossa valheellisen uutisen levittäminen on rikos. Jos tietää jonkun uutisen olevan epätosi tai valetta sen tietoinen levittäminen määritellään rikokseksi ja siitä voidaan rangaista. Nämä tiedot ovat usein poliittisia. Jo pari rangaistusta on annettu.  Lännessä tätä on sanottu sananvapauden riistoksi. Siis lännen logiikan mukaan valheellista uutista saa levittää, mutta totuutta ei saa kertoa. Jotenkin tuntuu, että asiat ovat menneet päälaelleen. Tämä on tätä lännen demokratiaa ja sananvapautta. Totuutta ei saa levittää, se on rangaistava teko. Valhetta saa levittää, se on sananvapautta!


Valkoiset kypärät tappaa lapsia.





lauantai 25. toukokuuta 2019





MAAILMAN SELKÄRANKA osa 1





Maailman selkäranka on kiero ja läpeensä mätä. Britannian viranomaiset vangitsivat Julian Assangen Lontoon Ecuadorin suurlähetystöstä 11.4.2019. Voin sanoa, että tämä on eräs vaikeimmista kirjoituksistani, joita olen yrittänyt kirjoittaa. Julian Assange on eräs niistä ihmisistä, joita kunnioitan ja ihailen suuresti. Yritys elää ja käyttäytyä moraalisesti, eettisesti ja rehellisesti oikein nyky-yhteiskunnissa on käytännössä hyvin vaikea tai oikeastaan mahdoton tehtävä. Suurin osa ihmisistä ei ikinä kykene siihen. Useimmat yhteiskunnat eivät anna sille mitään mahdollisuutta. Vaatii valtavaa rohkeutta, eettistä moraalia ja viisautta edes yrittää tehdä näin. Voisi sanoa, että 11.4.2019 oli maailman sananvapauden, oikeudenmukaisuuden , rehellisyyden, avoimuuden musta päivä. Se oli sananvapauden vastaisuuden ja elämänvastaisuuden päivä. Tänä päivänä totuuden kertominen on rikos, valehteleminen ja valheen kertominen on länsimaista sananvapautta!



Kuten useimmat täysikasvuisista ihmisistä tietävät, Julian Assange nimi on varsin kuuluisa ja useimmille tuttu. Mutta kertauksen vuoksi mainitsen vielä, että hän on syntyjään Australialainen ja tuli kuuluisaksi perustaessaan WikiLeaks-sivuston, jonka tiedottaja ja päätoimittaja hän on.  Hänen oikea nimensä on Julian Paul Hawkins. Hän on opiskellut fysiikkaa ja matematiikkaa sekä toiminut tietokoneohjelmoijana. Ennen WikiLeaksin  perustamista 2006 Julian toimi Yhdysvaltojen salaisessa palvelussa. Tästä hän sai mitalinkin vuonna 2006, jolloin hän lopetti toimintansa siellä. Hän perusti WikLeaks sivuston 2006, sen tarkoituksena oli julkaista viranomaisten ja yritysten salaisiksi tarkoitettuja asiakirjoja anonyymisti. Vaikka vastaavia toimijoita on muitakin on WikiLeaks onnistunut tehtävässään kaikista parhaiten. Tätä on haluttu maailmalla vaientaa ja vaijentamista haluavat pääasiassa eräät piirit, jotka kokevat, että totuus heistä on vahingollista heille. Asioita ja erilaisia päätöksiä halutaan tehdä salaa ja pitää salaisina, koska ne etupäässä ovat epärehellisiä, kieroja ja monille muille vahingollisia, mutta tuottavat suurta hyötyä tekijöilleen. Varsinkin eräät huomattavat valtiot ovat suuresti tämän takana.



Tarkoitukseni ei ole käydä tässä läpi Assangen koko elämänkertaa tai WikiLeaksin koko historiaa. Siinä ei ole mitään järkeä. Niistä löytyy paljon tieoa netistäkin. Ajattelin ottaa esille muutamia seikkoja, jotka ovat herättäneet  mielenkiintoni asioita kohtaan ja tehdä joitakin yhteenvetoja niihin liittyvistä asioista ja tapahtumista. Tapahtumat kirjoituksessani eivät ole kronologisessa järjestyksessä. Jotta päästään asioihin käsiksi, aloitetaan Irakista. Vuonna 2010 WikiLeaksi julkaisi videon, jossa Yhdysvaltojen armeijan helikopteri ampuu Bagdadissa siviilejä ja samalla Reutersin kuvaajan Namir Noor-Eldeen. Siviilien mukana helikopteri ampuu myös lapsia. Tämä oli kuulema ihan yleinen käytäntö tuohon aikaan. Myös maajoukot tekivät samoin. Joskus se oli kuin metsästystä, mutta kohteina olivat vain tavalliset ihmiset. Video oli jo vuodelta 2007.



Kuuluisat kuvat videolta, jossa helikopteri ampuu siviilejä.

Come on, fire!


Oh, yeah, look at those dead bastards.


Oh yeah, look at that. Right through the windshield! Ha ha!

Videon oli vuotanut julkisuuteen Yhdysvaltojen maavoimien sotilas Bradley E. Manning, joka samalla vuoti WikiLeaksiin 260 000 "arkaluontoista" diplomaattisähkettä. Nämä koskivat pääasisassa Afganistanin ja Irakin sotaa. Hän sai 35 vuoden tuomion. Vankilassa tapahtuneen kohtelun johdosta hän "muuttui" miehestä naiseksi ja on nyt nimeltään Chelsea E. Manning. Hän yritti vankilassa itsemurhaa ainakin kaksi kertaa. Hänet vapautettiin 2019 toukokuussa, mutta häntä odottaa uusia syytteitä, joten hän voi joutua uudelleen vankilaan, koska kieltäytyy todistamasta jatkossa. Helikopterivideo on nähtävissä mm. osoitteessa:


Irakin sotaan liittyy mm. Abu Ghraibin vankilaskandaali, joka paljastui vuonna 2004. Amerikkalaisilla oli yleisenä käytäntönä kiduttaa irakilaisia vankejaan. Asia paljastui kun 60 minutes II -ohjelma julkaisi amerikkalaisten sotilasvanginvartijoiden ottamia valokuvia, jotka oli otettu matkamuistoina palveluajalta. Esimiesten määräyksestä vankeja kidutettiin tai vankeja kidutettiin ihan oma-aloitteisesti omaksi huviksi. Kuvia levisi myös nettiin ja siitä syntyi maailmanlaajuinen skandaali. Kuvat otettiin siis matkamuistoina eivätkä kuvaajat ajatelleet tekevänsä mitään rikollista. Pieni määrä sotilaita sai rangaistuksen, mutta heidän puheidensa mukaan tällainen kiduttaminen oli ihan yleistä kaikissa amerikkalaisten Irakissa olevissa vankiloissa ja siihen osallistui suuri määrä amerikkalaisia sotilaita. Se oli "normaalikäytäntö" amerikkalaisissa Irakissa olevissa vankiloissa. Asiasta laadittiin salainen raportti. Alla joitakin "matkamuistoja" Abu Ghraibin vankilasta.

Elävä ihmispyramidi.




Huom! Sähköjohdot käsissä! Tämä on Yhdysvaltojen hyväksymä kuulustelukeino.

Poseerausta elävän ihmispyramidin ääressä.

Matkamuisto mätänevän ruumiin ääressä.





Mutta mennäänpä takaisin WikiLeaks -sivustoihin. WikiLeaks julkaisi aikoinaan täydellisen kalustoluettelon Yhdysvaltain armeijan Afganistanin sodassa käyttämästä kalustosta. Mukana oli kahdentyyppisiä taistelukaasua käyttäviä aseita. Vuonna 2007 marraskuussa julkaistiin Guantanamo Bayn vankileirin Yhdysvaltain armeijan henkilöstön toimintaohjeisto (Standard Operating Procedures for Camp Delta) vuodelta 2003, joka päivitettiin myöhemmin vuoden 2004 tiedostolla. Tammikuussa 2009 julkaistiin lista 797 Suomessa suodatetusta verkkosivustosta. Tämä sai muutamat suomalaiset poliitikot pillastumaan, kun heidän salaisia viestejään Yhdysvaltoihin paljastui. Heinäkuussa 2010 julkaistiin yli 90 000 Afganistanin sodan raporttia "pimeistä yksiköistä" ja niiden toiminnasta, joissa murhataan talebaneja ilman oikeudenkäyntejä sekä puolalaisten ja ranskalaisten ja yhdysvaltalaisten joukkojen laittomista toimista siviilejä kohtaan. Elokuussa 2010 WikiLeaks julkaisi Yhdysvaltain puolustusministeriön 1,4 gigatavun tiedoston. Lokakuussa  2010 WikiLeaks julkaisi 400 000 Irakin sodan dokumenttia, joista käy ilmi mm. se, kuinka Yhdysvaltain viranomaiset ovat viitanneet kintaalla irakilaisten joukkojen harjoittamalle kidutukselle. Marraskuussa 2010 lähtien WikiLeaks on julkaissut valtavan määrän Yhdysvaltain salaisia diplomaattisia asiakirjoja. Dokumenttien alkuperä on Siprnet, Yhdysvaltain puolustusministeriön suljettu tietoverkko, johon ovat kytkettyinä lähes kaikki Yhdysvaltain suurlähetystöt. Elokuussa 2011 toimitettiin eri lehdille 1,6 gigatavun tiedosto cables.csv ja se levisi myös nettiin. Paljon muutakin paljastettiin, mutta viimeaikoina on paljon puhuttanut Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen vuoto vuodelta 2016, jossa paljastettiin 27 000 viestiä toimista Bernie Sandersia vastaan Hillary Clintonin puolesta. Tätä pidetään syynä Hillary Clintonin häviöön vaaleissa.



Olisi mielenkiintoista tehdä realistinen tutkimus nykyterrorismin synnystä ja kehityksestä. Kaikki ovat yhtä mieltä, että nykyterrorismi syntyi Afganistanissa Yhdysvaltojen ryhtyessä avustamaan Taleban-terroristeja aseellisesti ja rahallisesti heidän ryhtyessään taistelemaan maahan tulleita neuvostojoukkoja vastaan 1979. Neuvostojoukkojen poistuttua Afganistanista 1989 maahan jäivät Taleban-joukot ja eri puolilta islamilaista maailmaa tulleet taistelijat. He julistivat maahan islamilaisen hallinnon, jossa saria-laki oli voimassa ankarimmassa muodossaan. Maahan levisi väkivaltainen jihadismi, josta kehittyi al-Qaida-terroristiverkosto. Todennäköisesti tämä suoritti syyskuun 2001 terrori-iskut Yhdysvaltoihin ja sai Yhdysvallat hyökkäämään Afganistaniin.



Neuvostoliitto hajosi 1991 ja eri osavaltioita erosi liitosta. Koska Venäjä oli heikoimmillaan ja Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin, Islamilaiset terroristi havaitsivat hetkensä tulleen ja päättivät perustaa Tsetseniaan islamilaiseen saria-lakiin perustuvan kalifaatin  nimeltään "Pohjois-Kaukasian islamilainen tasavalta". Tarkoituksena oli levittää kalifaattia vähitellen väkivalloin myös lähivaltioihin. Tästä alkoi kaksiosainen Tsetsenian sota 1994  - 1997 ja 1999  - 2009, jossa Venäjä yritti tuhota terroristit. Tsetseeniterroristeilla oli yhteyksiä muihin maailman terroristijärjestöihin, jotka osallistuivat myös tähän terroritoimintaan. Pommeja räjäytettiin Moskovan metrossa ja rautatieasemilla, mutta tunnetuin lienee Beslanin koulukaappaus 2004, jossa kuoli ainakin 334 ihmistä, joista 186 oli lapsia. Yli 800 ihmistä loukkaantui. Toiseksi tunnetuin tapaus oli Moskovan Dubrovkan teatterikaappaus, jossa kuoli 129 ihmistä. Venäjä pystyi kuitenkin voittamaan lopulta sodan ja tuhoamaan terroristit ja nykyään Tsetsenia on rauhallinen Venäjän tasavalta.



Myöhemmin tätä samaa terrorismia saivat kokea mm. Lontoo, Pariisi ja Bryssel. Se, että Julian Assange vangittiin Lontoossa 11.4.2019 on vain yksi pieni näyttö siitä, että tänä päivänä totuuden kertominen on rikos ja valehteleminen tai valheen kertominen on länsimaista sananvapautta. Esimerkkejä löytyy maailmasta lukemattomia. Jatkan kirjoittamista maailman selkärangattomuudesta seuraavassa osassa. Julian Assange on vain yksi pieni, mutta kunnioitettava tekijä tässä ketjussa. Sanotaan, että valheella on lyhyet jäljet. Nykyään se ei pidä paikkaansa.



WikiLeaksin kotisivusto: https://www.wikileaks.org/




Beslanin koulukaappauksen muistomerkki.





tiistai 14. toukokuuta 2019





GROTESKIVAALIT





Jälleen meillä on vaalit. Ensin oli presidentinvaalit, sitten oli eduskuntavaalit ja nyt on eurovaalit. Vaaleja riittää, mutta kysymys kuuluu onko syytä äänestää, jos sopivaa ehdokasta ei ole? Minulla ei ollut sopivaa mieleistä ehdokasta presidentin vaaleissa, ei eduskuntavaaleissa ja kaikkein vähiten nyt eurovaaleissa. Kukaan ehdokkaista ei aja niitä asioita, joita pidän tärkeänä. Miten siis voi äänestää, jos ei ole ehdokasta? Onko parasta olla menemättä äänestämään? Sekin on protesti, jos ääniprosentti jää matalaksi. Toinen mahdollisuus on tehdä protestiäänestys. Äänestää sellaista henkilöä, jonka tietää, ettei tule varmasti valituksi. Näitähän on monia. Esimerkiksi Aku Ankka on paljon käytetty tai piirtää kirkkovene. Itse olen käyttänyt varmaa ehdokasta Vladimir Putinia. Hänen sanansa on painava, mutta hänestä ei tule europarlamentaarikkoa. Vaikka joskus toivoisi.

Europarlamentaarikot ovat henkilöitä, jotka ajavat vain omia itsekkäitä tarkoitusperiään. Työ on helppoa ja palkkiot suorastaan huimaavia. Ainoa heidän taitonsa on poliittinen kieroilu. Joskus voisi olla ideana, että eurovaaleissa ehdokkaaksi voisi asettua vain henkilö, joka on ollut kauan työttömänä, asunnottomana ja käynyt vuosikausia leipäjonossa hakemassa itselleen ja mahdolliselle perheelleen jotain syötävää. Nämä olisivat perusehdot ehdokkaaksi pääsemiselle. Tällaista ehdokasta voisin äänestääkin. Hän voisi tietää jotain elämästä, hänestä voisi löytyä empatiaakin.

Kun katsoo ehdokasluetteloa olen kauhuissani. Jonkun tuollaisenko haluan edustamaan itseäni Euroopassa. Ei, ei, ei, ei, ei, ei, luetteloa voisi jatkaa koko ehdokaslistan. En pidä siitä, miten he kohtelevat suomalaisia, Suomea, Eurooppaa, koko maailmaa. En pidä siitä miten EU kohtelee Suomea, Eurooppaa, koko maailmaa. Tuollaisiako asioita pitäisi ajaa maailmassa eteenpäin? Ovatko nämä ne eettiset ja moraaliset kriteerit, joiden mukaan meidät määrätään elämään, miten meidät määrätään kohtelemaan muita ihmisiä, missä ympyröissä meidän pitää toimia? Tilanne kauhistuttaa minua. En ihmettele yhtään, että Suomen väkiluku laskee, Euroopan väkiluku laskee, miksi elämme kansainvälisesti jännittyneissä tilanteissa.

Jos joku kysyy, mitä sitten pitäisi tehdä, mikä olisi oikea rehellinen menetelmä EU nimiselle yhteisölle vastaus ei ole enää helppo. EU on nykyään siinä tilassa, että ehkä ainoa oikea tapa olisi hajottaa se ja kehittää uusi yhteisö, jonka periaate ei olisi raha ja poliittinen kieroilu, valtataistelu. Suomelle moraalisesti ja eettisesti oikeana pitäisin eroa EU:sta ja ryhtyä vihdoinkin itsenäiseksi valtioksi, ryhtyä ajamaan omia asioitaan.






lauantai 4. toukokuuta 2019





KOLME TAPAAMISTA



Kim Jong-un ja venäläinen naistoimittaja ottivat selfien itsestään.


Tällä kertaa keskityn lähinnä kolmeen tapaamiseen, jotka ovat mielestäni mielenkiintoisia ja ehkä maailmalaajuisestikin merkittäviä. Kirjoitan tapaamisista, mitä ajatuksia ne ovat herättäneet mielessäni. Kommentoin ehkä muidenkin mielipiteitä näistä tapaamisista.

Ensimmäinen on Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Viron uuden presidentin Kerstin Kaljulaidin tapaaminen Moskovassa 18.4.2019. Tapaaminen yllätti virolaiset kokonaan. Tapaamisen aloitteen tekijä oli Kaljulaid, joka oli pyytänyt Putinilta tapaamista. Varsinaisena syynä pidettiin Viron saneeratun lähetystön vihkimistä. Tätä on kuitenkin polemisoitu ja monien mielestä vihkiminen ei ole riittävä syy Putinin tapaamiseen. Tämä oli Viron ja Venäjän johtajien ensimmäinen tapaaminen 11 vuoteen. Viro on ainoa EU-maa, jolta puuttuu rajasopimus Venäjän kanssa. Oliko siis rakennuksen vihkiminen vain tekosyy Putinin tapaamiseen? Tältä tämä ilmiselvästi tuntuu. Kaljulaidin teko oli yllättävän rohkea ja ennakkoluuloton, kun ottaa huomioon Viron suhtautumisen Venäjään. Teko oli hämmästyttävän selväjärkinen. On aivan selvää, että on järkevämpää keskustella ja neuvotella kuin olla hiljaa. Kaljulaid on sanonut: "Rehellisesti sanoen istun mieluummin pöydän takana kuin olen ruokalistalla."

Kaljulaid ja Putin Moskovassa 18.4.2019.

Baltian maiden suhteet Venäjään ovat olleet pitkään suhteellisen vaikeita ja näyttää siltä, että tämä tapaaminen voisi olla jonkin uuden alku. En tietenkään odota nopeita tuloksia, mutta toivon, että edistystä tulisi tapahtumaan. Venäjän rajanaapurelle molemminpuolinen hyöty suhteiden paranemisella voisi olla suurta. Baltian maissa venäjänkieliset vähemmistöt ovat suuri kansanosa. Virossa heitä on noin 25,1 prosenttia, Latviassa lähes 30 prosenttia (joidenkin tietojen mukaan 33 prosenttia) ja Liettuassa noin 6,3 prosenttia. Usein heillä ei ole edes kansalaisoikeuksia kuten esimerkiksi oikeutta osallistua vaaleihin. Naapureiden kanssa pitää keskustella, vaikka olisi eri mieltä asioista. Putinin ja Kaljulaidin tapaaminen ja keskustelu oli todella hyvää sanoi Kaljulaid.. Tapaamista seurasi yhteinen lounas. Asiaa haittasi vain se, että Putinilla oli samana päivänä tapaaminen ranskalaisen delegaation kanssa joten aikaa oli varsin vähän. Baltian maat voisivat hyödyttää paitsi itseään myös koko EU:ta. Heillä on laaja Venäjän tietous ja kieli käsissään. Esimerkiksi EU:n ja Venäjän välisessä kaupassa tällä voisi olla hyvin suurta merkitystä, joka nykyisellään jätetään kokonaan hyödyntämättä. Tätä tietoutta ja taitoa olisi järkevää pitää yllä ja kasvattaa eikä yrittää tukahduttaa kuten nykyisellään tapahtuu. Paljon puhutaan EU:n heikentymisestä ja mahdollisesta hajoamisesta tulevaisuudessa. Tältäkin näkökannalta suhteiden parantaminen olisi viisas teko.



Kim Jong-un ja Putin Vladivostokissa 25.4.2019.

Toinen tapaaminen oli koko maailman huomion saanut Vladimir Putinin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaaminen Vladivostokissa 25.4.2019. Venäjällä ja Pohjois-Korealla on yhteistä rajaa vain noin 40 kilometriä. Tätä kautta Kim Jong-un tuli omalla junallaan Vladivostokiin tapaamaan Putinia. Tapaus on merkittävä siinäkin mielessä, että heidän tapaamisensa oli ensimmäinen. Koko maailma seurasi uteliaana mitä tapaamisessa puhuttiin, sovittiin ja mitä tapahtui. Itse tapaaminen ja keskustelu kestivät kaksi kertaa pidempään kuin oli sovittu. Kaikki tapahtui ystävällisissä merkeissä ja välit muuttuivat virallisista aika välittömiksi. Tapaaminen oli ihan vastakkainen kuin Kim Jong-unin ja Trumpin tapaaminen viimeksi Vietnamissa, joka itse asiassa päätyi täydelliseen katastrofiin. Vaikka Kim Jong-un myöntyi joihinkin Trumpin aikaisempiin vaatimuksiin Yhdysvallat ei tehnyt yhtään mitään asioiden hyväksi. Pohjois-Koreaa ja Kimiä suoraan sanoen petettiin. Mitään sanktioita ei vähennetty. On ilmiselvästi katsottava, että Pohjois-Korea voi rauhassa jatkaa ohjuskokeitaan, koska ei saanut mitään vastinetta. Tämä on turvallisuuskysymys. Kaikesta näkyy, että Kim Jong-un ei ole mikään tyhmä mies.


Yhdysvalloissa Trump ja muutamat muut korkeat virkamiehet kommentoivat tapaamista ymmärtämättä ollenkaan sen merkitystä. Kommentoitiin, että Venäjä auttaa nyt Yhdysvaltoja poistamaan Pohjois-Koreasta ydinaseet. No tästähän ei ollut ollenkaan kysymys. Ydinaseet ovat Pohjois-Korealle itse asiassa ainoa itsenäisyyden tae. Itse asiassa ydinaseiden poistaminen maailmasta tällä hetkellä merkitsisi suuria sodanvaaroja eripuolilla maailmaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on monien mielestä epäeettinen, mutta olen sitä mieltä, että ydinaseet itse asiassa takaavat monessa tapauksessa rauhan maailmassa. Se takaa rauhan paitsi Pohjois-Korealle myös Venäjälle ja monelle muulle valtiolle. Olen sitä mieltä, että ydinaseet takaisivat rauhan esimerkiksi Iranille, Venezuelalle, Nicaragualle ja Kuuballe. Jos niillä olisi ydinaseet käytössään maailma olisi paljon rauhallisempi paikka. Hyvänä esimerkkinä mitä tapahtuu, jos ei ole ydinaseita ovat Irak ja Libya, jotka aikoinaan luopuivat ydinaseista. Näin ikävä kyllä on tämän hetken maailmassa. Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin.




Putin ja Kim antoivat toisilleen lahjoja ja sopivat myös kaupan lisäämisestä. Tähän mennessä Venäjän ja Pohjois-Korean välinen kauppa on ollut aika pientä, mutta nyt on päätetty kasvattaa sitä. Pääasiallinen Pohjois-Korean kauppakumppani on ollut Kiina. Kim kutsui Putinin vierailulle Pohjois-Koreaan ja Putin vastasi myöntävästi. Itse asiassa Kim Jong-un viipyi Venäjällä kaikkiaan kolme päivää. Hän teki kiertomatkan isänsä Kim Jong-il:n jalanjäljissä. Kim Jong-il  oli syntynyt silloisessa Neuvostoliitossa ja hänellä oli hyvät suhteet Neuvostoliittoon. Nyt Kim Jong-un kierteli isänsä jalanjälkiä, kävi samoissa paikoissa, söi samoja ruokia kuin isänsä aikoinaan ja tapasi tavallisia Venäjän kansalaisia. Koskaan aikaisemmin ei olla nähty Kim Jon-un:n käyttäytyvän näin vapaasti kansan joukossa. Lisäksi hän laski seppeleen venäläisten sankarihaudoille.


Seppeleen lasku sankarihaudoille.

Näkemiin!



Putin jatkoi matkaansa Pekingiin, jossa pidettiin "Silkkitie kongressi"  25. - 27.4.2019. Putin oli kunniavieras. Kiinan presidentti  Xi Jinping otti Putinin lämpimästi vastaan. Tämä oli jo Putinin ja Xi Jinpingin 28. tapaaminen. Xi Jinping pitää Venäjää ja Kiinaa "Strategisina partnereina" keskenään. Venäjän on ollut pakko kääntyä itään, koska länsi ei ole ollut kiinnostunut vaan asettanut sanktioita Venäjälle. Kongressiin osallistui yli 5 000 osanottajaa 36 valtiosta. Mukana oli yli 150 erilaista organisaatiota YK:sta, EU:sta ja muista yhteisöistä. Kokoukseen osallistui monien valtioiden päämiehiä ja yli 160 erilaista ministeriä eri valtioista. Tämän tapaamisen puitteet olivat siis suhteellisen isot. Kokouksen tunnus oli, että Silkkitie on " One Belt - One Way ". Tarkoituksena on käyttää luotijunia suoraan Pekingistä Moskovaan, edelleen Pietariin ja sieltä Eurooppaan. Tämä merkitsisi idän ja lännen kaupan huomattavaa helpottumista ja kasvamista ja paljon koko maailman kaupan kehittymiselle. Kyseessä on yksi ja sama manner, siis yhtenäinen maapallon maanosa, jolla asuu kaksi kolmasosaa maapallon ihmisistä.


Putin ja Xi Jinping antoivat toisilleen erilaisia lahjoja ja Putin sai kunniatohtorin arvon samassa yliopistossa, jossa Xi Jinping oli aikoinaan opiskellut ja valmistunut tohtoriksi. Putin tapasi myös lukuisia muita eri valtioiden johtajia ja neuvotteli myös heidän kanssaan. Venäjä teki kaikkiaan 283 erilaista sopimusta 64 miljardin dollarin arvosta. Muiden sopimuksista minulla ei valitettavasti ole tietoa.


Putin sai kunniatohtorin arvon samassa yliopistossa, josta Xi Jinping oli valmistunut.

Minua on aina henkilökohtaisesti kiehtonut ajatus, että Venäjä ja Kiina muodostaisivat samanlaisen sotilasliiton, puolustusliiton, kuin Nato on lännessä. Tähän Idänliittoon voisivat liittyä kaikki asiasta kiinnostuneet Venäjän ja Kiinan lisäksi. Säännöt olisivat samantyyppiset, kuin Natolla. Hyökkäys yhteen jäsenmaahan merkitsisi kaikkien jäsenmaiden osallistumisen puolustamiseen. Paitsi Venäjän ja Kiinan lisäksi näkisin erityistä hyötyä liitosta Valkovenäjälle, Pohjois-Korealle, Iranille, Syyrialle, Intialle, Venezuelalle, Kuuballe, Nicaragualle ja monelle muulle lähialueen valtiolle. Tällainen liitto tasapainottaisi maailmaa ja loisi rauhan ilmapiiriä. Maailma saisi ikään kuin tasapainottavan vastapainon Natolle. Maailmassa vallitsisi kahden vastakkaisen voiman tasapaino. Maailmasta tulisi paljon turvallisempi paikka elää.

Peking "One Belt - One Way" kokous



Sitten vielä loppunäytös. Viimekerralla kirjoitin Ukrainan vaaleista. Entinen presidentti Poroshenko ehti viimeisenä toimenpiteenään allekirjoittaa lain, jossa kielletään venäjänkielen käyttö virallisena kielenä Ukrainassa. Pekingissä 27.4.2019 Putin antoi määräyksen, että itäukrainalaisille ryhdyttäisiin myöntämään Venäjän passeja heidän tilanteensa helpottamiseksi. Toisin sanoen heistä tehtäisiin Venäjän kansalaisia. Tämä herätti maailmalla paljon polemiikkia ja lehtimiehet kysyivät Pekingissä Putinilta onko tämä totta ja eikö se aiheuta sekaannusta? Putin vastasi suurin piirtein, että passien myöntäminen kyllä pitää paikkansa. Pitää ottaa huomioon, miten Ukraina kohtelee itäukrainalaisia. He katkaisivat vedensaannin Ukrainasta päin, sähkönsaannin, rautatieliikenteen, lopettivat eläkkeiden maksun itäukrainalaisille, jotka koko ikänsä olivat maksaneet veronsa Ukrainan valtiolle. Vaikeuttivat itäukrainalaisten pääsyä Ukrainaan niin, että harvoilla rajanylityspaikoilla joutuu odottamaan tuntikausia, että pääsee rajan yli edes sukulaisten luo. Loputon sodankäynti Ukrainan ja Itä-ukrainan välillä jatkuu yhä.


Uusi Ukrainan presidentti Vladimir Zelenski on entinen  koomikko, joten hän ilmoitti, että Ukrainapa ryhtyy antamaan kaikille venäläisille Ukrainan passin, jotta heistä tulisi ukrainalaisia. Putin vastasi, että tämäpä on loistava idea! Ukrainalaiset antavat kaikille venäläisille Ukrainan kansalaisuuden ja venäläiset antavat passin kaikille ukrainalaisille, jolloin heistä tulee Venäjän kansalaisia. Näin kaikki venäläiset ja ukrainalaiset ovat yhtä ja samaa kansaa. Näinhän venäläiset ovat aina ajatelleet. Mielestäni nerokkuudessaan loistava idea! Kaikki sodat loppuvat Euroopassa. Tällöin ei ole ongelmaa edes Krimin kanssa, koska Krim on kaikkien näiden kansalaisten oma ja yhteinen. Mutta ennen kaikkea kaikki vaalit muuttuvat hyvin mielenkiintoisiksi kun 180 miljoonaa venäjäukrainalaista  äänestää vaaleissa yhteistä johtajaa Venäjä-Ukrainalle silloin kun on vaalien aika. Mutta on tässä vielä eräs näkökanta. Alkoiko tässä Putinin ja Zelenskin jonkinlainen vuoropuhelu? Alkavatko uudet tuulet puhaltaa?