sunnuntai 22. tammikuuta 2023

 

 

HUH HIRVEETÄ!

 

Aleksei Arestovyts petti Ukrainan presidentti Zelenskyin

Ihmisillä on lyhyt muisti ja se kohdistuu yleensä niin, että se muistetaan mistä jää hyvä muisto ja mitä halutaan muistaa, mutta mitä ei haluta muistaa se yksinkertaisesti unohdetaan. Ihminen muistaa hyvin valikoivasti ja tätä on tutkittu ihan tieteellisesti. Lisäksi muistetaan myös semmoista, mitä ei ole edes koskaan tapahtunut. Muisti on hyvin luovaa.  Täällä lännessä hyvin usein unohdetaan se mitä tapahtui, kun Neuvostoliitto hajosi. Yhdysvallat lupasi Neuvostoliiton seuraajalle Venäjälle, että Naton sotilasliitto ei lähene Venäjän rajoja milliäkään tai oikeastaan tuumista olikin puhe. Kuten nykyisin havaitaan tämä lupaus ei ole alkuunkaan pitänyt paikkaansa. Aina kun Venäjä on huomauttanut tästä on sille sanottu, että asia ei kuulu teille. Kenelle se sitten kuuluu, jos ei heille? Tämä nimenomaan kuuluu Venäjälle ja Yhdysvalloille, sillä sopimus oli molemminpuolinen. Asiasta oli sovittu, mutta lupausta ei ole pidetty. No tämä ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun Yhdysvallat ei pidä lupauksiaan. Oikeastaan mikään muu valtio ei ole rikkonut sopimuksia tai lupauksiaan niin paljon kuin Yhdysvallat. Yleensä tämä tapahtuu yksipuolisesti ilman mitään neuvotteluja, pelkän ilmoituksen perusteella ja hyvin monilla eri alueilla, kuten olemme saaneet havaita.

Tämä jatkuva lupausten pettäminen on johtanut maailmassa lukuisiin erilaisiin kriittisiin tilanteisiin. Tähän asti Yhdysvallat on hallinnut maailmaa, kuin hegemonia. Mutta nyt maailma on muuttumassa eikä Yhdysvallat kykene vastustamaan tätä ja olemaan enää tämä hegemonia. Tämä tietää ilman muuta sitä, että erilaisia vastakkainasetteluja alkaa kehittyä yhä lisää joka puolella maailmaa. Maailmassa on nousemassa valtioita, joiden poliittinen valta alkaa ylittää Yhdysvaltojen vallan tai ainakin ne ovat nousemassa toistaiseksi aluksi sen rinnalle eikä Yhdysvaltojen hegemonia enää vaikuta niihin. Yhdysvaltojen voima ei kerta kaikkiaan riitä kaikkialle.

Voitettuaan kylmän sodan yhdysvallat on ainakin 251 kertaa nostanut jossain päin maailmaa väkivaltaisia reaktioita. Luku ei ole minun keksimäni eikä ole mitään järkeä käydä tässä luettelemaan niitä, mutta tämä on eräs arvio. Suurimman osan niistä Yhdysvallat on hävinnyt. Sotaveteraaneja lasketaan tällä hetkellä Yhdysvalloissa olevan noin 16 000, mikä on käsittääkseni laskettu alakanttiin ja vieläpä tarkoituksella erilaisten korvausten takia, mutta on virallinen Pentagonin luku.

 Jos joku muistaa vielä mitä presidentti Zelenskyi lupasi vaalikampanjassaan siis vaalilupauksena? Hän lupasi palauttaa rauhan Ukrainaan. No, selvästikään hän ei pitänyt lupaustaan alkuunkaan. Nykyään tilanne on vielä pahempi kuin silloin kun vaalit pidettiin. Nykyään Ukrainassa vallitsee täydellinen sotatilanne. Mitä hän olisi voinut tehdä edes yrittääkseen saada rauhan Ukrainaan? Esimerkiksi hän olisi voinut yrittää täyttää Minskin sopimus II:n ehdot eli vetää joukot pois Itä-Ukrainasta. Hän olisi voinut ottaa yhteyttä Itä-Ukrainan johtajiin, koska ehto kuului tähän Minskin sopimukseen. Hän olisi voinut neuvotella heidän kanssaan tilanteen normalisoimisesta. Hän olisi voinut antaa erityisen aseman Donetskin ja Luhanskin alueille, mikä kuului Minskin sopimuksen ehtoihin. Ja monta muuta tekoa hän olisi voinut suorittaa. Mitään niistä hän ei tehnyt. Takana on Yhdysvaltojen ja länsivaltojen suostumus toimenpiteeseen.

No mitähän teki? Hän toimi juuri päinvastoin mitä Minskin sopimuksessa sanottiin. Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel  paljasti mitä todellisuudessa tapahtui. Länsi käytti hyväkseen Minskin sopimusta varustaakseen Ukrainan aseilla ja sotilailla. Länsi oikein työnsi aseitaan Ukrainaan. Itse asiassa sota jatkui koko ajan yli 8 vuotta vuodesta 2014 lähtien ja Donetskin ja Luhanskin  asukkaita kuoli koko ajan. Lännessä toimittiin ikään kuin kukaan ei huomaisi tätä sotaa. Kaiken lisäksi ammuttiin pääasiassa omaa ukrainalaista kansaa, siviilejä, joiden äidinkieli tosin oli pääasiassa venäjä. Länsi ja Ukraina käyttivät hyväkseen Venäjän, Donetskin ja Luhanskin hyväuskoisuutta, jotka luulivat, että nyt täytetään Minskin sopimuksen ehtoja ja mennään kohti rauhaa. Zelenskyi varusti tänä aikana 120 000 miehen armeijan, jonka oli tarkoitus hyökätä Donetskiin ja Luhanskiin ja vei joukot osavaltioiden rajalle. Tarkoitus oli hyökätä kevään 2022 aikana ja vallata alueet. Venäjän tiedustelu huomasi mitä oli tapahtumassa ja Venäjä lähetti neuvotteluehdotukset, Yhdysvalloille, Natolle ja Ukrainalle. Mutta ne hylättiin suoralta kädeltä. Siis jälleen Venäjää oli petetty!  Venäjällä ei käytännössä jäänyt muuta mahdollisuutta kuin toimia.

Usein kun puhutaan Euroopasta unohdetaan, että halusimmepa tai emme Venäjä kuuluu myös Eurooppaan. Venäjä on osa Eurooppaa eikä Euroopasta voi puhua ilman Venäjää. Tämä olisi erittäin tärkeää ottaa huomioon tulevaisuutta ajatellen ja varsinkin Euroopan tulevaisuutta ajatellen. Jos halutaan rauhaa Eurooppaan on otettava huomioon myös Venäjä ja sen mielipiteet . Venäjä on kaiken lisäksi myös suurin Euroopan valtioista. Olisikohan vähitellen muutettava ajatustapoja kun ajattelemme tulevaisuuttamme? Kaikenlisäksi Suomi on vieläpä Venäjän rajanaapuri. Tästä emme pääse mihinkään. Koko ajan Suomen asenne Venäjää kohtaan on tullut yhä aggressiivisemmaksi ja vihamielisemmäksi. Kuinka kauan haluamme elää tällaisen asenteen vallitessa 10, 100 tai kenties 1000 vuotta? Siinä ei ole mitään järkeä. Suomen olisi yksinkertaisesti hyvä ottaa realiteetit huomioon. Ihan yksinkertaisesti tämän hetken tunteista välittämättä todellisuus olisi järkevää ottaa huomioon.

 Mielestäni mitä pikimmin ryhdymme muuttamaan suhdettamme Venäjään sen nopeammin voimme normalisoida suhteemme rajanaapuriimme. Sen turvallisemmaksi ja paremmaksi muuttuu elämämme täällä - siis juuri Suomessa. On huomattava, että Venäjällä ei ole vastaavia aggressiivisia tuntemuksia Suomea tai suomalaisia kohtaan. Pikemminkin päinvastoin, Suomea pidettiin ennen hyvänä rajanaapurina eikä venäjällä ole edelleenkään mitään aggressiivisia tuntemuksia Suomea tai suomalaisia kohtaan. Ainoastaan kaiken maailman sanktiot ovat haitanneet suhteitamme. Näistä Suomi on kärsinyt ja kärsii edelleen huomattavasti enemmän kuin Venäjä. Käytännöllisesti katsoen Venäjä ei kärsi mitenkään Suomen asettamista sanktioista, mutta Suomi kärsii hyvin voimakkaasti monin eri tavoin, kuten varsin hyvin olemme saaneet huomata. 

Puhutaan, että tämä kaikki johtuu sotaoperaatiosta Ukrainassa, mutta tässä ollaan väärässä. Kaikki johtuu nimenomaan sanktioista, ei sotilasoperaatiosta. Ne ovat kaksi eri asiaa. Kellekään valtiolle ei vielä olla asetettu semmoista määrää sanktioita, kuin Venäjälle ollaan asetettu. Sanktioita on asetettu Venäjälle joidenkin laskujen mukaan 10 377 kappaletta.  Nimen omaan tämä valtava määrä sanktiota ja vastasanktiot ovat aiheuttaneet suuren taloudelliset katastrofit koko maailmaan. Tätä pyritään tarkoituksellisesti peittelemään ja kääritään sotaoperaatioiden taakse, vaikka operaatiolla ei ole juuri mitään tekemistä maailman erilaisten taantumien kanssa. On eräs alue, joka päin vastoin kukoistaa näistä toimenpiteistä. Se on sotateollisuus. Mutta mitä enemmän Ukrainaan työnnetään aseita sitä suuremmiksi kasvavat uhriluvut. Venäjä ei kärsi näistä sanktioista juuri ollenkaan vaan päinvastoin hyötyy raaka-aineiden hinnan voimakkaan nousun johdosta. Sitä paitsi Venäjä osaa taistella!

 
 
Ukrainalaisten sotilaiden ruumiita

 

Ukrainassa natsien on tapana sitoa ihmisiä pylväisiin ja riisua ja repiä heidän housunsa jos eivät tottele heitä tai jos he puhuvat venäjää. Joskus he pahoinpitelevät heidän sukupuolielimiään.
 

Tässä kaksi videota Ukrainan värväystoiminnasta. Ukrainalaiset eivät halua astua palvelukseen, joten se on väkivaltaista toimintaa:

https://podolyaka.ru/2023/01/21/nasilnaya-mobilizatsiya-na-ukraine-prodolzhaetsya/

https://podolyaka.ru/2023/01/21/povalnaya-mobilizatsiya-ukraintsev-lyubymi-metodami-i-sredstvami/

 

Ukrainalla menee heikosti ja sotatoimet etenevät täysin päin vastoin kuin Ukrainan presidentti väittää ja haluaa. On saatu selville Pentagonin salainen suunnitelma. Koska Ukrainan sotatoimet eivät suju suunnitelmien mukaisesti, on kehitetty erittäin salainen toimintasuunnitelma. Venäjää vastaan pitää nostaa toinen sotarintama. Tämä rintama pitäisi olla vastakkaisella suunnalla kuin Ukraina. Ukraina on varsin etelässä joten toinen rintama pitää nostaa pohjoiseen. Tämä osuu suoraan suoneen eli Suomeen. Tähän rintamaan kuuluisi Suomi, Ruotsi ja Norja. Siinä syy Suomen Natoon liittämiselle. Tämä sota käytäisiin etupäässä Suomen maaperältä käsin. Suunnitelmasta ei kysytä itse suomalaisilta mitään. Huomattava määrä suomalaisia sotilasasiantuntijoita tietää suunnitelmasta. Suomi on hyvin varustautunut ja varustautuu jatkuvasti lisää. Haluaako tätä Suomen kansa on näille henkilöille epäoleellista tässä suunnitelmassa. Haluatko sinä käydä sotaa? Haluatko sinä käydä juuri tällaista sotaa? Haluatko, että Suomesta tulee sotatanner? Katso mitä Ukrainassa tapahtuu! Tähän täytyy vastata hyvissä ajoin ja jo ennen kuin mitään salaisia päätöksiä toteutetaan. Muuten historia toistuu jälleen. Olemme jälleen sodassa Venäjän kanssa. Suomessa on paljon ihmisiä, jotka mielellään nostaisivat sodan Venäjää vastaan. Varsinkin nyt kun taustat ovat vahvat ja tuen saanti voi olla  suurta. Mutta tällaista luultiin jo jatkosodan aikana 1941 - 1944 ja miten kävi? Selkään saatiin! Mutta nyt olisi vastassa valtio jolla on esimerkiksi maailman eniten ydinaseita. Tämä voi tietää varsin huonoa lopputulosta ei vain Suomen kannalta vaan koko maailman kannalta. Näistä seikoista johtuen Venäjä on parhaillaan perustamassa uutta sotilastukikohtaa Karjalaan. Ja kuten jo kirjoitin Venäjä osaa käydä sotaa. Sillä on pitkä perinne. Usein verrataan Napoleonin hyökkäystä, Hitlerin hyökkäystä ja nyt mahdollista Naton hyökkäystä toisiinsa. Leningradin piirityksen lopettamisesta tuli kuluneeksi tasan 80 vuotta 18. tammikuuta 2023 eli parisen päivää sitten.

 

Amerikkalaisten suunnitelma on siis erittäin vaarallinen ja tarkoitus on käyttää nimen omaan suomalaisia tähän sotilasoperaatioon. Kansalaistemme hengellä ei ole mitään merkitystä kuten ei Ukrainassakaan ukrainalaisilla. Rahoitus ja lisäaseistus tulisi amerikkalaisilta, natomailta, Euroopasta, ruotsalaisilta ja norjalaisilta. Suomalaisten henki ei olisi minkään arvoista niin kuin ukrainalaistenkaan henki ei ole merkinnyt yhtään mitään muuten kuin propagandamielessä.  Sotaa käytäisiin nimenomaan suomalaisten hengen kustannuksella. Yhdysvalloille on jäänyt pääteemaksi pilata toisten elämä. Tämä on Yhdysvaltalaista hegemoniaa.

 

 
Kiinassa uusi vuosi vaihtui 22.1.2023 

Maailman painopiste on siirtymässä hyvää vauhtia lännestä itään. Maailman väestöllinen kasvu ja määrä painottuu maapallolla itään. Myös teollinen kasvu sekä määrällisesti että laadullisesti painottuu itään. Kiina, Intia, Taiwan, Etelä-Korea ja Japani sijaitsevat keskiössä. Myös laadullinen taso ja korkeateknologia, elektroniikka tulevat siellä kasvamaan voimakkaasti. Kiinan ja Venäjän välinen yhteistyö avaruusteknologiassa kasvaa voimakkaasti. Suunnitteilla on yhteinen suuri maata kiertävä avaruusasema, yhteinen kuuasema ja muiden planeettojen valloittaminen. Sotilaallinen kasvu varsinkin kiinassa tulee voimakkaasti kasvamaan. Sotalaivasto kasvatetaan yli 400 taistelulaivan suuruiseksi (Yhdysvalloilla on noin 350 sotalaivaa). Taiwanin omistus lienee tässä keskiössä. Kiinalla ydinkärkien määrä on jo nyt noin 1 000 ydinkärkeä ja se on tarkoitus kasvattaa ainakin 1500 ydinkärkeen. Yhteistyö Venäjän kanssa on suurta ja se tulee kasvamaan yhä. Tämä koskee myös sotilasteknologiaa. Venäjä ja Kiina ovat läheisiä liittolaisia. Molemmille on eduksi edelleen lähentää näitä suhteita.

Täällä Suomessa ja lännessä maailman kuva on yhä jokseenkin vähän kieroutunut. Se on jäänyt kehityksestä jälkeen. Länsi ei tule enää hallitsemaan maailmaa. Maailmassa tulee olemaan monta eri keskusta, joiden tavat ja sivistys eroavat huomattavasti lännen tavoista ja näkemyksistä. Niin sanottu länsimainen demokratia on aivan erilaista kuin esimerkiksi idässä, Afrikassa, Arabiassa tai Latinalaisessa Amerikassa olevat katsomustavat ja elämänarvot. Erilaiset liittoutumat tulevat suuressa määrin lisääntymään, kuten esimerkiksi Venäjän, Kiinan, Intian, Turkin ja Iranin väliset liitosuhteet. Tämä koskee koko maailmaa ja merkitsee sitä, että EU tai Nato jäävät vain yhdeksi monien joukossa.


 

Mutta meinasi unohtua itse pääasia. Aleksei Mikolaijovyts Arestovyts petti Ukrainan presidentti Zelenskyin. Hän oli yksi Zelenskyin lähimpiä neuvonantajia vuosina 2020 - 2023. Hän joutui eroamaan tehtävästään 17.1.2023 koska paljasti mitä todellisuudessa tapahtui 10.1.2023, jolloin väitettiin venäläisen ohjuksen osuneen kerrostaloon Dniprossa. Hän kertoi totuuden, että räjähdys, joka tuhosi kerrostalon ja tappoi yli 40 ihmistä johtui ukrainan ilmatorjunnasta. Se oli ampunut alas venäläisen ohjuksen, joka osui silloin kerrostaloon ja räjähti siinä. Syynä oli siis Ukrainan ilmatorjunta, joka aikaisemminkin on aiheuttanut kerrostalotuhoja mm. osumatta venäläisiin ohjuksiin ja lopulta pudonneet kerrostalojen päälle ja räjähtäneet niiden sisällä. Näistä on sitten syytetty venäläisiä. Aleksei ilmoitti olevansa iloinen, että pääsi eroamaan tehtävästään. Lisäksi hän sanoi, ettei usko missään nimessä Ukrainan voittoon.

 
Aleksei Arostovyts alias Ljusenka Konfetka eli Ljusenka Karamelli



 

 

 


keskiviikko 11. tammikuuta 2023

 

 

DIANA

 

Diana on kaunis nimi. Niin on tämä henkilökin. Kuuluisa ukrainalainen toimittaja Diana Vitalievna Panchenko on haastettu Ukrainassa oikeuteen. Syynä on hänen tekemänsä dokumentti "Kiovasta Donbassiin" (Из Киева - на Донбасс). Ukrainalainen käsitys sananvapaudesta ja dokumenteista, joissa voi ilmentää omia näkemyksiään on varsin omituinen ja hyvin rajallinen. Ikävä kyllä Ukrainassa vallitsee nationalistinen (oikeammin natsistinen) näkemys asioista. Toisinajattelu varsinkin Venäjän suhteen on erittäin raakaa ja aggressiivista. Vaikka Euroopassakin esiintyy vastaavaa se ei ole kuitenkaan niin raakaa. Toisinajatteluun ei anneta mitään mahdollisuuksia. Pelkästä dokumentin valmistamisesta haastetaan oikeuteen ja uhataan jopa monen kymmenen vuoden vankilatuomiolla.

Diana Panchenko on 32 -vuotias. Hän on toimittaja, TV-juontaja, aloitti TRK Kyiv -televisiokanavalla ja myöhemmin hänestä tuli parlamenttitoimittaja NewsOne -televisiokanavalle. Lopulta Dianasta tuli päiväsaikojen suorien lähetysten ja sitten keskusteluohjelman isäntä tai pitäisikö sanoa emäntä. Hänen ihailijansa kutsuvat häntä Ukrainan television kaikkien aikojen parhaaksi juontajaksi hänen juontojensa älykkyyden takia. Diana voitti "Vuoden henkilö 2019 -palkinnon". Vuonna 2020 hänet valittiin "Ukrainan vaikutusvaltaisimmat naiset Focus -verkkosivuston lukijoiden mukaan" sijalle 7. Vuonna 2021 hänet nimitettiin Unescon/Guillermo Canon lehdistönvapaus palkinnon saajaksi. Sitten presidentti Zelenskyi lopetti neljän televisiokanavan toiminnan liiallisen venäjämielisyyden takia. NewsOne oli niiden joukossa. Diana päätti 2022 ihan yksityisesti mennä Itä-Ukrainaan Donbassiin tekemään jutun siellä asuvista ihmisistä ja heidän elämästään siellä. Hän halusi nähdä kaiken omin silmin, kommunikoida tavallisten asukkaiden kanssa. Hän vieraili Donetskissa ja Mariupolissa ja haastatteli ihan tavallisia paikallisia asukkaita.

Vuodesta 2014 lähtien olen saanut valtavan määrän kyselyjä katsojilta miksi en halua lähteä Donbassiin? Minä olen toimittaja laittomasti suljetulta kanavalta NewsOne ja minä olen nyt Donbassissa. Kaikki nämä vuoden minä yritin järjestää matkani Donbassiin, mutta sensuurin vuoksi ja kieltojen vuoksi se ei ollut mahdollista. Miksi olen nyt täällä? Tänne eivät tule länsimedian edustajat. Kiovassa aina sanottiin, että Donbass on meidän alueemme ja me otamme sen vielä takaisin. Donbass on Ukrainaa, Luhansk on Ukrainaa. Mitä täällä ajatellaan asiasta? Mitä asukkaat ajattelevat asiasta? En halua antaa kysymyksiä politiikoille enkä sotilashenkilöille, kenraaleille. Halusin antaa kysymykset tavallisille Donbassin asukkaille. Mitä asukkaat ajattelevat täällä? Silloin kun minä tulin tänne ajattelin, että Ukrainassa luullaan, etten minä tee rehellistä materiaalia. Että teen venäläistä propagandaa.


 
Hän näyttää mistä suunnasta ammuttiin

Zelenskyi sanoo, että Donetsk ja Luhansk liitetään takaisin Ukrainaan, mutta kukaan ei kysy itse asukkailta, mitä mieltä he itse ovat tästä. Jatkuvasti joka päivä ukrainalaiset ampuvat Donbassiin. Diana päätti itse ottaa selvän asioista. Diana meni vuoden 2022 joulukuun alussa Donetskiin ja ryhtyi haastattelemaan ihmisiä suoraan kaduilta. Vaikka haastattelija oli kotoisin Kiovasta Donbassin asukkaat saivat ihan vapaasti vastata toimittajan kysymyksiin. Diana halusi tehdä rehellistä materiaalia. Hän ei halunnut tehdä venäläistä propagandaa. Ja näin, rehellisesti, dokumentti on myös tehty suoraan ihmisiltä kyselemällä kaduilla ja muualla. Donbassin asukkaat ovat sitä mieltä, että eivät koskaan liity Ukrainaan. Ukrainassa on heillä paljon sukulaisia ja ystäviä. Joten he eivät vihaa ukrainalaisia. Sen sijaan he vihaavat Ukrainan hallintoa. He toivovat, että ukrainalaiset ymmärtäisivät heitä. Syyllinen on Ukraina. Me aluksi taistelimme oman alueemme  puolesta. Venäjä vain tuli sitten avuksemme. Ukrainalla on Nato, meillä on Venäjä. Asia on niin yksinkertainen. Haluamme, että siellä ihmiset alkaisivat ymmärtää meitä.

 

Kiovassahän Diana oli nähnyt kuinka lapset juoksevat automaattikiväärit käsissään ja huutavat "kuolema venäläisille". Se ei ollut hauskaa nähtävää. Kuinka niin voi kasvattaa lapsia? Porosheno sanoi aikoinaan "Meidän lapsemme tulevat käymään kouluja, mutta heidän lapsensa tulevat istumaan kellareissa." Näin sanoi myös Zelenskyi. Donetskissa Lääkäri kertoi haastattelussa, että ukrainalaiset ampuivat lapsia tarkoituksella esimerkiksi jalkoihin tai muihin ruumiinosiin. Myös heidän raajojaan jouduttiin amputoimaan. Ihmisiä, jotka olivat maanneet raunioissa monta päivää tuotiin. Se ei ollut helppoa.  Myös ukrainalaisia haavoittuneita vankeja tuotiin sairaalaan ja heitäkin hoidettiin kuten kaikkia ihmisiä. Lääkäriltä Diana kysyi, että hänellähän olisi ollut mahdollisuus lähteä Donbassista, mutta lääkäri sanoi, että hän on asunut koko ikänsä siellä ja kaikki ihmiset siellä ovat hänen kansaansa. Ei hän olisi voinut lähteä.

Mariupolissa Diana kysyy oliko evakuointeja, kuten Kiovassa ilmoitettiin. Asukkaat kertovat, että mitään evakuointeja ei koskaan ollut. Niitä lähti, joilla oli oma auto. Kaikesta he syyttävät Ukrainan hallintoa. He elivät ennen Ukrainassa, mutta nyt he eivät halua olla missään tekemisissä Ukrainan hallinnon kanssa, joka on elänyt koko ajan turvassa ja jättänyt heidät oman onnensa nojaan keskelle sotaa. Monet sanovat, että jos Ukraina tulee sinne uudelleen he tappavat itsensä. He pyytävät venäläisiltä, että älkää jättäkö meitä enää koskaan! Monet itkevät sanoessaan niin. Ukrainalaisia he sanovat fasisteiksi.


Mariupolissa kaikki olivat aluksi ukrainalaisia, mutta nyt he eivät halua enää liittyä missään nimessä Ukrainaan. Diana kysyi: "Olitte ukrainamyönteisiä. Mitä tapahtui kun ette halua enää liittyä Ukrainaan?" He vastasivat hänelle: "Mitä minä tein Ukrainalle, jotta ukrainalainen panssarivaunu alkoi ampua suoraan kohti taloani? He tiesivät tarkkaan, että siellä oli lapsia ja vanhuksia. He ajoivat pihalle, mutta lopulta me potkaisimme heidät ulos... Ukraina hylkäsi meidät." Ukrainaan he eivät halua enää liittyä. Diana rikkoi stereotypioita. Hän itse oli hämmästynyt tästä löydöstään. Samanlaista oli Donetskissa. Ihmiset eivät halua olla missään tekemisissä maan kanssa, jonka jopa nykyinen presidentti jakoi lapset "meidän ja heidän lapsiin, koulua käyviin ja kellareissa istuviin." Ja ymmärtääkseni tämän minun piti tulla vain Donbassiin. Tänne olisi pitänyt tulla jo aikaisemmin. Toisaalta riippumaton yleisö kuulee Donbassin äänen ainakin kerran näiden 8,5 vuoden aikana. Heidän tietoisuutensa se ei tietenkään käännä, mutta he voivat päästä eroon joistakin illuusioista.

Diana oli haastattelun jälkeen shokissa. Hän haastatteli pelkästään tavallisia ihmisiä. He eivät olleet mitään näyttelijöitä. Venäläiset sanovat Mariupolia "Sankareiden kaupungiksi". Ukrainalaiset sanovat Mariupolia "Sankareiden kaupungiksi". Mutta Mariupolin asukkaat eivät halu olla "sankareiden kaupungissa", he haluavat vain rauhaa. Kolmenkymmenen vuoden aikana he ovat eläneet neljässä eri valtiossa. Ensin Neuvostoliitossa, sitten Ukrainassa, sitten Donbassissa ja nyt Venäjällä. He ovat vahvoja ihmisiä. Diana itse sanoo, että tämän dokumentin jälkeen häntä sanotaan petturiksi, mutta hän ei voi vaieta näistä asioista. Hän olisi halunnut rauhaa, mutta hänestä tehdään petturi. Olisin halunnut palata takaisin Ukrainaan ja tehdä samanlainen ohjelma Ukrainan puolella. Mutta nyt hän on tyytyväinen, että oli saanut mahdollisuuden haastatella edes näitä ihmisiä. Nämä ihmiset ovat vahvoja.

Diana itse sanoo: "Tämä elokuva kertoo Donbassista, se kertoo Donetskin ja Mariupolin ihmisistä ja siitä, mitä he ovat kokeneet tänä vuonna ja edellisten 8 vuoden aikana. Tämä oli matka, joka muutti minut ikuisesti. Näin näiden ihmisten poikkeuksellisen voiman, jotka eivät menetä toivoaan, kasvattavat lapsiaan, rakastavat perhettään ja odottavat rauhaa. Jaa tämä video, totuus on nähtävä!" Joulukuun 15. päivänä hän julkaisi videon. Todennäköisesti Diana ei palaa enää Ukrainaan.

 

 

Olen katsonut dokumentin ja sanon, että se on vaikuttava. Olen sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen olisi katsottava se. Se pitäisi näyttää Suomen televisiossa. Video löytyy monesta paikasta. Sen on katsonut jo miljoonia ihmisiä mm. osoitteista:

https://www.youtube.com/watch?v=-fuy_QbjdKs

https://politikus.info/video/148811-iz-kieva-na-donbass.html

 


 
Mariupolin hautausmaa

Sitten Ukrainan parlamentin jäsen Jaroslav Yurchyshyn kiinnitti videoon huomiota. Hän kirjoitti Facebookissa 22. joulukuuta: "Diana Panchenko on jo saanut lahjansa - avoimen rikosjutun. No, ystävät, vuosi 2023 alkaa tuoda tuloksia. Yurchyshyn kirjoitti "Joulukuussa entinen Moskova-myönteisten tv-kanavien juontaja Diana Panchenko saapui Venäjän miehittämille alueille Itä-Ukrainassa, missä hän kuvasi propagandaraportin Mariupolista ja Donetskista.". Yurchyshyn korosti, että hän itse kiinnitti tähän virallisesti Ukrainan turvallisuuspalvelun ja valtakunnansyyttäjän huomion. Tulos: turvallisuuspalvelu on aloittanut rikosoikeudellisen menettelyn Dianaa vastaan. "Lomat ovat jo tulleet, Diana. On aika tavata heidät juhlapöydän ääressä kuulusteluissa”, hän huomautti. 

Vastaus saatiin heti: "Arvoisa herra Jaroslav! Diana Vitaliivna Panchenkonkosta tehty hakemus rikosten tekemisestä Ukrainan kansallisen turvallisuuden perustuksia vastaan ​​on käsitelty. Ilmoitamme, että Ukrainan turvallisuuspalvelun pääosaston 2. osaston (Mariupolin piiri, Donetskin alue) tutkintaosasto Donetskin ja Luhanskin alueilla suorittaa esitutkintaa rikosoikeudellisessa menettelyssä № 42022050000000770, 23.12.2022. Ukrainan rikoslain 436-2 §:n 2 osassa tarkoitetun rikoksen tekemisen perusteella, jonka Donetskin aluesyyttäjänvirasto on aloittanut ilmoituksesi perusteella. Tutkinta- ja operatiiviset toimenpiteet ja tutkimukset ovat parhaillaan käynnissä.

 

 

Sitten pari ihan pientä uutista, joista ei varmasti ole puhuttu Suomen tiedotusvälineissä:

Joulukuussa Kiovassa Maidanilla pidettiin jälleen mielenosoitus. Liikkeellä olivat Ukrainan asevoimien 93. prikaatin sotilaiden naiset - vaimot, tyttäret, äidit ja tyttöystävät. He esittivät julkisesti presidentti Zelenskyille kysymyksen: "Mihin heidän miehensä - sukulaisensa ovat kadonneet." He olivat kiinnittäneet valokuvia kadonneista miehistään pelkästään tästä 93. prikaatista. Valokuvia oli kaikkiaan yli 450 kappaletta ja se merkitsi siis sitä, että nuo kaikki miehet olivat tästä prikaatista kadonneet jäljettömiin. Ukrainalaisilla sotilailla on tapana jättää kuolleet tai haavoittuneet sotilaansa taistelutilanteessa rintamalle, eikä korjata heitä mukaansa. Paljon puhutaan siitä, että Ukrainassa on tapana jos ruumista ei ole, sukulaisille ei makseta minkäänlaista korvausta. Tästä on puhuttu Ukrainassa tavallisten sotilaiden perheissä paljon ja siksi he suosittelevat, että on parasta paeta mieluummin kuin joutua sotaväkeen ja sotaan. Tämä on eräs syy miksi nuoret miehet pakenevat kutsuntoja.

Tuollaisia prikaateja on Ukrainan puolustusjärjestelmän mukaan noin sata. Virallisesti "kadonneina pidetään" 35 000 sotilasta vahvistetaan sotilaspiireistä. Rikkaiden penskojen ei tarvitse liittyä armeijaan. Sotilaskarkuruus on suurta. Pelkästään joulun aikana kerrotaan vangitun jo yli 50 000 sotilaskarkuria, jotka eivät halua astua armeijan palvelukseen. He eivät halua "kuolla turhaan". Jopa vankilaan joutuminen joiksikin vuosiksi on suositumpaa kuin rintamalle joutuminen. Yleisesti kerrotaan, että yli 300 000 väkeen kuuluvaa miestä olisi paennut jo ulkomaille Ukrainasta. Myös sanotaan, että jo yli 150 000 ukrainalaista sotilasta on kuollut tässä konfliktissa. Amerikkalaiset ovat aina sanoneet, että taistellaan viimeiseen ukrainalaiseen asti.

 

Toinen uutinen koskee kuuluisaksi tullutta venäläistä sotilasryhmää Wagnerilaiset. Amerikkalaiset upseerit Ukrainassa päättivät perustaa tälle ryhmälle vastavoiman. Sen nimi on Mozartilaiset. Toistaiseksi tämän ryhmän sotilaita ei ole näkynyt rintamilla.


 

Minun on pakko sanoa, Diana hyvä, että toivon sinulle kaikkea hyvää ja ennen kaikkea voimaa ja kärsivällisyyttä nykyisessä tilanteessasi!  Olet hieno ihminen ja ihailen sinua suuresti! Olen nähnyt muutamia tekemiäsi ohjelmia ja ne ovat mielestäni hienoja.




sunnuntai 1. tammikuuta 2023

 

 

UKRAINALAINEN MIES

 


Hän on syntyjään ukrainalainen mies, toimittaja. Olen aikaisemmin kirjoittanut kahdesta naistoimittajasta, jotka ovat vaikuttaneet venäläisten sotaoperaatiossa Ukrainassa omilla tavoillaan. Ajattelin kirjoittaa nyt miehestä, joka on vaikuttanut omalla tavallaan suuresti tässä sotaoperaatiossa. Miehen nimi on Jurij Podoljaka (Юрий Подоляка) eli (Yuri Podolyaka). Hän on syntyisin ukrainalainen ja pitää nykyään verkossa sivustoja, joita seurataan käytännöllisesti katsoen koko ajan. Niin teen minäkin, olen tehnyt jo yli puoli vuotta.  Hänellä on monimiljoonapäinen uskollinen seuraajakunta. Hän esiintyy myös päivittäin monilla Venäjän television kanavilla. Hän on hyvin tunnettu ja hyvin kysytty esiintyjä. Hänen tärkein aiheensa on ajankohtainen sotatilanne Venäjän Ukrainan sotaoperaatiossa. Hänellä on paljon suhteita ja suuri jatkuvasti ajankohtainen ja yksityiskohtiin paneutuva tietomäärä operaation etenemisestä.

 
 
Jurij Podoljaka omilla sivuillaan, joita minäkin seuraan päivittäin
 
Jurij Podoljaka on syntynyt 1975 Ukrainassa Sumin kaupungissa. Hän on koulutukseltaan elektroniikkainsinööri. Mutta ajan myötä pakottavista syistä hänestä tuli hyvin kuuluisa toimittaja. Vuoden 2004 Maidanin mielenosoituksen aikana hän oli yksi organisaattoreista. Vuoden 2004 mielenosoitusta sanotaan usein oranssiksi vallankumoukseksi. Ensimmäisen Maidanin aikana ei ollut minkäänlaista russofobiaa eli venäjänvihaa mielenosoituksessa. Häneltä kysytään usein kadutteko, että osallistuitte ensimmäiseen Maidanin mielenosoitukseen? Hän sanoo aina, että "en kadu, haluan kansani onnea". Niihin aikoihin hän ryhtyi kirjoittamaan mm. nettiin. Hänestä syntyi toimittaja. "Vuoden 2004 Maidan oli aivan eri asia kuin vuoden 2014 Maidan." hän sanoo.  
 
Ymmärrettyään mihin suuntaan vuonna 2013 mielenosoitukset kääntyivät hän rupesi kirjoittamaan tragediasta, mikä tapahtui hänen kotimaassaan. Hänellä oli Sevastopolissa studio, jonka seinällä oli taulu: "Maailma  tänään Jurij Podoljakan kanssa  tai "Rauha tänään Juri Podoljakan kanssa " ( maailma ja rauha ovat venäjän kielessä sama sana Мир) ". Hän kirjoitti 31.3.2014: "Maassani tapahtuu tragedia. Ihmiset, jotka olin tuntenut koko ikäni muuttuivat tsombeiksi. He eivät ole niitä tsombeja, joita me näimme lapsina Hollywoodin kauhuelokuvissa. He ovat aivan todellisia, lihaa ja verta. He kulkivat lähelläni, söivät, nukkuivat ja jopa iloitsivat. Hän kirjoittaa edelleen: "Minusta tuntui, että minä osallistuin parhaillaan johonkin kauhuelokuvaan. Toisaalta aihe tähän juoneen on minun tiedossani. Kuten kaikissa Hollywoodin filmeissä hyvän täytyy voittaa pahan. Mutta tästä me emme vielä tiedä. Samoin emme vielä tiedä kuka meistä vielä elää onnelliseen loppuun asti".  
 
 
Yksi Podoljakan blogeista. Tunnuslauseena "Jos sinä vihaat -  silloin sinut on voitettu".

 
Suomessakin sensuuri iskee. Tämä on demokraattisen maan vapautta!
 

Silloisen Ukrainan hallituksen ahdistelujen vuoksi Podoljakan täytyi paeta Venäjälle. Siellä  hän ryhtyi jatkamaan työtään toimittajana ja kirjoittamaan sivuillaan tapahtumista. Informaation hän saa vapaasta tiedosta ja ystäviltään. Ihmiset kirjoittavat hänelle, että he luottavat häneen. Tärkeimpänä hän pitää rehellisyyttään. Hän ei halua valehdella vaikka häntä on pyydetty monta kertaa kertomaan vääriä tietoja. Tavallisessa elämässä hän kertoo myös valehtelevansa. Viholliselle täytyy valehdella - jos joudut vangiksi viholliselle täytyy aina valehdella. Hänen sivujaan lukevat ystävät - ystäville ei koskaan saa valehdella. Hänen tietonsa pohjautuvat historiaan. Historia on hänelle hyvin tärkeää. Hän ottaa sitä kuin lasin raikasta vettä.

Koska hän on niin suosittu vihollisten puolella työskentelee valtavasti ihmisiä antaakseen hänelle vääriä tietoja. Hänellä on tapana tarkistaa asioita esimerkiksi suoraan taistelulinjoilta, jossa hänellä on paljon ystäviä. He tekevät sen täysin vapaaehtoisesti, kuten myös Podoljaka itsekin. Tätä Ukrainan sotaa hän pitää kansallisena sotana ja kansainvälisenä sotana. Vähitellen tämä kansallinen sota muuttuu isänmaalliseksi sodaksi. Tämä sota on Podoljakalle sekä kansallinen että henkilökohtainen tragedia. Hänen veljensä taistelee Ukrainan puolella. He ovat aina olleet eri mieltä asioista. Hänen isänsä ja äitinsä ovat Venäjän puolella aatteiltaan ja veli halusi ilmiantaa heidän Ukrainan salaiselle poliisille SBU:lle. Tällöin Podoljaka salakuljetti sekä isän että äidin Venäjän puolelle turvaan. Tämä on suuri tragedia heidän vanhemmilleen ja myös itse Podoljakalle. Mutta hän on optimisti. Kun he murtavat tämän "kupolin" kuten hän itse sanoo ja valtaavat alueen, kaikki muuttuu hyväksi. Tällä hän tarkoittaa venäläisiä.

 

 
Podoljaka haastateltavana. Haastattelijana kuuluisa Jekaterina Strizchenova.

Podoljakalla on vielä vaimo ja poika Ukrainassa ja he vihaavat häntä. Mutta hänellä on siellä myös  ystäviä, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja he ovat edelleen kontaktissa toistensa kanssa. He lukevat hänen tekstejään, katsovat hänen ohjelmiaan ja auttavat häntä ohjelmien teossa. Mutta selvää on, että siitä syystä heidän henkensä on vaarassa. Ukraina on vain instrumentti Amerikan käsissä. Ennen Podoljaka oli itsekin natsi, mutta kun hän käsitti, että se on hänen kansansa onnettomuus hän ryhtyi kulkemaan kohti toista suuntaa. Podoljaka kertoo "Mielenosoituksessa 2013 oli tyttö, jolla oli kyltti "Minä olen tyttö! Minä en halua liittoa Venäjän kanssa! Minä haluan narubikinit ja EU:hun!"  Tyttö meni naimisiin, mutta parin vuoden kuluttua erosi. Sitten hän meni Eurooppaan, jossa tällä hetkellä elää huonoissa ja köyhissä oloissa. Hän on onneton. Hän ei saanut koskaan Euroopasta sitä mitä haki." Podoljaka tuntee hänet.

 
Tyttö, joka halusi narubikinit ja päästä EU:hun 

Podoljakalla on sekä Ukrainan passi että Venäjän passi. "Kansallisuudeltaan hän tuntee olevansa ukrainalainen. Venäläisyys on hänessä henkinen ominaisuus. Osa ukrainalaisista vihaa tällä hetkellä venäläisiä ja se on syy, miksi he häviävät sodan ja heidät voitetaan. Heistä tulee silloin osa Venäjän kansaa" sanoo hän suoraan. Sodasta hän sanoo, että ennemmin tai myöhemmin Venäjä voittaa sodan. Venäjällä ei ole oikeutta hävitä tätä sotaa.

 

 
Podoljaka ohjelmassa Bolshaja igra

 

Podoljaka ohjelmassa Vrjemja Pokozhet
 

Tämä oli hyvin mielenkiintoisen ja valtavan lukijakunnan omaavan miehen tarina. Itselleni tärkeintä ovat hänen jokapäiväiset raporttinsa hänen sivustoillaan Ukrainassa käytävästä operaatiosta. Hän säännöllisesti ja hyvin tarkasti kertoo usein karttoja apuna käyttäen, mitä on tapahtunut koko rintamalla yhden vuorokauden aikana eli siis edellisestä kerronnastaan. Välistä hän kertoo kaksikin kertaa päivässä, mitä rintamalla on tapahtunut, jos on aihetta. Hänen kerrontansa on niin tarkkaa ja oikeaa, että monet Venäjän television ajankohtaiset ohjelmat ovat ottaneet hänet mukaansa raportoimaan Ukrainan sotaoperaatiosta. Tällaisia ohjelmia ovat mm. Bolshaja igra (Большая игра) suom. "Suuri peli" ja Vrjemja Pokozhet (Время покажет) suom. "Aika näyttää". On selvää, että tuommoisen tarkan raportoinnin alueella voi esiintyi myös salaista materiaalia. Siksi on selvää, että Podoljaka sensuroi kaiken, mikä voisi aiheuttaa hankaluuksia operaatiolle. Usein kylläkin täältä lännestä ja Suomesta pyritään sensuroimaan hänen ohjelmaansa ja tilalle tulee esimerkiksi teksti "Tämä tili on suljettu palveluehtojen rikkomisen vuoksi". Tämä on siis tätä "länsimaista sananvapautta".  Onneksi löydän aina reitin hänen sivustoilleen. Tässä yksi osoite, josta seuraan hänen päivittäistä raportointiaan. Sivustolla raportoivat muutkin tapahtumista Ukrainassa:

https://podolyaka.ru/

 

Kuten jo kerroin olen kirjoittanut aikaisemmin kahdesta naistoimittajasta, jotka raportoivat myös tästä operaatiosta Venäjän ja Ukrainan välillä. Toinen on saksalainen toimittaja nimeltään Alina Lipp. Osoite on:

https://uuuusi.blogspot.com/2022/12/kaksinaista-osa-2-hyvatystavat-kuten.html

 

Toinen on venäläinen toimittaja nimeltään Marjana Naumova. Osoite on:

 https://uuuusi.blogspot.com/2022/12/kaksinaista-osa-1-normal-0-21-false.html


Marjana Naumova on uskomattoman rohkea, mutta ennen kaikkea hän on tunteva ihminen, joka rakastaa lapsia, vanhuksia ja eläimiä ja liikkuu paljon sotatoimialueella. Tässä mukana pari uutta kuvaa hänen yhdestä viimeisimmästä reportaaseistaan sotatoimialueelta lasten sairaalasta ja lasten joukosta harrastusten parissa Donetskissa.