torstai 28. maaliskuuta 2019





UKRAINAN EUROVIISUT



Maruv voitti Ukrainan Euroviisut, mutta ilmoitti, ettei aio osallistua kilpailuihin Tel Avivissa.

Ukrainassa pidettiin 26.2.2019 Eurovision laulukilpailut, jossa valittiin osanottaja Tel Aviviin pidettäviin Eurovision laulukilpailuihin. Voittajaksi selvisi Maruv eli Anna Korsunin. Hänelle esitettiin kilpailujen suorassa lähetyksessä kuitenkin poliittisia kysymyksiä kuten esimerkiksi suhtautumisesta Venäjään ja Krimiin. Maruv on kuitenkin suosittu myös Venäjällä ja hän käy myös siellä esiintymässä. Näistä kysymyksistä Maruv suuttui ja suorassa lähetyksessä ilmoitti suoraan, ettei lähde Ukrainan edustajaksi Tel Aviviin. Hänen mielestään tämä on politiikan liittämistä Euroviisuihin eikä hän halua tätä. Hän on laulutaiteilija eikä poliitikko.

Toiseksi kilpailussa tuli lauluyhtye Freedom Jazz, jolle esitettiin samanlaisia kommentteja. He ilmoittivat myöskin, että kieltäytyvät lähtemästä Tel Aviviin. Kolmanneksi tuli laulutrio  Kazka (Satu). He ovat myös suosittuja Venäjällä. He kieltäytyivät myös lähtemästä Tel Aviviin. Neljänneksi tuli lauluyhtye Brunettes Shoot Blondes, jotka myöskin ilmoittivat, että eivät halua toimia poliittisina esiintyjinä eivätkä lähde Tel Aviviin. Tämä hämmensi tuomariston ja esitettiin, että tänä vuonna Ukraina ei osallistu Eurovision laulukilpailuihin. Kuudenneksi tulivat siskosyhtye Anna Maria, jossa esiintyy sisaruspari. Heidän vanhempansa asuvat Krimillä. Tästä Heille esitettiin myös loukkaavia kysymyksiä. He itkivät suorassa lähetyksessä ja ilmoittivat, että kysymykset ovat asiattomia ja he eivät hylkää vanhempiaan sen takia, että vanhemmat asuvat Krimillä.

 Lauluyhtyeelle sisarusparille Anna Maria esitettiin loukkaavia kysymyksiä, koska heidän vanhempansa asuvat Krimillä. He itkivät suorassa lähetyksessä ja ilmoittivat, että kysymykset ovat täysin asiattomia.

En koskaan katso yleensä Euroviisuja. Musiikillinen taso on niin heikkoa, etten jaksa katsoa niitä. Lisäksi mielestäni ne ovat aina olleet poliittisia, vaikka säännöissä kielletään tämä. Parhaat kappaleet eivät juuri voita, vaan voittajat valitaan poliittisen mielipiteen mukaan. Ukraina voitti Euroviisut vuonna 2016 kappaleella 1944, joka oli selvästi poliittinen ja Venäjän vastainen. Seuraavana vuonna, siis 2017 Ukraina esti Venäjän kappaleen osallistumisen Euroviisuihin eikä laskenut Julia Samoilovaa maahan esittämään kappalettaan Flame is Burning. Jos Euroviisut eivät olisi poliittisia asialle olisi silloin tehty jotain, esimerkiksi siirretty johonkin muuhun maahan, jotta Julia olisi voinut esittää oman kilpailukappaleensa.

Julia Samoilova ei päästetty 2017 Ukrainaan esittämään kappalettaan.


Mennäänpä sitten asiaan. Tänä viikonloppuna  Ukrainassa on presidentin vaalit. Nykyisellä presidentti Poroshenkolla on ollut vaikeuksia saada kannatustaan nousemaan. Hän on ryhtynyt käyttämään omituisia keinoja kannatuksensa nostamiseksi. Hän ehdotti, että Naton laivasto yhdessä Ukrainan laivaston kanssa suorittaisi rynnäkön Kertsinsalmen läpi väkisin. Ehdotus ei saanut mitään vastakaikua. Sitten hän ehdotti että Brittiläiset sotalaivat yhdessä ukrainalaisten sotalaivojen kanssa suorittaisivat tämän rynnäkön. Britannia kieltäytyi kunniasta. Poroshenko ehdotti, että tämä rynnäkkö suoritettaisiin ranskalaisten sotalaivojen kanssa, mutta nämäkin kieltäytyivät. Poroshenko ehdotti Saksalle tätä rynnäkköä, mutta Saksakin kieltäytyi. Sitten oli vuorossa Yhdysvallat, joka lähettikin yhden sotalaivan USS Donald Cookin, joka saapui Odessan satamaan. Poroshenko vieraili aluksella, mutta parin päivän päästä alus poistui satamasta. Taisivat amerikkalaiset muistaa, miten venäläiset vaiensivat elektronisesti  koko aluksen joitakin vuosia sitten käytännöllisesti katsoen toimintakyvyttömäksi. Pupu meni niin sanoakseni pöksyyn. Vai voisiko sanoa, että järki voitti.

Ukrainan nykyinen presidentti Petro Poroshenko on oligarkki ja Ukrainan rikkaimpia miehiä. Hänellä on mm. panssarivaunutehdas. Jos hän sotii tienaa hän miljoonia. Hänen kannattaa pitää sotaa yllä Itä-Ukrainassa. Paljastava journalismi paljastikin yllättäviä seikkoja hänen panssarivaunutehtaastaan. Lehtimiehet huomasivatkin, että Poroshenkon tehdas tekee käytettyä kamaa. Sinne hankitaan halvalla käytettyjä vanhoja panssarivaunuja, joihin vaihdetaan uusia tai vanhoja jo käytettyjä osia, jotka on hankittu ympäri Itä-Eurooppaa. Sitten vaunut vain maalataan uuden näköisiksi ja myydään valtiolle ja armeijalle täysin uusina taisteluvaunuina. Osia on jopa hankittu Venäjältä, koska kyseiset panssarivaunumallit on poistettu siellä käytöstä vanhentuneina jo aikoja sitten. Näillä kaupoilla Poroshenko on tienannut Ukrainan valtiolta miljoonia. Tästä nousi skandaali Ukrainassa. Varsinkin sotilaat ovat huomanneet, että nämä panssariajoneuvot eivät aina toimi tai hajoavat käsiin ja ovat vaarallisia.  Poroshenko on pyrkinyt kieltämään asian. Eräs sotilas kertoi tositilanteesta. "Panssarivaunu sammui kesken taistelutilanteen Itä-Ukrainassa eikä käynnistynyt millään enää uudelleen. Panssarivaunuun osui kranaatti joka tappoi hänen hyvän ystävänsä. Hän itse menetti molemmat jalkansa. Ne ovat semmoista romua nämä taisteluvaunut."

Poroshenkon panssarivaunutehtaassa tehdään vanhasta uutta romua.

Siinä väkerretään vanhasta uutta vasaralla ja taltalla.

Sitten paljastui vieläkin yllättävämpiä seikkoja. Ukrainan ilmavoimien taisteluhävittäjät ovat pääasiassa MIG-29 hävittäjiä. Ne on huollettava säännöllisesti, jotta ne pysyisivät lentokuntoisina. Varsinkin moottorit on tarkistettava säännöllisesti huolella, aukaistava ja purettava melkein osiin ja kuluneet osat vaihdettava uusiin. Näin ei ole tapahtunut. Usein moottorit on tarkistettu vain päällisin puolin ja osia on vaihdettu käytettyihin osiin. Tai sitten moottoreita ei ole tarkastettu lainkaan, vaan kirjanpitoon on merkitty, että moottori on tarkistettu määrättynä päivämääränä. Tämä on herättänyt lentäjissä huolestumista ja lehdistössä suurta huomiota. Asia paljastui panssarivaunuskandaalin yhteydessä.



Ukrainasta on vaikea saada luotettavia vaalien kannatustilastoja mistään. Mutta kaikissa tilastoissa kisoja johtaa koomikko Vladimir Zelenski. Tässä toiseksi on noteerattu nykyinen presidentti Petro Poroshenko ja kolmanneksi Julia Timoshenko. Joissakin tilastoissa Julia Timoshenko on toisella tilalla ja Poroshenko kolmannella. Kuitenkin yleisesti asiantuntijat väittävät, että vaikka Zelenskillä on ylivoimaisesti eniten kannattajia hänestä ei tule koskaan Ukrainan presidenttiä. Tämä johtuu poliittisesta pelistä ja korruptiosta. Varmaa on, että ensimmäisellä kierroksella kukaan ei saa tarpeeksi ääniä päästäkseen presidentiksi, mutta toisella kierroksella poliittinen peli ja lahjonta vaikuttavat tilanteeseen. On sanottu, että jos vastakkain ovat Zelenski ja Petro Poroshenko Poroshenkosta tulee presidentti. Jos vastakkain ovat Zelenski ja Julia  Juliasta tulee presidentti.

Poroshenko käy vaalikampanjaa rahalla ja lahjonnalla. Lahjomalla vaikuttajayksilöitä hän saa eniten ääniä. Yksi keino on lähettää vanhusten tileille kuukauden eläke ja sitten soittaa tälle vanhukselle ja ilmoittaa, että muista äänestää Poroshenkoa, koska hän on lahjoittanut sinulle kuukauden eläkkeen. Tätähän vanhukset tottelevat uskollisesti. Tätä systeemiä sanotaan Ukrainassa "turbota". En osaa kääntää tätä suomeksi. Osittain se rahoitetaan valtion varoista. Ukraina on köyhin valtio Euroopassa. Yksi keino Poroshenkolla on käyttää "kuolleita sieluja" äänten keruussa. "Kuolleet sielut" on ukrainalainen nimitys tälle prosessille. Tämä tarkoittaa sitä, että ulkomailla asuville tai oleskeleville painetaan äänestyslomakkeita toisin paikoin jopa 400 000 kappaletta. Nämä eivät kuitenkaan äänestä, mutta äänet lasketaan Poroshenkon hyväksi. Poroshenkon edustajille on annettu oikeus äänestää heidän puolestaan. Toinen tapa on käyttää todellisia kuolleita, jotka merkitään eläviksi. Erääseen asumattomaan taloon oli merkitty yli 400 "kuollutta sielua" ja yhden vanhuksen asuntoon 200 "kuollutta sielua". Vanhus vain ihmetteli, että hän ei ollut ikinä nähnytkään pienessä 50 neliön kaksiossaan näitä 200 ihmistä. Ahdasta olisi ollut. Yksi "kuollut sielu" oli merkitty jopa vaalivirkailijaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa äänestysrikosta. Ukrainassa suoritettiin kysely kansan keskuudessa vaalivilpistä. Alla on tulokset kyselystä. Tärkeintähän ei ole se kuka äänestää ja ketä äänestää, vaan se kuka laskee äänet. Tämä on näitä Ukrainan euroviisuja.

 Ukrainalaisten käsitys vaalivilpistä. Kokonaista 83 prosenttia uskoo vaalivilppiin.

Äänioikeutta ei ole Venäjällä työssäkäyvillä tai siellä asuvilla Ukrainan kansalaisilla, joita on joidenkin tietojen mukaan jopa 3 miljoonaa. Myös itäukrainalaisilla ei ole äänioikeutta, vaikka ovat maksaneet veronsa koko ikänsä Ukrainaan. Amerikkalaisten kannatus on epäilemättä Poroshenkolla. He pyrkivät vaikuttamaan vaaleihin. Näin amerikkalaiset ovat itse ilmoittaneet. Tosin he kutsuvat Poroshenkoa nimellä Porky (Possu - piirroshahmo).


Vaalikampanjaan kuuluu, että Zelenski, Timoshenko ja muut ehdokkaat ovat ilmoittaneet, että jos he voittavat vaalit he pistävät Poroshenkon vankilaan korruptiosta, valtion rahojen kavaltamisesta ja varastamisesta. Monet ovat sitä mieltä, että Ukraina elää historiansa vaikeinta aikaa. Tämä on tapahtunut Poroshenkon presidenttikaudella. Vaalikampanjat ovat muuttuneet usein väkivaltaisiksi. Jopa Poroshenkoa vastaan on osoitettu mieltä. Poroshenkon pitäessä vaalitilaisuutta Tserkassan kaupungissa Yleisö muuttui väkivaltaiseksi ja yritti käydä Poroshenkon kimppuun. Poroshenko joutui pakenemaan suin päin juosten paikalta poliisien tapellessa yleisön kanssa. Kiovassa vastaavassa tapauksessa tapettiin yksi hänen turvamiehistään.

Poroshenko juoksee karkuun Tserkassan kaupungissa yleisön uhattua käydä hänen kimppuunsa. Olisi saanut varmaan turpiinsa.

Kiovassa 23.3.mielenosoittajat kantoivat hautajaisseppeleitä Poroshenkon toimiston eteen. Niitä kasattiin sinne suuret kasat, kuin haluttaisiin sanoa "Tervemenoa Poroshenko!  Me hautaamme sinut. Aikasi on mennyt." Lukuisia muitakin Poroshenkon vastaisia mielenosoituksia on ollut jatkuvasti, mm. erilaisia "sikamielenosoituksia".

Hautajaissepeleitä kannetaan Poroshenkon toimiston eteen Kiovassa.



On hyvin todennäköistä, että jos Poroshenko häviää vaalit hän pakenee Ukrainasta. Hänellä on loistohuvila Espanjassa ja hän on siirtänyt valtavat rahamäärät Moldaviaan. En usko, että Espanja tai Moldavia luovuttavat Poroshenkoa Ukrainaan vaikka sieltä esitettäisiin kansainvälinen pidätysmääräys. Samanlainen tapaus oli aikanaan kun Georgian entisestä presidentistä Mikheil Saakasvilistä esitettiin kansainvälinen pidätysmääräys murhista ja Georgian valtion varojen kavaltamisesta yksikään valtio ei ole mitenkään reagoinut pidätysmääräykseen. Mitenkähän Suomi? Saakasvili oli aikoinaan Poroshenkon vannoutunut kannattaja. Nykyään hän on pahimpia Poroshenkon vihamiehiä ja elää karkotettuna Puolassa. Häneltä on riistetty Ukrainan kansalaisuus.

Poroshenkon huvila Espanjassa.

Poroshenkon vaalitilaisuudet ovat muuttuneet hyvin kummallisiksi. Usein Porshenko käyttää itse lievää väkivaltaa, jos hänelle esitetään vaikeita kysymyksiä. Ainakin seuraavia tapauksia on esitetty videolla. Poroshenko riistää nuorelta tytöltä hatun ja heittää menemään tämän esitettyä vaikean kysymyksen. Poroshenko riistää nuorelta mieheltä puhelimen kädestä ja heittää menemään tämän esitettyä vaikean kysymyksen. Poroshenko puristaa miestä väkivaltaisesti nenästä tämän esitettyä vaikean kysymyksen. Yksi viimeisistä oli kun Poroshenko antoi pari korvapuustia 18-vuotiaalle tytölle tämän kysyttyä Poroshenkolta koska poliittista syistä vangitut lehtimiehet vapautetaan? Tyttö kertoo itse tapahtumista: "Kysyttyäni Poroshenko antoi pari korvapuustia minulle vasemmalle poskelle. Yleisön hajaannuttua käännyin lähteäkseni pois. Takanani seisoi poliisi, joka tarttui minuun ja pyysi henkilöllisyystodistusta. Sanoin ettei minulla ole. Poliisi ryhtyi kuulustelemaan minua. Sanoin, että minulla on kiire kotiin. Lähdin kävelemään, mutta vähän matkan päästä minut pysäytti toinen poliisi, joka vaati jälleen henkilöllisyystodistusta ja esitti samanlaisia kysymyksiä, kuin ensimmäinenkin poliisi oli esittänyt. Sanoin, ettei minulla ole ja minulla on kiire. Lähdin jälleen kävelemään, mutta ymmärsin, että minua seurataan. Siksi en kävellyt kotiin vaan lähimpään kahvilaan ja tilasin juotavaa. Äkkiä minut ympäröi noin viistoista poliisia, jotka ryhtyivät kuulustelemaan minua. Otin puhelimen esiin ja yritin soittaa poikaystävälleni, jotta saisin apua.  Yksi poliiseista tarttui puhelimeeni ja yritti riistää sen käsistäni. Taistelin kaikin voimin vastaan ja ryhdyin huutamaan apua ja kiljumaan kahvilassa. Tämä herätti ihmisten huomion ja poliisi hellitti puhelimesta. Soitin isälleni, joka saapuikin heti paikalle ja ryhtyi selvittelemään asiaa. Nyt pelkään, että tämä aiheuttaa vaikeuksia minulle ja perheelleni". Asiasta on olemassa video netissä, jossa näkyy, kuinka Poroshenko antaa korvapuusteja tytölle.

Poroshenko antaa pari korvapuustia...

... nuorelle tytölle, joka kysyi "koska poliittisista syistä vangitut lehtimiehet vapautetaan?" Kuvakaappaukset netissä olevalta videolta. Poroshenkon käsi läimäyttelee tytön poskea..


Näistä poliitikoista Zelenski on ehdottanut Itä-Ukrainan rauhoittamista ja ottamista keskusteluyhteys itäukrainalaisiin. Zelenski mon ehdottanut myös, että venäjänkeili jälleen laillistettaisiin Ukrainassa. Näitä Poroshenko ja Julia Timoshenko eivät missään nimessä halua. Poroshenkohan menettäisi miljoonalähteensä. Poroshenko on ns. makeiskuningas, mutta viimeviikkoina hänen liikkeisiinsä on tehty hyökkäyksiä ja niitä on poltettu ja tuhottu ympäri Ukrainaa. Jurij Boikolla on keskusteluyhteys venäläisiin. Hänellä on kaikkein parhaimmat välit Venäjään. Hän on käynyt neuvotteluja 21. - 22.3.2019. mm. kaasun toimittamisesta Ukrainaan ja sen hinnasta Ukrainaan toimitettuna. Nyt Ukraina ostaa kaasua Euroopasta, joka on juuri tätä samaa venäläistä kaasua, mutta maksaa siitä huomattavasti korkeamman hinnan. Nyt Juri Boiko uhataan vangita sillä perusteella, että hän kävi luvatta Venäjällä.  Paradoksaalisesti kauppa kuitenkin kasvaa Venäjän kanssa. Tuonti Venäjältä Ukrainaan vuoden 2018 aikana kasvoi yli miljardi dollaria.

Jurij Boiko Moskovassa neuvottelemassa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin kanssa 22.maaliskuuta 2019.

Sitten muutamia tilastotietoja Ukrainasta. Näitä on aika vaikea saada ja usein ne ovat ristiriitaisia. Ukrainan lain mukaan venäläisiä televisio- ja radio-ohjelmia ei saa seurata Ukrainassa. Myös venäläiset sosiaalimediat on kielletty. Poroshenko hallitsee yli 90 prosenttia ukrainalaisesta mediasta. Kaikki opetus kouluissa ja yliopistoissa on tapahduttava Ukrainan kielellä. Kaikki julkinen toiminta on käytävä Ukrainan kielellä. Kuitenkin 90 prosenttia ukrainalaisista puhuu  myös venäjää, huomattava osa heistä kotikielenään.  Zelenski on julkisesti ilmoittanut vastustavansa tätä lakia. Venäjän kieltä ei pidä kieltää. Meillä on paljon venäjää puhuvia ihmisiä ja heillä on oikeus puhua venäjää. Kyselyissä 53,5 prosenttia ei pidä järkevänä kieltää venäläisten ohjelmien katselua. 31,7 prosenttia pitää ja 13,7 ei halunnut vastata. Se tiedetään, että ukrainalaisten enemmistö katselee salaa venäläisiä televisio-ohjelmia, vaikka ei tunnusta sitä. Donetskin ja Luhanskin julistamista autonomisiksi tasavalloiksi kannattaa 51 prosenttia, ei kannata 24 prosenttia ja ei osaa sanoa 23 prosenttia. Pientä ristiriitaa synnyttää kysely, jonka mukaan välitöntä sotatoimien lopettamista kannattaa 73,1 prosenttia, sodan lopettamista millä tahansa hinnalla kannattaa 59,2 prosenttia ja sodan jatkamista 24 prosenttia. Yleisesti puhutaan, että jos Poroshenko valitaan presidentiksi vuoden sisällä syntyy uusi jo kolmas Maidan. Sitten pieni yksityiskohta, josta Poroshenko ei pidä. Poroshenkon vaimo Maryna Antonina Poroshenko ei ole syntynyt Kiovassa, kuten Proshenko väittää, vaan Venäjällä Lipetskissä, joten hän on syntyjään venäläinen. Tämmöiset euroviisut Ukrainassa.

Poroshenkon vaimo Maryna Antonina Poroshenko on syntynyt Lipetskissä Venäjällä eikä Kiovassa kuten Poroshenko väittää. Hän on siis venäläinen syntyjään eikä ukrainalainen. On muistettava, että Proshenkon ensimmäinen makeistehdas sijaitsi juuri Lipetskissä Venäjällä.


Zelenski ilmoitti julkisesti, että kannattaa venäjänkielen käytön vapauttamista Ukrainassa.

Tosin Yhdysvalloissa vietetään häkellyttäviä aikoja. Erikoissyyttäjä Robert Muellerin raportti valmistui 23.3.2019. Mitään jälkeä Venäjän yhteydestä USA:n vaaleihin 2016 ei löytynyt. Mitään todisteita venäjän osallisuudesta Trumpin valintaan ei olla löydetty lukuisista tutkimuksista huolimatta. Tosin toimittaja John Solomon ilmoitti 20.3.2019 tutkimuksistaan, että Ukraina oli sekaantunut  Yhdysvaltojen presidentin vaaleihin 2016. Tästä on selvät todisteet ja suoraan papereilla. Ukraina kannatti ja rahoitti Hillary Clintonin vaalitoimintaa. Tässä oli mukana myös presidentti Poroshenko. He halusivat Clintonista presidentin ja olivat Trumpia vastaan. Mitenkähän Trumpin suu nyt pannaan?


Poroshenkon vastainen mielenosoitus

Uskonsota jatkuu Ukrainassa. Jo yli 50 venäjän patriarkaattiin kuuluvaa kirkkoa on suljettu, tuhottu tai poltettu. Kirkkojen valtaukset muuttuvat yhä väkivaltaisemmiksi. On vain ajan kysymys, koska ensimmäiset kuolemantapaukset tapahtuvat.

Väkivaltaiset kirkkojen valtaukset jatkuvat Ukrainassa.


17.3.2019 tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä kun Krim liittyi Venäjään. Asiaa juhlittiin15. - 17. maaliskuuta koko Venäjällä jokaisessa suuremmassa kaupungissa Vladivostokista Sevastopoliin. Venäläiset katsovat, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat yhtä ja samaa kansaa. Geneettisesti heitä ei voi erottaa toisistaan ja heillä on yhteinen historia. Ukrainaan kieli on kehittynyt venäjänkielestä. Perhesiteet molemmin puolin ovat vahvat. Isoisät, isoäidit, miehet tai vaimot ovat usein kotoisin Venäjältä. Nykyinen välirikko on siis vain väliaikaista. Näin ovat Ukrainan euroviisut.

Krimin liittymistä Venäjään juhlittiin 15. - 17.3.2019.







lauantai 23. maaliskuuta 2019





JATKOA EDELLISEEN



Onneksi hän kaatui!


Minulta jäi pari pientä juttua edellisestä kertomatta. Sattumalta kuulin, kun kaksi vanhusta keskusteli edellisen hallituksen sote-päätöksistä. Heillä oli hyvä idea, jolla vanhuksia voisi ruveta hoitamaan. Ratkaisu on vankilat. Vankiloissa saa parempaa hoitoa, kuin vanhainkodeissa. Jos vanhus pääsee vankilaan kaikki ongelmat ratkeavat itsestään. Heillä on katto pään päällä, hyvää ruokaa aina säännöllisesti tarjolla ja sitä on riittävästi, ainainen säännöllinen valvonta, jotta ei tarvitse kuolla kupsahtaa ja maata kuolleen viikkokausia lattialla, terveystarkastukset. Lisäksi ympärillä paljon nuorempaa seuraa. Itse laajentaisin ideaa myös työttömille ja asunnottomille . Tämä sopisi heille myöskin. Lämmin huone, katto pään päällä, hyvää terveellistä ruokaa, ei huolta huomisesta ja siitä, että täyttääkö jonkun idiootin työviranomaisen idioottimaiset päätökset jne. Vangeilla on mahdollisuus myös opiskella, mutta työttömillä ei ole. Heillä on kulttuuritoimintaa, hyvät kuntosalit jne. He pääsevät lomille - työttömillä ei ole oikeutta lomiin  Itse asiassa tämä sopisi myös yksinhuoltajille. Vankila olisi jopa turvallinen paikka yksinhuoltajan lapsille. Tämä sopisi myös seksuaalista ahdistelua pelkääville naisille. Seuraavan hallituksen pitäisi vain ruveta laajentamaan rajusti Suomen vankilalaitosta.


Sitten vakavimpiin asioihin. Suomalaisia huolestuttaa eniten ilmastonmuutos. Mutta tähän ei voi vaikuttaa nopeilla päätöksillä. Eikä se riipu yksinomaan suomalaisista. Mutta meillä on suuri määrä ihmisiä, jotka kärsivät ja voivat huonosti juuri tällä hetkellä juuri täällä meillä Suomessa ja ovat suomalaisia. Heidän asiansa on mahdollista meidän suomalaisten hoitaa vaikka heti! Eikö olisi järkevämpää ensin laittaa heidän asiansa kuntoon, koska se olisi heti hoidettavissa? Juuri vanhukset, köyhät, huono-osaiset, työttömät, sairaat jne. Laitetaan heidän asiansa ensin kuntoon ja nyt heti ja keskitytään sitten ilmastonmuutoksiin. Tähän tarvitaan ainoastaan hyvää tahtoa ja rahansiirtoja  Tämä olisi toteutettavissa juuri tänään ja tällä hetkellä. Tämän jälkeen voitaisiin hyvällä omallatunnolla paneutua ilmastonmuutoksiin. Tämä ei vaadi muuta kuin pientä poliittista asennemuutosta ja kriteerien asettamista oikeille paikoilleen. On ihmisiä, jotka voivat huonosti juuri tällä hetkellä!

Kirjoitin edellisellä kerralla Sipilän hallituksesta, mutta jo edelliset hallitukset ovat tehneet älyttömiä päätöksiä. Yksi tällainen on Suomen sähköverkon myyminen ulkomaisille yhtiöille, joista Caruna on hyvä esimerkki. Kauppaa on pidetty yhdeksi tämän vuosikymmenen suurimmaksi munaukseksi. Tämä merkitsi sitä, että sähkön siirtohinnat nousivat heti ja voitot menevät Suomen sijaan jonnekin muualle. Lisäksi sähköverkko on strateginen järjestelmä ja turvallisuuskysymys. Eikö se pitäisi olla vahvasti suomalaisten hallussa? Lisäksi sähkön siirto monopolisoitiin. Tämä johti siihen, että sähkön siirto on jopa kalliimpaa kuin itse sähkö, jota kulutamme. Tämä monopolisointi pitäisi ehdottomasti purkaa ja asettaa kilpailulle, kuten itse sähköllekin on tehty ja sähkönsiirtoverkko ottaa Suomen haltuun.



Vielä kuolinkouristusten hetkellä Sipilän hallitus sai päätettäväkseen kaivoslain 14.3.2019. Päätös oli mielipuolinen. Jatkossa kaivosyhtiöiden ei tarvitse toimittaa arviota ympäristövaikutuksista hakemuksen jättämisen yhteydessä. Aikaisemmin kaivoslaki edellytti, että lupahakemukseen oli liitettävä ympäristöselvitykset, Natura 2000 -arviointi, ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) sekä yhteysviranomaisten päätelmä. Nyt etuoikeus malminetsintään ja kaivostoiminnan aloittamiseen saadaan vaikka mitään selvityksiä ei esitetä. Etuoikeuden voi saada heti lupahakemuksen jätettyään. Etuoikeuden saa se, joka sitä ensimmäisenä hakee - siis vaikka ulkomainen yhtiö. Kaivosyhtiöt omistavat kaivokset, ei valtio. Päätös heikentää paikkakuntalaisten vaikuttamisen asiaan käsittelyyn. Tällä lailla kaivosyhtiön aiheuttamat ympäristövahingot voivat langeta veronmaksajille. Erityisesti tämä houkuttelee ulkomaalaisia kaivosyhtiöitä. Ulkomaiset yhtiöt omistavat pääasiassa kaivokset Suomessa. Ne vievät voitot ulkomaille ja jättävät sikailunsa suomalaisten hoidettavaksi.




Kaikki muistamme Talvivaaran eli Terrafamen, jonka tuhot jäivät veronmaksajien niskoille. Myös muistamme australialaisen Dragon mining kultakaivostoiminnan, joka vei voitot ulos, mutta jätti Oriveden kaivostoiminnan jätteet ja ympäristötuhon suomalaisten niskoille. Myös kanadalainen Hituran kaivoksen, josta suomalaisten verorahoja maksettiin 21 miljoonaa euroa. Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä on kanadalaisen Agnico Eaglen omistama. Tästä ei tule Suomella mitään hyötyä, mutta kunnallisia menoja riittää (terveydenhoito, koulut, päivähoito lapsille jne.). Heinävedellä yli 3 000 asukasta on allekirjoittanut kaivosta vastustavan kansalaisaloitteen, jolla yritetään vastustaa grafiittilouhosta Kermajärven luonnonsuojelualueen kupeeseen. Rantasalmella  kultaesiintymää yrittää ryhtyä kaivamaan BR Gold Minin yhtiö, joka on kanadalainen. Osa asukkaista vastustaa toimintaa. Nyt esimerkiksi Kuusamoon on tunkeutumassa väkisin australialainen Latitude 66 Cobalt suorittamaan kaivostoimintaa Rukan seudulla vaikka Kuusamon kaupunki kielsi kaivostoiminnan. Suomen hallinto-oikeus ilmoitti kuitenkin, että kaupungilla ei ole oikeutta kieltää kaivostoimintaa. Naturan luonnonsuojelualue Kitisen varressa  on neuvottelujen kohteena suurten nikkeli- ja kupariesiintymien vuoksi. Luontoarvot eivät vaikuta asiaan. Kolarin kaivoshanke uhkaa siirtää yhtä jokea ja laskea jätteensä Muonionjokeen. Lisää on tulossa. Jälkien korjaaminen jää suomalaisille, mutta voitot menevät ulkomaille. Suomen lainsäädäntöä hyväksikäyttäen suomalaiset luovuttavat rikkautensa ilmaiseksi, mutta esimerkiksi ruotsalaiset ja norjalaiset ovat osanneet järjestää niin, että voitot jäävät heille itselleen. Norja on maailman rikkaimpia maita maapallolla. Olisikohan aika jo muuttaa Suomen kaivostoimintaa ja sen lainsäädäntöä?




Suomea on aiheellisesti verrattu kehitysmaihin.  Aggressiivista verosuunnittelua harjoittavat kaivosyhtiöt aiheuttavat Suomelle monien kymmenien miljoonien veronmenetykset, mutta louhivat malmia monien miljardien edestä. Suomesta puuttuu yleinen kaivosvero tai louhintavero. Suomi on kuin entisajan afrikkalainen siirtomaa. Täältä käydään ryöväämässä rikkaudet ja ympäristötuhot jätetään suomalaisten maksettavaksi. Periaate on, että löytäjä saa pitää. Kaivostoiminta on maailman suurimpia ilmaston ja maaperänsaastuttajia. Sipilän hallituksen periaate yksikertaisuudessaan on, että ulkomaiset firmat vievät voitot ulos ja suomi maksaa viulut. Vuoden vaihteessa tehtiin kansalaisaloite, jossa ehdotetaan kaivoslakia muutettavaksi. Siinä ehdotetaan, että Suomen maanpinnan alapuoliset luonnonvarat kuten mineraalit ja kaivannaiset sekä pohjavedet kuuluvat lähtökohtaisesti Suomen valtiolle. Kaivosluvan haltijan on maksettava valtiolle kohtuullinen korvaus saadakseen maanpinnan alapuoliset luonnonvarat käyttöönsä. Kansalaisaloitteen voi käydä allekirjoittamassa osoitteessa:








Iltalehdissä oli 20.3.2019 suurilla otsikoilla julistettu, että "Suomi on maailman onnellisin maa". Tämä on taas näitä "huuhaa" -juttuja, jotka eivät perustu kyllä mihinkään todellisiin faktoihin. Itsemurhatilastoissa kansan lukumäärään nähden olemme lähellä maailman huippua. Olemme viidennellä tilalla Euroopan tilastoissa ja itsemurhien lukumäärä on alkanut jälleen nousta. Edelle menevät vain Liettua, Latvia, Unkari ja Belgia. Suomalaiset naiset ovat ensimmäisellä tilalla koko maailmassa itsemurhien määrässä. Samoin on masennuksen laita. Suomalaisista yli 20 prosenttia sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Maailman tilasto on 5 prosenttia. Meillä on vakavasti masentuneita enemmän kuin suurimmassa osassa maailman kansoista verrattuna kansan määrään. Ei kyllä monessakaan maassa ole semmoisia leipäjonoja kuin Suomessa. En usko, että he ovat kovin onnellisia. Huono-osaiset ja hyväosaiset elävät ihan eri maailmoissa. Riippuu täysin siitä miten tämä tutkimus on suoritettu ja kuka on suorittaja. Esimerkiksi venäjällä suoritettu tutkimus osoitti, että venäläiset ovat maailman onnellisin ja isänmaallisin kansa ja venäläinen demokratia on tällä hetkellä valovuosia edellä länsimaisesta demokratiasta. Tulos siis riippuu kokonaan siitä kuka suorittaa tutkimuksen ja miten se suoritetaan. En usko hetkeäkään, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Sanon suoraan, että HÖPÖNHÖPÖ! Kaikenlaisiin lehtijuttuihin ei kannata uskoa.






sunnuntai 17. maaliskuuta 2019





HYVÄ PÄIVÄ SUOMELLE!




Vihdoinkin nykyinen hallitus kaatui! Tätä olen odottanut jo vuosikausia. Elämäni aikana Suomessa ei mielestäni koskaan ole ollut vielä näin hirveää hallitusta. Joka kerta, jos katsoin tai luin uutisia toivoin, että tämä hallitus olisi kaatunut. Näin ei ikävä kyllä käynyt. Minusta on tuntunut siltä kuin vuoronperään kaikki viimeiset Suomen hallitukset olisivat olleet aina toinen toistaan huonompia.. Ja tämä viimeinen oli kaikkein hirvein. Sääli, että kaatuminen tapahtui ihan viimemetreillä uuden hallituksen valitsemisen edellä. Niin paljon pahaa tämä hallitus sai aikaiseksi. Se, että hallitus kaatui vasta nyt on selvää vaalikikkailua, jolla Sipilä ja keskusta yrittää epätoivoisesti päästä jaloilleen.

HS:n pilakuva 9.3.2019

Hallitus siis kaatui sote-uudistuksiin. Onneksi se ei kyennyt hoitamaan niitä läpi. Itse asiassa koko uudistusidea oli älyttömyydessään huippuluokkaa. Päätarkoitus oli tietenkin yrittää yksityistää kunnalliset toiminnat ja siirtää varoja kunnilta yksityisille yrityksille. Perimmäisenä tarkoituksena oli rahansiirto veronmaksajilta  yksityisille yrittäjille. Tätä perusteltiin "valinnanvapaudella". Lopputulos on tähän mennessä ollut aika surkea tai sanoisinko hirvittävä. Yksityisillä yrityksillä päätarkoitus on aina maksimoida voitto. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että yritetään mahdollisimman pienillä menoilla saada mahdollisimman suuret tulot. No, nyt on alettu nähdä tuloksia.


En paneudu yksityiskohtiin. Mutta pari käytännön huomiota viimeisen hallituksen ajalta. Hyvätuloisten ja huonotuloisten jako jyrkkeni voimakkaasti koko hallituskauden ajan. Hyvätuloisten tila parani erittäin jyrkästi samaan aikaan kun köyhien määrä lisääntyi Suomessa. Keskituloisten määrä putosi lähelle 40 prosentin. Suurimmalla osalla työttömiä elinolosuhteet huononivat. Tämä johtui siitä, että säädettiin uudet "pakkolait". Jos työtön ei saanut töitä hän sai sanktiota, joka johti siihen, että tulot vähenivät. Yhtälö oli alusta lähtien mahdoton, koska on aivan selvää, että töitä ei millään riitä kaikille. Toinen suurempi ryhmä olivat eläkeläiset. Vähimmäismääräistä sairaus- tai vanhempain päiväraha tai työttömien tulotaso ei riitä kattamaan kohtuullista minimikulutusta. Työttömillä tähän ovat vaikuttaneet lähinnä työttömyysetuuksien ja yleiseen asumistukeen tehdyt leikkaukset sekä aktiivimallista  johtuva etuuksien alentaminen. Perusturvan varassa elävien määrä on kasvanut 510 000 henkeen eli yli 10 prosenttia suomalaisista.  Tällä hallituskaudella yhä useampi ihminen on joutunut hakemaan toimeentulotukea.

Töitä tekevien verotusta kevennettiin, mutta eläkeläisten käytännöllisesti katsoen ei. Millä ilmeellä eläkeläisten verotus on korkeampaa saman suuruisesta tulosta, kuin työtätekevillä? Työllisten verotuksessa tämä merkitsi sitä, että suurituloisimmat saivat aina suuremman kevennyksen, kuin keski- tai pienituloiset. Samalla prosenttimäärällä isotuloiset saavat suuremmat korotukset kuin pienituloiset. Tämä oli selvästi hallituksen tarkoituskin, vaikka sitä ei mainostettukaan. Tätä hallitusta kehuttiin sillä, että Suomella alkoi ns. nousukausi. Asia en suinkaan ole niin yksinkertainen. Maailmalla ja Euroopassa taloudellinen nousukausi alkoi jo paljon aikaisemmin. Pääasiallinen nousu Suomen taloudessa tapahtui tästä maailman nousukaudesta johtuen, mutta myöhemmin kuin muualla maailmassa. Tältä osin hallituksella ei ollut mitään osaa asiassa. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä enemmän tulee mieleen, että tämä oli todella iloton nousukausi ainakin huomattavalle osalle suomalaisista.


Yhteisöverotusta eli siis yksityisten firmojen verotusta kevennettiin 2014 ja työntekijöiden verotusta kevennettiin tällä hallituskaudella. Mutta tällä ei ole mitään tekemistä Suomen talouden nousulle. Valtion velanottoa pienennettiin köyhien kustannuksella  Työllisyysaste pakotettiin ylös 72,6 prosenttiin käyttämällä pakotteita ja epäeettisiä keinoja. Puhuttiin työttömyysturvan vastikkeellisuudesta, mutta ei kiinnitetä huomiota millä hinnalla tämä tapahtui. Aktiivimalli on suoranaista huijausta.  Suurimmalla osalla työttömistä tulot todellisuudessa alenivat. Sosiaalisia menoja leikattiin, koulutuksesta leikattiin ja opiskelumenoja vähennettiin. Yksityistämällä pyrittiin saamaan menoja alas. Tämä kaikki johti siihen, että köyhien määrä kasvoi hurjasti, opiskelijoiden taloudellinen tilanne vaikeutui, mutta ennen kaikkea varsinkin lapsiperheiden ja vanhusten tilanne huononi, kuten olemme viime aikoina saaneet huomata. Myös sairaiden ja ennen kaikkea mielenterveyden ongelmista kärsivien tilanne huononi. Sote-järjestelmä alkoi yhä enemmän muistuttaa yli sata vuotta sitten lopetettua huutolaisjärjestelmää. Vanhusten hoidon sai se  yrittäjä, joka suostui vähimmillä kustannuksilla ottamaan vanhukset huollettavakseen. Isännän ääntä käyttää jokin kansainvälinen suuryritys, jolla ei ole toimintaan muuta intressiä kuin mahdollisimman suuri rahallinen voitto. Vanhukset ja lapset ovat tässä pelkästään pelinappuloita, joilla ei ole aina edes ihmisarvoa.



Juuri vanhusten hoidosta nousi vihdoin se suurin häly. Huomattiin, että vanhuksia ei yksinkertaisesti välitetty hoitaa asianmukaisesti. Hoitajien määrässä säästettiin ja tämä aiheutti vanhuksille ala-arvoista hoitoa. Tänä aikana ainakin kolme vanhusta kuoli, kun heidät jätettiin yksinkertaisesti heitteille. Muistisairas vanha nainen kuoli Hangossa ja hänet löydettiin15.9.2017 kotihoidon "unohdettua" hänen ruokintansa. Hän siis kuoli nälkään. Helsingissä 18.4.2018 löydettiin vanha nainen, joka oli maannut jo viikkoja kuolleena sen jälkeen, kun hänet oli vapautettu sairaalasta kotihoitoon, joka oli kuitenkin laiminlyönyt tehtävänsä.  Nainen löysi tänä vuonna  vanhan isänsä kotoa kuolleena ja tietojen mukaan hän oli maannut lattialla jo viikkoja eikä kukaan ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, vaikka kotihoito kävi ovella kurkistelemassa. Lehtitietojen mukaan ainakin 15 vanhuksen epäillään kuolleen laiminlyöntien vuoksi. Luulen, että todellinen luku on huomattavasti korkeampi. Tämä on siis vain jäävuoren huippu. Tähän tämä Sipilä ja hallituksen sote-uudistus on syyllinen, mutta eihän hän ota vastuuta siitä. Tulee mieleen, että mieluummin ottaisin eutanasian, kuin hyväksyisin tällaisen hoidon itselleni. Sipilä pitäisi saada vastuuseen näistä tapahtumista.


Iloton nousukausi näkyy myös siinä, että huonovointisuus on lisääntynyt jyrkästi. Tänä aikana masentuneita ihmisiä on enemmän kuin koskaan. Työkyvyttömyyseläkkeistä jo yli 51 prosenttia johtuu masennuksesta ja luku on yhä kasvussa. Se onkin ainoa ryhmä työkyvyttömyyseläkkeistä, joka kasvaa nykyään jatkuvasti. Itsemurhien luku on alkanut jälleen nousta parin kolmen viime vuoden aikana eli juuri Sipilän hallituskaudella. Joka ikinen päivä Suomessa tehdään 2 - 3 itsemurhaa. Se on huima luku tälle pienelle maalle ja  ylivoimaisesti suurin koko Pohjoismaissa.  Samalla Suomen väkiluku on alkanut laskemaan juuri parin viimevuoden aikana. Enää ei synnytetä lapsia niin kuin ennen. Kun on epävarma tulevaisuus eikä itsellä mene hyvin ei halua tehdä lapsia kurjiin oloihin. Viime vuonna syntyi lapsia vähemmän kuin nälkävuosina. Jos oma elämä ei mene hyvin niin tuskin lapsenkaan elämä on sen parempi. Kaikki tietävät, että huonovointisuus ja -osaisuus on periytyvää. Siis alkuperäinen Suomen kansa tulee häviämään jossain vaiheessa maailman kartalta. Tässäkö tämä Sipilän nousukausi näkyy?

Kun kaikesta muusta säästetään ja velkoja lyhennellään, mutta ainoa missä ei säästellä ovat puolustusmenot. Tämän hallituksen puolustusministerinä on ollut sotahullu nimeltään Jussi Niinistö. Mitä pitempään hän on ollut "sotaministerinä" sen vaarallisemmaksi Suomen turvallisuus on muuttunut ja sitä suuremmiksi ovat puolustusmenot kasvaneet. Jussi Niinistö elää jossain menneessä, jota enää ei ole. Tämä sotahullu idiootti ei ymmärrä alkuunkaan Suomen asemaa nykymaailman kartalla. Antamalla tälle sotahullulle vapaat kädet Sipilä on vaarantanut Suomen turvallisuuden. Liittämällä lähinnä salaa Suomen sotilastoimintaa Natoliiton kanssa aiheuttaa tämä Suomelle suuren vaaran. Lisäksi jokainen sotaharjoitus Naton kanssa lisää vaaraa ja tulee kalliiksi. Jokainen hävittäjän lento saastuttaa ilmastoa. Naapurimaamme on Venäjä, jota vastaan Naton toiminta on pääasiassa nykyään suuntautunut. Ihan rajamme takana on Venäjän toiseksi tärkein kaupunki Pietari. Kyllä ihmisen täytyy olla tyhmä, jos ei ymmärrä, että tätä kaupunkia ei jätetä puolustamatta. Suomi joutuu auttamattomasti huomattavaksi kohteeksi, jos olemme tekemisissä Nato-sotilasliiton kanssa. Yhdysvallat yrittää saada Suomen sotilastoimien pohjaksi, josta käsin voisi olla helpointa suunnata toimia Venäjää ja Pietaria vastaan. Jos tämä sallitaan silloin on pientä se, mitä Ukrainassa nähdään tänä päivänä. Venäjällä on todennäköisesti tällä hetkellä maailman parhaimmat aseet. Sotatoimien alustaksi joutuminen merkitsisi Suomelle hirveää kohtaloa. Silloin ei auttaisi edes 200 uutta hävittäjää. Vaikka vihaisi Venäjää ja venäläisiä täytyy olla täydellinen idiootti, jos ei ymmärrä Suomen asemaa maailmankartalla. Jo itsesuojeluvaiston pitäisi toimia. Täytyisi pyrkiä realistisuuteen eikä elää menneissä mielikuvissa!

Jussi Niinistö elää jossain menneessä aikakaudessa. Huom! kuva ei ole minun tekemäni!

Vladimir Putinilla on vahva asema maassaan ja maailmassa. Kotimaassaan hänellä on vahva tuki takanaan. Ristiriitoja ei ole. Hän on erinomaisissa väleissä Kiinan ja Intian johtajien kanssa. Sotilaallinen voitto Syyriassa on merkityksellinen. Sitä vastoin Trumpilla on puoli valtiota vastassaan eikä hän kykene toteuttamaan lähellekään kaikkia projektejaan. Hän hävisi sodan Syyriassa. Irakissa ja varsinkin Afganistanissa hänellä menee heikosti. Tuntuu, kuin Yhdysvallat on juuttunut niihin ikuisiksi ajoiksi. Yhdysvallat ei ole voittanut nykyään missään sodassa. Trump on hyvin ailahtelevainen ja joutuu taistelemaan jokaisesta päätöksestä demokraattien kanssa. Nato on muodostunut Yhdysvalloille taakaksi. Se maksaa 75 prosenttia Naton menoista. Yhdysvalloissa ihmetellään miksi sen pitäisi tehdä niin? Ja miksi pitäisi puolustaa jotain mitättömiä valtioita kuten Viroa , Latviaa ja Liettuaa, jos siitä voi seurata vakavia konflikteja ja vaikeuksia. Nato on varsin eripuraista joukkoa. Keski-Euroopassa on vakavia pyrkimyksiä eroon Natosta. Lisäksi on Turkki. Yhdysvalloissa ajatellaan, että olisi paljon enemmän liikkumavaraa ilman Natotaakkaa. Millainen Nato olisi ilman Yhdysvaltoja on hyvä ja aiheellinen kysymys? Nato on menettänyt merkityksensä. Miksi Suomen pitäisi liittyä tähän epävarmaan sekasotkuun ja vielä maksaa siitä?

Suomessa lähinnä presidentti hoitaa ulkopolitiikan, pääministeri ja hallitus sisäpolitiikan. Jos puolustusministeri astuu presidentin ja pääministerin varpaille vaarantaen Suomen turvallisuuden tekemällä salaa presidentiltä ja hallitukselta Suomea vaarantavia sopimuksia olisi vähintään pääministerin velvollisuus erottaa toimestaan tämmöinen puolustusministeri. Näin ei ole tapahtunut. Suomen kansasta yli 75 prosenttia vastustaa Natoon liittymistä. Viimeistään tästä olisi pitänyt suorittaa kansanäänestys, mutta tämän puolustusministerin mielestä kansa on niin tyhmää, että tämmöistä ei missään nimessä saanut kansalta kysyä. Tämä oli puolustusministeri mielipide demokratiasta.


 Kohta meille valitaan siis uusi hallitus. Toivon koko sydämestäni tietenkin, että se olisi edes hivenen parempi, kuin tämä Sipilän hallitus. Tosin uskoni asiaan  eivät ole kovin suuret. Vaaleissa luvataan paljon kaunista ja upeaa, mutta kun varsinainen työ alkaa saadaankin huomata, että lupaukset eivät pidäkään paikkaansa. Ainahan voi esittää toivomuksia. Sote-katastrofihan tässä on tietenkin päällimmäisenä. Sen suuremmin erittelemättä toivon tietenkin, ettei sitä jatkettaisi vaan otettaisiin vähän takapakkia. Tärkeimmällä sijallani olisi sosiaalisen ja taloudellisen tasa-arvon lisääminen eri kansanosien kesken. Ja tässä tärkeimmällä sijalla olisi verotukselliset uudistukset. Taloudelliseen kasvuun ei voida luottaa. Yhteisöverotusta voitaisiin rauhassa korottaa ainakin parisen prosenttia. Mielettömiä yritystukia pitää ehdottomasti karsia. Veroprogressiota voitaisiin kasvattaa aika reilusti. Hyvätuloisten verotusta olisi syytä kiristää ja he joutaisivat maksamaan reilusti enemmän veroja kuin pienituloiset. Myös menestyvien yritysten verotusta voitaisiin kiristää. Pääomaverotus nostettaisiin tismalleen samalle tasolle kuin muukin verotus. Tällä loppuisi tämäkin keinottelu. Eläkkeiden verotus pienennettäisiin samalle tasolle muun verotuksen kanssa ja eläkkeisiin tehtäisiin kaikki indeksikorotukset täysimääräisinä, mitä näinä vuosina on jäänyt tekemättä.

Sosiaalisia menoja voitaisiin reilusti lisätä inhimilliselle tasolle niin, että kaikille riittäisi rahaa ruokaan, asuntoon ja muihin menoihin. Tämä koskisi niin lapsiperheitä, kuin vanhuksiakin. Ihmisten terveydellä ei pitäisi tehdä bisnestä. Terveyserojen kasvaminen pitäisi poistaa. Käsite "työttömyysturvan vastikkeellisuus" poistettaisiin epäinhimillisenä. Perustulokokeilu päättyi vuoden vaihteessa. Kaikki siihen osallistuneet kertoivat sen suuresti helpottaneen elämää. Perusturvakokeilua voitaisiin laajentaa kaikkia työttömiä koskevaksi, mutta turvan määrää voitaisiin nostaa semmoiseksi, että sillä tulee toimeen, esimerkiksi 1 000 euroa kuukaudessa. Myös minimieläkkeet voisivat olla tuon suuruisia. Tätä voitaisiin nimittää reilusti perustuloksi. Tämä vapauttaisi työvoimavirkailijoita oikeaan työhön eli todella etsimään työttömille töitä eikä vahtaamaan työttömiä ovatko toimineet vastikkeellisesti. Kaikenlaiset karenssit poistettaisiin työttömiltä epäinhimillisinä.

Mutta sitten vaikeisiin asioihin. Esimerkiksi Norja ja Sveitsi eivät kuulu EU:hun. Sen lisäksi esimerkiksi Tanska ja Ruotsi eivät käytä euroa valuuttana. Vaikka Suomessa enemmistö kannattaa poliittisista syistä EU:ta katson, että Suomen ero EU:sta toisi Suomelle enemmän hyötyä kuin pysyminen liitossa. Norjassa, Sveitsissä, Ruotsissa ja Tanskassa on huomattavasti korkeampi elintaso, kuin Suomessa. EU on pohjimmiltaan teollisuuskartelli. EU on varsin ristiriitainen yhteisö ja näyttää siltä, että ristiriidat ovat vain kasvussa. Suomi on nettomaksaja EU:n jäsenenä ja tuntuu siltä, että tämä on vain alkua. Suomi ei ole itsenäinen valtio EU:n jäsenenä, vaikka näin halutaan uskotella. Suomi ei voi päättää juuri mistään itsenäisesti vaan kaikesta on kysyttävä EU:n lupa. Henkilökohtainen mielipiteeni  on, että Suomen olisi aika erota EU:n jäsenyydestä. Tästä voitaisiin käyttää nimitystä vaikka "Sexit" tai "Suxit". Perusteluni ovat seuraavat. Suomi voisi vihdoin määrätä oma lainsäädäntönsä. Suomi voisi määritellä oman valuuttansa arvon ja esimerkiksi devalvoiminen voisi tulla mahdollisuudeksi lisätä tuloja. Suomi pääsisi nettomaksajan roolista. Suomen ei tarvitsisi osallistua kaikenlaisiin sanktioihin, joissa Suomi on ollut suurimpia kärsijöitä. Suomi olisi ensimmäistä kertaa historiansa aikana vihdoinkin itsenäinen.

Suomessa jehovan todistajat  ja ahvenanmaalaiset on perinteisesti vapautettu sotilaspalveluksesta.  Viimeisinä toiminaan Sipilän hallitus on yrittänyt saada läpi lakia, jossa myös jehovan todistajat joutuisivat rangaistuksen uhalla asepalvelukseen tai siviilipalvelukseen. Tämmöiset lait ovat kaikkien kansainvälisten demokraattisten ja eettisten lakien vastaisia. Eettisten mielipiteiden vuoksi ei pidä rangaista. Tästä Suomi on saanut lukuisia kansainvälisiä huomautuksia. Siksi mielipiteeni on, että sotilaspalvelu tehtäisiin Suomessa vapaaehtoiseksi ja tämä koskisi tasapuolisesti molempia sukupuolia. Suomessa riittää kyllä innokkaita vapaaehtoisia jatkamaan Suomen esi-isien kunniakkaita perinteitä. Jos siviilipalvelujen kaltaiselle työlle riittää kysyntää ne voisi antaa työttömille ja maksaa palkkaa eikä käyttää ilmaista työvoimaa.

Turvallisuuskysymyksissä ainoa järkevä vaihtoehto Suomelle on julistautua puolueettomaksi valtioksi ja sanoutua irti kaikista suhteista Natoon. Tämä on paras vaihtoehto parantaa Suomen turvallisuutta. Vielä parempi olisi luoda hyvät suhteet kaikkiin naapurivaltioihin, siis Venäjään myös. Tämä olisi paras turvallisuustae Suomelle ja suomalaisille. Uusien hävittäjien hankkiminen varsinkin Yhdysvalloista on vaarallista. Hävittäjä on hyökkäyksellinen sotakone ja hyvin kallis. Mutta se ei pysty torjumaan ohjuksia ja eikä muihinkaan puolustuksellisiin toimenpiteisiin. Paras aseellinen puolustustapa Suomelle politiikan lisäksi on ilmatorjuntaohjukset. Näillä voi torjua paitsi hävittäjiä myös erilasia muita ohjuksia. Kaikenlisäksi ne ovat paljon halvempia kuin taisteluhävittäjät. Torjuntaohjusten lisäksi voisi hankkia esimerkiksi vain 10 uutta hävittäjää ja nekin Euroopasta. Suomi ei tarvitse korvetteja vesistöjensä puolustamiseen. Yhteistyö Ruotsin kanssa on utopiaa. Ruotsi käyttäisi Suomea vain puskurina tässä välissä. Säästyneet varat voisi ohjata vaikkapa vanhustenhoitoon ja heikossa asemassa olevien elinolosuhteiden parantamiseen.


On aivan selvää, että uusikaan hallitus tai sitä seuraavakaan ei tule toteuttamaan kaikkia ehdotuksiani tai että niitä toteutettaisiin koskaan. Ehkä osa niistä ei ole edes toteuttamiskelpoisia. Esimerkiksi ero EU:sta voi olla kaukainen ja ajatuksena enemmistölle suomalaisista varsin vieras. Sen sijaan on muutamia asioita, jotka olisi syytä toteuttaa varsin nopeasti. Esimerkiksi vanhusten, huono-osaisten ja työttömien asema olisi syytä parantaa nopeasti. Myös eriarvoisuuden ja sen kasvamisen poistaminen olisi syytä hoitaa. Kaikille olisi luotava elinkelpoiset olosuhteet. Kaiken rahoitus, verotus ja lainojen ottaminen olisi syytä muokata uudelleen. Lainojen lisäämistä ei pidä pelätä, jos siitä on hyötyä Suomelle. Ei pidä ajatella liikaa niiden maksamista. Ei ole mikään saavutus, jos lainoja vähennetään hyvinvoinnin kustannuksella, kuten edellinen hallitus on tehnyt. En halua nähdä enää ikinä missään hallituksessa Jussi Niinistöä tai Sipilää.

Myös Suomen turvallisuusnäkymät olisi syytä käsitellä uudelleen. Nato-kysymys on aktuelli ja sen jäsenyydestä tai erilaisista liitoista on Suomelle pelkästään haittaa.. Suhteista Venäjään olisi pystyttävä ajattelemaan realistisesti ja tässä otettava huomioon Suomen sijainti maailman kartalla. Suhteiden parantamisesta Venäjään olisi Suomelle hyötyä. Kaikkien sanktioiden poistaminen olisi Suomelle tärkeää ja hyödyllistä. Toivon, että seuraavilla hallituksilla olisi paitsi sydäntä myös järkeä hoitaa Suomen tilannetta parempaan kuntoon.



lauantai 9. maaliskuuta 2019





YDINKYSYMYKSIÄ






Maailman suurin räjähdys Tsarbomba.



Kirjoitan tällä kertaa sellaisista asioista, joista tiedän, että monikaan ei ole samaa mieltä kanssani. Mutta joskus kannattaa kirjoitta äärimmäisyyksistä, koska se voi pistää ihmiset ajattelemaan asioita ihan uudesta näkökulmasta. Jokainen kyllä tietää, että maailmassa asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät. Eläessään jossain määrätyssä kulttuurissa ihminen omaksuu tämän kulttuurin ajatusmaailman ja eettiset ja moraaliset käsitykset. Joskus olisi kuitenkin hyvä miettiä asioita muultakin kannalta, kuin tämän kulttuurin muodostaman perinteiset ajatusrakenteet. Elämme länsimaisessa kulttuurissa, jossa ajatusmaailma perustuu ns. "länsimaiselle demokratialle". Mutta maailmassa se ei ole se ainoa "oikea". Asioita voi ajatella muullakin tavoin. Tässä esittämät ajatukset eivät ole minun vaan kerättyjä eri lähteistä. Siitä huolimatta ne ovat mielestäni hyviä.




Hanoissa Vietnamissa tapasivat Kim Jong-un ja Donald Trump toisensa. Vakavat ilmeet.


Vietnamissa Hanoissa pidettiin "huippukokous" 27. ja 28. helmikuuta 2019, jolta maailma ehkä odotti paljon. Silloin tapasivat Donald Trump ja Pohjois-Korean Kim Jong-un toisensa mutta kokous päättyi täydelliseen epäonnistumiseen. Tosin ystävällisiä sanoja vaihdeltiin ja käteltiin, mutta mihinkään sopimukseen ei päästy. Kokous lopetettiin kesken. Sanoisin, että tässä Kim Jong-un teki viisaasti. Aikaisemmin Singaporessa pidettiin huippukokous, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Yhdysvallat ei poistanut sanktioitaan ja Pohjois-Korea ei alkanut purkamaan ydinohjelmaansa. Sanoisin, että tässäkin Kim Jong-un teki viisaasti. Ydinaseet ovat Pohjois-Korean tae olemassaololleen. Niin kauan kuin sillä on ydinaseita ja se kehittelee niitä se voi elää melko turvallista elämää. Vaikka se olisi sanktioiden kohde ja kansa siitä kärsisi en henkilökohtaisesti näe Pohjois-Korealle muuta turvallisuustaetta. Tosin naapurimaa on Kiina, jolla on maailman suurin armeija, mutta se ei ole varsinainen tae Pohjois-Korean itsenäisyydestä ja turvallisuudesta. Kim Jong-un laski ennen lähtöään seppeleen Vietnamin vallankumousjohtajan Ho Tsi Minhin hautamuistomerkille. Trump pakeni paikalta alta aikayksikön.

Tapaamisesta melko yleisesti käsiteltiin tiedotusvälineissä niin, että Trump sai turpiinsa ja Kim näytti Trumpin paikan. Tämä oli jo toinen kerta, kun Trump sai turpiinsa. Ensimmäinen kerta oli Helsingin tapaaminen 2018 Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Tällöin hän sai Putinilta turpiinsa niin paljon, ettei ole toista kertaa enää uskaltanut tavata häntä. Trump on selvästi kauppamies, ei poliitikko.

Nykyään ydinaseista on muodostunut jonkinlainen rauhan tae. Valtiot, joilla on ydinaseita voivat elää melko rauhallista itsenäistä elämää. Venäjän armeija ei ole kovin iso ja vaikka sillä ehkä on maailman modernein aseistus tällä hetkellä sen tärkein itsenäisyyden tae on maailman suurin ja nykyaikaisin ydinasearsenaali. Olen varma siitä, että jos Venäjällä ei olisi ydinaseita olisi se jaettu jo aikoja sitten pieniin osiin ja ryöstetty puhtaaksi varoistaan. Ydinasearsenaali on pelote, joka takaa maalle rauhan. Näin on joka puolella maailmaa.


 Venezuelan presidentti Nicolas Maduro taustalla Simon Bolivarin muotokuva.

Mielenkiintoinen asetelma syntyy, jos verrataan kaksi aktuellia kuumaa aluetta tämän hetken maailmassa. Toinen on tietenkin Pohjois-Korea ja toinen Venezuela. Venezuela tarkoitti alkujaan Pikku Veneziaa niin kuin me kaikki tiedämme. Toisen kanssa neuvotellaan, mutta toisen kanssa ei neuvotella. Olen vakuuttunut siitä, että jos Venezuelalla olisi käytössään ydinaseita siellä yritettäisiin neuvotella myös tai ehkä Venezuelan annettaisiin olla ihan rauhassa. Tämä on nimenomaan ratkaiseva kysymys. Yhdysvallat ei lähtisi sekoilemaan ja määrittelemään ydinasevaltion sisäisiä asioita, vaikka se ei noudattaisi Yhdysvaltojen ja sen eri presidenttien tahtoja. Saa nähdä, mitä jatkossa seuraa. Yritetäänkö Venezuelaan väkisin työntää Yhdysvaltain marionettia pikkupoika Guaidoa ja mitä siitä seuraa? Haluavatko Brasilia ja Bolivia naapuriinsa sodan? Jos syntyy sisällissota se voi olla pitkäaikainen. Brasilia ja Bolivia ovat ehdottomasti kieltäytyneet ottamasta amerikkalaisia joukkoja alueelleen, koska jos sota syttyy se voi levitä myös näihin valtioihin.  Se tietää pitkäaikaista vaikeuksia alueille ja valtavaa pakolaisvirtaa. Jos Yhdysvallat kaikesta huolimatta käyttää aseellista voimaa voidaan tulos nähdä Irakista ja Libyasta. Tätäkö läntinen maailma haluaa? Voiko toinen valtio määrätä, kuka on toisen valtion päämies? Maailmalla liikkuu sanonta "Amerikka ei voi rikkoa lakia. Kaikki, mitä Amerikka tekee maailmassa on laki."

 Libyan johtajan Muammar Gaddafin raaka murha. Voiko tämä olla myös Maduron ja muiden johtajien kohtalo?

Venezuelan kohtalo voi olla myös Kuuban ja Nicaraguan kohtalo.  Näin Yhdysvaltalaiset poliitikot ovat sanoneet. Jos Nicolas Maduro joutuu narun jatkoksi kuten kävi Saddam Husseinille ja Moammer Gaddafille sietää myös Kuuban ja Nicaraguan miettiä kohtaloaan. Saddam Husseinin virhe oli se, että hän ei ehtinyt hankkia ydinasetta itselleen. Moammer Gaddafin virhe oli se, että hän luopui julkisesti hankkimasta maalleen ydinasetta ja näin tarjosi Yhdysvalloille vapaan tulon aseineen Libyaan ja oman julman kohtalonsa. Jos näillä kaikilla valtioilla olisi ollut ydinaseet käytössään ei alueella olisi mitään ongelmia. Tämä olisi ratkaissut kertaheitolla näiden valtioiden kysymykset. Alueella vallitsisi rauha. Tätä ei tulla juuri ajatelleeksi.

Iranissa seurataan tarkkaan mitä Venezuelassa tällä hetkellä tapahtuu. Iran on yksi tärkeimmistä Yhdysvaltojen kohteista johon se yrittää saada muut länsimaat mukaan vaihtamaan valtaa. Jos Iranilla olisi ydinase tätä vaaraa ei olisi. Tähän se pyrki aikoinaan, mutta Yhdysvallat ja Israel estivät tämän. Jos Iran olisi pystynyt hankkimaan ydinasearsenaalin itselleen sillä ei juuri olisi mitään ongelmia maailmassa. On huomattava, että Israel on yksi ydinasevaltio maailmassa. Se hankki salaa ydinaseet itselleen todennäköisesti Yhdysvaltojen avustuksella. Miten maailma voi sallia ydinaseet Israelille, mutta ei Iranille?


Usein puhutaan ja kirjoitetaan Syyrian kemiallisista aseista. Mutta kukaan ei kysy miksi Syyria hankki kemialliset aseet? Tämä johtui siitä, että Syyrian pahimmalla vihollisella Israelilla on ydinaseita, mutta Syyria ei kyennyt itse valmistamaan tai hankkimaan niitä. Paljon yksinkertaisempaa oli valmistaa kemiallisia aseita. Tämä oli itsepuolustuksellista toimintaa. Jos Israel olisi käyttänyt ydinaseitaan Syyriaa vastaan olisi Syyria käyttänyt kemiallisia aseita Israelia vastaan. Venäjän avustuksella Syyria kuitenkin luopui kemiallisista aseista vuonna 2015. Venäjän ryhdyttyä avustamaan Syyriaa brittiläiset keksivät terroristijärjestön Valkoiset kypärät. Sen pääasiallinen tarkoitus oli käydä propagandasotaa Syyriaa ja Venäjää vastaan levittämällä väärää tietoa kemiallisten aseiden käytöstä. Rahoituksen järjestö sai briteiltä ja amerikkalaisilta. Tarkoituksena oli syyttää Presidentti Assadia juuri kemiallisten aseiden käyttämisestä. Tässä järjestö toimi muiden terroristijärjestöjen rinnalla ja järjesti itse hyökkäyksiä valmistamillaan kemiallisilla aseilla. Tämä propaganda toimi hyvin niin kauan kunnes asioiden oikea laita alkoi paljastua maailmalle.  Alettiin ymmärtää Valkoisten kypärien poliittista toimintaa. Terroristien hävittyä sodan Valkoisten kypärien merkitys hiipui. Vuonna 2018 Valkoiset kypärät yrittivät järjestää kemiallisen hyökkäyksen Idlibissä syyrialaisia vastaan, mutta kävikin niin, että muut terroristit hyökkäsivät Valkoisten kypärien niskaa ja tappoivat muutaman sen jäsenistä ja varastivat lähinnä klooria sisältäneet kemialliset aseet. Sitten he hyökkäsivät  näillä syyrialaisia vastaan, mutta tulokset jäivät heikoiksi. Vielä tänä vuonna 2019 Valkoiset kypärät tarkoituksena oli  vielä kerran Syyriassa järjestää kemiallinen hyökkäys, mutta ainakin toistaiseksi asiasta ei ole kuulunut mitään.

Kemiallisia aseita valmistavat vielä ainakin Yhdysvallat ja Britannia. Britanniassa asia paljastui ns. Skripalien tapauksen yhteydessä. Salisburyn  kaupungin vieressä sijaitsee paikka nimeltään Porton Down. Siellä Britannia kehittelee ja valmistaa kemiallisia aseita. Yhdysvalloilla on suuret kemiallisten aseiden varastot yhä jäljellä, joita sopimusten vastaisesti se ei ole tuhonnut. Yhdysvallat on ilmoittanut, että tähän ei ole varoja. Myös Georgiassa Tbilisin lähellä sijaitsi amerikkalaisten kemiallisten ja biologisten aseiden tutkimuslaitos ja tehdas. Tämän paljastuttua maailmalle tehdas on todennäköisesti lopettanut toimintansa. Mutta sieltä ehti levitä kummallinen tauti Georgiaan johon kymmeniä ihmisiä kuoli. On todettu, että tauti ei ollut luonnollinen ja pelättiin, että se leviää naapurimaihin, mutta onneksi näin ei käynyt. Myös on havaittu, että ainakin Ukrainassa sijaitsee muutamia amerikkalaisten kemiallisten ja biologisten aseiden tehtaita ja tutkimuslaitoksia. On sanottu, että tämä kuuluisa  nykyinen sikarutto levisi juuri jostakin näistä Ukrainan amerikkalaista tutkimuslaitoksista.  Ensin se levitettiin Puolaan, josta se levisi sitten edelleen Viroon, Latviaan. Liettuaan, Tsekkeihin, Unkariin, Romaniaan, Bulgariaan, Belgiaan, Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Uhka sen leviämisestä myös Suomeen on selvä. Kerrotaan, että amerikkalaiset tutkivat mahdollista muotoa, joka tarttuu ihmiseen.


Yhdysvaltojen ilmavoimien komentaja John E. Hyten: Yhdysvallat on ainakin 10 vuotta jäljessä Venäjän nykyaikaisesta aseistuksesta.

Mutta palataanpa itse asiaan. Amerikkalaiset kenraalit mm. ilmavoimien komentaja John E, Hyten  ja kenraali Terrence J. O'Shaughnessy ovat erittäin huolissaan Venäjän nykyaikaisesta aseistuksesta. Heidän mielestään Yhdysvallat on ainakin 10 vuotta jäljessä venäläisistä. Tästä syystä on ehdotettu, että Yhdysvallat lähtisi kehittelemään myös omia ydinaseitaan ja kasvattaisi niiden määrää. Tämä siitäkin huolimatta, että nykyinen ydinasearsenaali riittäisi tuhoamaan helposti koko elämän maapallolla. Ainoa valtio, joka todella on käyttänyt ydinaseita on Yhdysvallat. Tämä tapahtui toisen maailmansodan lopussa, jolloin Yhdysvallat pudotti Japaniin Hiroshimaan ja Nagasakiin ydinpommit. Sotaanhan sillä ei enää ollut vaikutusta vaan tämä oli kohdistettu varoitus silloiselle Neuvostoliitolle. Sodan jälkeen Yhdysvalloissa heräsi ns. Ensi-iskun doktriini. Ajateltiin, että Neuvostoliittoon voitaisiin hyökätä ennen kuin Neuvostoliitto ehtisi kehittää tarpeeksi omia ydinaseita. Mutta Neuvostoliitto kehittikin nopeasti ydinaseensa ja niiden määrä kasvoi siihen mittaan, ettei Ensi-iskun doktriini enää toiminut. Vallitsi ydinasetasapaino.  Ydinaseita oli niin paljon, että elämä maapallolla olisi voitu tuhota moneen kertaan. Siinä ei ollut enää mitään järkeä.

Solmittiin SALT, ABM ja SALT II sopimukset, jotka vähensivät ydinaseiden määrää. Mutta noin vuoden 2010 paikkeilla Yhdysvalloissa heräsi uudelleen idea ensi-iskusta. Sen pohjana oli Yhdysvaltojen ohjustentorjuntajärjestelmä, jonka tarkoituksena oli tuhota venäläiset ohjukset heti lähdössä, jolloin kostoisku venäläisiltä ei olisi onnistunut. Tämä naamioitiin operaatioksi Irania vastaan. Järjestelmät sijoitettiin Puolaan Tsekkeihin ja Romaniaan Seurauksena Venäjä kehittikin semmoiset ohjukset, joihin ohjuspuolustusjärjestelmä ei yksinkertaisesti pystynyt. Tämä merkitsi sitä, että ne miljardit, jotka Yhdysvallat uhrasi näihin järjestelmiinsä menivät taivaan tuuliin. Nyt Yhdysvalloissa on ajateltu ryhtyä uudelleen ydinaseiden koeräjäytyksiin. Tarkoituksena on kehittää uusia ydinaseita. Toisaalta Yhdysvalloissa on herätetty uudelleen idea taktisista ydinaseista, jonka mukaan taktisia pieniä ydinaseita voitaisiin käyttää rajoitetussa määrin. En tiedä idean nykyistä kohtaloa, mutta olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin. Toivottavasti niitä ei sijoiteta Eurooppaan. Euroopassa on valtioita, jotka mielellään ottaisivat näitä vastaan. Tarkoitan tietenkin Puolaa ja Baltian maita. Amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa on jo Saksassa, Belgiassa, Hollannissa ja Italiassa. On selvää, että nämä ovat myös Venäjän kohteita.

Mielenkiintoista on Iranin kohtalo. Yhdysvallat sanoi yksipuolisesti irti kaikki sopimukset Iranin kanssa. Tätä se vaatii myös Euroopan valtioilta sanktioiden uhalla. Tästä seuraa ajatus, että  jos nämä toimivat Yhdysvaltojen vaatimusten mukaisesti ja sanovat irti sopimuksensa onko Iranilla täysi oikeus lähteä kehittelemään uudelleen ydinaseita? Tämä olisi loogista. Tämä on selkeästi Iranin turvallisuuskysymys. Jos Iran ehtisi kehittää itselleen toimivan ydinasearsenaalin, kuten Pohjois-Korea, olisi se melko turvassa ulkopuolisilta hyökkäyksiltä.


Ydinaseet vuodelta 2016. Luvut ainakin Pohjois-Korean ja Israelin kohdalta ovat arvioita.

Asetelmasta seuraa myös seuraava kysymys. Jos Venezuelalla, Nicaragualla ja Kuuballa olisi ydinaseet olisivatko ne turvassa ulkopuoliselta sekaantumiselta asioihinsa? Melko varmasti näin olisi. Vai seuraisiko tästä kaaos? Tuskinpa. Kaksi ydinasevaltiota taistelee keskenään, tai no ainakin riitelee. Intialla ja Pakistanilla on ydinaseet ja niillä on rajakiistoja, mutta tästä huolimatta ei ole ongelmia ydinaseiden käytössä. Kynnys käyttää ydinaseita on liian korkea. Rehellisesti uskon, että omistamalla ydinaseet joillakin määrätyillä valtioilla tilanne rauhoittuisi ja ne voisivat elää rauhassa pelkäämättä ulkopuolista interventiota. Tämä rauhoittaisi koko maailmaa.

Venäjällä joku esitti idean, että koska Yhdysvallat sanoo sopimuksiaan jatkuvasti yksipuolisesti irti voisi Venäjä tehdä samoin. Jos jatkuvien uusien sanktioiden esittäminen Venäjälle tulee aiheuttamaan taloudellisia vaikeuksia voisi Venäjä yksinkertaisesti sanoa  kaikkia ydinsopimuksensa yksipuolisesti irti ja lähteä myymään ydinasetietouttaan ja materiaalia varsinkin sellaisille valtioille, joista se katsoo olevan hyötyä itselleen. Hyöty voisi olla rahallista ja poliittista. Joku voisi sanoa, että tästä syntyisi  maailmaan suuri kaaos. Minä olen toista mieltä. Tämä voisi vakauttaa ja rauhoittaa maailmaa, koska kynnys käyttää ydinaseita on liian suuri. Pelko sekaantumisesta toisten valtioiden sisäisiin asioihin kasvaisi ja kaikenlaiset aggressiiviset toimet loppuisivat tai ainakin vähenisivät.



Sitten se kuuluisa punainen nappi. Tasan kymmenen vuotta sitten 6.3.2009 Genevessä Venäjä ja Yhdysvallat neuvottelivat ydinaseiden vähentämisestä. Tällöin Hillary Clinton ojensi Sergei Lavroville lahjan. Lahja oli punainen nappi. Clinton selitti lahjansa symboloivan Obaman hallinnon toivetta uudistaa maiden välisiä suhteita. Napissa oli kuitenkin kuuluisaksi tullut kirjoitusvirhe. Siitä puuttui kaksi kirjainta. Oli kirjoitettu PEREGRUZKA, joka tarkoitta venäjäksi sanaa "перегрузка" eli ylilataus, ylikuormitus. Napissa olisi  pitänyt kirjoittaa sana PEREZAGRUZKA venäjäksi "перезагрузка" eli uudelleenkäynnistys. Clinton korjasi erheen sanomalla, että painikkeeseen kirjoitettu sana on jossain mielessä myös totta. "Minä ja Sergei Lavror kuormitumme tästä työstä. Tästä napista voimme käynnistyä uudelleen." Lavrov vastasi, että "tämä vuorovaikutus sisältää hyvin erilaisia aiheita: kiinnitämme erityistä huomiota ydinaseiden leviämisen estämiseen."



Se kuuluisa nappi, jossa luki PEREGRUZKA, mutta jossa olisi pitänyt lukea PEREZAGRUZKA.