torstai 25. kesäkuuta 2020





AMERIKKA, AMERIKKA, AMERIKKA!

 

 

Yhdysvalloissa on jatkunut mellakkakesä. Se on levinnyt myös Britanniaan ja muuallekin Eurooppaan, mutta pääasiassa eniten tapahtuu Yhdysvalloissa. Poliisit ja rasismia vastustavat mellakoitsijat ovat ottaneet yhteen. Yhdysvalloissa vallitsee kolme seikkaa, jotka ovat ilmeisen sekoittuneet keskenään ja vaikuttanevat toisiinsa. Ensimmäinen on koronakevät, joka on toistaiseksi Yhdysvalloissa maailman pahinta. Toiseksi tuli valkoihoisen poliisin tekemä mustan kuristaminen hengiltä ja kolmanneksi tulevat presidentinvaalit. On ilmeistä, että kaikki vaikuttavat kaikkeen ja monet tahot käyttävät tilanteita hyväkseen. 

 Kristopher Columbuksen muistomerkki kaadettiin ja sen jälkeen poltettiin

Rasismin vastustaminen on tällä hetkellä korostuneinta. Tämä ilmenee varsinkin patsaiden tuhoamisena ja kaatamisena. Patsaita, joiden esittävien henkilöiden katsotaan olleen orjuuden kannattajia pyritään tuhoamaan. Tähän eivät osallistu pelkästään mustat vaan myös valkoihoiset nuoret. Usein nämä muuttuvat hyvin väkivaltaisiksi tapahtumiksi. Poliittisesti demokraatit ovat pyrkineet käyttämään tätä hyväksi ja yrittäneet luoda tilanteen, jossa demokraatit puolustavat mellakoitsijoita ja republikaanit vastustavat sitä. Missään nimessä tilanne ei ole niin yksinkertainen. Tosin on ilmeistä, että demokraattien Joe Biden on lisännyt äänimääräänsä ja republikaanien Trump kadottanut kannatustaan.

 Yksi patsas hirtettiin liikennepylvääseen.

Tilannetta on pyritty lievittämään sillä, että poliiseja on kehotettu polvistumaan tummaihoisten mielenosoittajien edessä. Se kuulema rauhoittaa tilannetta. Tämä on aiheuttanut sen, että tuhansittain poliiseja on eronnut tehtävistään. Poliittiset piirit ovat myös "osoittaneet kunnioitustaan" tummaihoisia kohtaan polvistumalla julkisesti erilaisissa poliittisissa tapahtumissa ja olleet polvillaan 8 minuuttia ja 40 sekuntia, joka aika kesti tummaihoisen George Floydin kuristamiseen kuoliaaksi. On aivan selvää, että jos poliisi polvistuu mellakoitsijan edessä se rauhoittaa tilannetta. Tämä voisi olla tehokas keino myös meillä Suomessa. Kannatan ideaa! Aseiden myynti Yhdysvalloissa on kasvanut yli 60 prosenttia.

 Poliisi polvistuu mielenosoittajien edessä.

Paikka, jossa George Floyd murhattiin julistettiin pyhäksi ja nyt siellä kastetaan ihmisiä ammeessa. Nykyään jos tarkoitetaan tummaihoista ihmistä se kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella siis Black ei black, jolla tarkoitetaan vain väriä. Valkoihoisesta ei kirjoiteta White. Moniin kaupunkeihin on perustettu autonomisia alueita, joihin poliiseilla ei ole asiaa.

 Paikka, jossa George Floyd murhattiin julistettiin pyhäksi ja nyt siellä suoritetaan kasteita.

Patsaita kaadetaan ja tuhotaan oletetun rasismin syyttämisen perusteella. Niitä myös poltetaan. Yksi patsas jopa "vedettiin hirteen". Myös maalauksia tai kuvia pyritään tuhoamaan tai poistamaan julkisista tiloista.  Kaikki merkittävät henkilöt pyritään ottamaan huomioon. Yhdysvaltojen lippuja poltetaan mielenosoitusten yhteydessä. Tosin Valkoisen talon vieressä olevaa Andrew Jacksonin patsasta mielenosoittajat eivät kyenneet kaatamaan. Jackson käytti orjatyövoimaa ja kohteli erittäin huonosti alkuperäisiä kansoja. Sen sijaan mielenosoittajat perustivat autonomisen alueen ihan Valkoisen talon läheisyyteen. Presidentti Trump on pyrkinyt käyttämään tilannetta hyväkseen ja sanonut kansalle, että tällaisenko Amerikan haluatte tulevaisuudessa?

Valkoisen talon vieressä olevaa Andrew Jacksonin patsas yritettiin kaataa, mutta ei onnistuttu. Patsas on yhä pystyssä.


Tosin historia on unohtanut, että1600-luvulla Amerikkaan raahattiin myös valkoisia orjiksi ja lisäksi siellä oli myös mustia orjien omistajia. Myös unohdetaan miten huonosti valkoiset kohtelivat Amerikan alkuperäisiä kansoja intiaaneja, jotka tapettiin melkein sukupuuttoon. Koko Manhattan ostettiin intiaaneilta nykyrahassa mitattuna vain noin 24 dollarilla. Intiaaneja kohdeltiin vielä huonommin kuin mustia. Heidät vain tapettiin suurimmaksi osaksi. Anastettuaan koko intiaanien maan heidät suljettiin reservaatteihin. Intiaanien kulttuureihin ei kuulunut maan omistaminen, vaan maa kuului kaikille yhteisesti. Heidän kulttuurissaan maata ei voinut omistaa. Eihän ilmaakaan voi omistaa. Siinä he olivat oikeassa.

 Mielenosoituksissa poltetaan Yhdysvaltojen lippuja.



 Tietenkin tässä on mahdotonta käydä läpi koko mustien historia Amerikassa. Mutta vielä 1950-  ja 1960-luvuilla rasismi ja eriarvoisuus olivat täysin luonnollinen asia. Ku Klux Klan perustettiin 1865. Se oli järjestö, joka korosti valkoisten ylivaltaa ja käytti terroria ja joukkovoimaa, joka kohdistui erityisesti mustaan väestönosaan. Ku Klux Klania jäljitteleviä ryhmiä on yhä olemassa. Mustat pantterit (Black Panther Party) perustettiin 1966. Se oli afroamerikkalainen vallankumouksellinen organisaatio, joka oli aktiivinen 1960-  ja 1970 -luvuilla. Järjestön tarkoitus oli taistella rasismia vastaan. Järjestö sai paljon aikaan, mutta tuolloinen yhteiskuntajärjestelmä käytännössä tuhosi sen toiminnan.

 Demokraatit polvillaan 8 minuuttia 40 sekuntia, kauloissa mustien käyttämä huivi.

Mutta palataan nykyaikaan. No nyt mennään jopa niin pitkälle, että tuotteista poistetaan kaikki väriin liittyvä. Jopa eskimot on otettu huomioon. Eskimojäätelöstä poistetaan todennäköisesti kaikki eskimoihin viittaava. Näyttää siltä, että Suomi seuraa perässä. Ihmettelen miksi? Sunnuntaina New Yorkin kaupunki ilmoitti siirtävänsä presidentti Theodore Rooseveltin patsaan pois luonnontieteellisen museon edestä, missä se on seissyt yli 80 vuotta. Patsas esittää mustat ja intiaanit rodullisesti alempiarvoisina. Roosevelt istuu hevosen selässä ja hänen alapuolellaan kävelevät musta mies ja intiaani.

 Yhdysvallat aikoo poistaa Eskimojäätelöistään kaiken eskimoihin viittaavan.

Suomi aikoo tehdä samoin. Ihmettelen miksi?

Myös muille tuotteille tehdään samoin, poistetaan mustiin viittaavat seikat.

Uncle Bens poistaa tuotteistaan mustan miehen kasvot. Kuva on ollut  pakkauksissa 1940-luvulta lähtien.


Ensimmäinen kuvani esittää kuuluisaa Mount Rushmoren National Memorialia, joka sijaitsee Etelä-Dakotassa. Se on 1 745 metrin korkeuteen vuoren graniittiin veistetty 18 metrin korkuinen muistomerkki neljästä Yhdysvaltojen presidentistä. He ovat vasemmalta lähtien George Washington (1732 - 1799), Thomas Jefferson 1743 - 1826), Theodore Roosevelt (1858 - 1919) ja Abraham Lincoln (1809 - 1865). Patsaat on veistänyt  Gutzon Borglum. Gutzon kuitenkin kuoli kesken työn ja sen valmisti hänen poikansa Lincoln Borglum. Teos valmistui 1941. Teokseen kuuluu takahuone Hall of Records, jota ei näytetä turisteille. Sinne oli tarkoitus sijoittaa mm. alkuperäinen itsenäisyysjulistus ja perustuslaki. Nyt mielenosoittajat haluavat räjäyttää koko muistomerkin, koska nämä neljä presidenttiä kannattivat orjuutta ja eriarvoisuutta.












 

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020





TUULEN VIEMÄÄ

 



Kansallissankari George Floyd haudattiin vihdoin oikeasti. Kaikkiaan hautajaistilaisuuksia pidettiin kolme kappaletta. Niihin osallistui tuhansittain ihmisiä. Jopa korkeavirkaisia politiikkoja kävi itkemässä hänen arkkunsa ääressä. Tilaisuuksista oli tehty poliittisia. Hänet haudattiin lopullisesti kuninkaallisesti. Valkoiset hevoset vetivät valkoisia vaunua joissa oli Floydin kullalla päällystetty arkku.  Kadunvarret olivat täynnä ihmisiä. Tosin lopullisiin hautajaisiin pääsivät vain harvat ja valitut, lähimmät sukulaiset. Silti kirkko oli täysi. Hänet murhanneelle poliisille Dereck Chauvinille on ehdotettu 40 vuoden vankeutta. Kolmelle muulle murhaan osallistuneelle poliisille lyhyempiä aikoja.

 Valkeat hevoset ja kullattu arkku


Kuka oikeastaan oli tämä kuninkaallinen George Perry Floyd? Hän oli syntynyt 14. lokakuuta 1973 Fayattevillessä, Pohjois Carolinassa. ja hänet siis murhattiin 25. toukokuuta 2020 poliisin toimesta Minneapolisissa. Hän kasvoi Houstonissa. Hän harrasti amerikkalaista jalkapalloa ja koripalloa. Hän harrasti myös hip-hop-musiikkia. Kävi lukion ja yliopistoa Houstonissa ja oli hyvin uskonnollinen. Hänet pidätettiin useita kertoja huumeiden hallussapidosta. Vuonna 2009 hän sai neljä vuotta vankeutta aseellisesta ryöstöstä. Vuonna 2014 George muutti Minneapolisiin. Hän toimi kuorma-auton kuljettajana ja ovivahtina eri baareissa, yöklubeissa, strippariklubeissa, ravintoloissa jne. Mainittakoon vielä, että hänen isoisänsä ja isoäitinsä olivat aikoinaan orjia. Nyt hänet yritettiin pidättää väärennetyn rahan käytöstä, kun hän yritti ostaa tupakkaa, mutta sen sijaan hänet onnistuttiin murhaamaan. Tämä on johtanut maailmanlaajuisiin Black Lives Matter - mielenosoituksiin.

 George Floydin hauta

Murhan jälkeen Yhdysvalloissa on eletty hurjia aikoja. Valtavia mellakoita on järjestetty ympäri eri valtioita. Ihmishenkiä on menetetty lukuisia. Richmondissa kaadettiin Kolumbuksen patsas ja romutettiin. Myös muualla maailmassa on osoitettu mieltä tätä rasismia vastaan ja usein mielenosoitukset ovat yltyneet väkivaltaisiksi. Britanniassa Bristolissa kaadettiin orjakauppias Edward Colstonin patsas ja heitettiin mereen. Lontoossa sotkettiin Winston Churchillin patsas, koska häntä pidettiin rasistina.  Jopa kuningatar Viktorian patsas sotkettiin maaleilla ja iskulauseilla. Lontoon pormestari Sadiq Khan on määrännyt kaupungin kadunnimet, patsaat ja muistolaatat tarkastettaviksi. Tarkoitus on selvittää orjakauppaan liittyviä muistomerkkejä ja niiden poistamista. Britanniassa on löydetty satoja patsaita ja muistomerkkejä henkilöistä, jotka osallistuivat orjakauppaan. Myös Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa on tärvelty muistomerkkejä.
 

Richmontissa romutettiin Kolumbuksen patsas


Mielenkiintoinen oli suoratoistopalvelu HBO Maxin päätös poistaa valikoimistaan kuuluisan Victor Flemingin 1939 ohjaaman elokuvan Tuulen viemää. Elokuva on hyvin rasistinen. Samoin on ehdotettu lukuisten John Waynen ja Jane Fondan elokuvien esittämisen kieltämistä. Tämä siis kaikkien näiden orjuuden patsaiden poistamisen ja kaatamisen ohella. Tämä innosti Iltasanomissa suomalaisen Ulla Appelsinin kirjoittamaan vastalauseen patsaiden kaatamisen takia. Monet lukijat ovat samaa mieltä hänen kanssaan. Ihmettelen vain missä he olivat silloin kun Neuvostoliitto hajosi ja tuhansittain Leninin ja Stalinin patsaita kaadettiin ja tuhottiin? Ja tätä tapahtuu yhä vielä tänä päivänä. Neuvostomuistomerkkejä kaadetaan ja tuhotaan Ukrainassa, Puolassa ja monessa muussa valtiossa. Missä he olivat silloin, kun Tallinnassa keskeisestä puistossa kaadettiin pronssinen viime sodan neuvostosotilaan muistomerkki ja kahdeksan neuvostosotilaan ruumiit jouduttiin siirtämään?

 Britanniassa Bristolissa kaadettiin orjakauppias Edward Colstonin patsas ja heitettiin mereen.

Lontoossa sotkettiin Winston Churchillin patsas, koska häntä pidettiin rasistina


Ulla Appelsin kirjoittaa, että meidän tulee ymmärtää historiallinen konteksti. Hänen mielestään vaikka ei hyväksyisikään heidän tekojaan pitäisi käsittää, että aika oli toinen. Mutta eipä kukaan puolustanut tai kirjoittanut historiallisesta kontekstista silloin kun Leninin ja Stalinin patsaita kaadettiin ja tuhottiin kaikkialla. Tai marsalkka Zukovin patsaita tuhotaan yhä ympäri Eurooppaa. Tämä osoittaa hyvin yksipuolista ajattelua. Valitaan kohteet joita ei saisi tuhota ja kohteet jotka pitää tuhota vaikka niillä olisi vahva historiallinen Konteksti. Esimerkiksi Tallinnan patsaalla oli todella vahva historiallinen konteksti. Ymmärrän ihan hyvin, jos mielenosoittajat tuhoavat orjuuden kannattajien ja orjia pitäneiden päämiesten muistomerkit. Kyllä niiden historiallinen konteksti säilyy kirjallisuudessa. ja historiassa. Näin absurdi on maailma. Täytyy huolellisesti valita kenen patsaita saa tuhota ja kenen ei.

 Tsekeissä poistettiin juuri neuvostokenraali Ivan Konjevin patsas.

Noin 75 prosenttia Yhdysvaltojen kansalaisista pitää oikeuslaitosta ja hallintoa korruptoituneina. Seattleen radikaalit perustivat Seattlen Vapaavaltion. Sen nimi on Chaz eli Capitol Hill Autonomous Zone. Siellä poliisit erotettiin ja asetettiin omat poliisit ja sotilaat ja passit tarkastetaan rajoilla. He pitävät sitä yhtä oikeutettuna, kuten Yhdysvallat pitää Hongkongia itsenäisenä eikä Kiinan osana. Nyt näitä alueita on jo ainakin kahdessa Yhdysvaltalaisessa kaupungissa.  Presidentti Trump on uhannut ottaa alueen väkivalloin takaisin, mutta hänelle ilmoitettiin, että hän menisi takaisin siihen bunkkeriin johon hän pakeni jo aikaisemmin mielenosoituksia Washingtonissa. Capitoliumissa Washingtonissa on 11 patsasta, jotka halutaan mahdollisesti poistaa, koska nämä miehet pitivät aikoinaan orjia. Suunnitellaan jopa dollariseteliä, jossa olisi George Floydin kuva. 20 dollarin seteliä pidetään sopivana, koska sellainen oli Floydin taskussa kun hänet murhattiin. Chazin vapaavaltiossa on nyt pystytetty Leninille patsas.

 Chaz autonominen alue.

George Floydin ehdotettu kuva 20 dollarin setelissä

 Chazin vapaavaltioon on pystytetty Leninin patsas.


Mellakat ovat levinneet jo yli 60 yhdysvaltalaiseen kaupunkiin. Monin paikoin Yhdysvalloissa vaaditaan poliisin eroa. Monin paikoin poliisit ovat eronneet, lopettaneet toimintansa. Kansalaiset ovat hankkineet runsaslukuisesti aseita suojakseen. Yhdysvalloissa vallitsee monimutkainen sekasorto. Toisaalta vastakkain ovat valkoiset poliisit ja värilliset kansalaiset ja nuoret. Toisaalta vastakkain ovat värilliset mieltään osoittavat kansalaiset ja valkoihoiset omaisuuttaan suojelevat kansalaiset, jotka ovat hankkineet aseita suojellakseen omaisuuttaan. Toisaalta vastakkain ovat republikaanit ja demokraatit. Monet sanovat, että jäljet johtavat monimiljonääri George Sorokseen, jolla on lukuisia järjestöjä, joiden kautta hän järjestelee näitä mellakoita, kuten hän on tehnyt eri puolilla maailmaa. Tuntuu siltä kuin Soroksen toimintaa rahoitetaan. Tämä sopisi tähän kuvaan.  Tarkoitukset ovat poliittisia, kuten tapahtui esimerkiksi Ukrainassa ja monessa muussa valtiossa. Taktiikka on aivan samanlaista. Kyse voi olla myös politiikasta. Monet sanovat, että kaikki tasaantuu kunhan Yhdysvaltojen vaalit ovat ohi marraskuussa. Silloin kun Trump valittiin presidentiksi monet sanoivat, että se on Amerikan loppu. Trumpin kädet on pyritty sitomaan niin, ettei hän pysty toimimaan mielenosoituksia vastaan. Trumpin demokraattinen vastaehdokas Joe Biden sanoo, että jos Trump ei hyväksy vallanvaihtoa me teemme vallankumouksen. Monet sanovat, että syyllisiä ovat demokraatit.

 Kerissä 7. päivä kesäkuuta valkoiset poliisit pesivät tummaihoisen pastori ja hänen vaimonsa jalat samalla kun pastori rukoili rasismin vastaista rukousta.

Yhdysvalloissa on aina vallinnut rasismi. On selvää, että Yhdysvalloissa ihmiset eivät ole yhdenvertaisia, samanarvoisia. Monin paikoin vaaditaan poliisilaitoksen lakkauttamista. Oikeusministeriön tutkimus paljasti vuonna 2014 poliisien vakavia väärinkäytöksiä. Poliisi pysäytti ihmisiä kaduilla ilman syytä ja näistä yli 85 prosenttia oli tummaihoisia. Poliisin todettiin syyllistyneen perusteettomaan voimankäyttöön ja varkauksiin. Poliisi ampui aseettomia siviilejä ja poliisit tiesivät etteivät joudu siitä vastuuseen. 99 prosenttia poliisiväkivaltatapauksista ei johda tuomioihin. 80 prosenttia ei johda edes syytteisiin. Silloin kun presidentiksi valittiin Barack Obama ajateltiin, että koittaa paremmat ajat tummaihoisille. Mutta kävikin täsmälleen päinvastoin. Obaman aikana rasismia olikin paljon enemmän kuin nyt Trumpin aikana. Poliisin toimesta aseettomia tummaihoisia tapettiin enemmän kuin aikaisemmin.


Yhdysvaltojen vankiloissa on aina ollut huomattavasti enemmän värillisiä, kuin valkoihoisia. Obama ei tehnyt asialle mitään. Trumpin aikana on heitä murhattu vähemmän. Mellakoitsijat sanovat, että meillä on oikeus puolustaa itseämme tätä valtaa vastaan. Tummaihoisten alueella pitäisi olla vain tummaihoisia poliiseja ja valkoisilla valkoisia. Monet sanovat, että Yhdysvalloissa tapahtuu tällä hetkellä jokin uusi prosessi emmekä vielä tiedä mikä se on ja mihin se johtaa. Jotkut sanovat, että näyttää siltä kuin tämä olisi askel taaksepäin, mutta se voi johtaa siihen, että otammekin askeleen eteenpäin. On hyvä muistaa, että Yhdysvalloissa värillisten syntyvyysluvut ovat paljon suuremmat kuin valkoisten. Koittaa aika, jolloin valkoiset ovat vähemmistö Yhdysvaltojen kansasta. Värilliset poliisit ovat silloin enemmistö ja kaikki presidentitkin ovat värillisiä.











 


 

maanantai 8. kesäkuuta 2020





"I CANNOT BREATHE"

 


En ole kirjoitellut mitään vähään aikaan. Tämä johtuu tästä ajasta ja pienestä erehdyksestä. Ajat ovat poikkeuksellisia. En ole sairastunut ainakaan toistaiseksi koronaan, koputan tässä puuta...  ja toivon etten sairastukaan. Toivon tätä samaa myös lukijoilleni!  Asioita on pohdiskeltu varsin runsaasti tiedotusvälineissä ja monet ovat jo kyllästyneet aiheeseen. Ajattelin tällä kertaa pohdiskella tämän vakavan pandemian jälkeistä aikaa ja ehkä vähän toisilta kanteilta kuin niitä on käsitelty. Jos joku jaksaa vielä lukea pohdintojani olen iloinen. Kuvitus on poikkeuksellinen.

   " I cannot breathe, I cannot breathe..."

Maailmalla liikkuu valtavasti erilaisia teorioita, millaiseksi maailma muuttuu koronaepidemian jälkeen. Kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa on sitä mieltä, että tämä epidemia voitetaan. Tosin paljon puhutaan, että syksymmällä tulee epidemian toinen aalto

    "I cannot breathe, I cannot breathe..."

   I cannot breathe

Euroopassa on sekavaa. Valtiot alkavat palautua normaalin elämänrytmiin vähitellen ja eri tahtiin. Eurooppa on kärsinyt taloudellisesti huomattavasti. Nyt mietitään keinoja talouden palauttamiseksi tasapainoon. Kuten tavallista asia hoidetaan kaatamalla eräiden valtioiden niskaan tätä kuormaa. Nämä joutuvat maksumiehiksi toisten valtioiden saadessa porskutella ilman velvoitteita. Myös Suomi kuuluu maksumiehiin ja vanhasta kokemuksesta tiedetään, että omista vaikeuksistaan huolimatta Suomi antautuu tähän tehtävään erittäin iloisesti. Vähän niin kuin 90-luvun lama hoidettiin maksamalla toisten valtioiden velkoja sen sijaan, että oltaisiin annettu yksityisten saksalaisten pankkien kaatua rauhassa. Tavalliset kansalaiset joutuivat maksamaan ne. Tällä kertaa on kyse ranskalaisista pankeista. Myös on ajateltu yksinkertaisesti painattaa euroja, joilla ei olisi mitään katetta todellisuudessa. Tämä tarkoittaisi sitä, että maksumiehiksi joutuisivat ne EU:n ulkopuoliset valtiot, jotka käyttävät euroa.



Yhdysvallat on myös joutunut koronaviruksen takia taloudellisiin vaikeuksiin ja työttömyysluvut ovat kasvaneet ennennäkemättömiin mittoihin. Työttömiä on tällä hetkellä yli 40 miljoonaa. Täsmällisiä lukuja tässä on tuskin aiheellista antaa, koska ne kasvavat jatkuvasti. Yhdysvallat on ajatellut hoitaa kaiken kuten ennenkin, painamalla dollareita, joilla todellisuudessa ei ole mitään katetta. Maksajaksi joutuu ennen kaikkea Eurooppa, EU ja valtiot, jotka käyttävät dollareita maksuihinsa.




Yhdysvalloissa vallitsee hysteria. Pitsi, että siellä koronaepidemia hoidettiin äärettömän huonosti ja epätasa-arvoisesti tapahtuu siellä jatkuvasti voimakkaasti hysteerisiä reaktioita. Yhdysvallat yhteiskuntana on äärettömän epätasa-arvoinen. Köyhien ja hyvin toimeentulevien välillä on jyrkkä epätasa-arvo, joka näkyy varsin selvästi siinä miten koronaepidemia on hoidettu. Tämä paljastuu valtavina kuolleisuuslukuina. Lisäksi siellä vallitsee yhä rotujen välinen jyrkkä ristiriita. Tämä on huomattu varsinkin viime aikoina jälleen, kun valkoinen poliisi Derek Chauvin tukehdutti hengiltä aseettoman tummaihoisen George Floydin polvellaan. Tämä oli suoranainen murha, joka satuttiin kuvaamaan suorana videolle. Tukehduttaminen kesti lähes yhdeksän minuuttia vaikka George sanoi ennen tukehtumistaan monta kertaa, ettei voi hengittää "I cannot breathe, I cannot breathe...". Ympärillä olevat ihmiset yrittivät sanoa poliisille, että George ei voi hengittää, mutta kolme muuta poliisia estivät heitä puuttumasta asiaan. Samanlainen asetelma tapahtui kolme vuotta aikaisemmin, jolloin poliisi tukehdutti hengiltä tummaihoisen Eric Garnerin. Tämäkin kuvattiin suorana videolle. Hänkin sanoi täsmälleen saman lauseen monta kertaa ennen kuolemaansa "I cannot breathe". Tästä on tullut iskulause. Lisäksi tänä aikana poliisi ampui aseettoman tummaihoisen ainakin kolme kertaa, jotka myös kuvattiin sattumalta suorana videoille. Tulee miettineeksi kuinka paljon tällaista tapahtuu tuossa yhteiskunnassa silloin, kun kukaan ei ole sattumalta kuvaamassa tapahtumia. Tälläkin kertaa tämä on nostattanut valtavia väkivaltaisia mielenosoituksia ympäri Yhdysvaltoja ja jopa Washingtonissa saakka. Nämä mielenosoitukset levisivät myös Yhdysvaltojen ulkopuolelle mm. Pariisiin,  Amsterdamiin, Berliiniin, Lontooseen ja jopa meille tänne Suomeen saakka. Yhdysvalloissa vallitsee vakava rasismi edelleen. Tämä ei ole mitään uutta. Yhdysvalloissa on vankiloissa vankeja enemmän kuin missään muussa valtiossa maailmassa. Suurin osa heistä on värillisiä. Voiko tällainen valtio puhua mistään ihmisoikeuksista?

 

 Murhaaja Dereck Chauvin ja kolme muuta murhaan osallistunutta.


Mielenosoitukset ovat levinneet Washingtoniin valkoisen talon edustallekin. Trump joutui pakenemaan Valkoisen talon turvabunkkeriin. Hän kutsui kansalliskaartin apuun, koska poliisit eivät mahtaneet mielenosoittajille mitään. Syntyy tilanne, jossa sotilaat ovat vastaan tavallinen kansa. Ryhtyykö Yhdysvallat jälleen taistelemaan omalla maaperällään omia kansalaisiaan vastaan? Tähän on sekoitettu myös politiikka. Tänä vuonnahan on presidentinvaalit, joten jyrkkä ristiriita republikaanien ja demokraattien välillä synnyttää vastakkainasettelua. Tätä käytetään selvästi näissä mielenosoituksissa hyväksi. Monet sanovat, että Trump on rasisti. Yhdysvallat on selvästi valtio, joka polkee ihmisoikeuksia. Herää kysymys miksi sitä vastaan ei ole nostettu mitään sanktioita? Ja hämmästyttävää kyllä, jälleen syytetään kaikesta Venäjää. Yhdysvalloissa vallitsee tällä hetkellä kolme kriisiä. Ensin koronavirus, toiseksi presidentinvaalit ja republikaanien ja demokraattien välinen kitka ja kolmas tämä murha, joka on muodostunut poliittiseksi. On otettava huomioon, että ero syntyvyydessä värillisten ja valkoisten välillä on huomattava. On laskettu, että 2040-luvulla värillisiä Yhdysvaltojen kansalaisia on enemmän kuin valkoihoisia. Valkoisia syntyy huomattavasti vähemmän kuin värillisiä. Miten tämä vaikuttaa tuleviin Yhdysvaltoihin?



Suomessa näyttää tapahtuvan suoranaista elpymistä toisin kuin Ruotsissa, jossa jopa Ruotsin pääministeri Stefan Löfven myöntää, että Ruotsi on toiminut virheellisesti. Asukaslukuun suhteutettuna kuolleisuus Ruotsissa koronavirukseen on toistaiseksi maailman suurin. Talous on kuitenkin Suomessa suurissa vaikeuksissa. Juuri kuun alussa 2.6. Suomen hallitus päätti 5,5 miljardin lisätalousarviosta, joka jää tulevien sukupolvien hoidettavaksi. Kaikkiaan valtio ottaa näillä näkymin toistaiseksi tänä vuonna ainakin 19 miljardia euroa uutta velkaa. Se on melkein täsmällisesti sama hinta kuin uusien hävittäjien tuleva hinta. Yleinen mielipide Suomessa onkin, että uusien taisteluhävittäjien hankinta pitäisi ehdottomasti lykätä tulevaisuuteen. Myös aika yleinen on mielipide, että Suomen ei pitäisi osallistua näillä näkymin EU:n talkoisiin. Olen samaa mieltä. Jokaisen jäsenvaltion EU:ssa pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta taloudestaan. Tämä jakaa Eurooppaa. Suomen pitäisi ensin hoitaa oma talous kuntoon ja katsoa sitten miten voi auttaa muita. Ennen kaikkea pienituloisia olisi autettava tänä vaikeana aikana.




 
Toisessa naapurimaassamme Venäjällä asiat eivät ole myöskään menneet kovin hyvin. Siellä itse asiassa vallitsee kaksinkertainen kriisi. Ensimmäinen on koronaviruksen aiheuttama ja toinen oli öljyn hinnan aleneminen. Molemmat tuottavat suuria taloudellisia vaikeuksia. Tosin öljyn hinta on jälleen kohoamassa. Aluksi koronaviruksen torjunta näytti menevän hyvin. Sitten saapuivat kauniit ja lämpimät ilmat. Tästä innostuneena venäläiset ryntäsivät ulos vastoin kaikkia määräyksiä. Seurauksena koronaepidemia kasvoi hurjasti. Nyt epidemia on saatu kuriin ja kaikki luvut ovat alenevia. Ainoa huolenaihe on Dagestanin suurin epidemiakärki, johon on nyt paneuduttu tarmokkaasti. Tällä hetkellä elämä alkaa palautua uomiinsa. Kaupat ja työpaikat, puistot ja rannat aukeavat, kuten Euroopassakin. Epidemian aikana venäläiset ovat saaneet kokea kovia, mutta tämä ei ole ensimmäinen kerta Venäjän historiassa. Aina he ovat kyenneet nousemaan suuristakin vaikeuksista. Esimerkiksi tulevia taloudellisia vaikeuksia tulee helpottamaan ainakin kaksi rakenteilla olevaa kaasuputkea Kiinaan. Paperidollaria vastaan pyritään taistelemaan käyttämällä Kiinan ja Venäjän välisessä kaupassa omia valuuttoja. Tähän yrittävät liittyä monet muutkin valtiot maailmassa.


 Sotapoliisit kutsuttiin Washingtoniin.


Venäjällä oli ainakin 14 koronaviruksen vastaisen rokotteen tutkimusprojektia. Nyt yksi on päässyt niin pitkälle, että sillä tehdään jo ihmiskokeita. Koehenkilöt on valittu huolella ja tutkijat itse ovat rokottaneet jopa itsensä koemielessä. Tulokset näyttävät lupaavilta. On puhuttu jopa, että jo syksyllä rokote olisi valmis käyttöön. 


 Trump ja raamattu St. Johnin kirkon edustalla.

George Floydin hautajaiset. Trump ei osallistunut hautajaisiin.



24.6.2020 pidetään Venäjällä suuret voitonpäivänparaatit Punaisella torilla ja monessa muussa kaupungissa  toisen maailmansodan 75-vuotisen voiton kunniaksi. Alunperin sen piti tapahtua jo 9.5.2020, mutta koronaepidemian vuoksi tapahtuma siirrettiin. Miksi valittiin juuri 24.6 johtuu siitä, että alkuperäinen ensimmäinen voitonparaati tapahtui 24.6.1945. Kuolemattomien rykmentin muistomarssit pidetään kaksi päivää myöhemmin 26.6.2020, jolloin miljoonat ihmiset kantavat omien sotaan osallistuneiden esivanhempiensa kuvia.





Näyttää siltä, että monessa paikassa koronaepidemian ensimmäinen vaihe on jo voitettu, mutta on selvää, että monessa paikassa taistelu on vasta alkamassa. Jos pystytään kehittämään toimiva rokote, se auttanee maailman tilannetta. Kolme maailman mahtivaltiota näyttää edelleen käyvän taistelua keskenään keskellä koronavirusepidemiaa. Näyttää siltä, että Yhdysvallat yrittää epätoivoisesti nostaa asemaansa käyttäen epätoivoisia keinoja. Se on lähettänyt näinä päivinä Venäjän rajoille Itämerellä ja Mustallamerellä ainakin neljä suurta tiedustelukonetta, jotka Venäjä on joutunut ajamaan pois hävittäjillään. Kiinaa vastaan on nostettu Hongkongin mielenosoitukset. Kiina on tavallaan käyttänyt hyväkseen oikeutta liittääkseen alueen tukevammin itseensä. Tästä Yhdysvallat on saanut syyn nostaa alueella mielenosoituksia Kiinaa vastaan ja uhata Kiinaa sanktioilla.  Mielenosoituksiin osallistuvat tavallisesti nuoret radikaalit ja Yhdysvaltojen johtamat mielenosoittajat. Mutta he ovat vähemmistö Hongkongin kansasta ja varsinkin vanhempi väestönosa hongkongilaista tuomitsee mielenosoitukset ja toivoo rauhaa. Kiinalla on kaikki kansainväliset oikeudet liittää alue itseensä. Demokratia on jokaisessa valtiossa erilaista, kuten tässä huomataan. 


 
Yhdysvalloissa on sanonta, että jokaisen kaupungin lähiön löytää, jos etsii kaupungin kartalta Martin Luther Kingin mukaan nimetyn kadun. New Yorkissa se on sijoitettu Harlemiin.