tiistai 27. joulukuuta 2016





TÄMÄ ON KOE



Tämä on koe! Laita hyvä äänentoisto päälle!

Häntä sanotaan enkeliääneksi. Hänestä sanotaan, että hän puhuu delfiinien kanssa, hän puhuu valaiden kanssa. Hänestä sanotaan, että hän ei ole tältä planeetalta. Hän on kuuluisa, hänellä on erikoinen ääni. Kun kuulin häntä ensimmäisen kerran olin hämmentynyt. En ollut uskoa korviani. Vaati vähän totuttelua. En ole koskaan kuullut tällaista miehen ääntä. Hän rikkoo rajoja. Monet haukkovat henkeä hänet kuullessaan. Henkilökohtaisesti pidän hänen ääntään upeana. Enkä ole ainoa. Kuuntele itse!:




Häntä sanotaan venäläisen kevyen nykymusiikin omintakeisemmaksi ilmiöksi. Hänen taiteilijanimensä on Vitas (Витас). Oikealta nimeltään hän on Vitalij Vladasovitsh Gratsjov (Виталий Владасович Грачёв) syntynyt 19 helmikuuta 1979. Hän asuu Moskovassa ja on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta, tytär ja poika. Hänen musiikistaan on sanottu, ettei sitä voi kategorisoida. Hänen äänialansa on viisi oktaavia. Hänen musiikkinsa elementtejä ovat mm.  tekno-, pop-, tanssi-, klassinen,  jazz-, ja kansanmusiikki. Lähtökohtani on tämä; paitsi, että hän on mielenkiintoinen taiteellinen ilmiö, hän on myös mielenkiintoinen psykologinen ilmiö. Hänen suuresta repertuaaristaan ensimmäisiä on "Opera 2", se on julkaistu 2001.




Vaikka hänellä on upean erikoinen ääni, ei hän silti ole Venäjän suosituin laulaja. Melkein kaikki venäläiset kyllä tuntevat hänet, mutta monet eivät pysty yksinkertaisesti hyväksymään ja ymmärtämään hänen omintakeista ääntään ja esiintymistapojaan. Paitsi Venäjällä hän on saanut suuren suosion myös Kiinassa tai oikeammin hän on vielä suositumpi Kiinassa. Ensimmäisen levyn myynti yhden kuukauden aikana oli yli 3,5 miljoonaa kappaletta. Pelkästään yhtä televisiokonserttia seuraa yli 70 miljoonaa katsojaa. Jokainen hänen konserttina on loppuunmyyty. Kiinalaiset ovat aivan hulluina tähän laulajaan ja jokaista konserttia seuraa valtaisa menestys. On kai niin, että kiinalainen mentaliteetti ja Kiinan kieli ovat jossain yhteydessä tähän menestykseen. Hänelle pystytetään patsaita Kiinassa. Vanhemmat antavat lapsilleen hänen nimensä. Hänen nimeään kantaa puhelinmalli, hän on vaatemerkki ja lelumerkki. Hänellä on nimikkojuna ja nimikkolentokone Kiinassa.





Seuraavassa on yksi hänen kuuluisimmista kappaleistaan. Jotkut sanovat, että naiset todella saavat orgasmeja hänen konserteissaan tai häntä kuunnellessaan. Kaikki, jotka tuntevat hänet, tuntevat myös seuraavan kappaleen: La Donna E Mobile:




Vitasilla on valtava repertuaari. Hän säveltää, sanoittaa, sovittaa ja esittää laulunsa ja musiikkinsa ja lisäksi suunnittelee pukunsa.  Hän on esiintynyt monessa elokuvassa. Tällainen ihminen on monilahjakkuus, mutta häntä ei lännessä tai meillä Suomessa juuri tunneta. Olisi aihetta. Hän on suosittu Venäjän televisiossa ja vuodesta 2005 lähtien kierrellyt Aasiaa, jossa hänellä on valtava suosio ja kuten kirjoitin, varsinkin Kiinassa.


Vitas perheensä kanssa 2016.


En kerro hänen elämäntarinaansa, koska se ei ole tällä kertaa oleellista. Oleellista on hänen äänensä ja sen uskomaton, monipuolinen ja ennakkoluuloton käyttö. Jos joku kiinnostuu, hän löytää kyllä tietoja Vitasista halunsa mukaan. Hänestä löytyy  uskomaton määrä erilaista materiaalia verkosta, tietenkin pääasiassa lauluja, mutta myös kokonaisia konsertteja tai elämänkertoja. Seuraavassa kolme hänen tyypillistä lauluaan Улыбнись! -Hymyile! ja Поцелуй Дпиною в Вечность - Suutele minua ikuisesti, Танцы Под Луной  - Tansseja kuun alla







Tietenkin tuollaiseen ääneen liittyy mystiikkaa. Usein ihmiset tuovat hänen konsertteihinsa purkillisen vettä ja pitävät sitä sylissään koko konsertin ajan. Jotkut sanovat, että kyse on taiteesta, jotkut  sanovat, että kyse on psykologisesta ilmiöstä. Jos kysyy ihmisiltä, miksi he tuovat konserttiin vettä lasipurkeissa, he sanovat, että he haluavat osoittaa kunnioitusta  ja ihailua  Vitasia kohtaan; toiset sanovat, että Vitasin ääni muuttaa veden koostumusta. He uskovat, että konsertin aikana Vitasin  ääni vaikuttaa veteen ja vesi saa erilaisia ominaisuuksia, mystistä voimaa, jopa parantavaa voimaa. Tutkimuksissa on osoitettu, että erilaiset äänet kristallisoivat vettä eri tavoin. Klassinen musiikki kristallisoi vettä eri tavalla kuin kevyt musiikki. Vitas itse on sanonut, että hän suhtautuu suopeasti siihen, jos ihmiset haluavat tuoda vettä hänen konsertteihinsa - se on heidän asiansa. Jotkut uskovat, että Vitas on jonkinlainen amfibio-olio. Tämä liittynee hänen alkuaikojen kappaleeseensa "Opera 2". Tässä taide ja psykologia kohtaavat.


Vettä lasipurkeissa Vitasin konsertissa.


Varsin suuri repertuaari Vitasilla on klassisen musiikin alalla. Hän on esiintynyt monen kuuluisuuden, mm. Demis Roussosin ja Lucio Dallan kanssa. Tosin usein hän sovittaa kappaleet oman makunsa mukaan. Seuraavassa Ave Maria ja Adagio






Vitasia on sanottu laulun satakieleksi. Seuraavaksi hän laulaa satakielestä. Romanssin "Satakieli" (Соловей) on säveltänyt A. A. Alabiev ja sitä pidetään yhtenä vaikeimmista laulettavista lauluista, sanotaan että vain naiset pystyvät laulamaan sen. Lisäksi alla on yksi alkuperäinen esitys vertailtavaksi. 







VITAS






maanantai 19. joulukuuta 2016





THE RUSSIANS DID IT!



Tässä olen viettänyt vähän aikaa lomia näistä kirjoituksista ja sillä aikaa on tapahtunut maailmalla paljon. Suurin tapahtuma on epäilemättä Aleppon puhdistaminen terroristeista 15.12.2016 Syyriassa. Se ei tietenkään ole tapahtunut helposti, mutta tällä hetkellä näyttää, että Venäjä on ainoa valtio maailmassa, joka kykenee taistelemaan terroristeja vastaa. Mutta onhan Venäjällä kymmenien vuosien kokemus asiasta. Monet sanovat, että tuo päivämäärä tulee jäämään historiaan.

Vaikka Yhdysvallat on pommittanut Syyriaa yli kaksi vuotta ja yli 12 000 kertaa, he eivät ole saaneet mitään hyvää aikaiseksi. Se minua hämmentää, että kun Venäjä ja Syyria pääsivät selkeään voittoon Aleppossa, heräsi ihmeellisesti YK:ssa ja täällä lännessä eettisiä kysymyksiä siviileistä ja heidän kohtelustaan Aleppossa. Sen yli kahden vuoden aikana, kun Yhdysvallat pommitti Syyriaa yli 12 000 kertaa, missään ei herännyt eettisiä kysymyksiä siviilien kohtalosta. 

Aleppo on vallattu terroristeilta 15.12.2016. The Russians did it!

Näköjään on niin, että kun amerikkalaisilla ja lännellä menee huonosti, heillä ei ole muuta keinoa kuin ryhtyä keksimään kaikenlaisia valeita siviilien kärsimyksistä Aleppossa. Venäjä on pyytänyt monta kertaa todistamaan nämä asiat, mutta mitään todisteita ei ole esitetty. Venäjä on myös pyytänyt monta kertaa humanitaarista apua, mutta ainoa joka on auttanut siviilejä on Venäjä, nyt myös Punainen puolikuu. Yhdysvaltain YK:n lähettilään Samantha Powerin ihmeelliset huomautukset kansanmurhista ovat täysin vailla pohjaa. Se on epätoivoista yritystä mustamaalata sitä, kun Venäjä yhdessä Syyrian laillisen hallinnon kanssa on onnistunut siinä, missä Yhdysvallat liittolaisineen on epäonnistunut täysin vuosikausia. On vaikea tunnustaa tappion makua suussa! Unohdetaan ilmeisesti täysin tarkoituksella kuka on aiheuttanut terrorismin alueella ja sen suunnattomat uhrit.

Vain venäläiset järjestivät humanitaarista apua Aleppossa. The Russians did it!


The Russians did it!

Amerikkalaisilla ei mene kovin hyvin Mosulissakaan, vaikka koalitiossa on kymmenien valtioiden yhtymä. Presidentti Barack Obama yrittää vielä viime hetkillään presidenttinä saada epätoivoisesti kyvyistään edes jonkinmoista näyttöä jälkipolville ottamalla esimerkkiä Venäjästä ja Alepposta ja hyökätä samalla tavalla Irakissa Mosulin kaupunkiin. Eipä näytä vaan hänellä menevän kovinkaan hyvin, uhkaa aika loppua. Välistä he pommittivat koneillaan jopa omia joukkojaan tappaen yli 80 ja haavoittaen yli 120 sotilasta. Asia salattiin huolellisesti, mutta tuli ilmi viikko tapauksen jälkeen. Siviiliuhrien lukumäärästä ei ole tietoa, koska amerikkalaisilla on sensuuri päällä ja he ilmoittavat vain mitä itse haluavat. Montako kymmentä tuhatta siviiliä, naisia ja lapsia on jo kuollut ja kuolee lisää tässä hyökkäyksessä ja näissä pommituksissa, se jää vain arvailujen varaan. Tästä pitäisi puhua YK:ssa ja Euroopassa. Mutta kun ei puhuta. Tulen kirjoittamaan asiasta myöhemmin vielä lisää.



Toinen maailmaa kohauttanut tapahtuma oli Trumpin tekemä Rex Tillersonin valinta 12.12.2016 Yhdysvaltojen tulevaksi ulkoministeriksi. Tillerson on ollut öljy-yhtiö Exxon Mobilin pääjohtaja ja näin ollen vieraillut Venäjällä useasti ja tavannut myös presidentti Putinin. Putin myönsi hänelle jopa ystävyysmitalin, joka myönnetään vain harvoille ja valituille ulkomaalaisille. Tillerson on kannattanut voimakkaasti Venäjän pakotteiden lopettamista. Ehkä, jos kaikki menee hyvin, Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet paranevat. Tämä antaa maailmalle toivoa. Maailma rauhoittuu ja kaikkinaiset pakotteet lopetetaan. Tämä olisi meidän suomalaistenkin suuri etu.

Vladimir Putin myönsi Rex Stillersonille mitalin. The Russians did it!

Opec öljyntuottajamaat päättivät 30.11.2016 vähentää öljyntuotantoaan. Tämä nosti heti öljyn hinnan yli 50 dollariin tynnyriltä. 11.12.2016 myös suurimmat Opecin ulkopuoliset maat liittyivät sopimukseen. Näihin kuuluvat Venäjä, Meksiko, Oman, Bahrain ja Etelä-Sudan. Öljyn hinta nousi edelleen. Myös Venäjän ruplan kurssi nousi päätöksestä. Tämä tiesi hyvää ainakin Venäjän taloudelle, koska kolmivuotiskaudeksi suunniteltu budjetti oli suunniteltu huomattavasti alemmalle öljyn hinnalle.



Mielenkiintoista tapahtui myös Ukrainassa. 25.11.2016 Ukrainan edellinen presidentti Viktor Janukovitsh suostui todistajaksi oikeudenkäyntiin, joka pidettiin Kievissä. Janukovitsh oli Rostov-na-Donussa videoyhteydessä Kievissä olevaan oikeuslaitokseen. Tosin ensimmäisenä päivänä istunto jouduttiin lopettamaan kesken, koska ukrainalaiset natsit olivat sulkeneet kulkuyhteydet Kievin oikeustalolle. Istuntoa jatkettiin toisena päivänä. Ja kolmannen kerran jo joulukuussa. Asiassa käsiteltiin Maidanin 2014 tapauksia. Janukovitsh kertoi, ettei hän voinut antaa poliiseille käskyä käyttää aseita omia kansalaisia vastaan. Poliisit joutuivat altavastaajiksi, koska mm .natsimielenosoittajat käyttivät aseita, keppejä ja polttopulloja. Heitä johdettiin ja rahoitettiin Yhdysvaltain suurlähetystöstä käsin. Lopulta käytettiin ampuma-aseita ja yli 100 ihmistä surmattiin. Näitä murhia ei edelleenkään ole tutkittu eikä ketään ole asetettu syytteeseen. Myöskään Odessan 48 ihmisen polttomurhaa ei ole tutkittu eikä ketään ole asetettu syytteeseen.

Presidentti Viktor Janukovitsh todistaa. The Russians did it!


Lisäksi Janukovitsh otti esille, että hänen oli pakko 2014 paeta maasta, koska hänen ja hänen perheensä henkeä uhattiin. Lisäksi Petro Poroshenkon valitseminen uudeksi Ukrainan presidentiksi oli laiton teko, koska Janukovitsh ei ollut eronnut virastaan ja oli lisäksi hengissä. Hän oli laillinen presidentti. Tuolloin oli laitonta valita uutta presidenttiä. Lisäksi hän sanoi, ettei kadu mitään tekoaan ja toimisi yhä tänäkin päivänä samoin kuin vuonna 2014, koska hän ajatteli Ukrainan kansan parasta.


Mielenkiintoinen mediaskandaali heräsi 11.12.2016 ilmoille, kun Ukrainan parlamentin radan jäsen Aleksandr Annishenko kertoi nauhoittaneensa salaa kaikki puhelut miljonääri, oligarkki, veroparatiisimies, Ukrainan presidentti Petro Poroshenkon kanssa vuoden ajan ja julkaisevansa ne brittiläisessä Times-lehdessä. Nauhoitteista käy ilmi, että Poroshenko oli ostanut ääniä ja parlamentin edustajia maksamalle heille heidän Poroshenkolle myötämielisistä päätöksistään. Poroshenko uhkasi nostaa kanteen Timesia  ja jokaista lehteä vastaan maailmassa, joka julkaisee jotain tästä jutusta. Eipä ole näkynyt suomalaisissa lehdissä mitään juttuja asiasta. Saa nähdä nostaako kanteen minua vastaan!

Aleksandr Annishenko uhkaa julkaista Poroshenkon salaiset petokset. The Russians did it!

Kuvassa lukee: "Se, että minä olen alkoholisti on Putinin syytä". The Russians did it!


Suuri sankarini, lentäjä, joka ei ole lentäjä, ukrainalaisen kansansankarin arvon ja kunniamitalin saanut Venäjän vankiloissa kaksi vuotta viettänyt nainen Nadjeshda Savshenko teki seuraavan urotekonsa. Hän kävi salaa vierailemassa 12.12.2016 Itä-Ukrainassa Donetskissa ja keskusteli Donetskin ja Luganskin päämiesten Aleksandr Zaharshenkon ja Igor Plotnikovin kanssa. He keskustelivat mm. vankien vaihdosta, joka kuuluu nimenomaan Minskin sopimukseen, mutta jota Kiev ei ole toteuttanut. Tämä herätti pahaa verta Kievissä ja sen poliitikoissa. Hänestä sanottiin, että hänet täytyy erottaa Baktishvina puolueesta, jonka jäsen hän on numerolla 1. Kävikin ilmi, että Savshenko olikin itse eronnut puolueesta jo viikkoa aikaisemmin. Nyt häntä vaaditaan eroamaan Ukrainan parlamentista. Savshenko sanoi, että koska hänen nälkälakkonsa ei ollut tehonnut, hän päätti ottaa henkilökohtaisesti parlamentin jäsenenä yhteyttä Itä-Ukrainan päämiehiin. Hän sanoi: "Olen valmis puhumaan vaikka paholaisen kanssa, mutta mitään paholaisia en siellä nähnyt". Monet syyttävät häntä nyt petoksesta ja Venäjän vakoojaksi.

Nadja Savshenko kävi Donetskissa 12.12.2016. The Russians did it!


Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili vuorostaan Japanissa 15. - 16.12.2016 Japanin Shinzo Aben vieraana. Hän vieraili Shinzo Aben kotikaupungissa Nagatossa. Tämä oli jo neljäs tapaamiskerta tänä vuonna. Solmittiin yli 2,5 miljardin dollarin sopimukset. Käytännössä tämä tarkoittaa sanktioiden vastustamista. Japani on kolmannella sijalla maailman taloudessa. Tänä vuonna Venäjä on solminut jo erilaisia miljardisopimuksia myös Kiinan ja Intian kanssa. Vaikka Venäjän suurin kauppakumppani onkin toistaiseksi EU, on tämä selvää painopisteen siirtämistä myös itään päin.

Putin Japanissa Shinzo Aben vieraana sukkasillaan. The Russians did it!


Sitten itse pääasiaan! Yhdysvalloissa yhä kiihtyvään tahtiin käydään polemiikkia Venäjän osuudesta Yhdysvaltojen vaaliin. Tämä on epäilemättä Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa, jolla Donald Trumpin vastustajat yrittävät luoda kuvaa, että Venäjä olisi vaikuttanut vaaleihin kaikenlaisella hakkeroinnilla. Toisaalta myös Britannian lehdistössä on käyty vilkasta keskustelua siitä, että Venäjä olisi aiheuttanut Brexitin. Näin ollen Venäjä on maailman mahtavin valtio, joka valitsee Yhdysvaltain presidentin ja hallitsee noin vain EU:takin erottamalla valtioita siitä. Britannian lehdistössä Vladimir Putin onkin valittu maailman tämän hetken vaikutusvaltaisimmaksi ja mahtavimmaksi henkilöksi. Näin ollen Venäjä ja Putin valitsevat vielä Italian pääministerinkin, Ranskan uuden presidentin ja Saksan uuden liittokanslerin. Näillä todisteilla olen vakuuttunut, että Putin valitsi aikoinaan myös Suomen presidentin Sauli Niinistön. Onhan se niin tyhmä, mutta on sillä hyvä sydän, siis Niinistöllä.


Clinton ja Obama. The Russians did it!

Brexit ja Boris Johnson. The Russians did it!

Mediajätti Bloomberg onkin ennustanut Venäjälle mahtavia aikoja. Viime vuonna Bloomberg ennusti Trumpin valinnan Yhdysvaltain presidentiksi ja Britannian Brexitin. Tänä vuonna se ennusti ensi vuodeksi mm. tsekkien lähentymistä Venäjään ja Nato-vastustuksen lisääntyvän, Merkelin ja Trumpin tunnustavan Venäjän vaikutusvallan Ukrainaan ja Syyriaan, Putinin vaikutusvallan lisääntyvän, ruplan vahvistuvan ja saavan vakaan valuutan statuksen, koska Venäjän vaikutusvalta lisääntyy, vuonna 2017 Venäjälle myötämielisten poliittisten liikkeiden vahvistuvan maailmassa. Tietenkin Bloombergin kanta on negatiivinen. Ota siitä sitten selvää!



Meillä täällä Suomessa tiedottaminen ja uutisointi on varsin yksipuolista ja sensuroivaa. Monia tärkeitä asioita, joita maailmalla tapahtuu, jää kokonaan käsittelemättä tai piiloon. Asioista ei puhuta tai sitten puhutaan vain määrätyistä asioista, jolloin vastakkainen kanta jää käsittelemättä. Pitäisi kysyä, onko tämä tarkoituksellista, kenelle tai mille taholle tästä on hyötyä tai mille taholle vahinkoa? Kokonaan pimentoon tai käsittelemättä jää varsin suuriakin asioita, joista suomalaiset eivät saa tietää mitään. Objektiivisen mielipiteen muodostaminen on täysin mahdotonta. Tämä on huolestuttavaa, koska kaikkien tutkimusten mukaan suomalaiset luottavat maailmassa eniten omiin tiedotusvälineisiinsä. Näin ei pitäisi olla. Ihmisten pitäisi asettaa kysymyksiä ja tarkkailla myös muita tiedotuskanavia. Meidän tiedotusvälineemme ovat varsin yksipuolisia. Lopuksi vielä kuvakavalkadi siitä mitä kaikkea Venäläiset ovat saaneet aikaan. The Russians did it!


















Aleppo 15.12.2016. Merry Christmas! The Russians did it!








Asiaan liittyviä osoitteita:



















https://www.youtube.com/watch?v=BpdvW80Nz7E



lauantai 10. joulukuuta 2016





HÄN OLI LEGENDA JO ELÄESSÄÄN



Hän oli legenda jo eläessään. Hänen nimensä jää maailmanhistoriaan. Silti hänen maineensa maailmalla on vastakohtainen. Toiset ylistävät rakkautta häneen yli maailman rajojen, toiset vihaavat yli kaiken. Hän oli maailman pisimpään yhtäjaksoisesti ollut maansa johtaja. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA yritti murhata todistetusti hänet ainakin 638 kertaa. Ei onnistunut, vaikka murhasi lukuisia muiden valtioiden päämiehiä. Hän ei uskonut jumalaan, mutta ehkä jumala uskoi häneen (tai Jumalat uskoivat häneen, niin kuin jotkut sanovat)! Et tiedä nykyhistoriasta mitään, jos et tunne nimeä Fidel Castro. 

Nyt hän on mennyt. Hän kuoli 90-vuotiaana 25. marraskuuta 2016. Hän eli pidempään kuin yksikään hänen vastustajansa. Hän syntyi 13. elokuuta 1926 Biranissa Kuubassa ja kuoli nyt siis Havannassa. Koko nimeltään hän oli Fidel Alejandro Castro Ruz. Koulutukseltaan hän oli oikeustieteen tohtori. Lakimiehenä hän puolusti vain köyhiä ja kurjia. Mutta on ehkä turha lähteä läpikäymään hänen elämäänsä, koska siitä on kirjoitettu niin paljon. Hänestä on kirjoitettu enimmäkseen hyvää, mutta myös häntä vastaan on kirjoitettu. 

Ehkä kuitenkin joitakin huomioita hänen elämästään. Hän suoritti vallankumouksen, joka levisi yli rajojen. Ennen Fidel Castron suorittamaa vallankumousta 1959 Kuuba oli amerikkalaisten suuri peli- ja ilotalo. Rikkaat amerikkalaiset kävivät pelailemassa ja naiskentelemassa Kuubassa, jossa eivät päteneet samat lait kuin Yhdysvalloissa. Elämä amerikkalaisille rikkaille oli iloista ja vapaata. Samanlaista se ei ollut Kuuban alkuperäisille asukkaille, vaan he elivät köyhyydessä ja kokivat itsensä omassa maassaan marginalisoiduiksi Yhdysvaltain taloudellisen vallan ja rikkaiden turistien takia. Sitten saapui Fidel. Moninaisten vaiheiden jälkeen, joista voi lukea vaikkapa Wikipediasta Fidel voitti 1959 tuolloisen diktaattorin Fulgensio Batistan, joka pakeni maanpakoon. Fidel Castrosta tuli Kuuban legendaarinen johtaja.

Kuuban vallankumouksessa Fidel Castroa avusti toinen suuri legendaarinen hahmo Che Guevara, oikealta nimeltään Ernesto Rafael Guevara de la Serna. Hän oli argentiinalaissyntyinen lääkäri ja hänestä tuli myös legendaarinen hahmo maailman historiaan. Hän oli syntynyt 14. kesäkuuta 1928 Argentiinan Rosariossa ja hänet teloitettiin 9. lokakuuta 1967 Boliviassa, jolloin Bolivian armeija sai hänet vangiksi hänen toimiessaan sissiryhmän johtajana. Che oli lääkäri, joka yritti rakentaa parempaa maailmaa ihmisille. Hänestä tuli legenda, joka elää yhä. Che Guevarasta ja hänen kuvastaan muodostui ikoneja, jotka edelleen vaikuttavat maailmassa voimakkaasti.



Vallankumouksen jälkeen Castro kansallisti yhdysvaltaiset yhtiöt ja takavarikoi Kuubassa olevan yhdysvaltalaisen omaisuuden. Sen seurauksena yhdysvaltalasten kouluttamat joukot yrittivät 1961 maihinnousua Sikojenlahdella ja Yhdysvaltojen ilmavoimat pommittivat Kuuban lentokenttiä. Maihinnousu epäonnistui täydellisesti. Tämä oli suuri arvovaltatappio paitsi Yhdysvalloille myös silloiselle presidentti John F. Kennedylle. Castro julisti vallankumouksen olleen sosialistinen. Luotiin diplomaattiset ja kaupalliset suhteet Neuvostoliittoon ja sosialistisiin maihin.





Kuuba muistettaneen kuitenkin ennen kaikkea ns. Kuuban kriisistä. Yhdysvallat oli sijoittanut 1959 Turkkiin keskimatkan ydinohjuksia Neuvostoliittoa vastaan. Tästä Neuvostoliiton silloinen kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Sergejevitsh Hrustsov suivaantui ja keksi, että laitetaanpa vastaavasti Yhdysvaltojen rajoille Kuubaan omia vastaavia ohjuksia. Näitä ruvettiin laivaamaan ja asentamaan Kuubaan 1962. Ohjusten kantomatka kattoi melkein koko Yhdysvaltojen alueen. Syntyi arvovaltakriisi, joka oli johtaa kolmanteen maailmansotaan ja ydinsotaan. Sanotaan, että vielä koskaan maailma ei ole ollut niin lähellä loppuaan.



Lokakuun 27. päivää 1962 on sanottu "ihmiskunnan vaarallisimmaksi päiväksi". Silloin neuvostojoukot ampuivat alas amerikkalaisen U-2 vakoilukoneen Kuuban yllä. Yhdysvallat oli määritellyt saartorajan Kuuban ympärille ja Neuvostoliiton laivat olivat lähestymässä tuota rajaa. Silloin Nikita Hrustsov tarjoutui poistamaan ohjukset Kuubasta, jos Yhdysvallat poistaisi ohjukset Turkista. Lisäehtona oli, että Yhdysvallat ei yrittäisi koskaan hyökkäystä Kuubaan. John Kennedy suostui vaatimuksiin ja tilanne ratkesi. Tilanteesta seurasi, että supervallat avasivat suoran niin sanotun "kuuman linjan" suurvaltojen johtajien välille.



Tästä koko tapahtumaketjusta johtaa hämmästyttävä yhteys suoraan nykyaikaan; Yhdysvallat on sijoittanut viime aikoina eri puolille Eurooppaa erilaisia ohjusjärjestelmiä. Venäjällä jotkut ovat esittäneet ajatuksia jospa jälleen ruvettaisiin sijoittamaan vastaavia järjestelmiä vastapainoksi Kuubaan. Sen lisäksi monet ovat sanoneet, että maailma on jälleen hyvin lähellä sotaa, joka voisi olla sen viimeinen. Toisaalta nykyään Venäjä ei tarvitse Kuubaa sijoituspaikaksi. Sillä on kyllin kykenevä mannertenvälinen ohjusarsenaali muutenkin ja kehitteillä uusia ohjusmalleja, joita parhaillaan kokeillaan. Nämä uudet mallit ovat sellaisia, jotka tekevät Yhdysvaltojen Eurooppaan asettamat ohjusjärjestelmät täysin hyödyttömiksi. Tämä tasapainottaa maailman.



Nikita Sergejevitsh Hrustsov ja Fidel Castro Kremlissä 1963. Jos kuvaa katsoo tarkkaan huomaa, että Fidelin vasemmassa kädessä on kaksi kelloa. Hrustsov lahjoitti hänelle kellon.


Mutta asiaan! Seurauksena Kuuban kriisistä Kennedy julisti Kuuban kauppasaartoon. Kauppasaarto jatkuu yhä tänä päivänä. Tästä kauppasaarrosta Kuuba on kärsinyt taloudellisesti, mutta kuubalaiset ovat pysyneet entistä tiiviimmin johtajansa Fidel Castron takana. Omasta mielestäni kaikki kauppasaarrot ja sanktiot ovat tehottomia ja hyödyttömiä ja ennen kaikkea vahingollisia. Tavallinen kansahan siinä kärsii aina eniten. 

Palkkioiksi John F. Kennedy sai kuulan kalloonsa Dallasissa 22. marraskuuta 1963. Murhaajaksi epäiltiin Lee Harvey Oswald nimistä nuorta miestä. Muita teorioita esitettiin lukuisasti. Mm. yksi teoria kertoo kun John F. Kennedy valittiin presidentiksi hänen päävastustajansa oli Richard Nixon, joka olisi saanut enemmän kannattajia, mutta Kennedyä ryhtyi kannattamaan amerikkalainen rikollisjärjestö mafia, joka käytti epämääräisiä keinoja kannatuksen lisäämiseksi esimerkiksi ostamalla ääniä. Näin Kennedystä saatiin presidentti mafian avustamana. Presidenttinä John Kennedy veljensä oikeusministeri Robertin kanssa ryhtyi kuitenkin taistelemaan mafiaa vastaan. Tästä kostoksi mafia murhasi molemmat veljekset. Lee Harvey Oswald lavastettiin syylliseksi Johnin murhaan, koska tiedettiin, että amerikkalainen oikeuslaitos on aina mennyt siitä, mistä aita on matalin. Kun löydetään sopivan näköinen syyllinen, hänestä tehdään syyllinen, oli hän syyllinen tai sitten ei, varsinkaan jos hänellä ei ole rahaa puolustautua. Ne, jotka tunsivat Oswaldin kertovat, että hän ei olisi osunut aseella edes ladon seinään. 

Muitakin teorioita Kennedyn murhaan on lukuisasti, jopa Fidel Castroa epäiltiin murhan järjestäjäksi. Toisaalta tiedetään, että molemmat Kennedyt viettivät varsin epämääräistä elämää virkansa ulkopuolella. Nuorilla hyvännäköisillä, hyvissä viroissa olevilla rikkailla miehillä riitti naismaailmassa kysyntää ja epämääräisiä yksityisiä iloluontoisia alkoholipitoisia tilaisuuksia järjestettiin varsin usein eri puolilla maata. Tiedetään, että varsinkin John F. Kennedy piti hyvin nuorista tytöistä. Mutta kuuluisin oli kuitenkin näyttelijätär Marilyn Monroe, jolla oli suhde molempien veljesten kanssa. Tästä maailmasta voi myös löytyä selityksiä Kennedyjen murhille. Myöhemmin 1982 joko Marilyn murhattiin tietojensa takia, joita hän oli saanut Kennedyjen veljeksiltä mm. siitä, että CIA yritti murhata Fidel Castron, mutta Marilyn halusi ilmoittaa tämän julkisesti ja varoittaa Fideliä tai sitten Marilyn teki tietoisesti itsemurhan. Kolmas teoria on, että Marilyn otti vahingossa liian suuren annoksen lääkettä. Se tiedetään varmuudella, että Marilyn oli tietoinen CIA:n Fidel Castron murha-aikeista ja oli sitä vastaan. Mutta olen taas eksynyt aiheesta.

Marilyn Monroe - Happy Birthday Mr. President...

Kauppasaarron takia Fidel Castro  kohdisti poliittisen ja kaupallisen toimintansa Neuvostoliittoon ja Itä-Eurooppaan. Neuvostoliitto tuki Castroa maksamalla mm. ylihintaa Kuuban sokerista. Castro tuki erilaisia vallankumousliikkeitä ympäri maailmaa ja varsinkin Latinalaisessa Amerikassa. Mutta ennen kaikkea hänelle oli tärkeää Kuuban oma kansa, jonka eteen hän teki kaikkensa. Kauppasaarron takia maa oli köyhä, mutta terveyshuollon ja koulutuksen taso Castron ansiosta oli ylivoimaisesti kehitysmaiden korkein. Koulutus ja terveydenhoito olivat ilmaisia.

Yhdysvallat julisti Castron diktaattoriksi, mutta omassa maassaan Kuubassa häntä pidettiin suurena johtajana. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, CIA yritti todistetusti murhata hänet ainakin 638 kertaa. Keinoina käytettiin myrkytettyä ruokaa, räjähtäviä sikareja myrkyllistä kaasua erittäviä mikrofoneja, myrkytettyä hammastahnaa, räjähtäviä simpukoita jne. Castro itse naureskeli myöhemmin: "Jos salamurhayrityksistä selviäminen olisi olympialaji, voittaisin kultamitalin". Joku kertoo, että Fidelin valtakausi oli pääasiassa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA:n syytä, sillä on universaali laki, että kun CIA epäonnistuu kolmasti yrityksessä murhata joku henkilö, tästä tulee kuolematon. Näin Fidel Castrosta on tullut kuolematon. Ainakin seuraavat presidentit yrittivät päästä hänestä:

·         Dwight D. Eisenhower
·         John F. Kennedy
·         Lyndon B. Johnson
·         Richard Nixon
·         Gerald Ford
·         Jimmy Carter
·         Ronald Reagan
·         George Bush
·         Bill Clinton
·         George W. Bush nuorempi

Toisaalta esimerkiksi Afrikassa ja monessa Latinalaisen Amerikan maassa Castro nähdään sankarina ja suurena ihmisenä, joka taisteli sortoa ja vääryyttä vastaan sillä aikaa kun länsimaat vaikenivat esim. apartheidista. Nelson Mandela kutsui häntä veljekseen. Kirjailija Ernest Hemingwayllä oli koti Kuubassa, kun Castro oli ottanut vallan siellä. He olivat hyviä ystäviä. Välillä Hemingway kävi kuitenkin Yhdysvalloissa, jolloin FBI:n agentit seurasivat häntä joka paikkaan. Kun hän kuoli hämärissä olosuhteissa 2. heinäkuuta 1961 todennäköisesti FBI:n agentit tappoivat hänet. Hänen sanottiin tehneen itsemurhan. Kuubassa sijaitseva koti muutettiin museoksi. Absurdina yksityiskohtana voisi mainita, että Kuubassa sijaitsevan Yhdysvaltain Guantanamon vankilan, jossa sitten harjoitetaankin länsimaista demokratiaa kiduttamalla vankeja ja pitämällä heitä vankilassa ilman mitään oikeudellisia päätöksiä tai ihmisoikeuksia.

 Fidel Castro ja Ernest Hemingway.


Fidel Castro ja Nelson Mandela.


Olen itse käynyt Kuubassa vielä Fidel Castron eläessä. En henkilökohtaisesti valitettavasti ole tavannut Fidel Castroa, mutta vielä missään en ole tavannut niin ystävällisiä ihmisiä, kuin Kuubassa. Ja olen sentään kierrellyt maailmaa jonkun verran. Ja Fideliä rakastetaan ja kunnioitetaan siellä paljon. Jouduin myös tutustumaan Kuuban terveyspalveluihin läheisen sairastuessa ja on se aivan toista luokkaa, kuin meillä täällä Suomessa. Niin upeita lääkäreitä en ole vielä tavannut missään ja se kaikki oli ilmaista turisteillekin. Sietäisi Suomen terveyspalveluiden ottaa oppia sieltä. Meillä rahalla saa kyllä kohtuullista hoitoa, mutta yleiset palvelut ovat täällä ala-arvoisia. Ja tämä kahtiajakoisuus on vielä suurempi naapurissa, supervallassa Yhdysvalloissa.


Nykyjohtajista Fidel tapasi Vladimir Putinin.


Kansa juhli Fidel Castron 90 vuotispäivää 13. elokuuta 2016


Fidel Castron hautajaiset 4. joulukuuta 2016. 


Kansa rakasti johtajaansa, joka ajatteli kansansa parasta. Hän oli myös Latinalaisen Amerikan ja monen muun maan vapautuksen johtotähti. Kuuba oli ensimmäinen valtio, joka pystyi irtautumaan Yhdysvaltain uuskolonialistisesta politiikasta. Tämä on ollut esimerkkinä monelle muulle valtiolle maailmassa. Hänestä on tullut monelle vapauden symboli. Kuten CIA on osoittanut Fidel Castrosta  on tullut kuolematon.