torstai 25. toukokuuta 2017





LUIN KOLME KIRJAA 






Luin talvella kolme kirjaa. Ensimmäinen oli Laura Kolben ja Samu Nyströmin Helsinki 1918 Pääkaupunki ja sota, toinen kirja oli Olli Korjuksen Kuusi kuolemaantuomittua ja kolmas Teemu Keskisarjan teos Viipuri 1918. Kuten minulla usein on tapana luen samaa aihetta käsitteleviä teoksia yhtä aikaa. Näin saa usein paremman ja herkullisemman kuvan asioista ja niiden taustoista. Yhteistä näille teoksille oli vuoden 1918 Suomen sisällissota, jota myös luokkasodaksi usein sanotaan. Etukäteenhän oli jo selvillä, että punaiset tulevat häviämään tämän sodan. Tämä näkyy varsin selkeästi näistä kirjoista. Mutta on selvää, että paljon on vielä selvittämättä noista tapahtumista. Varsinkin valkoisten punaisiin lasten, naisten kuin miestenkin kohdistama raaka kohtelu vaatisi paljon tarkempaa tutkintaa.


Ensimmäinen kirja Laura Kolben ja Samu Nyströmin Helsinki 1918 ei oikeastaan sisältänyt minulle mitään uutta. Saksalaisethan Helsingin valloittivat punaisilta - ei siinä valkoisilla suomalaisilla ollut paljon sanomista. Edes yhteistyö saksalaisten ja valkoisten kanssa ei toiminut. Saksalaiset torjuivat sen. Helsinkiä vallattaessa saksalaisia kuoli monin verroin enemmän kuin valkoisia suomalaisia. Mitään yhteistoimintaa tai koordinointia taisteluissa ei ollut. Taisteluiden laannuttua saksalaiset kutsuivat Helsinkiä "pohjoisimmaksi saksalaiseksi pääkaupungiksi". Suomalaisten into saada saksalainen prinssi ja maan muuttaminen kuningaskunnaksi oli mielipuolinen. Onneksi Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan.

Kirjan kuvitusta. Saksalaiset Päävartion edessä.


Loppujen lopuksi Mannerheim otti kaiken kunnian ja teki voitonparaatin Helsingissä. Se tiedetään, että Mannerheimillä oli vahvoja antipatioita saksalaisia kohtaan. Tämä johtui siitä, että hän taisteli venäjän keisarillisissa joukoissa saksalaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa ennen Venäjän vallankumousta. Hänellä oli suuri helpotus, että saksalaiset joutuivat lähtemään maisemista. Näistä asioista ei kirjassa juuri kerrota.

Juhani Aho muotoili punaisen Helsingin kukistuttua 13. huhtikuuta ennustuksellisesti: "Tämä ei ole voitto vaan tappio - kaikkien, koko Suomen. Voitto veljessodassa ei ole voitto, jossa voittaja voi seppelöidä itsensä. Jos liputtaisin, liputtaisin puolitangossa".



Toiseksi otan Teemu Keskisarjan kirjan Viipuri 1918. Tässäkään kirjassa minulla ei ollut paljoa uutta.  Teemu Keskisarja kirjoittaa aika jännää tekstiä. Kirja on kuin kaunokirjallisuutta, vaikka kertookin suurin piirtein tositapahtumista. Mannerheimilla ei ollut paljoakaan osuutta Viipurin valloituksessa. Pääosa ottivat valkoiset "kenraalit", jotka usein olivat Venäjän entisen keisarillisen armeija upseereita. Heillä oli hyvä sotakokemus ja taito ja he toimivat usein täysin Mannerheimin käskyjen vastaisesti, mistä Mannerheim oli välistä raivoissaan. Näillä venäläisen armeijan upseereilla oli tietenkin kahnausta Saksasta tulleiden jääkäreiden kanssa, mikä oli aivan luonnollista, koska heillä oli tunnevihaa saksalaisia kohtaan jouduttuaan taistelemaan heitä vastaan ensimmäisessä maailmansodassa.

Viipurin vallattuaan valkoiset ryhtyivät juopottelemaan jopa siinä määrin, että ampuivat jopa omiaan. Siinä ohessa meni hieno säveltäjämme Toivo Kuula. Kirjasta suora lainaus: "Kun Alma-vaimo tuli kyselemään Toivoa seuraavana aamuna, sotilas vastasi hänelle Seurahuoneen portaissa: "Yksi Kuula ammuttiin täällä viimeyönä". On tulkinnanvaraista, kuoliko Toivo Kuula väkevien aatteiden vai väkevien juomien vuoksi. "Se oli vain juoppoutta", totesi Mannerheim, joka päätyi Seurahuoneelle remuamisen aikana, muttei mennyt sisään tahrimaan arvoaan."


Kirjan kuvitusta. Punaisten joukkoteloituspaikka Viipurissa.


Suora lainaus kirjasta: "Hävinneiden punaisten kohtelu oli armotonta. Brittiläinen Suomen historian tuntia Anthony F. Upton kutsui Viipurin tapahtumia "rotuvainoksi". Sana on osuva. Tavoite ei ollut pelkästään punikkien apureiden rankaisu vaan myös kaikenmoisen venäläisyyden hävitys. Pikkupiirteenä rotuvainoon kuului heti 29. huhtikuuta käsky poistaa Viipurista kaikki kyrilliset kyltit ja kilvet."




Kolmas kirja Olli Korjuksen Kuusi kuolemaantuomittua on mielestäni ehdottomasti näistä mielenkiintoisin. Kirja kertoo paitsi kuudesta kuolemaantuomitusta myös varsin seikkaperäisesti vuoden 1918 tapahtumista eri puolella Suomea. Ihmisten kokemukset ovat vahvasti esillä kirjassa. Kirjan suunta on poikkeava. Kun yleensä kirjoitetaan vuoden 1918 sisällissodasta kirjoitetaan tapahtumat valkoisten kannalta ylhäältä alaspäin. Tässä kirjassa Olli Korjus kirjoittaa kuitenkin ikään kuin alhaalta ylös päin. Hän kirjoittaa hävinneiden punaisten tapahtumista ja tunnelmista. Se on minusta poikkeuksellisen ansiokasta. Valkoisten puolella paitsi Venäjän armeijan upseereita, Saksan armeijaa, Saksassa koulutettuja jääkäreitä osallistui myös runsaasti ruotsalaisia ammattisotilaita, upseereita johtamassa sotilasoperaatioita. Oli selvää, että kouluttamattomilla punaisilla ei ollut mitään mahdollisuutta selviytyä.

Luin kirjaa suurella mielenkiinnolla. Suora lainaus kirjasta: "Tampereen valtaus oli paitsi suurin taistelu Pohjoismaissa, se oli myös suurin verilöyly Pohjoismaissa, arvioi Heikki Ylikangas. Punaisten Tampereen kokonaistappioista oli Ylikankaan arvioiden mukaan yli puolet teloitettuja - joista suurin osa kuitenkin kirjattiin kaatuneiksi. Hänen mukaansa punaisten tappiot Tampereella olivat noin 2 000. Valtausvaiheessa hurjistuneet  valkoiset joukot ampuivat summittaisesti lähes kaikkea liikkuvaa, esimerkiksi punakaartin kolme sairaalaa tuhottiin potilaineen. Tähän Mannerheimin 25. helmikuuta 1918 antama "ammutaan paikalla" -julistus antoi laillisen perusteen. Sen mukaan antautumiset otetaan vastaan "harkinnan mukaan". Sananmuoto oli tietenkin tarkkaan harkittu, kysymyksessähän oli ammattilaisen laatima julistus. Kuuluisimpia teloituspaikkoja Tampereella oli aseman makasiinit, joissa ammuttiin ilmeisesti satoja venäläisiä ja virolaisia, sotilaita ja siviilejä." Halu kokeilla  "miltä tuntuu ampua ihmistä" oli monen surman takana. Se oli uusi, kiihottava ja ainutlaatuinen kokemus.

Mannerheim ei ollut suomalainen. Hän ei ollut myöskään ruotsalainen, vaikka olikin ruotsalaista sukujuurta. Ennen kaikkea hän oli venäläinen sotilas, palvelihan hän venäjän armeijaa yli 30 vuotta. Hänen isänmaansa oli Suur-Venäjä, joka vallankumouksessa 1917 hävisi. Keisari Nikolai II muotokuva oli hänen huoneensa seinällä hänen kuolemaansa asti. Mannerheim ei arvostanut Suomen itsenäisyyttä sinänsä vaan välillisesti, bolshevikkien vastavoimana. Käydessään sotaa Suomen punaisia vastaan hän ennen kaikkea kävi sotaa Venäjän bolshevikkeja vastaan, jotka hän halusi tuhota. Vielä muistelmissaan hän valitti tämän suuren mission epäonnistumista.

Usein valkoisten kostotoimet olivat mielivaltaisia. Punaisia tapettiin ilman minkäänlaisia todisteita tai toimenpiteitä. Siinä ohessa ammuttiin jopa lapsia ja naisia. Huomattava ero on siinä, että punaiset eivät tappaneet naisia, mutta valkoiset tappoivat surutta myös naisia, vaikka useinkaan näillä ei ollut mitään tekemistä koko sodan kanssa. Murhattiin punaisten vaimoja, sairaanhoitajia, kokkeja ym. Kostonhimo valkoisilla oli raakaa ja kylmää. Ikä ei suojellut hävinneen puolen lapsia. Voittajat teloittivat yli 60, todennäköisesti paljon enemmän punaista lasta. Lisäksi 1 500 joutui vankileireille, joissa osa virui kuukausia ennen minkäänlaisia oikeuskäsittelyä. Osa kuoli leireillä nälkään ja tauteihin. Valtiorikosoikeudenkäynteihin päätyi yli 1 000 alaikäistä lasta.

Valkoisten teloittama punaisten lapsi. Huomaa kädet ristissä!


Nobelkirjailijamme  Ilmari iki Kianto oli valkoisen terrorin näkyvimpiä lietsojia. Hän ei tiennyt muuta keinoa kuin leikkaukset, joissa "koko kommunismin mätäpaise" leikattaisiin irti säälittä yhteiskuntaruumiista.  Keskisuomalainen - lehdessä 12. huhtikuuta Ilmari Kianto kommentoi asiaa: "Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa maalitauluksi joku prosentti vihollisten toisestakin sukupuolesta - siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan - susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen." Esimerkiksi Mannerheimilla oli suurin piirtein sama käsitys kuin Kiannolla  Suomessa luonnehtiessaan venäjän vallankumouksellisia naisia muistelmissaan "porttoloiden irtolaisnaisiksi". Valkoisilla oli ohje; tavattaessa punaisia naisia, joilla oli housut jalassa eikä hame heidät oli tapettava välittömästi. Näin meneteltiinkin. Heidät tapettiin ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Punaiset naiset yrittivät välttää murhat vaihtamalla hameet päälle niin nopeasti kuin saivat aikaiseksi.  

Punakaartilaiset naiset Hennalassa vankileirissä tiesivät varman kohtalonsa.


"Roskaväestä" haluttiin päästä eroon tappamalla. Kuolemantuomioon riitti pelkkä kotikunnan suojeluskunnalta tullut kirje. Läheskään aina kuolemaan tuomitut eivät olleet syypäitä murhiin ja vastaaviin, joista heitä syytettiin. Usein riitti, että oli vain väärässä paikassa väärään aikaan tai vihamies halusi päästä eroon. Teloituksen jatkuivat pitkään sotatoimien loputtua. Vankileireillä punaisia tapettiin usein ilman minkäänlaisia oikeudenkäyntejä. Heitä myös pahoinpideltiin, usein hakattiin kuoliaiksi, naisia raiskattiin. Nälkään ja sairauksiin kuoli suuri määrä punaisia vankileireillä olleita myös naisia ja lapsia. Nälkään ja sairauksiin näännyttäminen vankileireillä oli yksi väkivallan muoto.   Hävinneitä esiteltiin jopa virallisesti "roskaväeksi". Termiä voidaan hyvin käyttää: se kuvaa ennen kaikkea termin käyttäjiä, ei sen kohdetta. Suomen väkilukuun suhteutettuna vankileirejä ja vankeja oli enemmän, kuin myöhemmin esim. Stalinin "vankileirien saaristossa". Itse asiassa on sanottu, että nämä vankileirit olivat suomalaisten vientituote, jota myöhemmin Stalin ja Hitler käyttivät esimerkkeinään.

Punaisia naisia ja lapsia vankileirillä.


Kirkko suhtautui punaisiin todella karsaasti. Keisari on Jumalan valtuuttama. Kansanvalta, demokratia, jossa kansa hallitsee, on syvästi Jumalan ilmoituksen vastainen, demoninen järjestelmä. Kirkko on teokraattinen, ei demokraattinen laitos. Käytännössä se johti kirkon ensin keisarinvallan ja sitten kesällä 1918 kuningasvallan kannattajaksi. Kaikki väkivaltaan syyllistyneet punaiset miehet ja kaikki aseelliset naiset on teloitettava. Saksalaisten vangeiksi jääneet punaiset tuli lähettää loppuiäkseen Saksaan pakkotöihin. Punaisia ei saanut haudata kirkkomaahan vaan hautausmaiden ulkopuolelle rikollisten tavoin.

Vankeja käytettiin lääketieteellisiin tarkoituksiin. Pääkallojen saaminen talteen ilman varmennuslaukausta piti varmistaa, siksi tutkijoiden piti itse olla teloituspaikalla. Dosentti Yrjö Kajava oli suomalaisen rotuopin suuri nimi, antropologian professori, joka metsästi pääkalloja antropometrisia mittauksia varten. Hänen suuri ideansa oli todistaa suomalaisten mongolisuus myytiksi ja tutkia suomalaisen ja germaanisen rodun välistä sukulaisuutta. Suomalaiset lääkärit ja tutkijat olivat kansainvälisen muodin eturintamassa. Näihin tarkoituksiin teloitetuilta leikattiin usein päät, keitettiin lihat irti ja tehtiin mielipuolisia mittauksia kalloista, joita sitten saksalaiset jatkoivat toisen maailmansodan aikana. Hautajaisissa usein ihmeteltiin punaisten teloitettujen päättömiä ruumiita.

Vangin käyttäytyminen ja ulkomuoto vaikuttivat tuomareihin ja heidän päätöksiinsä. Viaton ulkomuoto ja käytös voi johtaa tuomariston vapauttavaan päätökseen. Toisaalta "Kaikkein röyhkeimpiä koko vankileirillä" tai "Viattomasta naamastaan huolimatta näkyy olevan kypsä ankarimpaan rangaistukseen" merkitsivät varmaa kuolemaa. Välistä kuulustelut olivat aggressiivisia. Vankeja pahoinpideltiin  usein kuulusteluissa.

Kirjassa on pyritty myös tutkimaan, miltä tuntuu saada kuulla kuolemantuomiostaan ja elää ennen tappoa. "Saattoi olla, että uhrit olivat vähiten jännittyneitä. Useimmat olivat tuossa vaiheessa lamautuneet ja alistuneet kohtaloonsa. Heitä piti pystyssä ihmisarvon viimeinen ripe ja tovereiden äänetön läsnä oleva tuki. Joukkokuolema helpottaa kuoleman yksilöllistä kohtaamista". Kirjassa pyrittiin myös tutkimaan teloittajien tuntoja ja ominaisuuksia. Molemmista aiheista on kuitenkin lähdemateriaalia niin vähän, että käsittely jää pakostakin hyvin ohueksi, kuten kirjassakin todetaan. Jonkinlaista taustaa antaa kuitenkin se, että Helsingin normaalilyseon oppilaat olivat hyvin näkyvästi esillä Suomenlinnan teloituksissa.

Valtionhoitajana 1918 toiminut saksalaismielinen tuleva presidenttimme Pehr Evind Svinhufvud sisällissodan jälkeen armahti 30. lokakuuta 1918 kaikki enintään neljän vuoden tuomion saaneet punaiset. Armahdus ei koskenut punaisten johtajia eikä murhista epäiltyjä. Myöhemmin 7. joulukuuta hän sääti asetuksen, joka vapautti rikosoikeudellisesta vastuusta kaikki sodan tai sen jälkiselvittelyjen aikana laittomiin teloituksiin tai muihin sotarikoksiin osallisina olleet valkoiset. Punaisia tämä ei koskenut. Tämä valkoiset vapauttaminen kaikesta vastuusta on mielestäni täysin laiton toimenpide varsinkin murhiin osallistuneille ja osoitti tuon ajan henkeä.

Kirja siis kertoo kuudesta kuolemaan tuomitusta ja heidän taustoistaan. Kirjan kuusi kuolemaan tuomittua ovat kotoisin eri puolilta Suomea. Taustoiltaan he ovat erilaisia.   Ennestään he eivät tunteneet toisiaan. Kukaan heistä ei tunnustanut syyllistyneensä siihen rikokseen, josta heidät tuomittiin. He pitivät itseään käskynalaisina sotilaina, eivät rikollisina. Todellisuudessa istunnot olivat valtiorikosoikeuksissa olleet liukuhihnamaisia pikatuomioita ennemmin syyllisyyden vahvistamiseksi kuin totuuden selvittämiseksi. Tätähän oli syyttäjille teroitettukin. Syyskuun 6. päivän aamuna 1918 heidät marssitettiin Suomenlinnan Kustaanmiekan valleille. Heidät ammuttiin. He maksoivat valkoisten kostotoiminnan kovimman hinnan. Kellään heistä ei ollut rikollista taustaa. Heidän jälkeensä jäi viisi leskeä ja yksitoista lasta.

Kirjan kuvitusta: Suomenlinnassa kuollutta vankia kannetaan lauttarantaan, josta ruumiit kuljetettiin haudattaviksi Santahaminaan.




 Jälkiepisodi:

Suomen Rahapajan julkaisema satavuotiaan Suomen juhlaraha on herättänyt hämmennystä. Kolikon tunnuspuolella kuvataan punavankien teloittamista. Viralliset saatesanat ovat: "Juhlarahan tunnuspuoli muistuttaa vuonna 1918 kansalaisia koetelleesta sisällissodasta, josta Suomi selvisi".  Kolikon teema on siis tämä kansalaissota.  Tämä on herättänyt varsin runsasta polemiikkia. On esitetty mielipiteitä puolesta ja vastaan. Teloitetut punaiset kuvataan "voitetuksi vaikeuksiksi", vaikka kyseessähän on selvästi ihmisistä eikä vaikeuksista. Siinä kuvataan selvästi joukkomurhaa.

Jopa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toivoo, että juhlaraha vedetään pois. Kristillisten kansanedustaja Päivi Räsänen pitää kolikkoa "täydellisenä rimanalituksena".


Kolikkoa on vaadittu vedettäväksi pois "on vedettävän pois nämä järkyttävät ja sopimattomat juhlarahat". On suunniteltava uusi juhlaraha, joka ei kuvaa joukkomurhaa. Kolikon on suunnitellut Ilkka Suppanen ja kolikko kuuluu Suomi 100 -ohjelmaan . Kolikon myynti on aloitettu 4. toukokuuta, jos ei ole vedetty pois.

Toisaalta on esitetty myös puoltavia kannanottoja. "Miksi Suomen sisällissodan voittajien on sadankin vuoden jälkeen vaikea hyväksyä, että valkoisten voiton jälkeen teloitettiin tuhansia punaisia ilman kunnollista tutkintaa ja kymmeniätuhansia näännytettiin nälkään ja tauteihin vankileireillä vain kun naama ei miellyttänyt porvareita? Vieläkään ei olla valmiita avoimeen debattiin asiasta, puhumattakaan sotarikosten myöntämisestä." Tai "Koska isien rikokset pitäisi lakaista maton alle kun omatunto vaivaa. Toinen oleellinen on myytti demokraattisen Suomen puolustamisesta, vaikka valkoiset olivat vain vaihtamassa tsaaria saksalaiseen kuninkaaseen. Sitä on helpompi puolustaa kuin naapurin ärsyttävän tyypin summittaista teloittamista väittämällä sitä punikiksi."

Oma huomioni on se, että jos juhlaraha vedetään pois tulee siitä arvokas keräilyharvinaisuus. Ne, jotka ehtivät saada juhlarahan käsiinsä voivat saada siitä harvinaisen kolikon, joka tulevaisuudessa kasvattaa arvoaan suunnattomasti. Oma mielipiteeni on, että juhlaraha pitäisi voida julkaista, koska se on suunniteltu ja suunnittelijansa näkemys asioista. Rahan kuva perustuu valokuvaan, joka on otettu joukkoteloituksesta Tammisaaren lähistöllä 1918. Toisaalta on väitetty jopa, että kuva on lavastusta. Vaikea hahmottaa, mikä on totuus aivan kuten moni muukin asia tuolta ajalta. Vielä paljon on aihetta tutkia tuota mielivallan , kostonhimon, laittomuuksien, julmuuksien aikaa ja tapahtumia. Tästä Suomen historian häpeätahrasta on puhuttu aivan liian vähän. Siitä on pyritty luomaan jonkinmoinen sankaritarusto. Se on pyritty vaientamaan kokonaan. Emme saa unohtaa!





keskiviikko 17. toukokuuta 2017





KELTAISEN LEHDISTÖN TAPAAN 




Laulajatar Julia Samoilova esitti Venäjän kansallislaulun 10. toukokuuta jääkiekko-ottelun aluksi Sotshissa.


Ajattelin tarkastella viimeaikaisia  tapahtumia maailmassa vähän kuin keltaisen lehdistön tapaan. Mielestäni suomalaiset tiedotusvälineet ovat niin heikkoja, joten pakostakin joudun ottamaan lähteeni ulkomailta. Ne tulevatkin aina Yhdysvalloista, Venäjältä, Euroopasta, mutta ei juurikaan Suomesta, kuten moni on varmaankin havainnut lukiessaan tekstejäni. Tällä kertaa ensimmäiset kaksi tulevat kuitenkin poikkeuksellisesti Suomesta. Entinen presidenttimme Mauno Koivisto menehtyi 12. toukokuuta 2017. Asiaa ei juuri huomioitu maailmalla muualla kuin meillä Suomessa ja lähinaapureissamme.



Ja sitten pieni vihje keräilijöille. Suomen 100-vuotisjuhlakolikon versio, jossa teloitetaan punavankeja voi muuttua tulevaisuudessa hyvinkin arvokkaaksi. Jos se vedetään pois markkinoilta, kuten on uumoiltu siitä voi tulla keräilyharvinaisuus. Nyt kannattaa kerätä! Palaan asiaan vielä myöhemmässä kirjoituksessani.




Toukokuun 13. päivänä pidettiin euroviisut. Itse en ole koskaan seurannut euroviisuja enkä tehnyt sitä nytkään. Kuulema voittaja oli joku Portugalista. Viisuissa tapahtui joku mielenosoitus. Minusta euroviisujen laulut ovat niin heikkotasoista kirkumista, etten kerta kaikkiaan kestä niiden kuulemista. Lisäksi ne ovat aina olleet poliittisia vaikka muuta järjestäjät yrittävät väittää. Menetelmä on paljolti semmoinen, että jotkut äänestävät joidenkin maiden edustajia vain sen takia, että kannattavat tämän maan voittoa poliittisista syistä. Laulujen laadulla ei ole väliä. Tämän osoitti selvästi Ukrainan voitto kamala Jamala kappaleella viime vuonna ja tänä vuonna Venäjän edustajan Julia Samoilovan estäminen saapumasta kilpailuun. Siitä ei seurannut edes kolmen vuoden kilpailukieltoa Ukrainalle, kuten toimikunta lupaili. Erehdytte hyvät lukijani, jos luulette, että olisin katsonut kilpailua, jos Julia Samoilova olisi päässyt laulamaan. En olisi katsonut. Mutta jo se, että hän ei päässyt tekee viisuista poliittisen.

Paljasta pyllyä euroviisuissa. Osoittaa niiden tason.


Suuri sankarini ukrainalainen Nadjeshda Savtshenko, josta olen jo paljon kirjoittanutkin on samaa mieltä kanssani. Hän ilmoitti julkisesti, että hän "häipyy mahdollisimman kauaksi oksennuttavista euroviisuista, koska Ukrainan tilanteen ollessa sellainen millainen se tällä hetkellä on, mitään iloitsemisen aihetta ei ole." Hän matkusti Intiaan. Sitä ennen hän oli kommentoinut Yhdysvaltojen ulkoministeriä Rex Tillersonia, joka G-7 kokouksessa oli sanonut, että Ukraina ei ole Yhdysvalloille mitenkään tärkeä kysymys. Nadjeshda sanoi "Jos USA ei välitä Ukrainasta, me käännymme Venäjän puoleen ja silloin Venäjä tulee teitä vahvemmaksi." Tosin Ukrainassa puhutaan, että Nadjeshda on "Venäjän lähettämä pikku kasakkatar. Ollessaan Venäjällä kaksi vuotta vankilassa hänestä tehtiin venäläinen agentti". Hänet on erotettu Ukrainan puolustuskomiteasta ja EU-toimikunnasta, hän itse erosi Baktivstsina puolueesta, jonka jäsen hän oli numerolla yksi. On hän vielä Ukrainan parlamentin Radan jäsen ja on hänellä vielä Ukrainan sankarin kunniamerkki, jonka presidentti Poroshenko antoi hänelle omin käsin. Mutta tällä hetkellä kerätään nimiä, jotta tuokin kunniamerkki otettaisiin häneltä pois.

Presidentti Poroshenko ojentaa Nadjeshda Savsthenkolle kunniamerkin.

Hänellä oli Ukrainan parlamentin puhujanpöntössä kuva lähes kaksi vuotta ja koko Eurooppa huusi hänen vapauttamistaan, mutta nyt tilanne on täysin muuttunut. Euroopassa ollaan hiljaa ja Ukrainassa hän on saanut paljon vastustajia. Kysytään onko hän omantunnon asiaa ajava Jeanne d` Arc vai Venäjän projekti? Tyhmyydestäkin puhutaan. Jotkut sanovat, että hän puhuu kansan äänellä. Niin kauan kun hän puhui Ukrainaa hallitsevien äänellä hänellä oli kannatusta, mutta kun hän rupesi puhumaan kansan äänellä ajetaan hänen tuhoaan. Facebook sivuillaan hän kirjoittaa mm. "Emme ole sodassa Venäjän kanssa. Me käymme sisällissotaa, tapamme omaa kansaa. Tätä tavallinen kansa ei koskaan anna teille anteeksi!"

Nadjeshdan imagokin on muuttunut.



Mielenkiinnon vuoksi Baktivstsina puolueen johtajan Julia Timoshenkon imagon muuttuminen tehtävien mukaan. Usko tai älä, sama henkilö on kuvissa. Hän ehdotti aikoinaan ydinaseiden käyttöä Itä-Ukrainaa vastaan kansan tuhoamiseksi siellä.



Sitten aavan meren toiselle puolelle. Sieltä ilmestyi kuvia, joita maailman ei pitänyt koskaan nähdä. Presidentti Trump ei laskenut Yhdysvaltalaisia kuvaajia - huom. ei edes Valkoisen talon virallista kuvaajaa kuvaaman tilaisuutta 10.5.2017, jossa hän tapasi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin. Ainoa kuvaaja oli venäläinen Lavrovin oma kuvaaja. Tämä oli skandaali monien mielestä. Oli vaarallista päästää venäläinen valokuvaaja Ovaaliin huoneeseen (Oval Office on presidentin työhuone Valkoisessa talossa). Monien mielestä tämä oli jo protokolla rikkomista.






Amerikkalaiset tiedotusvälineet saivat kuvat käyttöönsä ainoastaan venäläisen tietotoimisto TASS:n kautta. Tämä herätti suurta närkästystä. Tiedossa on, että yli 90 prosenttia amerikkalaisista tiedotusvälineistä toimii Trumpia vastaan. On muistettava Trumpin fraasi "You are fake News". Monien mielestä tämä osoittaa, että Trump luottaa enemmän venäläisiin uutisvälineisiin kuin amerikkalaisiin. Jospa tämä oli Trumpin näpäys heille? Yleensä ottaen Yhdysvallat on jakaantunut jyrkästi kahtia. Osa kannattaa Trumpia, osa on Trumpia vastaan. Puhutaan jopa eräänlaisesta sisällissodasta Yhdysvalloissa. On vielä huomattava, että tilaisuudesta on olemassa myös video. Sen on kuvannut Trumpin tytär Ivanka omalla puhelimellaan.

CNN - Trumpin pahin vihollinen. Uutistenlukijan ilme on loistava!


James Comey entinen FBI:n johtaja.


Kaikkein hassuinta oli, että amerikkalaiset toimittajat ryhtyivät kysymään Lavrovilta miksi Trump oli yllättäen erottanut Yhdysvaltain keskusrikospoliisin FBI:n johtajan James Comeyn. Lavrov iski kysymyksen leikiksi "Onko hänet erotettu? Ihan totta, onko hänet erotettu?" Samaa kysyttiin myöhemmin myös Presidentti Putinilta, joka oli pelaamassa jääkiekkoa. Siis amerikkalaisten tiedotusvälineiden on käännyttävä venäläisten puoleen, jotta he saavat tietää, mitä Amerikassa tapahtuu.



Putin pelaamassa jääkiekkoa. Hän teki jopa yhden maalin.



Sitten taas Aasiaan Kiinaan Pekingiin. Siellä Kiina järjesti kansainvälisen Silkkitie-huippukokouksen 14. - 15.5.2017. Sinne oli kokoontunut yli100 valtion päämiehet ja liikemiehet pohtimaan uutta silkkitietä Aasiasta Eurooppaan. Tarkoittaa lähinnä suoraa rautatieyhteyttä mereltä toiselle Aasian ja Euroopan halki. Siellä tapasivat mm. Kiinan Xi Jinping ja Venäjän Vladimir Putin. Euraasian liitto oli hyvin edustettuna kokouksessa.


Uusi suunniteltu Silkkitie.

Kiinan päämiehen pyynnöstä Vladimir Putin soitti pianoa. Presidentti, joka harrastaa itämaisia taistelulajeja, ratsastaa karhulla, pitää sylissään tiikereitä, lentää kurkien kanssa, pelaa jääkiekkoa, soittaa myös pianoa.







lauantai 13. toukokuuta 2017





Flame is Burning!


Flame is Burning!



Maailman monissa valtioissa vietetään toisen maailmansodan voitonpäivää 9. toukokuuta. Länsi-Euroopassa sitä vietetään pienieleisesti jo 8. toukokuuta. Venäjällä 9. toukokuuta on suuri juhlapäivä. Silloin järjestetään monissa kaupungeissa voitonparaateja. Pääparaati on aina tietenkin Moskovan Punaisella torilla. Tämä on usein komeata katseltavaa. Paraati alkaa aina tasan klo 10.00. Punaisen torin varrella olevan Spasskaja-tornin kellon lyötyä tasan kymmenen kertaa kannetaan torille Venäjän ja Voiton liput Pyhä sota -marssin tahdissa. Marssi Pyhä sota (Священная война) on hyvin kaunis ja voimakas ja sen on säveltänyt A V Aleksandrov. Ensimmäisen kerran se esitettiin 26. kesäkuuta 1941 Valkovenäjän asemalla joukkojen lähtiessä rintamalle. Seuraavassa voit kuulla sen laulettuna sekä venäjäksi että suomeksi. Musiikki on hyvin kaunista ja vaikuttavaa.




Seuraa joukkojen tarkastus, jonka suorittavat puolustusministeri ja joukkojen ylipäällikkö. Sitten seuraa Venäjän presidentin puhe. Tämän jälkeen seuraa Venäjän kansallislaulu tykkien kunnianlaukausten säestämänä. Sitten seuraa joukkojen ohimarssi.  Tekniikkaa johtaa aina ensimmäisenä toisen maailmansodan kuuluisin panssarivaunu T- 34.


 T-34

Paraatin päättää orkesterin soittama kuuluisa hyvin kaunis laulu "Slaavilaisen naisen jäähyväiset" (Прощание славянки - Proščanije slavjanki). Voit kuunnella sen seuraavasta osoitteesta:



Paraatin jälkeen presidentti seurueineen menee tuntemattoman sotilaan haudalle, joka sijaitsee Kremlin muurin vieressä. Haudalla  palaa ikuinen tuli. Presidentti seurueineen laskee seppeleet haudalle. Haudalla lukee "Имя твоё неизвестно, подвиг твой бессмертен" suomeksi "Nimesi on tuntematon, tekosi on kuolematon".




Mutta oikeastaan minun ei pitänyt kirjoittaa Punaisen torin paraatista vaan samana päivänä järjestettävästä Kuolemattomien rykmentistä (Бессмертный полк - Bessmertnyi polk). Ilahduttavasti sen suosio on kasvanut maailmassa valtavasti. Jopa Suomessa se järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tosin lehtitietojen mukaan siihen osallistui vain parisen sataa ihmistä.


Kuolematon rykmentti lähti pienestä liikkeelle. Vuonna 2012 toukokuun 9. Tomskin kaupungissa asukkaat tulivat Voiton päivänä kaduille sodassa kaatuneiden isien ja isoisien valokuvat käsissään. Tästä tempauksesta syntyi spontaani kansanliike "Kuolemattomien rykmentti". Haluttiin vaalia veteraanien ja sodassa kaatuneiden muistoa. Vuonna 2013 ilmiö levisi Ukrainaan ja Kazakhsataniin ja osallistujien määrä alkoi kasvaa sadoiksi tuhansiksi. Vuonna 2014 tammikuussa liike rekisteröitiin valtiolliseksi poliittisesti sitoutumaksi järjestöksi ja tapahtumaksi. Kuka tahansa saa liittyä joukkoon.

Presidentti Putin osallistui tänä vuonna jo kolmannen kerran peräkkäin.


Tänä vuonna Kuolemattomien rykmenttiin osallistui kymmeniä miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Se järjestettiin yli 60 valtiossa. Jopa Yhdysvalloissa, Kanadassa (mm. Ottavassa ja Montrealissa) ja Australiassa järjestettiin Kuolemattomien rykmentin marsseja. Yhdysvalloissa  niitä järjestettiin jopa 22 kaupungissa. Washingtonissa ja New Yorkissa niihin osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä. Euroopassa niihin osallistuttiin mm. Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä, Ateenassa, Prahassa, Ukrainassa (esim. Kiovassa ja Odessassa), Israelissa, Turkissa ja Kyproksella monissa kaupungeissa sekä ensimmäistä kertaa myös vaatimattomasti Helsingissä ja Porkkalassa. Moskovassa Kuolemattomien rykmenttiin osallistui yli 850 000 osallistujaa, koko Venäjällä yli 24 miljoonaa ihmistä.


Kuolematon rykmentti Washingtonissa, Valkoisen talon edessä.


Kuolematon rykmentti New Yorkissa.


Kaunis ele: Pyhän Yrjön nauha ja Yhdysvaltain lippu!


Toronto, Kanada


Montreal, Kanada


Lontoo


Berliini


Ateena


Israel


Ainoastaan Ukrainassa Kuolemattomien rykmentille aiheutettiin hankaluuksia. Siellä erilaiset natsijärjestöt yrittivät estää Kuolemattomien rykmenttien järjestämisen. Osoitettiin mieltä niitä vastaan, heitettiin paukkupommeja, käytettiin väkivaltaa, tapeltiin, riistettiin ihmisiltä Pyhän Yrjön nauhoja, yritettiin riistää lippuja ja käytiin ihmisten kimppuun. Jopa Amnesty International kiinnitti huomiota, että Ukrainassa rikottiin sananvapautta vastaan ja vaati rangaistusta niille, jotka häiritsivät kulkueiden toimintaa ja estivät lippujen ja tunnusten käyttöä. Tosin poliisit tällä kertaa estivät pahimmat ylilyönnit ja pistivät muutaman natsin putkaan rauhoittumaan, Kiovassa kuulema 24 natsia.

 Kiova, Ukraina


Natsit yrittivät estää kulkueiden järjestämisen Kiovassa.


Tämä oli hämmästyttävä ilmiö. Ensimmäistä kertaa Maidanin vallankumouksen jälkeen poliisi ryhtyikin suojelemaan kansalaisia natseja vastaan. Tästä on syntynyt polemiikkia voisiko kyse olla Euroviisuista? Halutaan näyttää eurooppalaisille, että Ukrainassa vallitsee sentään jonkinmoinen demokratia. Haluttiin näyttää, että on täälläkin sananvapautta. Kiovaan sentään tulee paljon eurooppalaisia seuraamaan euroviisuja. Mutta ei! Seuraavana päivänä näitä tapahtumia johtaneet poliisipäälliköt EROTETTIIN! Saivat lopputilin. Tätäkö me haluamme Eurooppaan? Onko tämä Euroopan etiikkaa ja sananvapautta? Missä ovat ihmisoikeudet? Voiko tällaisen valtion liittää EU:hun?


Ukrainassa natsit riistivät Pyhän Yrjön nauhat väkisin ihmisiltä.


Kiova Ukraina. Hän oli vahva, vain kuolleen ruumiini yli saatte tämän nauhan! Eivät natsit saaneet!




Kuolemattomien rykmentti näyttää ilahduttavasti olevan yksi niitä harvoja asioita, joka yhdistää ihmisiä eri puolilla maailmaa. Toivottavasti meillä Suomessakin aletaan ymmärtää sen merkitystä. Toiminta on täysin epäpoliittista ja sodanvastaista. Toivon sen kasvavan yhdeksi koko maailmaa yhdistäväksi tekijäksi!



Julia Samoilova, joka ei päässyt euroviisuihin esiintyi 9.5.2017 Voitonpäivän juhlatilaisuudessa Sevastopolissa Krimillä. Hän esitti myös eurovisiokappaleensa "Flame is Burning".


Asiaan liittyviä linkkejä: