keskiviikko 26. kesäkuuta 2019




JÄLLEEN KERRAN






Jälleen kerran 20.6.2019 Venäjän presidentti Vladimir Putin piti jo perinteiseksi jokavuotiseksi muodostuneen julkisen kyselytilaisuuden. Jo viikkoja aikaisemmin kansalaiset ovat saaneet lähettää kysymyksiä presidentille mistä tahansa itseään askarruttaneesta asiasta. Minkäänlaisia rajoituksia kysymyksiin ei ollut. Sai kysyä aivan mistä haluaa. Kaikki puhelut ja yhteydenotot ovat olleet ilmaisia eikä niistä ole tarvinnut maksaa mitään. Kysymyksiä tuli yli 2,5 miljoonaa kappaletta ja myös lähetyksen aikana sai ottaa yhteyttä presidenttiin. Tämä on ainoalaatuinen tapahtuma maailmassa. Kukaan muu presidentti koko maailmassa ei järjestä eikä ole järjestänyt tällaista tapahtumaa. Meidän poikamme Sauli Niinistö tuskin pystyisi tällaiseen, eikä hänellä olisi edes rohkeutta saatikka sitten tarpeeksi älyä siihen. Tämä on jotain ainoalaatuista maailmassa. Kysymyksistä on paljon hyötyä. Saadaan kokonaiskuva Venäjästä ja sen tilasta ja ennen kaikkea siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja heidän mielipiteensä asioista. Kaikki kysymykset käydään läpi ja arkistoidaan.

On selvää, että kysymyksiä tuli niin paljon, että kaikkiin oli mahdotonta vastata lähetyksen aikana. Tietenkin on selvää myös, että samoja kysymyksiä kysyttiin useita kertoja, joten kysymyksiä lajiteltiin ja yhdisteltiin ennen presidentille esittämistä. Ylivoimaisesti suurin osa koski tietenkin Venäjän sisäisiä ja paikallisia asioita, mutta kysyttiin myös ulkopolitiikkaa koskevia kysymyksiä. Suora lähetys kesti 4 tuntia ja 16 minuuttia. Putin ehti vastata tänä aikaa 81 kysymykseen. Katsoin lähetyksen suorana kokonaan. Ei ole mitään järkeä tässä käydä läpi kaikkia kysymyksiä ja vastauksia joten paneudun vain niihin kysymyksiin ja vastauksiin, jotka kiinnostavat itseäni. Nämä eivät ole siinä järjestyksessä, kuin ne esitettiin ohjelmassa. Esitän myös omia kommenttejani asioista.


Ajankohtaisimpia oli kysymys Iranin ja Yhdysvaltojen välisestä konfliktista. Putinilta kysyttiin, että Yhdysvallat syyttää Irania hyökkäyksestä kahta säiliölaivaa vastaa Omaninlahdella. Syttyykö sota ja mitä Venäjä tekee siinä tapauksessa? Putin vastasi suurin piirtein "Emme tiedä syttyykö sota, mutta Yhdysvallat ei sulje sitä poiskaan. Me emme sitä halua. Haluan suoraan sanoa, että se olisi katastrofi vähintäänkin tälle alueelle, koska se lisäisi väkivaltaa ja synnyttäisi suuren määrän pakolaisia. Mutta olen sitä mieltä, että myös sille joka tekisi tällaisen päätöksen se toisi myös ikäviä seurauksia. Tämä johtuu siitä että olisi hyvin vaikea sanoa mitä tapahtuu sodan aikana. Iranissa vallitsee Shialainen uskonto ja islamilaisessa maailmassa katsottaisiin, että oman valtion puolustamisessa ihmiset ovat valmiit äärimmäisyyksiin ja heillä on oikeus siihen. Omalta kohdaltani sanon, etten missään nimessä halua tätä. Iran on noudattanut täydellisesti sovittuja sopimuksia eikä ole rikkonut mitään niistä. Kaikki sanktiot ovat vääriä."

On ilmiselvää, että kukaan ei ole pystynyt todistamaan, että säiliölaivoja vastaan hyökkäsivät iranilaiset. Ensinnäkin Iranilla ei ole minkäänlaista syytä hyökätä norjalaista ja japanilaista säiliöalusta vastaan. Se olisi, kuin ampuisi omaan jalkaansa. Mutta Yhdysvalloilla, Saudi-Arabialla ja Israelilla, jotka kokevat Iranin vihollisekseen, on selvät syyt. Nämä haluavat syyllistää Iranin ja mahdollisesti nostaa väkivaltaa tai sodan Irania vastaan. Huonot valokuvat tapahtumista eivät todista mitään ja ne on helppo lavastaa tai väärentää. Täytyy muistaa miten Vietnamin sota alkoi. Yhdysvallat hyökkäsi omilla tykkiveneillään omia sotalaivojaan vastaan Tonkinin lahdella 1964 ja syytti tästä vietnamilaisia. Tästä varsinaisesti alkoi Vietnamin ja Yhdysvaltojen välinen sota. Israelilla on myös taipumusta tällaisiin terroritekoihin. Se on hyökännyt aikaisemminkin Iranin alueelle ja pommittanut sen ydinvoimalaa. Jokainen Yhdysvaltojen presidentti toisen maailmansodan jälkeen on sytyttänyt sodan, presidentti Obama jopa useita. Trump ei ole vielä ehtinyt nostamaan yhtään uutta sotaa, joten on hänen vuoronsa näyttää vaikka Iranissa kun ei onnistunut nostamaan sotaa Pohjois-Koreaa vastaan. Takana lienee voimakas aseteollisuus, joka kaipaa sotia kauppaansa ja rahaa varten.

Viimeinen konflikti oli amerikkalaisen miehittämättömän vakoilulennokin RQ -4A Global Hawk:n pudottaminen 20.6.2019. Kone oli poikennut Iranin alueelle ja Iran oli pudottanut sen. Ennen pudottamista Iran oli varoittanut kahdesti amerikkalaisia.  Se mitä ei kerrottu oli, että vakoilulennokin vieressä seurasi vakoilukone Boeing P-8 Poseidon , jossa oli viidentoista hengen miehistö ja tämä rikkoi myöskin Iranin ilmatilaa, mutta iranilaiset katsoivat parhaimmaksi pudottaa vain miehittämättömän lennokin ja olla pudottamatta vakoilukonetta, jotta vältyttäisiin ihmishenkien menettämiseltä ja vakavimmilta seuraamuksilta. Vakoilukone poistui heti lennokin pudottamisen jälkeen Iranin ilmatilasta. Tilanne muistuttaa suuresti tilanteita ennen Irakin, Afganistanin ja Syyrian sotia, joten se on huolestuttavaa. Afganistanin, Irakin ja Syyrian väkivaltaisuudet jatkuvat yhä tänä päivänä. Onko Eurooppa valmis vastaanottamaan jälleen miljoonia pakolaisia? Jos alueella syttyy sota todennäköisesti joudutaan laivaliikenteeltä sulkemaan koko Omanin lahti ja Hormuzin salmi ja öljykuljetukset sitä kautta. Mitä tämä vaikuttaa öljyn hintaan?

Amerikkalaisen vakoilulennokin pudotuspaikka 20.6.2019. Vieressä lentänyttä vakoilukonetta ei pudotettu.

Amerikkalaisen pudotetun vakoilulennokin osia.

Vakoilukone Boeing P-8 Poseidon

Sitten nuori mies kysyy, miksi televisiossa näytetään niin paljon uutta aseistusta? (esim. Avangard,  Sarmat, Kinzhall, Poseidon, Lazerase jne.) Varustaudummeko sotaan? Putin vastaa " On hyvä muistaa vanha sanonta "Jos haluat rauhaa valmistaudu sotaan." Toinen vanha sanonta "Jos et ruoki omaa armeijaa joudut ruokkimaan vierasta armeijaa." Kokonaisuutena Venäjä ei ole johtavassa asemassa asevarustelussa. Yhdysvallat käyttää 720 miljardia dollaria (todellisuudessa yli 750 miljardia) asevarusteluun. Toisella tilalla on Kiina, sitten Saudi-Arabia, Britannia, Ranska, Japani.  Venäjä on loppujen lopuksi vasta seitsemännellä sijalla ja käyttää vain 48 miljardia dollaria asevarusteluun. Me olemme ainoa suurvalta, joka on vähentänyt jatkuvasti varustelumenojaan. Venäjällä on trendi vähentää varustelumenoja, mitä mikään muu suuri valtio ei tee. Mutta se mikä on tärkeintä ja johon meidän pitää kiinnittää huomiota ja josta olemme ylpeitä on, että pienistä kuluista huolimatta emme ainoastaan säilytä varustelupariteettia vaan olemme kaksi, kolme askelta edellä meidän kilpailijoitamme. Kellään muulla valtiolla koko maailmassa ei ole niin kehittyneitä aseita kuin meillä. Muistutan vielä: esimerkiksi  hypernopeita rakettiteknologioita ja yliääniohjuksia. Ja tästä meidän täytyy olla ylpeitä ja tuntea kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka työskentelevät sotateollisuudessa."

Kysytään Syyriasta, tuleeko suuri sopimus Amerikan kanssa? Putin vastaa: "Ei, me emme käy kauppaa liittolaisistamme, periaatteistamme. Voimme neuvotella partnereidemme kanssa erilaisista probleemoista, jotka meidän on yhdessä ratkaistava. Tarkoitan Turkkia, Irania mutta myös muita, jotka ovat lähellä tätä konfliktia ja tietenkin Yhdysvaltoja, mutta tämän on tapahduttava neuvottelujen kautta. Asia on ratkaistavissa kaikkien osapuolten kesken poliittisesti toimien, jos kaikilla riittää hyvää tahtoa. Alueella on paljon muitakin valtioita kuten Israel, Egypti, Jordania, eurooppalaiset valtiot, koska he kärsivät suurista pakolaisongelmista. Mutta kaikkien heidän kanssaan täytyy toimia yhteistyössä."


Vladimir Zelenski vuonna 2001 venäläisessä KVN komediallisessa sarjassa. Tässä kyseisessä sketsissä sattuu Zelenski pyytämään apua henkilöltä, josta riippuu koko hänen elämänsä ja läheistensä elämä ja maansa kohtalo: "Vladimir Vladimirovits!" Tämä henkilö sattuu olemaan Putin.

Kysymys Putinilta: "Ette kommunikoi Zelenskin kanssa. Ymmärtäkää, että hänellä on vaikeuksia. Hänhän on nuori ja oppimaton. Ottakaa ensimmäinen askel!" Putin vastasi: "Hän on lahjakas nuori ihminen. Muistan hänen esiintymisensä KVN:ssä (komediallinen ohjelma, josta olen kirjoittanut jo aikaisemmin) Moskovassa 2000 luvun alkupuolella. Kaikki se oli lahjakasta ja naurettavaa. Mutta se mitä me näemme nyt, ei ole enää komediaa, se on tragediaa. Vaalikampanjan aikana hän puhui ihan toista. Nyt valtion johtajana Pariisissa hän sanoi, ettei keskustele separatistien kanssa siis näiden itsenäisyyttä haluavien johtajien kanssa. Mutta miten ratkaista tämä ongelma? Maailman historiassa ei ole yhtään tapausta, jossa konflikti olisi ratkaistu ilman dialogia osapuolten välillä. Kaiken lisäksi ammuskelu Ukrainan puolelta on vain lisääntynyt. Vaalien aikana hän oli sanonut, että ammuskelu loppuu, piiritystila loppuu ja talous on saatettava kuntoon Donetskissa ja Luhanskissa. Mutta mitään tällaista ei tapahdu. Piiritystila vain kiristyy. Mitään edistystä ei tapahdu. Kaikkein yksinkertaisinta ottaa askelia tapaamiseen on poliittinen tahto Ukrainan johdon puolelta."

Olen kirjoittanut KVN:stä osoitteessa:



Aleksandr Zelenski, Ukrainan presidentin Vladimir Zelenskin isä.

Kaikkein mielenkiintoisinta on se, mitä Ukrainan presidentin Vladimir Zelenskin isä Aleksandr Zelenski kirjoitti 17.6.2019. Vladimirin ja Aleksandrin kotikieli on venäjä, joten kirjoitus on venäjäksi. Olen yrittänyt suomentaa sen mahdollisimman tarkasti: "Kansan luottamus häntä kohtaan on hyvin suuri. Näin ollen haluan niin nopeasti kuin mahdollista, että hän tekisi jotain. Mutta toistaiseksi se ei onnistu. Lapsemme sotivat. Ymmärrättekö, etten tätä halua? Täytyy saada rauha. Mutta kun hän sanoo "aggressiivinen" puhuen Venäjästä minä en pidä tämmöisestä sanasta. Mutta en tiedä yksityiskohtia, ehkä näin täytyy olla... Mutta hän oli erittäin suuntautunut kohti rauhaa, ratkaista asia rauhassa. Tiedän, että se on vaikeaa. Jos minä tapaan hänet nyt, minä sanon hänelle: "Kuule puhupa mahdollisimman nopeasti rauhasta Venäjän kanssa.".

Oma kommenttini on, että Putin ei onnitellut  Vladimir Zelenskiä, kun hänestä tuli Ukrainan presidentti. Tätä kommentoitiin jonkin verran maailmalla. Toisaalta näyttää ihan siltä, että Zelenski petti kannattajansa, koska ei yritä lopettaa sotaa Itä-Ukrainassa. Sota on vain kiihtynyt. Onko kysymys siitä, että Zelesnki on ryhtynyt kasvattamaan omaa omaisuuttaan kuten Poroshenko ennen häntä vai siitä, että Zelenskillä ei ole vielä valtaa ennen kuin uusi parlamentti ja hallitus on valittu? Suurin osa ukrainalaisista on kyllästynyt sotaan ja haluaa rauhaa. Nuoret miehet eivät halua astua sotilaan saappaisiin tappamaan omaa kansaa. Toisaalta sota on muuttanut muotoaan. Pääosin ukrainalaiset ampuvat Itä-Ukrainaan, mutta itäukrainalaisia on kielletty vastaamasta tuleen. Enää ei ammuta tappamisen vuoksi vaan yritetään tuhota infrastruktuuria. Tuli kohdistetaan kaasulaitoksiin ja -johtoihin, vesilaitoksiin, kouluihin jne. Ukrainalaiset tietävät, että jos uhreja, siviiliuhreja tulee idässä, nämä kostetaan tappamalla yhtä monta sotilasta länsipuolella. Tämä synnyttää pelon, jossa yritetään välttää ihmisten tappamista. Uhrit idässä ovat pääasiassa siviilejä, kun taas länsipuolella sotilaita. Kuolleita tässä sodassa on jo yli 13 000 ihmistä.

Usein kuulee ja lukee yhä edelleen kommentteja siitä, että Venäjä ei täytä Minskin sopimusta. Tämä merkitsee sitä, että ei tunneta sopimusta. Jälleen kerran minun on muistutettava, että VENÄJÄ EI OLE SOPIMUKSEN OSAPUOLI! Sopimuksen osapuolia on tasan kolme. Sopimuksen osapuolet ovat Ukraina, Donetsk ja Luhansk. Venäjä ei ole sopimuksen osapuoli vaan sopimuksen takaaja kuten Saksa ja Ranska. Joten Venäjä ei voi täyttää mitään sopimusta, jota se ei ole allekirjoittanut eikä ole sen osapuoli. Ainoa, joka ei täytä Minskin sopimusta on Ukraina, joka ei vedä joukkojaan pois Itä-Ukrainasta, mikä on sopimuksen yksi pääkohta. Venäjä on ryhtynyt antamaan itäukrainalaisille Venäjän passeja ja myöntämään heille Venäjän kansalaisuuden. Tämä on helpottanut itäukrainalaisten asemaa.



Mutta palataanpa jälleen Putiniin ja hänen vastauksiinsa. Kysytään sanktioista. Jos Venäjä täyttäisi kaikki EU:n vaatimukset olisiko siitä jotain hyötyä Venäjälle? Putin vastaa: "Täytimme Minskin kaikki sopimukset ja tätä Eurooppa ei kiellä. Vuodesta 2014 lähtien Venäjä menetti sanktioiden takia noin 50 miljardia dollaria, EU menetti yli 240 miljardia dollaria, Yhdysvallat 17 miljardia dollaria, Japani 27 miljardia dollaria. Tämä kaikki merkitsee menetettyjä työpaikkoja näissä valtioissa. Hehän menettivät meidän kauppamme. Mutta me myös saimme jotain. Jouduimme kehittämään korkeateknologiaamme. Jouduimme kehittämään myös niitä alueita, joita meillä ei ollut. Ostimme aikaisemmin tämän kaiken ulkomailta joiltakin aloilta yli 660 miljardilla dollarilla. Esimerkiksi meillä ei ollut meriliikenteelle tarkoitettuja koneteknologiaa. Nyt jouduimme kehittämään sen itse ja se on monin tavoin jopa kehittyneempää kuin muilla. Sama koskee myös monia muita alueita kuten liikenteellistä koneteknologiaa, energiateknologiaa puhumattakaan maataloudesta. Jos meille olisi kymmenen vuotta sitten sanottu, että ryhdymme viemään ulkomaille 25,7 miljardin dollarin edestä vuodessa maataloustuotteita kukaan ei olisi uskonut. Tulevina vuosina se tulee olemaan yli 45 miljardia dollaria (Venäjä on maailman suurin viljan viejä). Joten monilla alueilla sanktiot auttoivat meitä. Mutta jos me nostaisimme kätemme ja antautuisimme täydellisesti sanktioiden vaatimuksille todennäköisesti mikään ei juuri muuttuisi. Esimerkiksi Kiinalla ei ole mitään tekemistä Krimin tai Itä-Ukrainan kanssa, mutta sanktiot sitä kohtaan kasvavat ja kasvavat. Kysymys on siitä, että Kiina on noussut yhdeksi maailman johtavaksi valtioksi. Tämä koskee myös meitä. Ja tämä tulee jatkumaan. Jos siis haluamme paikan auringossa meidän on tultava yhä voimakkaammaksi ja myös ekonomisesti. Monissa Euroopan maissa on ryhdytty suhtautumaan negatiivisesti näihin sanktioihin. Ne eivät hyödytä ketään osapuolta". Oma huomautukseni tässä on, että monet venäläiset päättäjät ovat sitä mieltä, että nämä sanktiot ovat pikemminkin hyödyttäneet Venäjää ja on sellaisiakin, jotka toivovat, että ne vain jatkuisivat.

Mielenkiintoinen  on miehen kysymys suvereenisesta internetistä. Miehen mielestä näyttää siltä, että venäläisiä ollaan erottamassa muusta maailmasta internetin käytössä. Bloggerit ja muut käyttäjät eivät oikein ymmärrä mitä tässä tapahtuu. Miksi tämä laki on otettu käyttöön? Putin vastaa: "Asia ei ollenkaan koske joitakin rajoituksista internetin käytössä. Me jo käsittelimme kiinalaista yhtiötä Huawei. Yhdysvallat tekivät päätöksen sen käyttämisen rajoittamisesta. Suurin osa kaikista servereistä sijaitsevat rajojemme ulkopuolella. Jos ajatellaan, että niitä ruvetaan sulkemaan tai käyttämään meitä vastaan niin meidän jokaisessa tapauksessa on huolehdittava siitä että Venäjän netin käyttö toimii ja jatkuu. Sitä varten on tämä laki. Minkäänlaisia rajoituksia tähän ei sisälly. Päinvastoin lain tarkoitus on taata Venäjän internetin käytön jatkuminen ja työskentely. Tämä koskee kaikkia sekä bloggereita että valtiollisia toimijoita." Oma kommenttini tähän on se, että tämän neljän kyselytunnin aikana tähän lähetykseen tehtiin kaksi kyberhyökkäystä, mutta venäläiset pystyivät torjumaan ne niin, että kukaan ei edes huomannut asiaa. Toisaalta on muistettava kyberhyökkäys aikoinaan Iranin atomivoimalaan ja äskettäiset kyberhyökkäykset Venezuelan sähköverkkoihin. Paljon on puhuttu, että Yhdysvallat pystyisi tekemään saman Venäjän verkoille tai muille tärkeille alueille. On paljon puhuttu, että Venäjä rakentaa kaksoisverkkoa koko valtion alueelle, joka on suojattu niin, ettei  kukaan ulkopuolinen pystyisi tekemään siihen kyberhyökkäystä.


Etupäässä puhuttiin Venäjän sisäistä asioista, palkoista, eläkkeistä, terveydenhoidosta, peruspalveluista jne. Mikään tila ei riittäisi näiden kysymysten käsittelyyn eikä minulla ole edes aikaakaan käsitellä kaikkia asioita. Monta mielenkiintoista asiaa on pakko jättää pois, mutta mahdollisesti myöhemmin käsittelen niitä. Mutta yhden asian käyn vielä läpi. Putinilta kysytään: "Hyvä Vladimir Vladimirovits, Tunnetteko koskaan häpeää ja mistä?" Putin vastaa: "Ei ole helppo puhua tästä monen miljoonan katsojan edessä. Tietenkin olen tuntenut häpeää niin kuin jokainen normaali ihminen. Olen kertonut jo aikaisemminkin julkisesti tämän tapauksen. Totta puhuakseni minun on nyt vaikea puhua tästä. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Kiersin paljon maata, maa oli vaikeassa tilanteessa. Lensimme jollekin alueelle. Työpäivä oli jo lopussa, Oli ilta, oli pimeää, oli syksy ja joka paikassa oli loskaa. Menin tuossa loskassa kohti autoa. Äkkiä ilmestyi vanhempi nainen ja sanoi jotain ja meni polvilleen, antoi minulle kirjelappusen. Minä sanoin hänelle, että ihan varmasti katson sen. Otin lapun ja annoin apulaiselleni. Lappu kadotettiin. En ole koskaan unohtanut tapausta. Häpeän tälläkin hetkellä." Putin on selvästikin hyvin liikuttunut puhuessaan.


Jos haluat nähdä kyseisen kohdan haastattelua, vaikka et ymmärtäisikään mitä puhutaan se löytyy osoitteesta:






torstai 13. kesäkuuta 2019





TAPAAMISIA



Hänet on nyt murhattu!


Tällä kertaa ajattelin tarkastella muutamia viimeaikaisia kansainvälisiä tapaamisia. En tietenkään mene kovin syvälle asioihin, mutta kenties huomioin seikkoja, joita kaikille ei ole tullut mieleen. Aloitan Yhdysvaltojen Donald Trumpin ja Britannian kuningattaren Elisabet II:n. tapaamisesta. Trump aloitti vierailun Britanniassa 3.6.2019. Lehdet kirjoittivat "Trumpin Britannian-vierailu alkoi räiskyvästi - tviittaili solvauksia lentokoneesta, ". Hän  haukkui mm. Lontoon pormestaria Sadig Khania  " - Hän on täysluuseri, jonka pitäisi keskittyä Lontoon rikollisuuteen, ei minuun". Sadik oli sanonut Trumpia fasistiksi. Pellolla tervehti jättiläispenis. Lontoossa oli valtavat mielenosoitukset Trumpia vastaan, mutta viranomaiset pitivät huolen, ettei Trump nähnyt vilaustakaan mielenosoituksista. Hän itse totesi "Mitkä mielenosoitukset, ei hän ole nähnyt mitään mielenosoituksia? Pelkästään Lontoossa oli tuona päivänä brittiläisten lähteiden mukaan yli 250 000 mielenosoittajaa vastustamassa Trumpia.


Tervetuliaistoivotus

Jälleen Trump teki majesteettirikoksen. Hän taputti kuningatarta takapuolelle. No ei nyt ihan sentään, vaan kuningattaren tarjoamalla lounaalla hän taputti kädellään kuningattaren selkään. Tämä on suuri etikettivirhe. Näin ei saa toimia kuningattaren kanssa. Se kuulemma halventaa kuningatarta. Kuningatarta ei saa koskeakaan. Myös Sussexin herttuatarta Meghan Marklea Trump oli muistanut loukata niin, että tämä ei tullut mihinkään lounastapaamisiin, joissa olisi voinut tavata Trumpin. Mutta toisaalta ymmärtäähän sen koska Trumpin vaimo Melania on niin paljon kauniimpi ja tyylikkäämpi kuin Meghan, että se olisi vain korostanut heidän kauneuserojaan. Kukaan aatelinenhan ei halua olla rumempi toista. En ole mikään rasisti, mutta ihan näyttää  Meghanin piirteitä tarkkaan katsoessaan siltä, että hänellä ei virtaa suonissaan sinistä verta vaan vähän tummaihoisenkin verta. Mutta vielä suurempi tapaus oli, että Trump murhattiin. Mielenosoituksissa ilmassa roikkuva jättiläismäinen ilmapallo, joka on tämän juttuni ensimmäisessä kuvassa  on nyt murhattu. 8.6.2019. Eräs Trumpin kannattaja kävi ilmapallon kimppuun saksilla ja tuhosi sen. Se ei ole enää elävien kirjoissa. Ei ole tiedossa yritetäänkö pallo herättää vielä henkiin.

Trumpin etikettivirhe, taputtaa kuningatarta selkään ennen lounaan alkua.


Mutta nyt vakavimpiin asioihin. 5.6.2019 Kiinan presidentti Xi Jinping saapui Moskovaan kolmipäiväiselle henkilökohtaiselle vierailulle tapaamaan Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Tämä oli jo yli 30. kerta kuuden vuoden aikana kun he tapaavat toisensa. Tapaaminen alkoi hyvissä merkeissä. Xi Jinping sai erikoiskohtelun. Kohtaaminen tapahtui Kremlin pääsalissa, Pyhän Yrjön salissa, mikä on erityinen tapaus historiassa. He ovat tavanneet toisiaan jo niin usein, että kutsuvat toisiaan läheisiksi rakkaimmiksi ystäviksi. Jinping sanoi, että vielä koskaan Kiinan ja Venäjän välit eivät ole olleet näin läheisiä. Kaikkialla puhutaan, että heidän välisensä suhteet yhä vain vahvistuvat ja vahvistuvat, kuten CNN:n uutiset kommentoi asiaa. He luottavat toisiinsa ja ovat läheisiä ystäviä. Jinping sanoi, että Venäjä on hänelle maailman tärkein valtio tällä hetkellä. Presidentti Putin on läheinen ystävä ja tärkein kollega. Strateginen yhteistyö on tärkeää tällä hetkellä.


Putin sanoi, että allekirjoitetut sopimukset vahvistavat Venäjää ja Kiinaa kaikilla toimivilla aloilla ja myös sotilaallisesti. "Meillä on samat mielipiteet Korean niemimaalla, Venäjä ja Kiina tekevät yhteistyötä rauhan saamiseksi Syyriassa, toimivat yhteistyössä Venezuelan rauhoittamiseksi, säilyttävät täydellisen yhteistyön Iranin ydinvoiman loppuun saattamiseksi. Kansainvälisissä kysymyksissä Venäjällä ja Kiinalla on yhteneväinen näkemys. Mitään erimielisyyksiä käytännöllisesti katsoen ei ole." Kansainvälinen lehdistö on kiinnittänyt huomiota, että Moskovaa ja Pekingiä yhdistää Washingtonin kylmentynyt suhtautuminen asioihin. Olenkin kirjoittanut jo aikaisemminkin, että Venäjä ja Kiina voisivat luoda sotilasliiton ikään kuin itäinen Nato. Tähän voisivat liittyä kaikki valtiot, jotka ovat samaa mieltä ja joita uhkaa yhteinen vihollinen. Tällaisia valtioita voisi olla Kiina, Venäjä, Valko-Venäjä, Azerbaidzan, Kazakstan, Pohjois-Korea, Iran, Syyria, Venezuela, Kuuba ja Nicaragua.  Myöhemmin siihen voisi liittyä muitakin valtioita kuten Mongolia, Intia, Vietnam ja muita sopivia valtioita. Liitto olisi puolustusliitto ja säännöissä olisi, että jos yhtä jäsentä vastaan hyökätään muiden olisi velvollisuus puolustaa tätä. Tällainen liitto loisi maailmaan vakautta ja tasapainoa ja rauhoittaisi maailmaa. Suomi voisi sopia samanlaiset sopimukset, kumppanuussopimukset, isäntämaasopimukset liiton kanssa, kuin sillä on Naton kanssa ja Suomella olisi optio liittyä tämänkin liiton jäseneksi.




Onneksi kahden suurvallan Venäjän ja Kiinan välillä vallitsee yhteisymmärrys eikä vihamielisyys. Tämä rauhoittaa huomattavasti maailmaa. Tällä hetkellä maailma on jakautunut lähinnä kolmeen suureen napaan, Kiinaan, Venäjään ja Yhdysvaltoihin. On jotenkin lohduttavaa ajatella, että maailman jakautuessa yhä uusiin napoihin, jotkut navat tulevat keskenään näin hyvin toimeen. Kiinan ja Venäjän välit ovat erinomaiset. Vallitsee ystävyys ja rauha. Sen sijaan Yhdysvallat nostattaa rauhattomuutta kasvattamalla joka puolella sotatiloja paitsi sotilaallisesti myös kaupallisesti. Yhdysvallat on ryhtynyt käymään myös kauppasotaa Kiinaa, Venäjää ja jopa Eurooppaa vastaan. Tämä lisää epävakautta ja rauhattomuutta maailmassa ja lisää ihmisten huolestumista ja monien kohdalla jopa vaaran tunnetta, ahdistusta,  ikään kuin eläisimme koko ajan jonkinmoisen kuilun reunalla. Ja ilman muuta tämä kauppasota vaikuttaa koko maailman talouteen taannuttavasti.


Putin ja Jinping kävivät myös veneajelun joella.

Pietarissa alkoi kolmipäiväinen Kauppafoorumi 6. - 8.6.2019 (Экономический форум в Петербурге). Molemmat päämiehet Putin ja Jinping osallistuivat foorumiin. Samalla kertaa Xi Jinping nimitettiin Pietarin yliopiston kunniatohtoriksi. Tällä hetkellä Kiina on Venäjän suurin kauppakumppani. Putin ja Xi Jinping solmivat kymmeniä kauppasopimuksia, joista epäilemättä mielenkiintoisimpia on Huawein solmima yhteistyösopimus operaattori Mobile TeleSystems  (Мобильные ТелеСистемы) eli MTS:n kanssa 5g-verkkojen kehittämisestä ja käyttöönotosta Venäjällä, Kiinassa, Valko-Venäjällä, Armeniassa ja Ukrainassa. Yhdysvallat pelkää nyt, että Kiina ja Venäjä kykenevät vakoilemaan tietoliikennettä Huawein valmistamien verkkolaitteiden kautta aivan kuten Yhdysvallat tekee nyt koko maailmassa. Tämä oli 23. Kansainvälinen talousfoorumi Pietarissa. Foorumi on ehdottomasti maailman suurin talousfoorumi. Vieraita kävi yli 19 000 145 valtiosta, jotka edustivat yli 3 000 yhtiötä eri puolilta maailmaa. Vieraita tuli niin paljon, että osanottajamääriä jouduttiin rajoittamaan. Kiinan delegaatio oli suurin ja yllättäen Yhdysvaltojen delegaatio toiseksi suurin. Sopimuksia solmittiin yli 15 triljoonan dollarin edestä, joista Yhdysvallat sopi 3,40 ja Kiina 2,95 triljoonan dollarin edestä.

Kansainvälinen talousfoorumi Pietarissa puhumassa Vladimir Putin.



Euroopassa 5.6.2019 kokoontuivat Portsmouthiin Yhdysvaltojen Donald Trump, Britannian kuningatar Elisabet ja Theresa May, Ranskan Emmanuel Macron, Kanadan Justin Trudeau ja Saksan Angela Merkel. Kysymyksessä oli toisen maailmansodan muistoksi vietetty juhla, jossa muisteltiin Normandiaan 6.6.1944 eli 75 vuotta sitten tehtyä maihinnousua. Kyseessä oli siis voittajavaltioiden tapaaminen. Mutta yksi voittajavaltio oli poissa ja se oli Venäjä. Asiasta lyötiin mitali 75 -vuotisjuhlan kunniaksi. Mitalissa on kuitenkin vain Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan liput. Neuvostoliiton lippu puuttuu. Tässä on hyvä käydä vähän läpi maihinnousuun johtaneita asioita. Stalin pyysi jo vuonna 1942 Länsivaltoja avaamaan länsirintaman, mutta sitä ei tehty. Brittiläinen suuri koomikko Winston Churchill ehdotti noihin aikoihin, että antaa saksalaisten ja venäläisten tapella keskenään. Kun he ovat aikansa tappaneet ja tuhonneet tosiaan noustaan me maihin ja valloitetaan koko Eurooppa.

Yhdysvalloissa lyötiin mitali toisen maailmansodan voiton kunniaksi. Mitalissa on kuitenkin vain Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan liput. Neuvostoliiton tai Venäjän lippu puuttuu. Tämä on selvää historian vääristelyä.


Kävikin toisin. Ensin saksalaiset saivat turpiinsa Moskovan edustalla 1941 päästyään jo näköetäisyydelle Moskovasta. Neuvostojoukot ajoivat saksalaiset länteen yli 200 kilometriä, jota lähemmäksi Moskovaa he eivät koskaan enää päässeet. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen taistelu toisessa maailmansodassa, jonka saksalaiset hävisivät. Ratkaiseva taistelu käytiin kuitenkin Stalingradissa 1942 - 1943. Tämän saksalaiset hävisivät totaalisesti. Siitä lähtien saksalaiset vain perääntyivät rintamalla. Heinäkuussa 1943 Hitler päätti kuitenkin pysäyttää neuvostoliittolaisten etenemisen ja kokosi Kurskiin suuret joukot. Syntyi Kurskin taistelu, joka on yhä maailman kaikkien aikojen suurin panssaritaistelu. Tämänkin saksalaiset hävisivät. Siitä lähtien neuvostojoukot vain etenivät ja saksalaiset perääntyivät.

Stalingradin taistelujen muistoksi pystytetty valtava muistomerkki Mamajevin kurgaani (Мамаев курган). 


Kävi siis niin, että neuvostoliittolaiset vain vahvistuivat. He valmistivat yhä enemmän ja enemmän tykistöä, panssarivaunuja (joista kuuluisin T-34), Katjusoja (raketinheittimiä) sekä koulutettuja joukkoja. Saksalta alettiin vallata kaupunkeja yhä nopeampaan tahtiin. Leningrad vapautettiin, Viro, Liettua ja Latvia vapautettiin, Minsk, Kiova, Sevastopol, Odessa, Varsova, Bukarest, Budapest ja Praha vapautettiin yhä kiihtyvään tahtiin. Alettiin lähestyä Berliiniä. Nyt lännessä herättiin kauhusta. Mitäs, jos Neuvostoliitto ottaa koko Euroopan Pariisia myöten? Asia oli ilmeisen mahdollinen. Sille oli tehtävä jotain. Myös koomikko Winston järkyttyi. Tällaisen tilanteen edessä päätettiin vihdoin suorittaa se kauan odotettu maihinnousu Normandiaan. Mutta sekin oli vähällä epäonnistua.



Nyt historiaa on ruvettu vääristelemään. Tämä näkyy suoraan tuosta kolikosta. Siinä on vain Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan liput, mutta ei Neuvostoliiton tai sen perillisen Venäjän lippua. Jopa amerikkalaisissa ja brittiläisissä koulukirjoissa mainitaan, että amerikkalaiset, brittiläiset ja ranskalaiset voittivat toisen maailmansodan. Neuvostoliitosta ei sanaakaan. Todellisuudessa Neuvostoliitto teki eniten sodan lopettamiseksi. Saksalaisista joukoista kolme neljäsosaa taisteli itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan ja vain yksi neljäsosa länsirintamalla. Sodan aikana eniten kuoli neuvostoliittolaisia siis yli 23 miljoonaa. amerikkalaisia  vain 418 000 (tässä on mukana myös Japanin sodassa kaatuneet), brittiläisiä vain 450 000, suomalaisia kuoli vain n. 97 000 ihmistä, ruotsalaisia taisi kuolla lähelle 0 (he toimivat viisaasti ja käyttivät Suomea puskurina).




Mutta nyt sitten pääasiaan. Suomessa kohtasivat 6.6.2019 brittiarmeija ja suomalaiset itikat. Nämä suomalaiset itikat olivat purreet brittiarmeijaa niin, että he vaativat lääkärinhoitoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun brittiarmeija harjoitteli Suomessa ja toivottavasti myös viimeinen kerta. Brittiläisen veren näkeminen  ilmeisesti kauhistutti brittiarmeijaa. Brittiarmeijan mukana saapui Suomeen myös lääkintäryhmä, joka joutui nyt tositoimiin. Brittiarmeijan kovuutta osoitti jo viimetalvena pidetty sotaharjoitus Norjassa. He olivat jo etukäteen ilmoittaneet, että jos pakkasta on enemmän kuin miinus 20 astetta he eivät nokkaansa ulos pistä. Suomesta on nyt siis löytynyt salainen ase brittejä vastaan - suomalainen itikka. Nämä suomalaiset villieläimet pelästyttävät britit. Näitä kannattaa jalostaa lisää, niin turvallisuus lisääntyy. Brittiarmeija koki siis kovia suomalaista sääskiarmeijaa vastaan.



Brittiarmeija ja suomalaiset itikat



Loppujen lopuksi tulee miettineeksi, mitä britit oikeastaan tekivät täällä Suomessa, kun ne on niin helposti nujerrettavissa hyttysillä? Yleisökirjoituksissa löytyi, että Venäjän armeija ei niin vain olisi lyötävissä hyttysillä. Miksi heitä ei kutsuttu tänne harjoittelemaan? Ei olisi tarvinnut lääkintämiehiä kun ovat kokeneet kovempia ja suurempia hyttysiä ja hyttysmääriä Siperian ankarissa olosuhteissa. Joku kirjoitti, että millainen paniikki brittien joukossa syntyisikään, jos heitä vastaan tulisi vieläkin suurempi eläin esimerkiksi jänis tai metsään eksynyt citykani oravasta puhumattakaan? Brittiläiset siirtomaaherrat voisivat pysyä omalla saarellaan.






.

lauantai 8. kesäkuuta 2019





VAALEJA EUROOPASSA






Euroopassa on tänä keväänä ollut vaaleja. Aloitan tietenkin Suomesta. Meillä oli eduskuntavaalit ja tulos oli suurin piirtein odotetunlainen. Suurin piirtein tällaista tulosta odotinkin. Mutta asiasta on ehkä turha kirjoittaa enempää, koska tiedotusvälineet  ovat jo kertoneet kaiken oleellisen. Tosin Rinteen vappusatanen oli typistynyt helatorstain  viisikymppiseksi kuten Helsingin Sanomat kirjoitti. Yllättävää oli persujen valitus siitä, että joutuvat istumaan eduskunnassa ihan oikealla laidalla. Hallitusneuvotteluista tuli pitkät, kuten odottaa saattoikin. Suurin osa vaalilupauksista petettiin, kuten vanha tapa on. Lehdissä kirjoitettiin, että "Säätytalossa tehtiin takinkääntöjen ennätystä". Palannen asiaan vielä myöhemmissä kirjoituksissani. Huomiotani kiinnitti lehdissä ollut juttu siitä että, Suomi on ylittänyt  päästökiintiönsä. Mutta se ei oikeastaan kuulu tähän. Tai kuuluuhan se!



Euroopassa ja Suomessa oli europarlamenttivaalit, mutta siitäkin on kirjoitettu, puhuttu ja näytetty niin paljon, että tuskin siihen on paljon lisättävää. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota pariin pikkuseikkaan ehkä yleisellä tasolla. Britannia ei vieläkään ole päässyt eroon Euroopasta, vaikka pääsikin eroon hirveästä pääministeristään Theresa Maystä. Ilmaistessaan erostaan hän pisti itkuksi. Hän jäänee Britannian historian huonoimmaksi pääministeriksi. Tillalle oli kaavailtu Boris Johnsonia, mutta tämäkin on haastettu oikeuteen kolttosistaan. Britanniaan liittyy pari seikkaa. Skotlanti ja Pohjois-Irlanti eivät halua erota EU:sta. Miten asia järjestetään? Järkevintä olisi tietenkin molempien ero Britanniasta, mutta hankalaa se käytännössä varmasti on. Onnistuuko Tynkä-Britannia? Ja koska se lopullinen Brexit astuu sitten voimaan?



Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että Ruotsissa ja Suomessa EU kannatus on noussut, kun taas Ranskassa, Italiassa ja Kreikassa se on laskenut. Kokonaisuudessaan euroskeptikot vahvistivat asemiaan. On sanottu, että Ranska on seuraava, joka eroaa EU:sta. Marine Le Penin voitto ja Macronin häviö merkitsevät sitä, että EU:n suosio Ranskassa on laskussa. Muita eroajia voivat olla Italia tai Kreikka, joissa EU:n suosio on pohjalukemissa. Katalonia sai oman edustajansa EU:hun ja yksi ongelma on, että Katalonia haluaa itsenäistyä, mutta Espanja vastustaa sitä. Yleinen ilmiö on, että Eurooppa heikkenee ja sen merkitys maailmassa vähenee. Euroopassa on taka-alalla vanha ajatus Euroopan yhdysvalloista ja uusi ajatus, jossa jokainen EU-valtio on kuitenkin itsenäinen. Euroopassa on kasvussa kansallista itsenäisyyttä ajavat ja toisaalta vastassa on kollektiivista yhtenäisyyttä ajavat valtiot. Eurooppa on vähän eripurainen monissa muissakin asioissa ja taloudellinen taistelu Yhdysvaltojen kanssa ottaa koville. Molemmat häviävät, mutta Donald Trump rikkoo nyt rajoja. Hän on yksipuolisesti perumassa kaikki sopimukset, joita Yhdysvallat on aikoinaan tehnyt. Tämä koskee sekä taloudellisia, että sotilaallisia sopimuksia. Lisäksi hän käyttää sanktioita, joista myös Eurooppa kärsii. Yhdysvallat sympatisoi kansallista itsenäisyyttä ajavia valtioita. Siksi esimerkiksi Ranskan Macroni ei ole kovin suosittu siellä. Lisäksi entiset Itä-Euroopan maat ja Keski-Euroopan maat ovat erimielisiä monista asioista. Kova pala ovat Viro. Liettua, Latvia ja Puola, jotka ovat useista asioista eri mieltä vanhojen Keskisen-Euroopan valtioiden kanssa. Ristiriitoja riittää.



Olen lähipiirin kanssa ajatellut, että koska Suomi on ylittänyt päästökiintiönsä voitaisiin lailla määrätä, että suomalaiset mepit eivät saa käyttää lentoja kotimaan matkoillaan Brysselin ja Suomen välillä. Olisi käytettävä joko junia tai busseja. Tanskan ja Ruotsin kautta pääsee helposti! Toinen reitti olisi Tallinnan kautta.  Tämä vähentäisi huomattavasti turhia matkoja ja ennen kaikkea säästäisi ilmastoa. Myös matkat tulisivat halvemmiksi ja säästyneet varat voitaisiin käyttää vaikka vanhusten hoitoon. Myös videoneuvottelut on keksitty ja näitä voisi käyttää enemmän.


Mutta Euroopassa oli vielä yhdet vaalit, joista puhutaan meillä aika vähän. Ukraina, Euroopan toiseksi suurin valtio sai uuden presidentin. Tämä prosessi on aika monipuolinen ja vaihteleva. Siksi siitä voi olla hauska kirjoittaa. Vladimir (Volodimir) Zelenski, koomikko, josta tuli presidentti on mielenkiintoinen ilmiö. Hän sai ennätysmäärän äänistä kokonaista 73 prosenttia. Tämä on puhuttanut paljon paitsi maailmalla myös Euroopassa. Zelenski astui virkaansa 20.5.2019, jolloin hän vannoi myös virkavalan.  Virkaanastujaispuheessaan hän käytti myös venäjänkieltä, mikä sai kansanedustajan Oleh Ljaskon huomauttelemaan kesken puheen kielen käytöstä, mutta Zelenski vastasi Ljaskolle varsin napakasti, että voi käyttää mitä kieltä haluaa. Juuri edellisenä päivänä viimeisenä tehtävänään edellinen presidentti Petro Poroshenko oli määrännyt venäjänkielen käytön laittomaksi ja rangaistavaksi teoksi varsinkin virallisissa tapauksissa. Tämän lain mukaan jos käyttää venäjänkieltä voi saada suuret sakot tai joutua jopa vankilaan. Tämä on sinänsä naurettavaa, koska huomattava osa ukrainalaisista ei osaa ukrainankieltä vaan puhuu ainoastaan venäjää ja melkein kaikki ukrainalaiset osaavat venäjänkieltä.

Ukrainan uusi presidentti Vladimir Zelenski

Ensimmäisenä tekonaan presidenttinä Zelenski määräsi Ukrainan parlamentin Radan eroamaan. Hän sanoi sanatarkasti: "- Te olette probleema! Saatte mennä!". Tämä merkitsi sitä, että myös Ukrainan hallitus eroaa, koska parlamentti määrää aina hallituksen kokoonpanon. Uudet parlamenttivaalit pidetään elokuussa ja samalla valitaan uusi hallitus. Näin Maidanin valta - siis Maidanin kumouksessa muodostunut parlamentti ja hallitus eli heidän aikansa ja valtansa päättyy. Mutta tuohon asti Zelenski joutuu kestämään vanhaa hallintoa. Pääasia tässä on se, että tapahtuu eliitin vaihdos.

Zelenzkillä on ongelmana se, että hänellä ei ole minkäänlaista poliittista kokemusta. Lisäksi paitsi parlamentti ja hallitus eli siis poliittinen johto, myös poliisin johto , armeijan johto ja salainen poliisi SBU on Poroshenkon asettamia ja näin ollen hänen mielisiään.  Tässä Zelenskillä riittää töitä vaikka hän on ympäröinyt itsensä ystävillään. Hänen on siis vaihdettava muu johto ajan kanssa. Zelenskillä voi tulla suuria vaikeuksia ainakin aluksi. Paljon on puhuttu, että Zelenskin takana olisi oligarkki Igor (Ihor) Kolomoiski, joka olisi rahoittanut Zelenskin vaalitoiminnan ja näin ollen edelleen käyttäisi häntä käsinukkenaan. On mahdollista, että tämä on totta, mutta aika näyttää. On sanottu, että Zelenski on vain projekti. Monet sanovat, että Zelenski on näyttelijä, mutta ei poliitikko, hän näyttelee presidentin roolin. Voi olla, että hän ei tiedä itsekään mitä hänen pitäisi tehdä tai mitä hän tulee tekemään. Voi olla, että hänellä ei ole hajuakaan siitä mihin hän on ryhtymässä. Voidaan kuitenkin sanoa, että ukrainalaiset odottavat muutosta, ainakin suurin osa heistä. Poroshenkon aika oli hirveä heidän mielestään.

Igor Kolomoiski vaatii Euroopalta ja Yhdysvalloilta rahaa.

Kummallisesti sattuikin, että Kolomoiksi saapui takaisin Ukrainaan juuri Zelenskin vannottua presidentinvalan. Hän oli ollut Israelissa paossa Poroshenkoa, joka oli hänen pahin vihollisensa ja ryöstänyt häneltä mm. pankin (pankki nimeltään "Privatbank"). Kolomoiski on kolmen maan kansalainen, Ukrainan, Israelin ja Kyproksen. Hän kuuluu Ukrainan viiden rikkaimman oligarkin joukkoon. Kolomoiskilta kuultiin yllättäviä vaatimuksia. Hän vaatii EU:lta ja Yhdysvalloilta 700 miljardin dollarin korvauksia kompensaationa siitä, että ovat käyttäneet Ukrainaa välineenään Venäjää vastaan. Hän sanoi 26.5.2019 "- Te olette käyttäneet Ukrainaa välineenänne taistelussa Venäjää vastaan. Teille on yhdentekevää ukrainalaisten kohtalo. Tämä on teidän pelinne, teidän geopolitiikkanne. Ukraina on teille yhdentekevä. Te haluatte vahingoittaa Venäjää, mutta Ukraina on tässä vain se väline." Ukrainaa hallitaan oligarkkien kautta, joita Eurooppa ja Yhdysvallat komentavat ja rahoittavat  tässä konfliktissa. Siis Ukraina on hänen mielestään pelkkä väline Venäjää vastaan. Hänen mielestään Ukrainan pitäisi olla riippumaton ja itsenäinen.  Mitä Zelenski tästä ajattelee ei ole toistaiseksi tiedossa.

Myös toinen henkilö palasi Ukrainaan Zelenskin vannottua presidentinvalan. Mikheil Saakasvili palasi heti Ukrainaan ja Zelenski myönsi hänelle Ukrainan kansalaisuuden takaisin, jonka Poroshenko oli Saakasvililtä riistänyt. Saakasvili oli asunut Puolassa ilman minkään maan kansalaisuutta Poroshenkon ajettua hänet pois Ukrainasta. Kuten muistettaneen Saakasvili oli entinen Georgian presidentti, joka hyökkäsi Venäjää vastaan ollessaan Georgian presidentti. Hän sai silloin turpiinsa ja pakeni Yhdysvaltojen kautta Ukrainaan. Georgia on antanut hänestä kansainvälisen pidätysmääräyksen Saakasvilin  tekemien murhien ja kavaltamien valtion varojen takia.

Mikheil Saakasvili sai Venäjältä turpiinsa.


Jo vaalien aikana Zelenski oli luvannut pistää Poroshenkon vankilaan. Hän nosti heti syytteet Poroshenkoa vastaan valtion varojen kavaltamisesta ja aiheuttamansa Kertsinsalmen provokaation johdosta (Zelenski käytti nimenomaan sanaa provokaatio!). Poroshenkoa vastaan on nostettu jo viisi syytettä. Saa nähdä tuleeko asiasta mitään. Poroshenko on ryhtynyt vastatoimiin ja ilmoittanut, että jatkaa poliittista toimintaansa. Hänellä on tiettyjen suurten oligarkkien tuki takanaan, joten tämä tietää vaikeuksia Zelenskille.

Zelenskin vaalilupauksiin kuului Poroshenkon sulkeminen vankilaan ja rauhan tuominen Itäukrainaan. Näitä molempia hänen äänestäjänsä pitivät tärkeinä ja siinä hänen vaalimenestyksensä salaisuus. Kaikki kyselyt vahvistavat, että Ukrainan kansa on kyllästynyt oligarkkien valtaan ja haluaa rauhaa Itäukrainaan. Armeijan ylipäällikkönä Zelenskillä on täysi valta lopettaa sotatila Itäukrainassa, mutta toistaiseksi hän ei ole sitä tehnyt. Minskin sopimuksen mukaan kaikki sotavoimat olisi vedettävät alueelta pois. Sitten olisi aloitettava rauhanneuvottelut. Sopimukseen kuuluu kaikkien sotavankien vaihto, sekä molempien osapuolten täysi armahtaminen. Poroshenko ei halunnut lopettaa sotatilaa, koska se tuotti hänelle rahaa. Hän ei myöskään halunnut neuvotella Donetskin ja Luhanskin johtajien kanssa. Zelenskillä on uusi ehdotus, mutta toimenpiteiden järjestys on siinä väärä. Ensin hän haluaa vaihtaa kaikki sotavangit, sitten mahdollisesti neuvotella ja viimeksi poistaa aseet alueelta. Tämä merkitsisi yhä uusia uhreja jo yli 13 000 henkeä vaatineessa sodassa. Lisäksi Zelenski on luvannut vapauttaa ne 24 ukrainalaista merisotilasta, jotka joutuivat venäläisten vangeiksi Kertsin salmen välikohtauksessa, mutta tämä merkitsisi suoraa yhteydenottoa venäläisten kanssa, johon luulen, että Zelenski ei ole kypsä. Lisäksi hän ei uskalla tavata Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, mikäli uskomme hänen vaimoaan Olena Zelenskajaa. Olena on kertonut, että Zelenski pelkää Putinia.

Olena Zelenskaja on sanonut, että Vladimir Zelenski pelkää Vladimir Putinia.


Kaupassa hämmästyttävä seikka on ollut se, että kaikesta huolimatta suurinta kauppaa Ukraina on käynyt Venäjän kanssa. Viennistä n. 26 % ja tuonnista n. 32 % on tapahtunut Venäjän välisessä kaupassa. Kiinan kauppa on voimakkaassa kasvussa. Euroopan kauppa on ollut suhteellisen mitätöntä. Kauppa Yhdysvaltojen kanssa on vain n. 3 %. Toisaalta Ukrainassa ei ole enää juuri teollisuutta. Sen kauppa on ns. mustan mullan varassa, jota se on myynyt mm. vaunukuormittain Saksaan. Näin se myy oman aarteensa Mustan mullan. Vaatimus Venäjän kaupan lopettamisesta olisi kuin ampuisi omaan jalkaansa. Se voisi olla Ukrainan konkurssi. Ukraina on Euroopan köyhin valtio.

On selvää, että Zelenskillä ei ole minkäänlaista kokemusta politiikasta. Näin ollen hänen käytöksensä on tempoilevaa ja tuntuu kuin hänen mielipiteensä lentelisivät sinne sun tänne. Välillä hän puhuu toista välillä ihan vastakkaista. Samoin hänen käytöksensä on hyvin epätasaista. On ilman muuta selvää, että hänellä on taustavaikuttajia, jotka pyrkivät vaikuttamaan hänen käytökseensä. Nämä käyttävät häntä maskina omille intresseilleen. Se, että hänellä oli hyvä kansansuosio antaa tälle hyvät lähtökohdat. Mutta politiikassa hän näyttää olevan ilmeisen avuton. Ainakin sellaisen kuvan hänestä saa. Jotkut sanovat, että se johtuu siitä, että vanha hallitus ja parlamentti ovat vielä parisen kuukautta vallassa, joten Zelenski ei pysty toteuttamaan itseään. Monet sanovat, että tämä nykyinen Zelenski ei ole se todellinen Zelenski. Todellinen Zelenski paljastuu ehkä sitten, kun uusi parlamentti ja hallitus astuvat valtaan.


Ensimmäisen ulkomaanmatkan Zelenski matkusti Eurooppaan Brysseliin 4.6.2019 kerjuumatkalle saadakseen rahaa. Hämmästyttävästi hän käytti täsmälleen samaa kieltä, kuin Poroshenko oli käyttänyt vaikka yrittää saada Poroshenkoa tyrmään. Tosin hän ei ota huomioon, että Euroopassa Ukraina on tällä hetkellä täysin jossain taka-alalla. Eurooppa on väsynyt Ukrainan tilanteeseen ja Ukrainaan, Toisena seikkana Zelenski ei ota huomioon, että myös EU:n hallitus on vaihtotilassa. EU:hun tulevat uudet henkilöt päättämään asioista. Toisaalta Euroopassa ei haluta, että Ukraina kokisi konkurssin



Mielenkiintoinen seikka Ukrainassa on uusi piirre uskonsodassa. Nyt näyttää siltä, että Ukrainana ortodoksinen kirkko on jakautumassa vielä yhteen uuteen osaan. Se oli jo ennestään jakautunut kolmeen osaan. Entinen Ukrainan presidentti Poroshenko halusi erottaa Ukrainan ortodoksisen kirkon Moskova patriarkaatista ja nimitti uudeksi patriarkaksi Epifanin. Tämä loukkasi jo pitkään Ukrainan kirkon itsenäisyyttä ajavaa patriarkka Bartolomeusta, joka luuli, että hänestä tulee uusi Ukrainan kirkon patriarkka. Bartolomeus perusti oman uuden ukrainalaisen kirkkokunnan, johon on jo alkanut liittyä väkeä. Bartolomeus on sanonut, että Poroshenko petti hänet ja Epifanin kirkko ei ole itsenäinen vaan Konstantinopolin patriarkaatin alainen, mutta hänen kirkkokuntansa on ukrainalainen ja aidosti autokefaalinen. Uskonsota Ukrainassa on ollut aika väkivaltaista. Venäjän patriarkaattiin kuuluvia kirkkoja on ryöstetty, tuhottu, poltettu ja uskonväkeä vastaan on käytetty väkivaltaa ja heitä on hakattu. Olen kirjoittanut tästä jo aikaisemminkin. Venäjän patriarkaatti on kuitenkin ylivoimaisesti suurin näistä ortodoksista uskontokunnista.



Proshenko järjestämässä uskonasioita. Keskellä patriarkka Bartolomeus, oikealla Epifani.


Seuraavan viiden vuoden aikana Zelenskillä on paljon ratkaistavia pulmia. Saadanko Itäukrainassa vallitseva sisällissota loppumaan? Pystyykö Zelenski ratkaisemaan Ukrainan kaaottisen taloustilanteen? Saako Zelenski Poroshenkon tyrmään? Saavatko Maidanissa  vuonna 2014 murhatun 108 ihmisen murhaajat rangaistuksensa? Saavatko vuonna 2014 Odessassa elävänä poltetun 48 ihmisen polttajat rangaistuksensa? Mihin koomikko Zelenski pystyy näinä viitenä vuotena, jolloin hän on Ukrainan presidentti?

Euroopassa on siis tapahtunut kevään aikana vaaleja. On mielenkiintoista nähdä mihin ne johtavat. Tulen tietenkin seuraamaan asioita. Varmaan kommentoinkin niitä.