tiistai 26. tammikuuta 2021

 


VASTAKKAIN


Kai eniten ihmisiä vaivannut tapahtuma tänä vuonna oli Yhdysvaltojen presidentin vaihtuminen 20.1.2021. Uusi presidentti Joe Biden vannoi valan suorassa lähetyksessä. Katsoin tilaisuuden suorana. Vala oli sama kuin aina ennenkin. Sen jälkeinen puhe oli samaa jargonia, kuin kaikki entisetkin presidentit olivat pitäneet poikkeuksena tietenkin edellinen presidentti Trump. Itse tilaisuus oli kuitenkin täysin poikkeava. Se oli kuin vallankaappaus. Koko Washingtonin keskusta oli yhtä sotilasleiriä eikä sivullisia päästetty alueelle. Tavallisesti tavallinen kansa olisi päästetty katsomaan vallan vaihtumista. Nyt alue oli ympäröity neliökilometrien alueelta rauta-aidoin ja piikkilangoin ja metrin välein  seisoivat sotilaat. Sotilaita oli ainakin 25 000, joiden taustat oli tarkoin tutkittu. Vallankaappausta edelsi edellisen presidentin täysi eristäminen käytännössä muusta maailmasta aivan kuin jossain diktaattorisessa valtiossa. Tämä ei ollut ainakaan demokratiaa vaikkakin demokraatit olivatkin asialla. Tärkeintä on demokraattien hegemonia. Demokratia on myytti. Vapaata journalismia Yhdysvalloissa ei ole. Sosiaalinen media ensin lupaa sananvapauden, mutta sitten sulkeekin kaikki yhteydet. Näin tapahtui siis jopa maan entiselle presidentille ja hänen kannattajilleen. En ole Trumpin kannattaja, mutta se miten valtion presidenttiä kohdeltiin on vähintäänkin kummallista demokratiaa. Jälleen kerran nämä vaalit osoittivat, että Yhdysvaltojen on jo aika uudistaa historiallisen vanha vaalimenetelmänsä nykyaikaiselle tasolle. 

The Economist lehden mukaan Biden on alkanut suursiivouksen

Presidentit eivät tavanneet toisiaan vallanvaihtotilaisuudessa. Trump lähti jo ennen kuin Biden saapui. Se mitä tiedän jo aikaisemmin Bidenista on, että hän on epärehellinen, ovela ja raaka mies, tosin hän on jo 78 vuoden ikäinen vanha ja seniili, joten paljon tulee riippumaan hänen avustajistaan. Häntä on ilmeisen helppo ohjata. Yleisesti puhutaankin, että reaalisesti hän ei johda maata ja se on tarkoituksellista. Ketkä johtavat maata on tarkoin salattu. Melkein koko Bidenin joukkue on Obamalta peräisin. Pyrkimys on koko maailman hegemonia. Mutta ensin on voitettava oman valtion jakaantuneisuus. Se voi muodostua vaaralliseksi ydinasevaltiossa. Biden aloitti työnsä heti kumoamalla joukon Trumpin allekirjoittamia lakeja. Niiden joukossa ilmastolaki ja liittyminen takaisin WHO:hon. Mutta mitäpä minä näistä kirjoittelemaan, kun lehdistö ja tiedotusvälineet ovat niistä täysiä. Mielenkiintoisia tulevat olemaan suhteet Kiinaan ja Venäjälle. Myös Iranin suhde kiinnostaa. On kerrottu, että Trump suunnittelee uuden puolueen perustamista, jonka nimeksi tulisi "Isänmaallinen puolue". Tämä tulee nähtäväksi tulevaisuudessa

Biden on siis alkanut suursiivouksen. Tosin kansalliskaartin  hän on siivonnut maton alle. Toisin sanoen kansalliskaarti ei ole poistunut mihinkään Washingtonista vaan majoitettu maanalaisiin parkkipaikkoihin. He valittavat heikkoja sosiaalisia tiloja. Yksi vessa tuhannelle sotilaalle. Pelkääkö Biden jotain tapahtuvaksi, kun jätti kansalliskaartin paikalle? Tosin yli 200 heistä on saanut jo koronavirustartunnan. Trump sanoi tekevänsä Amerikan suureksi jälleen. Biden sanoo tekevänsä Amerikan yhtenäiseksi jälleen. Trump on toistaiseksi turvallisesti eristetty. Tiedotusvälineet ja sosiaalinen media vallattu. Silti pelätään kahtiajakoa. Biden pitää Trumpin kannattajia terroristeina. Biden on vanha ja välillä vähän sekaisin. Hänen menneisyyttään painaa keinottelu energiateollisuudessa Kiinassa ja Ukrainassa sekä 8 vuoden politikointi Ukrainassa poikansa Hunter Bidenin kanssa. Jos joku ryhtyy tutkimaan näitä asioita voivat seuraukset olla kalliita. Itse asiassa hän on saanut jo yhden haasteen asiasta, mutta en nyt paneudu siihen. Jos järki pettää on varalla kamala Kamala Harris. Valtion ilmeinen kahtiajako aiheuttaa epävarmuutta.


Nykyinen Yhdysvaltojen lippu

Maailmaa kiinnostaa kuitenkin enemmän ulkopolitiikka. Biden elää menneessä ja hän on raaka mies. Hän on astunut askeleen taaksepäin siihen mihin Obama aikoinaan jäi. Mutta Yhdysvallat ei enää ole se "suurin ja mahtavin". Rinnalle ovat astuneet Kiina ja Venäjä. Tätä Biden ei ilmeisestikään käsitä. Kiina on menossa taloudessa Yhdysvaltojen ohi. Venäjä on sotilaallinen suurvalta. Sillä on enemmän ohjuksia ja ydinaseita kuin Yhdysvalloilla. Trump piti päävihollisenaan Kiinaa, Biden on valinnut vihollisekseen Venäjän. Tosin hän on ehdottanut Venäjän kanssa uutta INF-ydinsulkusopimusta, jota Venäjä on yrittänyt tarjota jo monta kuukautta. Tämä johtuu siitä, että Venäjä on vahvempi tällä alueella joten Bidenin on syytä pelätä nimen omaan tällä alueella.  Biden on jyrkän linjan mies. Tämä ei tiedä hyvää Euroopalle. En näe mahdollisuutena, että Venäjän ja Yhdysvaltojen välit lämpenisivät. Yhdysvallat on aina käyttänyt poliittisena jatkeena sotavoimiaan, mutta aika on muuttunut. On ilmeistä, että Biden palaa Naton piiriin. Jos hän tulee vahvistamaan Natoa merkitsee se Euroopan tilanteen kiristymistä. Euroopasta muodostuu Yhdysvaltojen vasalli. Aseistaminen tulee kasvamaan molemminpuolisesti. Olisi hyvä, jos Suomi ymmärtäisi pysyä tästä syrjässä. Eurooppa tarvitsee venäläistä kaasua. Tämä talvi on ollut jälleen ennätyksellisen kasvun aikaa. Eurooppa ei tule toimeen ilman venäläistä kaasua ja on lisännyt sen ostoja tänä talvena.


Espanjantautiin kuoli aikoinaan 100 miljoonaa ihmistä. Kohta koviduhreja on yhtä paljon

Toiseksi tärkein seikka meillä on edelleen koronaepidemia. Tämän brittiläinen versio huolestuttaa ja varsinkin meillä Suomessa. Ongelmana on se, että rikkaat valtiot kahmivat kaikki rokotteet ja köyhillä valtioilla ei ole varaa hankkia niitä. Tämähän ei tiedä hyvää paitsi niille köyhille valtioille myöskään viruksen leviämisen estämiselle. Itse olemme saaneet myös kokea sen. Aluksi emme saaneet kaikkia rokotteita, jotka meille luvattiin. Rokotetoiminta on bisnestä, jolla rokotteen kehittäjät pyrkivät rahastamaan mahdollisimman paljon kun tilanne on raaka. Tämä on epäeettistä, mutta itsehän elämme sellaisessa maailmassa emmekä pyrikään tekemään asialle mitään. Itse en aio hankkia rokotetta, jos kysymyksessä on Pfizerin tai Moderna rokote. Pfizerin rokotetietoihin murtauduttiin ja mm. ranskalainen LE Monde lehti julkaisi tietoja. Niiden mukaan rokote ei ole sama jota käytettiin testeissä. Pfizerin rokote on aiheuttanut maailmalla jo niin monta vakavaa sairaustapausta ja kuolemaa, etten luota siihen. Norjassa se aiheutti ainakin 30 ihmisen kuoleman. Se ei sovi kaikille, mutta siitä ei mainita missään. Hieno uutinen oli, että Venäjällä on kehitetty jo kolmas rokote epidemiaa vastaan. Nyt heillä on rekisteröity Sputnik-V, EpiVak ja uusin Kovid-Vak. Kaikilla näillä on jo aloitettu yleisrokotukset. Sputnik-V:tä on myyty jo ympäri maailmaa mm. Kiinaan, Intiaan, Etelä-Amerikkaan ja Afrikkaan. Venäläiset tiedemiehet ovat havainneet, että viruksesta on alkanut ilmestyä maailmalla satoja, jopa tuhansia erilaisia muunnoksia. Venäläiset ovat löytäneet maailmalta jo yli 100 000 erilaista muunnosta. 23 näistä muunnoksista ovat erittäin aggressiivisia. Britannialainen ja afrikkalainen eivät ole siis ainoita. Toivottavasti nykyiset rokotteet tehoavat myös näihin muunnoksiin. Kaikki mutantit eivät ole ihmiselle vaarallisia. Joillakin mutanteilla tarttuvuus on huomattavasti tehokkaampaa, kuin alkuperäisellä. Eräällä 40-vuotiaalla naisella tavattiin viruksesta kokonaista 18 eri muunnosta.

Mikään valtio ei ole nykyään kunnon valtio, jos siellä ei ole mielenosoituksia. Venäjällä osoitettiin mieltä 23.1.2021 "maanpetturi" Aleksei Navalnyin vapauttamiseksi vankilasta. Navalnyi oli vangittu 17.1. Seremetjevon lentokentällä Moskovassa hänen palatessaan Berliinistä. Navalnyi oli rikkonut ainakin neljä kertaa ehdonalaisen tuomion ehtoja. Toinen syy oli yhteisön varojen varastaminen henkilökohtaiseen käyttöön. Kolmas syy oli vanhan sotaveteraanin henkilökohtainen loukkaaminen. Nyt hän on saanut uuden syytteen kutsumisesta luvattomaan mielenosoitukseen. Navalnyi on Venäjän kansalainen. Häntä koskevat Venäjän lait. Juuri näitä hän on rikkonut. Aluksi hänet vangittiin 30 päiväksi kuulusteluja varten. Häntä voi uhata jopa 15 vuoden tuomio. Tästä nostettiin lännessä heti hirveä meteli. Häntä vaadittiin heti vapautettavaksi. Mutta tämä on selkeää sotkeentumista toisen valtion sisäisiin asioihin. Navalnyin kannattajat päättivät järjestää mielenosoituksen vangitsemista vastaan. Tätä johdettiin ulkoa päin. Mielenosoitus ei saanut lupaa, se oli siis luvaton. Mutta tästä ei välitetty. Lännestä järjestettiin taukoamaton some-pommitus Venäjää kohtaan ja mielenosoituksen järjestämiseksi. Yhdysvaltojen Venäjän konsulaatti  julkaisi jopa oppaan, jossa tarkasti neuvottiin missä kulloinkin osoitetaan mieltä ja mielenosoitusten reitit. Siellä uhattiin jopa, että mielenosoittajat hyökkäisivät suoraan Kremliin. Tämä jos mikä on puuttumista toisen valtion sisäisiin asioihin. No mitään tämmöistähän ei kuitenkaan tapahtunut. Mitähän Yhdysvalloissa tehtäisiin jos Venäjän lähetystö olisi puuttunut kongressitalon valtaukseen samoin? Mielenosoituksen aikana ei käytetty vesitykkejä. Ei käytetty kumiluoteja. Poliiseilla ei ollut ampuma-aseita. Mielenosoittajien joukossa oli myös hallituksen toimien puolustajia. Joissakin kaupungeissa kokoontui vain joitakin kymmeniä ihmisiä. Jopa poliiseja oli enemmän kuin mielenosoittajia. Kansaa pyrittiin varoittamaan koronan tartuntavaarasta. Näistähän meille ei kerrottu. Navalnyi on kyyninen tyhmä henkilö, joka ajattelee vain itseään ja juuri tässä häntä käytetään hyväksi.

Yhdysvaltojen Venäjän konsulaatin kehotus mielenosoituksiin.

Poliittinen painostus Euroopasta ja Yhdysvalloista oli valtavaa. Suomi, Saksa, Ranska, Britannia, Yhdysvallat ja Baltian maat ovat vaatineet Navalnyin vapauttamista. Jopa meidän idiootti presidenttimme Niinistö soitti Putinille henkilökohtaisesti asiasta. Hän ei vain tajunnut sitä, että Venäjän oikeuslaitos päättää asiasta, ei Putin. Suomessa asiasta nousi lisäksi skandaali kun pääministerimme Sanna Marin oli ottanut kantaa asiaan jo ennen Niinistöä. Kuulema vain presidentillä on oikeus ulkopolitiikkaan. EU:n komission  puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ottivat kantaa asiaan. Britannian ulkoministeri Dominic Raab vaati, että Venäjän olisi selvitettävä Navalnyin myrkyttäminen. Yhdysvallat on yhtynyt näihin vaatimuksiin. He vaativat siis selkeästi rikkomaan Venäjän lakia. Henkilö rikkoi lakia ja hänet vangittiin. Toisissa maissa lakia noudatetaan, vaikka kyseessä olisi poliitikko. Yhdysvalloissa tämmöisistä asioista voisi saada vankeutta vaikka 90 vuotta. Venäjä on jo ilmoittanut, että myrkytys ei tapahtunut Venäjän alueella. Vasta Saksassa löytyi myrkky. Todennäköisesti on niin, että vasta Saksassa tuotiin myrkky tutkittavaksi eri laitoksiin, joten tutkinta olisi suoritettava Saksassa. Venäjä on ilmoittanut halukkuutensa yhteistyöhön, mutta Saksa on torjunut jyrkästi yhteistyön. Ehkä he pelkäsivät, että petos paljastuu, myrkky olikin Saksassa valmistettu.  Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että länsimaat pyrkivät Navalnyin tapauksen kautta viemään kansalaistensa huomion pois maidensa sisäisistä ongelmista. Ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova sanoi, että "Ulkomaisten julkisten hahmojen tulisi kunnioittaa kansainvälistä oikeutta ja olla puuttumatta itsenäisten valtioiden sisäisiin oikeusasioihin. Keskittykää omiin ongelmiinne!" Duuman puhemies Vjatislav Volodin ilmtoitti, että Navalnyi on läntisten tiedustelupalveluiden ( esim.CIA, MI6) työkalu, jota käytetään Venäjän vastaisten pakotteiden julistamiseksi. Hän on amerikkalainen lelu, jota käytetään tässä hyväksi. Näillä länsimaisilla tiedustelupalveluilla on suorat yhteydet Navalnyiin. Ja ne käyttävät häntä vain hyväkseen. 

Loppujen lopuksi nämä mielenosoitukset olivat mitättömiä sen rinnalla mitä Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa ja muualla Euroopassa on nähty. Yhtään ruumistakaan ei tullut. Huolestuttavinta tässä oli se, että mielenosoituksiin yritettiin houkutella alaikäisiä lapsia ja naisia mahdollisimman paljon mukaan. Sosiaalisessa mediassa oli lukuisia videoita, joissa houkuteltiin lapsia näihin mielenosoituksiin. TikTok oli yksi näistä. Ohessa muutamia kuvia näistä videoista. Tätä sanotaan poliittiseksi pedofiliaksi. Naiset ja lapset yritetään työntää eturintamaan, koska heihin ei kosketa. Tämä on kasvava ilmiö, joka nähtiin jo Valkovenäjän mielenosoituksissa. Ennen kaikkea se on moraalitonta. Haastateltaessa alaikäisiä kiinniotettuja he sanoivat, etteivät oikein tienneet mihin olivat tulleet. Tulivat uteliaisuuttaan katsomaan kun oli houkuteltu. Tämä voi kuitenkin olla vaarallista. Vanhemmat joutuvat vastaamaan asioista.

Alaikäisiä lapsia ja naisia  houkuteltiin mielenosoituksiin sosiaalisen median kautta.

Lapsia oli paljon mielenosoituksessa Moskovassa 23.1.2021

Suomen osallistuminen tuomitsemiseen on kaksimielistä. Meillä on omiakin mielipidevankeja ja syytettyjä. Aseista kieltäytyviä totaalikieltäytyjät suljetaan vankiloihin vaikka YK:n ihmisoikeustuomioistuin, Haagin ihmisoikeustuomioistuin ja Euroopan ihmistuomioistuin ovat tuominneet Suomen päätökset näissä asioissa. Myös siviilipalvelus on selvä rangaistusmuoto, jonka kesto on kaksi kertaa pitempi kuin palvelus armeijassa. Palvelus armeijassa pitäisi perustua nimenomaan vapaaehtoisuuteen. Moraali- ja eettisiä vakaumuksia olla tappamatta pitäisi kunnioittaa! Suomalaisten kannattaisi pikemmin keskittyä kauppasuhteiden rakentamiseen kuin sekaantua vieraan vallan politiikkaan. Jos amerikkalaiset eivät pidä Venäjän politiikasta ei Suomen pitäisi osallistua näihin riitoihin edes EU:n jäsenenä. Jokaisella itsenäisellä valtiolla on oikeus hoitaa omat rikollisensa omien lakiensa mukaan.


Natsit järjestivät soihtukulkueita 1.1.2021 natsin Stepan Banderan kunniaksi

Ukrainassa pidettiin 1.1.2021 soihtukulkueita sodanaikaisen natsijohtajan Stepan Banderan kunniaksi. Tästä on muodostunut jokavuotinen traditio. Bandera tappoi tuhansia ihmisiä mm. Puolassa. Natseja kunnioitetaan Ukrainassa juhlistamalla heidän muistoaan kuin entisessä natsi-Saksassa. Israel, Puola ja muutamat muut valtiot esittivät vastalauseita. Venäjän kielen käyttö kiellettiin 16.1.2021 julkisissa tiloissa kokonaan. Jo ennestään kouluissa opettaminen Venäjän kielellä oli kielletty. On otettava huomioon, että yli kolmasosa Ukrainan kansasta puhuu venäjää kotikielenään. Osa ihmisistä ei osaa ukrainaa ollenkaan. Mitähän meillä tapahtuisi, jos ruotsinkielen käyttö kiellettäisiin? Missään ei saisi puhua ruotsia, kouluissa ei saisi opettaa ruotsia, ruotsinkielinen opetus lakkautettaisiin. Kaikkein hassuinta on, että presidentti Volodimir Zelenskin kotikieli on venäjä ja hän on juutalaista sukua. Samoin entisen presidentin Petro Poroshenkon kotikieli oli venäjä. Molemmat joutuivat opiskelemaan ukrainaa ja käyttävät usein venäjänkielisiä ilmaisuja ihan vaistomaisesti. Mutta traagisinta Ukrainassa on, että Ukraina ei saa mistään koronanvastaista rokotetta. Venäjä on tarjonnut heille Sputnik-V:tä, mutta hallitus on kieltänyt käyttämästä sitä. Rikkaat ja oligarkit ovat salaa hankkineet mustasta pörssistä kalliilla hinnalla Euroopassa käytettyjä rokotteita ja rokottaneet itsensä. Muulla kansalla ei näytä olevan toivoa saada mitään rokotetta pitkään aikaan.

Volodimir Zelenskin kotiperhe on sukujuuriltaan juutalaisia ja kotikieli on venäjä.


Entäpä Suomi sitten? Emme ole suurvalta, joten meillä ei pahemmin ole näitä mielenosoituksia vaikka kyllä olisi aiheita. Viimeinen kohu oli Meidän idioottipresidenttimme Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin konflikti siitä kummalla oli oikeus kommentoida Venäjän tilannetta. Todellisuudessa ei kummallakaan. Ei ole oikeutta kommentoida vieraan valtion oikeustilannetta varsinkaan kun ei tunneta taustoja. Millään ei ole todistettu sitä kuka myrkytti Navalnyin. Todennäköinen syyllinen on Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA, joka lavasti tilanteen. Tärkeämpää Suomessa olisi keskittyä koronatilanteeseen ja siihen, että meille luovutetaan rokotteita, jotka meille on luvattu.


Taloustilanne on semmoinen, että sotahullut ovat hankkimassa meille taistelukoneita, vaikka juuri nyt ei ole oikea aika siihen. Viimeinen tieto oli, että koneiden hinta tulisi olemaan 20 miljardia euroa. Todellisuudessa hinta tulee olemaan ainakin 30 miljardia euroa, kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut. Nämä rahat tarvittaisiin tämän koronaepidemian hoitamiseen Suomessa. Tämä olisi se aihe johon idioottipresidenttimme Niinistö voisi ylimpänä sotaväen sotapäällikkönä puuttua ja pistää jutun poikki. Nämä sotahullut pitäisi saada kuriin ja tämä olisi presidenttimme tehtävä. Suomea ei uhkaa mikään vaara, jos meillä olisi hyvät välit kaikkiin naapurimaihimme. Emme tarvitse näitä hävittäjiä, mutta tarvitsemme rahaa koronepidemian hoitamiseen. Tässä olisi se oikea paikka, jossa Niinistö voisi älähtää. Meillä ei ole oikeutta puuttua toisten valtioiden sisäisiin asioihin. Tämä oli sisäistä politikointia, jolla kalastellaan poliittista suosiota.

 


maanantai 18. tammikuuta 2021

 



HERKÄT JÄÄHYVÄISET



20.tammikuuta 2021 Yhdysvallat antaa herkät jäähyväiset kenties aikamme kuuluisimmalle presidentille. Donald Trumpin nimi tulee jäämään Amerikan historiaan lähtemättömästi. Tätä ei voi kukaan kieltää. Tilalle astuu toinen ovela roisto, joka keinotteli sukunsa ja poikansa kanssa rahaa itselleen mm. Kiinasta ja Ukrainasta. Hänen nimensä on Joe Biden. Vallan vaihtuminen tosin tapahtuu hyvin poikkeavissa olosuhteissa, jollaista ei vielä ole nähty Amerikan historiassa. Voidaan sanoa, että maailma muuttuu poikaseni. Ja niinhän se tekee, joskus rajustikin. Mitä vähemmän aikaa jää Trumpille sitä suuremmaksi nousee hysteria. Jotkut sanoivat, että tapahtuu vallankumous. Tätähän Yhdysvallat on yrittänyt harrastaa kaikkialla maailmassa, mutta nyt se tapahtuukin itse Yhdysvalloissa. Valta siirtyy kumouksen kautta. On julistettu sota Trumpia vastaan. Kun katsoo tiedotusvälineitä Yhdysvalloissa juuri näin se tapahtuu. Kongressitalo on kuin sotilasleiri sotatilan aikana. Aikoinaan sitä sanottiin "Kansan taloksi". Nyt siellä on enemmän sotilaita, kuin Irakissa tai Afganistanissa yhteensä eli yli 21 000, Afganistanissa ja Irakissa vain 5 000. Ja nämä sotilaat ovat aseistettuja. Joten Bidenin virkaanastumisjuhlallisuudet muistuttavat enemmän sotilasoperaatiota kuin juhlatilaisuutta. Siitä huolimatta monet edustajat hankkivat panssariliivit itselleen. Tavallisesti "kruunajaistilaisuuteen" osallistuu tavallinen kansa, nyt ei. Siellä on enemmän sotilaita kuin ketään muita kansalaisia.





Hysteria teki Trumpista poliittisen ruumiin. Mutta kuka hallitsee Amerikkaa? Poliisi tiesi tulevasta ryntäyksestä kongressitaloon, mutta ei reagoinut mitenkään siihen. Se ei "välittänyt" siitä. Oliko tässä jokin tarkoitus? Tehdä Trumpista poliittinen ruumis? Tuntuu elävästi siltä, että joillakin oli tarkoitus antaa Trumpin kannattajien "murtautua väkivalloin" kongressitaloon. On poliiseja ja sotilaita, jotka kannattavat Trumpia, mutta se ei selitä kaikkea. Siitä lähtien lehdistö ja tiedotusvälineet synkronisoidusti pistävät Trumpia matalaksi. Mutta tässä on mielenkiintoista vilkaista vähän Trumpin ja Bidenin  valoisia ja pimeitä puolia. Aloitetaan Trumpista, koska tapaus on helpompi. Kysymys kuuluu vain aloittaako hyvistä vai huonoista puolista? Ja on toki todettava, että mikään tila tai aika ei riitä kaikkien seikkojen läpikäymiseen joten otan esille vain muutamia seikkoja lyhyesti. Ja on tietenkin makukysymys kuka pitää mitäkin hyvänä tai huonona seikkana.



Piikkilankaa


 Katusulkuja Washingtonin keskustassa

Trump aloitti presidenttinä neljä vuotta sitten ja sitä pidettiin suurena yllätyksenä. Kaikki uskoivat hänen vastustajansa demokraatti Hillary Clintonin voittavan vaalit. Harvat uskoivat Trumpiin. Tätä voittoa pidettiin Venäjän sekaantumisena vaaleihin, mutta myöhemmin selvisi, että tämä olikin demokraattien vaalipropagandaa ja vaalivilppiä.  Aloitetaan huonoista seikoista. Trump aloitti irrottamalla Yhdysvallat lukuisista kansainvälisistä sopimuksista täysin yksipuolisesti. Näihin kuuluivat Pariisin ilmastosopimus, kauppapoliittiset sopimukset Euroopan ja muiden valtioiden kanssa ja Iranin kanssa tehty ydinasesopimus. Mutta kaikkein pahimmat olivat sotilaalliset sopimukset, kuten Venäjän kanssa tehdyt keskimatkan ohjukset kieltävä INF-sopimus, ydinsulkusopimus START ja ns. Avoin taivas -sopimus. Nämä kaikki Trump sanoi yksipuolisesti irti. Avoin taivas -sopimuksen irtisanominen rokottaa nimenomaan Eurooppaa, koska Yhdysvalloilla ja Venäjällä on satelliittinsa, joilla vakoilla ja kuvata. Lisäksi lukuisat sanktiot Venäjää ja Kiinaa vastaan aiheuttivat loppujen lopuksi sen, että Eurooppa ja Yhdysvallat itse kärsivät niistä enemmän kuin Venäjä ja Kiina. Itse asiassa Venäjä hyötyi näistä. Suomi oli yksi eniten kärsineistä maista.



Entäpä Trumpin hyvät teot. Niitäkin oli, vaikka monet ovat toista mieltä tai aktiivisesti unohtavat asioita. Tärkein on ehdottomasti se, että yhtään sotaa hän ei sytyttänyt missään päin vastoin kuin hänen edeltäjänsä Barack Obama, joka sytytti enemmän sotia kuin kukaan aikaisempi Yhdysvaltojen presidentti. Trump veti amerikkalaiset joukot pois Syyriasta ja aloitti joukkojen vetämisen Afganistanista ja Irakista. Tärkeimpiä liennyttäviä tekijöitä olivat Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin tapaamiset. Yllätyksellinen ja hieno oli Pohjois-Korean Kim Jong-unin tapaamiset. Hieno päätös oli myös aikomus lakkauttaa sotilasliitto Nato tai ainakin irrottautua siitä. Nato on jo aikansa elänyt ja lisää vain jännitteitä Euroopassa. Sisäpoliittisesti Trump sai aikaan paljon, mutta en paneudu niihin.




Entäpä Joe Biden? Tämä demokraatti kasvatti omaisuutensa keinottelemalla kiinalaisten ja ukrainalaisten politiikkojen, oligarkkien ja heidän rahojensa kanssa. Voiko tällainen henkilö olla Yhdysvaltojen presidentti? Hänen poikansa oli siinä mukana vaikkakin hän on narkomaani, alkoholisti ja käytti alaikäisiä tyttöjä hyväksi varsinkin Ukrainassa. Oikeastaan mitään hyvää Bidenissa en toistaiseksi vielä keksi. Häntä pidetään Barack Obaman politiikan jatkajana, mikä on todella huono seikka maailman kannalta. Amerikkalaisen "demokratian" pakkosyöttö maailmalle ei todellakaan lisää rauhaa maailmassa. Naton ja sotilaallisen voiman kasvattaminen lisää jännitteitä varsinkin Euroopassa, jos Biden tähän lähtee. Käsitykseni Bidenista merkitsee väkivallan lisääntymistä ei vain Yhdysvalloissa vaan koko maailmassa. En suinkaan ihannoi Trumpia, mutta en myöskään Bidenia.


Donald Trumpin kaikki tilit suljettiin.

Lähipäivät ja -viikot tulevat näyttämään, miten Biden pärjää sisäpoliittisesti. Mitä Yhdysvalloissa tulee tapahtumaan? Yhdysvallat on jakaantunut ainakin kahtia. Millä voimalla on mahdotonta määritellä tällä hetkellä. Trumpin kannatusluvut ovat olleet poliittisista taisteluista johtuen laskussa ja kukaan ei oikeastaan tiedä niitä. Toki vannoutuneita kannattajia hänellä on, mutta monet pelkäävät leimautuvansa ja pilaavansa tulevaisuutensa sillä. Siksi he "vaihtavat puolta". Trumphan on täydellisesti suljettu tiedotusvälineiden ulkopuolelle ja hänestä levitetään vain negatiivista propagandaa. Myös rahoitus- ja liikemaailma sanoutuu hyvää vauhtia irti hänestä. Bidenilla on vapaus käyttää esimerkiksi Twitteriä ja kaikkia tiedotusvälineitä. Demokraatit haluavat hegemonian, koska Trump on liian pelottava ja vaarallinen joten hänet on poistettava politiikasta. Koko  maailma asettaa Trumpin antihenkilöksi. Halutaan estää, ettei hän voi asettua ehdokkaaksi enää koskaan. Trump halutaan pyyhkiä poliittiselta kartalta kokonaan.  Yhdysvaltojen arkaainen vaalimenetelmä mahdollistaa sen.


Murhattiinko hänet?

Sitten seuraa spekulatiivinen osio. Jakaantuuko Yhdysvallat vai ei? Tuleeko vaalipäivänä mielenosoituksia ja missä määrin? Siirtyykö Yhdysvallat yksipuoluejärjestelmään? Toisaalta ennustetaan jopa sisällissotaa. Jotkut vertasivat kongressitaloon hyökkäystä kristalliyöhön, joka tapahtui natsi-Saksassa 1938. Hyökkäys näytti spontaanilta, mutta oli Saksan hallituksen järjestämä. Samanlaisia piirteitä on myös tässä kongressitaloon hyökkäyksessä.. Hyökkääjien joukossa oli agentteja. Mielenosoituksessa kuoli 6 - 7 henkilöä, joista sanotaan, että kaksi teki itsemurhan. He olivat ampuneet itseään vatsaan. Sanotaan, että ne olivat itse asiassa murhia, koska kukaan itsemurhaaja ei ammu itseään vatsaan. Kerrotaan että he näkivät kongressitalossa liikaa. Christopher Stanton oli toinen heistä ja sanotaan, että hän näki Nancy Pelosin papereista tai tietokoneelta jotain, mitä ei olisi saanut nähdä. Joka tapauksessa nyt etsitään henkilöitä, jotka murtautuivat kongressitaloon. Kadut ovat täynnä kuvia henkilöistä, joita haetaan oikeuteen. Heitä uhkaa jopa 20 vuoden tuomiot.

Katukilvillä etsitään "syyllisiä". Heitä kaikkia uhkaa jopa 20 vuoden tuomio.


Ukraina ilmoitti virallisesti, ettei se ole vaikuttanut mitenkään näihin vaaleihin. Tämä ilmoitus ihmetyttää vähän. Tosin Ukrainan entinen presidentti Petro Poroshenko on kutsuttu Bidenin kruunajaistilaisuuteen, mutta nykyistä presidenttiä Vladimyr Zelenskiä ei ole kutsuttu. Kertooko se jotain asioista? Poroshenkolla ja Bidenilla oli paljon yhteisiä "bisneksiä". Ukraina on Euroopan köyhin valtio ja nyt Ukraina odottaa kovasti köyhäinapua Bidenilta. Biden oli aikanaan syvästi sisällä Ukrainan politiikassa. Vai onko todella niin, että Ukraina on vain alusta, jonka kautta käydään sotaa Venäjää vastaan?

Joe Biden (pöydän päässä) ja Ukrainan hallitus silloin joskus. Alhaalla lukee "Ukrainan ääni". Ukrainan Presidentti Poroshenko on joukossa.

Näistä vaaleista nähdään selkeästi, että sananvapaus ei olekaan itseisarvo vaan suhteellinen käsite, jota pitää suitsia joidenkin tahojen tahdon mukaan. Voivatko suuryritykset olla asian takana vai kokonaan jotkut muut, jotka pystyvät hallitsemaan myös suuryrityksiä? Tämä koskee myös Suomen mediaa, joka toistaa näitä samoja asioita. Trumpista tehtiin digitaalinen marttyyri. Päätös voi mullistaa myös sosiaalista mediaa. Sosiaalinen media on polarisoitunut samalla tavalla kuin tiedotusvälineet. Sosiaalisella medialla on enemmän poliittista valtaa, kuin yksittäisellä valtiolla tai niiden johtajilla. Trump oli sentään Yhdysvaltojen presidentti. Hän oli varsinainen ensimmäinen uhri. Tämän jälkeen tulee muitakin. Sensuuri voitti. Päättäjät on kuitenkin salattu huolellisesti. Demokratialla ei ole enää merkitystä. Demokratia hävisi.








maanantai 11. tammikuuta 2021

 


HIRVITTÄVÄ PÄIVÄ DEMOKRATIALLE



Maailman hirvein asia on tapahtunut. Demokratia on kuollut. Tämä tapahtui Washingtonissa 6.1.2021. Joukko presidentti Trumpin kannattajia tunkeutui maailman demokraattisesti pyhimpään paikkaan Washingtonin kongressitaloon. Tämä ei pitänyt missään nimessä olla mahdollista. Demokratian unelma on murskattu. Yhdysvallat oli demokratian, vapauden ja tasa-arvoisuuden symboli ja Washingtonin kongressitalo sen pyhättö. Koko maailma kohisi tapahtumasta. Mielipiteitä on monia ja on vaikea päästä selville mikä on totuus. En pyri tässä kirjoituksessani ratkaisemaan asiaa vaan ottamaan esille muutamia näkökohtia asiasta ja ehkä huomioimaan erilaisia mielipiteitä. Joidenkin mielestä tapahtui vallankaappausyritys. Joidenkin mielestä vain pieni mielenosoitus.  Lisäksi tapahtumassa kuoli ainakin viisi ihmistä. Mutta sehän ei merkinnyt mitään. Ainahan mielenosoituksissa kuolee ihmisiä.


Suora kuvakaappaus videolta, kun poliisi ampuu hengiltä tytön kongressitalossa



No, kaikki sai alkunsa nykyisistä Yhdysvaltojen presidentin vaaleista. Kaksi urhoa urosta Joe Biden ja Donald Trump taistelivat keskenään uudesta presidentin virasta. Tosin peli taisi olla likaista molemmin puolin. Tätä on pidetty likaisimpana vaalitaisteluna koko Yhdysvaltojen historian ajalta. Mutta kovin puhdasta se ei ole ollut koskaan. Yhdysvaltojen omituiset vaalilait ovat esihistorialliselta ajalta. Se on eräänlainen omituinen historiallinen jäänne, joka sisältää monta vaihetta ja jokainen vaihe mahdollistaa väärentämisen ja huijaamisen. Jo kuuluisa presidentti John F. Kennedy osti apua kuuluisalta mafiapomolta Sam Giancalta. Näin hän nipin napin pääsi ensimmäisellä kerralla presidentiksi.

 

Jakesta tuli kuuluisa

Sekä demokraatit että republikaanit pyrkivät vähentämään vastustajien äänioikeuksia. Käytännössä esimerkiksi äänestäminen on tehty mahdollisimman vaikeaksi mustille, latinalaisamerikkalaisille, opiskelijoille ja monille muille kussakin tapauksessa vastustajaa kannattaville ryhmille. Näin näiden tietojen mukaan jopa 14 miljoonaa amerikkalaista on estetty äänestämästä, joka on noin kymmenen prosenttia äänestäjäkunnasta. Äänestäjäksi täytyy erikseen rekisteröityä joko pitemmäksi ajaksi tai jokaiseen vaaliin erikseen. Jokaisella osavaltiolla on omat lakinsa. Järjestelmä on hyvin sekava. Monissa osavaltioissa rekisteröidytään ajokortilla. Ilman ajokorttia on mahdottoman vaikea rekisteröityä. Vaihtoehtoiset dokumentit on hankala saada. Joissakin osavaltioissa oli aikaisemmin ehtona myös lukutaidon osaaminen tai henkiveron maksaminen. Näin rajattiin köyhät äänioikeuden ulkopuolelle. Monissa paikoin, joissa asui paljon mustia, varta vasten lakkautettiin äänestyspaikkoja. Ohiossa puhdistettiin yli 2 miljoonaa äänestäjää listoilta. Texasissa 900 000 poistettiin vääränlaisen henkilöllisyystodistuksen vuoksi ja Wisconsinissa 300 000. Lisäksi yli puoli miljoonaa ihmistä poistettiin vaaliluetteloista siksi, ettei ollut äänestänyt edellisissä vaaleissa. Pohjois-Dakotassa rekisteröitymistä varten vaaditaan osoite. Esimerkiksi intiaaneilla tai köyhillä ihmisillä ei ole osoitetta.. Postilokero ei riitä. Monissa osavaltioissa vangeilla ei ole äänioikeutta - edes vapauttamisen jälkeen. Yhdysvalloissa on maailman eniten vankeja ja vankiloita. Kaksipuoluejärjestelmä aiheutti sen, että monissa vaalipiireissä monet jättivät äänestämättä, koska tiesivät vastustajan voittavan kuitenkin siinä vaalipiirissä. Keskellä koronakriisiä äänestyspaikkoja oli vähennetty eniten Texasissa, Arizonassa ja Georgiassa, joissa on eniten mustia ja latinoja. Tämä johti näissä paikoissa tuntien jonottamiseen koronauhan alla. Monessa osavaltiossa poistettiin virheellisesti ainakin 160 000 ihmistä listoilta. Lisäksi todistetusti posti kadotti satoja tuhansia ääniä. Äänien väärentäminen oli yleistä. Myös ääniä "katosi" salaperäisesti monissa paikoissa. Myös "kuolleiden sielujen" ääniä esiintyi listoilla. Monissa äänestyspaikoissa vaalitarkkailu oli kiellettyä. Ääntenlaskennassa huomattiin lukuisia virheitä.



Vaalijärjestelmä ei ole demokraattinen. Demokratia tarkoittaa siis kansanvaltaa (demos - tavallinen kansa ja kratos - valta, hallita). Pääperiaate on enemmistösääntö ja jokaisen ääni on samanarvoinen. Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä ei ole demokraattinen. Riippuen osavaltiosta toisen ääni on toista arvokkaampi. Jos asuu osavaltiossa, jossa on enemmän valitsijamiehiä on ääni arvokkaampi, kuin jos asuu osavaltiossa, jossa on vähemmän valitsijamiehiä. Tämä on huomattu monta kertaa, kun vähemmän ääniä saaneesta tulee presidentti, koska hänellä on enemmän valitsijamiehiä. Tämä on vanhanaikainen historiallinen jäänne, joka sisältää monta vaihetta ja jokainen vaihe mahdollistaa jonkinlaisen huijaamisen. Tämä on arkaainen menetelmä, joka ei vastaa nykyaikaa. Totuutta ei haluta kuulla. Molemmat presidenttiehdokkaat olivat oikeassa siinä, että toinen petkutti toista. Puheessaan Trump väitti, että nämä Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat korruptoituneimmat koko maailmassa. Kenties Trump ei ollut täysin väärässä.



Ensimmäisenä maailmassa heräsi kysymys kongressitalon valtaamisessa oliko tämä vallankaappausyritys? Maailmassa on puhuttu paljon asiasta. Saksassa Angela Merkel sanoi olevansa raivoissaan ja surullinen ja syytti Trumpia tapahtumista. Britannian pääministeri Boris Johnson kutsui tapahtunutta häpeälliseksi. Yhdysvallat puolustaa demokratiaa eri puolilla maailmaa ja rauhanomainen vallanvaihto siellä on elintärkeää.  Saksan ulkoministeri Heiko Maas vaati Trumpin tukijoita hyväksymään vaalituloksen ja lopettamaan demokratian polkemisen. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mukaan tapahtunut ei ole amerikkalaista. EU:N komission puheenjohtaja Ursula von Leyen vakuutti uskoaan Yhdysvaltojen demokratian vahvuuteen. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tuomitsi mellakoita häpeällisiksi. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kuvasi mellakointia järkyttäväksi. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi olevansa surullinen. Meidän idioottipresidenttimme Sauli Niinistön mukaan vallankaappausyritys on uskomaton demokratian painajainen. Joka hetki tuo nyt Washingtonista uutta mahdotonta: meneillään on demokratian painajainen. Lisäksi hän kommentoi, että taustalla on syvempiä syitä kuin aggressiivinen retoriikka ja yllyttäminen. Pääministerimme Sanna Marin kommentoi, että mielenosoittajien tunkeutuminen kongressirakennukseen on erittäin vakava ja huolestuttava asia. Se osoittaa, kuinka tärkeää demokratiaa on puolustaa järkähtämättä.



Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole kommentoinut asiaa. Sen sijaan Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova ilmoitti, että Yhdysvaltojen arkaainen eli vanhanaikainen vaalijärjestelmä ei vastaa demokratian laatuvaatimuksia. Järjestelmä mahdollistaa useat erilaiset rikkomukset. Zaharovan mukaan mellakat olivat Yhdysvaltojen sisäisiä asioita, mutta syy niihin löytyy maan vaalijärjestelmästä. Lisäksi yhdysvaltalaiset mediat ovat nykyään poliittisen kamppailun välineitä. Tämä on suuri syy Yhdysvaltojen yhteiskunnalliseen jakautumiseen. Parlamentin edustaja Konstantin Kosatshev ilmoitti Facebookissa Yhdysvaltojen demokratian "ontuvan molemmilla jaloillaan". Alahuoneen edustaja Leonid Slutski ilmoitti, että Yhdysvallat ei enää voi esittää olevansa "demokratian johtotähti". Kiinassa Yhdysvaltoja syytettiin kaksinaismoralismista. Asiaa verrattiin Hongkongissa järjestettyihin mielenosoituksiin. Tässä verrattiin Yhdysvaltain edustajanhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin kommentteihin Hongkongin mielenosoituksista. Puolueen nuorisojärjestö kuvaili levottomuuksia "kauniiksi näyksi". Kiinan presidentti Xi Jingping ei ole kommentoinut asiaa. Iranin presidentti Hassan Rouhanin mukaan Washingtonin tapahtumat toivat esille kuinka hauras ja haavoittuva länsimainen demokratia on. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ilmoitti lisäävänsä ydinaseidensa määrää.



Tuleva presidentti Biden kommentoi, että tämän hetken ja seuraavan neljän vuoden työ on demokratian palauttaminen. Entinen presidentti George W. Bush vertasi tapahtumia banaanivaltion politiikkaan. Entinen presidentti Barack Obama kuittaa, että tapahtuma ei tullut täysin yllätyksenä. Senaattori Ben Sasse sanoi "Emme halua sanoa lapsillemme, että Amerikan parhaat päivät ovat takana". Mutta kenties parhaimman kommentin esitti edustajahuoneen puhemies Nancy Pelosi, joka ilmoitti, että Venäjähän on tapahtumaan syyllinen. Hänellä on selkeästi Venäjä-neuroosi.


Nancy Pelosin huone vallattu. Richardista ja hänen jaloistaan tuli kuuluisa kertaheitolla.

On aivan selvää, että tämän vaalitaiston lopputulos on, että Yhdysvaltojen vaalijärjestelmä on vanhanaikainen, aikansa elänyt ja epädemokraattinen. Nykyajan demokratia vaatii, että valtion päämies pitäisi valita kansalaisten enemmistön valinnan mukaan suoralla kansan äänestyksellä, eikä joidenkin älyttömien valitsijamiesten mukaan. Kaksipuoluejärjestelmä on aina epädemokraattinen. Tapahtumat herättävät kysymyksen onko ihmisillä oikeus osoittaa mieltään ja miten? Lisäksi syntyi uusi käsite "sisäiset terroristit". Selkeästi käytiin informaatiosotaa. Suurin osa osoitti mieltään, koska kokivat, että heitä on petetty ja vieläpä demokratian taholta.



Entäpä tästä eteenpäin? Trumpilta on otettu aseita pois ja Trumpia uhkaavat ankarat kostotoimenpiteet. Millaisiksi ne muodostuvat, se tulee nähtäväksi. Uhkakuvia kasaantuu.   Nancy Pelosi on esittänyt ultimaatumin Trumpin erottamisesta. Trumpia uhataan siis jopa erottamisella näin viimesekunneilla. Jäljellä on enää muutama päivä. Tämä on siis poliittinen kostotoimi. Uudella presidentillä Joe Bidenilla on edessä valtavat ongelmat. Kansa on jakaantunut useaan osaan ja sen yhdistäminen nykyisen koronaepidemian aikana tulee olemaan vaikeaa. Jonkinlaisen enemmistön saaminen kansan yhdistämiseksi voi kestää vuosia. Mutta on kysymys myös siitä jääkö se tähän. Jatkuvatko mielenosoitukset, jatkuuko kahtiajako, jatkuuko rotumellakointi ja missä muodossa, tuleeko terrori-iskuja? Jatkaako yhteiskunta politiikalla, jossa poliisi saa tappaa aseettomia mustia eikä saa siitä minkäänlaista rangaistusta? Millaiseksi muodostuu Yhdysvaltojen talous koronaepidemian voittamisen jälkeen?



Mutta oliko sitten Washingtonin kongressitalon valtaus vallankumousyritys? Uskon, että joillekin osallistujille se oli, mutta suurimmalle osalle se oli mielenosoitus vaalien tulosta vastaan, jota he eivät voi hyväksyä ja pitivät vääränä.  Tietenkin Yhdysvalloissa on käyty valtavaa jälkipyykkiä maineen menetyksestä. Presidentti Donald Trumpin Twittertili suljettiin. Samoin kävi kaikille muillekin tileille, joten hänelle tuli vaikeuksia kommentoida tapahtumia vaikka hän on vielä virassa toimiva presidentti. Missä siis on Yhdysvaltojen sananvapaus kun jopa vallassa olevalta valtion päämieheltä se kielletään? Kuka tai ketkä sen päättivät? No tämähän ei ole sananvapautta vaikka Yhdysvallat on aina muualla taistellut sananvapauden puolesta. Vastustajat syyttävät tietenkin Trumpia tapahtuneesta.


 
Näyttää siltä, että Biden jatkaa samaa politiikkaa kuin presidentti Obama aikoinaan. Se voi tietää maailmaan lisää väkivaltaa ja sotia. Maailmanjärjestyksessä on kolme suurvaltaa - Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. EU on käytännössä pudonnut pois pelistä. Eurooppa haluaisi olla neljäs tekijä maailmanpolitiikassa. Pystyykö Eurooppa tähän jää nähtäväksi. Miten Biden suhtautuu Natoon? Jos Biden kääntyy Yhdysvaltojen sisäänpäin hoitaessaan maansa asioita kuntoon voivat Eurooppa ja Yhdysvallat loitontua toisistaan. Toisaalta Biden pitää päävihollisenaan Venäjää. Tällöin Nato ja Eurooppa muodostuvat tärkeiksi hänelle. Tämä tietää sitä, että sisällissota Ukrainassa jatkuu ikuisesti. Valkovenäjän tilanne voi kiristyä. Amerikkalaisten joukkojen määrä ja aseistus lisääntyä Euroopassa. Tämä ei tietäisi maailmalle hyvää. Reaalinen uhkakuva Euroopassa kasvaisi. Eurooppa jakaantuisi jyrkästi kahtia Venäjän rajalla. Se tietäisi asevarustelun lisääntymistä. Ymmärtääkö Biden Kiinan aseman maailmassa? Ehkä olisi todella hyvä, että Biden kääntyisi sisäänpäin ja ryhtyisi huolehtimaan Yhdysvaltojen omasta demokratiasta, voisi jättää muun maailman rauhaan ja vetää joukkonsa pois maansa rajojen sisäpuolelle. Eurooppa rauhoittuisi, Itämeri rauhoittuisi, Mustameri rauhoittuisi, Kiinan meri rauhoittuisi. Kaikki asettuisi omalle kohdalleen, kun amerikkalaista demokratiaa ei tyrkytettäisi maailmalle. Maailma ei tarvitse sitä.


Entäs nyt maailma? Amerikkalainen demokratiakin on murhattu ja sen pyhin paikka häväisty. Viimeksi näin tapahtui 1812 kun britit hyökkäsivät Washingtoniin ja polttivat jopa Valkoisen talon. Voiko tämmöistä tapahtua uudelleen? Näköjään voi ja aika helposti. Hyvin voi tulla aika, että se tapahtuu uudelleen. Joku on sanonut, että mielenosoitukset ovat vapaan demokratian kaikkein korkein ilmentymä.



lauantai 2. tammikuuta 2021

 




VUOSI VAIHTUI



Vuosi vaihtui. Vuosi oli epätavallinen. Tällä hetkellä elävät tulevat muistamaan sen aina. Vielä vuosi sitten ei juuri kukaan uskonut, että vuodesta olisi muodostunut tämmöinen. Joidenkin mielestä 2020 oli kauhujen vuosi. Epäilemättä se jää historiaan. Todellisuudessa vuodessa ei ollut mitään kummallista. Ihmiskunta yllätettiin viruksella nimeltään covid-19. Ihmiskuntaa on kohdannut ennenkin suuria epidemioita. Tällaisia olivat mm. espanjantauti ja musta surma. Ja on ilman muuta selvää, että vastaisuudessakin tulee vastaan vastaavanlaisia epidemioita. Se on luonnollista. Luonto kehittää eliömuotoja, jotka voivat olla ihmiselle vaarallisia. Ne voivat olla tuhoisimpiakin kuin covid-19 tai menneet epidemiat. Niihin on vaikeaa tai mahdotonta toistaiseksi varautua etukäteen. Ei tiedetä, missä muodossa ne ilmenevät ja miten niitä pystytään vastustamaan. Joskus voi tulla vastaan epidemia, jolle ihmiskunta ei voi mitään. Tämä voisi olla vaikka ihmiskunnan loppu. Harvoin on ajateltu, että ihmiskunta voisi tuhoutua johonkin virukseen tai sen kaltaiseen, mutta ihan hyvin se voisi olla mahdollista. Sitä en tiedetä voiko ihmiskunta joskus keksiä keinon, jolla estää tai torjua kaikki tällaiset virukset.

Käsien pesusta on tullut uusi rituaali, kasvomaskeista uskontokunnan tunnusmerkki. Jotkut kestävät hyvin tämän covid-19 -epidemian, jopa niin, ettei heillä ole mitään oireita. Joillekin varsinkin vanhoille tai sairaille ihmisille se voi olla kohtalokas. Mutta en ole tässä asiassa asiantuntija. Minun on luotettava siihen, mitä tiedotusvälineet kertovat. Katson yleensä paljon uutisia maailmalta, Yhdysvalloista, Venäjältä (osaan venäjää), Suomesta. Näin saan yleensä hektisemmän ja laajemman kuvan maailmalta. Suomen uutiset ovat yleensä hyvin rajalliset ja yksipuoliset ja niistä saa yleensä täysin väärän kuvan tapahtumista. Aluksi näytti siltä, että kaikki alkoi Kiinasta Wuhanista alkuvuodesta 2020. Sittemmin kuitenkin on todettu, että eri puolilla maailmaa koronaa esiintyi jo vuonna 2019 jopa niin aikaisin kuin maaliskuussa. Asia on vaikea todentaa, joten en ryhdy siihen. Joka tapauksessa se lähti leviämään ympäri maailmaa uskomatonta vauhtia.

Ylivoimaisesti pahin tilanne on ollut Yhdysvalloissa. Myöskään Eurooppa ei ole päässyt helpolla. Britanniassa tilanne on ollut paha ja sieltä lähti leviämään viruksen uusi ärhäkämpi muoto. Kiina on selvinnyt ihmeen hyvin epidemiasta. Siellä osataan määrätietoisesti hoitaa asia. Yhdysvalloissa ja eräissä Euroopan maissa tilanne on päinvastoin. Ruotsi ja Britannia lähtivät hoitamaan asiaa aluksi täysin väärällä metodilla. Antaa ihmisten sairastaa ja saada luonnollinen immuniteetti sairautta vastaan. Tulokset on nähty jo loppuvuodesta 2020. Tilanne on ollut suorastaan katastrofaalinen. Toisaalta virukset muuntuvat, kuten olemme huomanneet Britanniasta ja Afrikasta. On mielenkiintoista ajatella, että tämä virus muuttuisikin vähemmän aggressiiviseksi, ihmiselle vaarattomaksi muodoksi ja nämä enemmän aggressiiviset muodot häviäisivät lähes olemattomiin tai kokonaan. Tilalle tulisi viruksesta muoto, joka ei enää aiheuttaisi ihmiselle vaaraa. Se olisi viruksellekin edullista, koska sen isäntä ei sairastuisi vakavasti tai kuolisi pois, joten virus pääsisi leviämään laajemmin.

Jo heti aluksi ihmiskunta lähti kehittämään rokotteita ja muita keinoja virusta vastaan. Ensimmäisenä rokotteen kehitti uskomattoman nopeasti Venäjä. Rokote nimettiin nimellä Sputnik V. Myös julkiset rokotukset aloitettiin ensimmäisenä Venäjällä juuri Sputnik V:llä. Sen suojausteho on noin 95 prosenttia. Myös toinen rokote EpiVacCorona kehitettiin Venäjällä. Se on siitä erikoinen, että se on kokonaan synteettinen eikä sillä ole yhtään osaa tai mitään tekemistä viruksen kanssa. Rokote sopii erinomaisesti vanhuksille. Myös sillä aloitettiin melkein heti rokotukset. Lisäksi Venäjällä on kehitteillä ainakin 24 muuta rokotetta.


Venäjällä 101 -vuotias Mariam Nadeshina parani koronasta 28.12.2020 sairastettuaan vain kahdeksan vuorokautta.

Lännessä kehitettiin Pfizerin ja BioNTechin rokote, jolla pitäisi olla 94 prosentin suojausteho. Tosin on osoittautunut, että rokote on epäluotettava. Monet saavat shokki-  ja allergiakohtauksia saadessaan rokotteen, kuten nuori sairaanhoitaja Yhdysvalloissa suorassa televisiolähetyksessä 17.12.2020. Lisäksi ainakin kuusi (joidenkin tietojen mukaan paljon enemmän)  henkilöä eri puolilla Yhdysvaltoja on kuollut saatuaan rokotteen. Tosin venäläisen Sputnik  V:n  ja Pfitzerin tekijät ovat solmineet yhteistyösopimuksen kehittää yhteinen rokote. Toinen Oxfordin AstraZenecan rokote antaa vain noin 70% suojaustehon vaihdellen välillä 62 - 90 %. Tämä pistää miettimään kannattaako näitä rokotteita ottaa. Jotkut ovat sairastaneet uudelleen koronan, vaikka heillä pitäisi olla immuniteetti tautia vastaan.


17.12.2020 suorassa televisiolähetyksessä nuori sairaanhoitaja pyörtyi saatuaan Pfitzerin rokotteen. Kaikille rokote ei sovi sanottiin lähetyksessä.

Kiina on toistaiseksi ainoana valtiona saanut epidemian hoidettua hyvin. Tosin sanotaan, että siellä ei kehity vastustuskykyä koronalle. Myös Kiinassa kehitetään rokotteita. Lisäksi siellä tullaan käyttämään venäläistä Sputnik V:tä. Kiina on ainoa valtio, joka on saanut taloutensa kasvamaan viime vuoden aikana. Venäjällä taloustilanne on aika stabiili. Talous on pysynyt vakaana eikä velkaa ole tarvinnut ottaa. Varmuusrahasto on jopa kasvanut viime vuoden aikana. Ongelmana on ollut erilaisten rokotteiden massavalmistus, mutta vuoden loppua kohden tilanne on parantunut. Tämän vuoden aikana tuotanto saadaan tarpeelliselle tasolle. Venäjä on myynyt Sputnik V rokotetta ympäri maailmaa mm. Kiinalle, Intiaan, Saudi Arabiaan, Israeliin, Argentiinaan, Valkovenäjälle, Unkariin, Serbiaan, Venezuelaan  ja moniin muihin maihin.

Euroopassa talous on ollut aika sekaisin viruksen voimakkaan kasvun takia. Velkaa on otettu rutkasti ja talousluvut taantuneet. Työttömyysluvut ovat kasvaneet. EU on tehnyt ostosopimuksia AstraZenecan kanssa, sopimuksia BionTech-Pfizerin, Modernan ja monen muun kanssa. En oikein luota näihin. Yhdysvalloissa tilanne on katastrofaalinen, mutta dollareita on painettu paljon. Niillä ei todellisuudessa ole vastetta, mutta maailma ei sano mitään, onhan dollari maailman päävaluutta toistaiseksi. Jotkut sanovat, että joskus tulee vielä maksun aika.

Suomen tilanne koronaa vastaan on ollut suhteellisen hyvä. Muutamat ystäväni (ainakin kolme) täällä Helsingissä ovat sairastaneet koronan, mutta he ovat olleet nuoria ja hyväkuntoisia ja selvinneet loistavasti taudista. Itse en ole sairastunut enkä ole päättänyt otanko rokotteen vai en. Suomi teki alkujaan virheen siinä, että laski ensimmäisen aallon aikana Euroopasta tulleet laskettelijat ilman minkäänlaista karanteenia maahan. Toinen virhe oli, ettei suljettu heti rajoja Ruotsiin, jossa oli katastrofaalinen tilanne. Toisen aallon aiheutti se, että sallittiin liiallisia vapauksia erilaisten tilaisuuksien järjestäjille mm. Lapissa ihmisten annettiin kokoontua laskettelemaan ja juhlimaan. Lisäksi en todellakaan luota rokotteisiin, jotka valittiin Suomeen joulukuussa. AstraZeneca ja BionTech-Pfizer eivät todellakaan ole luotettavia. Moderna-rokotteella oli tuotantovaiheessa lukuisia epäonnistumisia. Saa nähdä saammeko myös kolmannen vaiheen Suomeen. Monin paikoin Euroopassa se on jo meneillään.

Työttömyys on kasvanut ja kasvanee tänä vuonna. Suomi tarvitsee rahaa taloutensa hoitamiseen. Mutta meillä on eräitä sotahulluja, jotka ovat pistämässä jopa 30 miljardia euroa hävittäjiin, sotakoneisiin, joita Suomi ei edes tarvitse. Näitäkin rahoja tarvittaisiin kipeästi epidemian hoitamiseen. Suomessa huonoin tilanne on Helsingissä. Rahaa tarvittaisiin kipeästi koronakriisin hoitoon. Helsingin kaupunki teki kuitenkin koronavuonnakin 260 miljoonaa euroa voittoa. Lisäksi vielä toista sataa miljoonaa Helenin ja kaupungin muiden yhtiöiden voittoja. Lainasaatavia on lähes kaksi kertaa enemmän kuin velkoja. Silti Helsinki ei laita senttiäkään näistä varoista koronakriisin hoitoon, vaikka tilanne on koko maan huonoin. Tänä vuonna talousarviossa on moniin palveluihin varattu jopa vähemmän rahaa kuin viime vuonna. Palveluja aiotaan myös keskittää lopettamalla lähivuosina mm. terveysasemia. Sote-palveluihin ja koulutukseen on tarkoitus esittää budjetissa kymmeniä miljoonia euroja vähemmän kuin palvelutarpeiden ja kustannusten kasvun kattaminen edellyttäisi. Koronaepidemia edellyttäisi täsmälleen päinvastaisia toimenpiteitä. Pidentyneet potilasjonot, työttömyyden kasvu ja uusi hoitotakuu vaativat sitä. Samaan aikaan on kuitenkin tarkoitus tehdä ylijäämää ja voittoja myös tänä vuonna toista sataa miljoonaa euroa vaikka rahaa tarvittaisiin asukkaiden hyvinvointiin. Helsingin päättäjät, ei hyvältä näytä!

Vuosi vaihtui. Vuoden vaihtuminen ei kuitenkaan ole uuden alku vaan se on suoraa jatkumoa siitä, mihin edellisenä vuonna jäätiin. Meidän pitäisi kohdata se yhteisönä, mutta ei se niin mene. Toisilla menee paremmin, toisilla huonommin. Niillä joilla menee hyvin ei ole mitään halua jakaa sitä muille vaikka se myöhemmin osuisi omaan nilkkaan. Hyvätuloiset rikastuvat, köyhillä menee yhä huonommin.

Samaan aikaan koronaepidemian kanssa on maailmaa tai no ainakin Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa puhuttanut paljon Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Juuri ennen vaaleja valkoihoiset poliisit olivat raa'asti tappaneet mustaihoisia aseettomia ihmisiä. Tämä nostatti valtavia mellakoita ympäri Yhdysvaltoja ja ne levisivät jopa Eurooppaan asti. Kaadettiin patsaita ja tapeltiin poliisien kanssa sekä Atlantin tällä puolen että tuolla puolen. Tämä oli kuin esinäytöstä, mitä tuleman piti. Jo pitkään oli taisteltu Yhdysvaltojen presidentinvaaleista, mutta näistä mielenosoituksista saatiin pontta vaalitaisteluun. Yhdysvaltojen omituisen vaalitavan mukaan saatiin kaksi ehdokasta, republikaanien presidentti Donald Trump ja demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden. Kannatusluvut olivat melkein samat molemmilla ehdokkailla. Sanotaan, että nämä vaalit olivat kaikkein likaisimmat vaalit Yhdysvaltain historiassa.


Valkoinen poliisi tappoi Minneapolisissa mustan miehen George Floydin 26. toukokuuta 2020. Tämä synnytti väkivaltaisten mielenosoitusten aallon, jotka levisivät Eurooppaan asti. Valkoinen talokin suljettiin hetkeksi.

Yhdysvallat, kesäkuu 2020.


Syntyi iskulaise "Black Lives Matter!"

Donald Trump oli ollut poikkeuksellinen presidentti. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä. Mutta mielipiteet ovat jakautuneet jyrkästi vastakkain. Presidenttinä hän on ollut hyvin yllättävä. Kansainvälisesti katsottuna lukuisten kansainvälisten sopimusten irtisanominen presidenttikauden aikana on aiheuttanut suurta epävarmuutta varsinkin Euroopassa ja muissakin Yhdysvaltojen liittolaisissa. Euroopassa on herännyt tunne, että Euroopan ja Yhdysvaltojen välille on syntynyt syvä juopa. Yhdysvallat  on tuntunut etääntyneen ja Euroopan ja Natosopimusten väheksyminen heikentäneen Naton merkitystä maailmalla. Mutta sisäpoliittisesti Yhdysvalloissa on tapahtunut taloudellista vahvistusta varsinkin rikkaille verotuksen osalta. Selkeästi rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Köyhien osa on ollut surkea. Osa kansasta arvostaa Trumpia, osa halveksii tai jopa vihaa Trumpia. Tämä on merkinnyt tähän asti syvästi jakaantunutta valtiota. Missään koronaepidemia ei ole ollut niin huono kuin Yhdysvalloissa.

Sotilaallisesti Trump on ollut poikkeus Yhdysvaltojen historiassa. Hän on ollut ainoa presidentti, joka ei ole sytyttänyt varsinaisesti yhtään ainoaa sotaa. Afganistanista ja Irakista hän on halunnut poistaa sotilaat, mutta ei ehtinyt tehdä sitä ennen kautensa loppua. Syyrian hän luovutti venäläisille ja presidentti Assadille. Hämmentäviä olivat tapaamiset Venäjän presidentin Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jingpingin kassa. Tapaamiset sujuivat varsin leppoisissa merkeissä. Mutta kaikkein suurin erikoisuus oli tapaaminen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa ja peräti kaksi kertaa. Tätä ei olisi uskonut edes parhain Yhdysvaltain historian tuntia. Naton suhteen useat natoliittolaiset ovat olleet kauhuissaan. Toisaalta Yhdysvaltojen sotilasbudjetti on noussut ennätykselliseen lähes 800 miljardiin dollariin.  Tämä johtunee Yhdysvaltojen sotateollisuuden kustannuksista. Toisaalta Yhdysvalloilla on yli 800 sotilastukikohtaa ympäri maailmaa, mutta tätä ei voi laskea Trumpin syyksi. Tähän kuluu rahaa. Suurimmilla kilpailijoilla Kiinalla ja Venäjällä on molemmilla vain kaksi sotilastukikohtaa maansa rajojen ulkopuolella.

Trumpin edeltäjä demokraatti Barack Hussein Obama II oli kuin Trumpin vastakohta. Kahden virkakautensa aikana hän sytytti sotia enemmän kuin yksikään toinen Yhdysvaltain presidentti toisen maailmansodan jälkeen. Hän tappoi enemmän ihmisiä, kuin Vietnamin sota aikoinaan. Suurin osa oli siviilejä. Vuonna 2016 hän pudotti virallisten tietojen mukaan 26 171 pommia eri puolilla maailmaa. Se merkitsi sitä, että Yhdysvallat pudotti noin kolme pommia joka tunti, 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä, ja joka kuukausi kokonaisen vuoden ajan. Todellisuudessa pommeja oli paljon enemmän. Hänellä oli erikoisjoukkoja joka puolella maailmaa 138 eri valtiossa. Tästä huolimatta hän ei voittanut yhtään ainoaa sotaa. Kuinka monta miljoonaa ihmishenkeä ja siviiliä menetti henkensä näissä touhuissa ei ole tietoa. Silti Obamalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Obaman touhut  synnyttivät valtavat pakolaisvirrat tänne Eurooppaan, josta kärsimme yhä ja pitkään. Yhdysvalloilla on vanha perinne. Jos presidentin suosio laskee kansan keskuudessa hän sytyttää sodan jossain päin maailmaa. Näin suosio ja kannatusluvut kasvavat. Obama harrasti enemmän ulkopolitiikkaa kuin sisäpolitiikkaa. Obaman aikana kidutettiin ihmisiä ainakin Afganistanissa ja Irakissa. Obama lupasi lopettaa Guantanamon kidutusleirin Kuubassa, mutta sitä hän ei tehnyt vaan leiri toimii yhä. Oliko hän hirviö? Nyt moni ihmettelee miksi otan Obaman esille, mutta sillä on syynsä.

Obama jätti Trumpille verisen perinnön. Trump presidenttinä keskittyi maansa sisäisiin asioihin. Ensitöikseen hän katkaisi kaikki sopimukset ulkomaiden kanssa. Tähän kuuluivat myös sotilaalliset sopimukset Venäjän kanssa. Näihin sopimuksiin kuuluu INF -ydinasesopimus, START II sopimus ja Avoin taivas eli Open Skies -sopimus. Hän sanoi irti Iranin ydinsopimuksen. Trump uhkasi jopa erota Natoliitosta. Tämä kauhistutti eurooppalaisia. Venäjä voitti Syyrian sodan. Trump halusi vetää amerikkalaiset joukot pois Afganistanista ja Irakista, mutta ei ehtinyt. Afganistanissa hän neuvotteli Talebanin sissien johtajien kanssa alueen luovuttamisesta heidän haltuunsa.



Sisäpoliittisesti Trumpin toimet ovat olleet varsin värikkäät. Verojen alennukset varsinkin suurituloisille saivat aluksi talouden lähtemään nousuun. Taloudellinen taistelu Kiinan kanssa on ollut värikästä ja on ollut vaikea selvittää kummalle siitä on ollut enemmän hyötyä ja kummalle haittaa. Tämän kaiken katkaisi kuitenkin virus Covid-19, joka sekoitti koko korttipakan. Maailmassa kaikkein vakavimmin virus on koetellut Yhdysvaltoja. Tämä johtuu todennäköisesti eriarvoisesta terveydenhuollosta. Tämä on vaikuttanut Yhdysvaltojen talouteen romahduttavasti. Kiina taas on selviytynyt toistaiseksi loistavasti viruksesta ja talous on lähtenyt ainakin 4 prosentin kasvuun.

Tähän kaikkeen tulevat sitten presidentin vaalit. Nyt on todettu takuuvarmasti, että Venäjä ei ole vaikuttanut näihin vaaleihin. Tästä heti herää kysymys, kuinka paljon Yhdysvallat sekaantuu muiden maiden erilaisiin vaaleihin? Mutta se ei kuulu tämän aiheen piiriin. Mellakat, Covid virus, ja vaalitaisto jakaannuttivat Yhdysvallat varsin moneen osaan. Loppuvuotta kohden vaalitaisto jakaannutti kansan kahteen melkein yhtä suureen osaan. Loppujen lopuksi Joe Biden voitti vaalit Yhdysvaltojen kummallisesta vaalimenetelmistä johtuen vaikka Trump väitti vaalitulosta väärennetyksi. Yhdysvalloissa on vaalipaikkoja, joihin ei lasketa edes vaalitarkkailijoita. Kuinka tulokseen voi luottaa? Bidenilla on melko hämärä menneisyys Kiinassa, Irakissa ja Ukrainassa. On väitetty, että hän poikansa kanssa tienasi miljoonia erilaisilla likaisilla kaupoilla. Hänen poikansa Hunter on entinen huumeiden käyttäjä ja alkoholisti. Lisäksi hän käytti Ukrainassa alaikäisiä 14-vuotiaita tyttöjä hyväkseen rahasta. Näitä asioita yritetään nyt peitellä. FBI takavarikoi Hunter Bidenin tietokoneen eräästä liikkeestä ja vahvistaa, että asiat ovat totta. Asioita on pyritty vaientamaan, koska takaa olisi voinut paljastua vieläkin suurempia keinottelijoita.

Nyt sitten syy, miksi kirjoitin aikaisemmin presidentti Obaman presidenttikaudesta. Obama oli myös demokraatti. Biden on ottanut hallintokaartiinsa hämmästyttävän paljon Obaman entistä hallintokaartia. Sanotaan, että Biden yrittää jatkaa Obaman politiikkaa siitä mihin tämä jäi. Näin uskovat monet. Biden sanoo "Yhdysvallat on palannut. Se on valmis johtamaan maailmaa". Biden saa kuitenkin hallittavakseen jakautuneen maan. Yhdysvallat on ehkä jyrkemmin jakaantunut kuin koskaan sisällissodan jälkeen. Miesten keski-iän lasku ja laajalle levinnyt lääkkeiden väärinkäyttö ovat selviä merkkejä siitä, että jotain on pahasti pielessä. Suurimmat haasteet liittynevät kuitenkin koronaepidemiaan, johon Yhdysvalloissa on kuollut enemmän ihmisiä, kuin missään muussa maassa koko maailmassa. Trumpin perinnön muuttaminen vaatii paljon ja myös aikaa. Biden voi yrittää parantaa Yhdysvaltojen kansainvälisiä suhteita, mutta sisäinen yhdistäminen ja järjestelmään sisäänrakennetun rasismin torjuminen vaatii paljon. Tähän liittyy talouden tukeminen, joka vaatii yhteistyötä myös republikaanien kanssa. Se kaikki vaatii lisää voimia ja aikaa. Bidenin ikä on jo 78 vuotta. On hyvin todennäköistä, että hänestä ei tule presidenttiä enää toiselle kaudelle. Miten hän tulee yhdistämään politiikkaansa moneen osaan jakautuneen valtion ja Trumpin tekemät jäljet? Se on kysymys, jota monet ihmettelevät varsinkin kun Biden sekoilee usein asioiden kanssa. Tämä nähtiin jo vaalikauden aikana. Missä määrin hänen muistinsa ja järkensä toimivat oikein oikeissa paikoissa?


Joe Biden tähyää tulevaisuuteen, mutta katsooko hän menneisyyteen?

Trump piti pahimpana vihollisena Kiinaa. Biden pitää pahimpana vihollisena Venäjää. Yhdysvalloissa on vahva sotateollinen kompleksi, joka voi kannustaa sotilaallisiin ratkaisuihin. Natossa on elätetty toivoa elpymisestä. Venäjä ei pelkää Bidenia ja ottaa presidentin vaihdoksen rauhallisesti. Vladimir Putin on sanonut, että Venäjälle on aivan sama asia johtaako Yhdysvaltoja Trump vai Biden. Venäjällä on kenties maailman modernein aseistus. Uskomus on, että Venäjä johtaa hybridisotaa. Lisäksi sillä on enemmän ydinaseita kuin Yhdysvalloilla. Venäjän puolustusdoktriiniin kuuluu, että jos Venäjän kansa kokee itsensä uhatuksi, Venäjä voi käyttää ydinaseita heti ja ensimmäisenä. Kiina ottaa asiat entiseen vakaaseen tapaan hyvin rauhallisesti eikä kommentoi asioita mitenkään. Yhdentekevää johtaako Yhdysvaltoja Biden vai Trump. Kiinassa on kolme kertaa enemmän korkeasti koulutettuja ihmisiä kuin Amerikassa. Uuden vuoden tervehdyksessään Kiinan presidentti Xi Jingping sanoi Putinille, ettei vielä koskaan Kiinan ja Venäjän välit ole olleet näin läheiset. He suorittavat jopa yhteisiä partiolentoja Kiinanmerellä vahtien Yhdysvaltojen toimia siellä.


Putinin  ja Xi Jingpingin välit ovat erinomaiset

Kiinalla on maailman suurin armeija. Kiinan puolustusmenot ovat toisella sijalla maailmassa ja kasvavat voimakkaasti. Kiinassa on halvempaa tuottaa uutta aseistusta kuin Yhdysvalloissa, koska työvoima on halpaa. Kiina on parhaillaan modernisoimassa aseistustaan. Sillä on aseita, joista sanotaan, että ne ovat edellä Yhdysvaltojen aseita. Yhteistyö Venäjän kanssa on voimakasta. Yhteiset sotaharjoitukset ovat säännöllisiä. Bidenilla on vastassaan voimakaksikko, joka asettaa hänet hyvin vaikeaan asemaan.

Euroopassa poliittinen asetelma oli vaikea. Britannian ero EU:sta oli melkein pääasia koronaepidemian lisäksi uutisissa. Yhdysvallat menettää parhaillaan paikkansa maailman johtajana. Tilalle tulevat Kiina ja Venäjä. Eurooppa menetti asemiaan. Myös Nato menetti voimakkaasti asemiaan viime vuonna. Valkovenäjä ja Ukraina jäivät lopulta sivuosiin. Loppuvuodesta tapaus "Navalnyi" nousi Euroopassa lehtien otsikoihin. Tapauksessa on omituisia piirteitä. Venäjältä ei löydetty merkkiäkään mistään myrkystä vaikka asia tutkittiin perin pohjin. Vasta Saksassa löydettiin myrkkyä. Kuitenkin Venäjää vaadittiin tutkimaan asiaa. Kun Venäjä ehdotti tutkinnassa yhteistyötä Saksan, Ranskan ja Ruotsin kanssa se torjuttiin. Pelättiinkö, että totuus paljastuisi ja myrkky löytyisikin Saksasta? Asia muistuttaa hämmästyttävän paljon Sergei ja Julia Skripalien myrkytystapausta vuodelta 2018. Pelättiinkö silloinkin, että totuus paljastuisi brittien tai jonkun muun (CIA) tekemäksi jos Venäjä otetaan mukaan tutkintaan?

Joka tapauksessa tulevaisuuden näkymät näyttävät tälle uudelle vuodelle 2021 paremmilta kuin vuosi 2020 oli. Todennäköistä on, että koronaepidemia vähitellen voitetaan. Euroopassa tulee ainakin alussa olemaan hieman vaikeaa. Kiina on lähtenyt jo nousuun. Talous on alkanut kasvaa.  Venäjä on lähtenyt etenemään monipuolisesti ja kiihkoa tavoitellen. Siellä ei kasvatettu velkaa ollenkaan. Enää se ei ole öljystä tai kaasusta riippuvainen ja on kohdistanut kauppansa itään lähinnä Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin. Yhdysvallat on sekavassa tilassa ja kaikki riippuu uudesta presidentistä Joe Bidenista, miten hän kykenee yhdistämään kansaa. Pelkoasteikko tälle vuodelle: Yhdysvallat pelkää menettävänsä paikan maailman johtajana, jonka se on menettänyt jo. Sen pelon kohteet ovat Kiina ja Venäjä. Eurooppa pelkää Venäjää. Kiina ei pelkää ketään vaan etenee määrätietoisesti ja rauhallisesti. Venäjä etenee monipuolisesti ja kiihkoa tavoitellen, mutta ei niin nopeasti kuin haluaisi. Eurooppa tulee menettämään asemiaan. Suomesta en osaa sanoa juuri mitään. Minusta uusien hävittäjien hankkiminen tässä tilanteessa on rikollista. Rahat pitäisi kohdistaa epidemian hoitoon ja jälkihoitoon.

Kaikesta huolimatta toivon hyvää alkanutta vuotta kaikille!