maanantai 29. tammikuuta 2018








TRUMPIN VUOSI



Sveitsissä Davosissa osoitettiin mielipidettä juuri äskettäin!

Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Donald Trump astui virkaan 20.1.2017, jolloin hän vannoi virkavalansa. Lauantaina 20.1.2018 tuli kuluneeksi vuosi hänen toimikaudestaan. Tämä on ollut todella myrskyistä aikaa Yhdysvalloissa ja maailmalla. Yhtenä päätekijänä on ollut aikamme sankari Donald Trump, rakettimies, paskareikäpuhuja, sanansaattaja, muutoksentekijä ja paljon muuta...  Yksikään toinen presidentti Yhdysvaltojen historiassa ei ole puhunut niin paljon toista ja luvannut tehdä toista, eikä sitten ole tehnyt sitä, kuin hän on tehnyt. Hänen tunnuslauseensa "Make America Great Again" on toiminut täsmälleen päinvastoin kuin kuin lause sanoo. Tämän me voimme todeta katsomalla Yhdysvaltojen ja maailman tapahtumia tämän yhden vuoden aikana.

Naisten mielenosoitus Trumpia vastaan 20-21.1.2018 Washingtonissa

Hänen toimikautensa alkoi massiivisilla mielenosoituksilla Yhdysvalloissa. Osa näistä jatkuu yhä tänäkin päivänä. Yhdysvallat jakaantui kahtia Trumpin kannattajiin ja vastustajiin. Syttyi eräänlainen sisällissota, joka jatkuu yhä. Syntyi vastarintaliikkeitä Trumpia vastaan mm. naiset, näyttelijät ja taiteilijat ryhtyivät vastustamaan joukkovoimaisesti Trumpia. Osa äityi mellakoiksi, joissa jopa kuoli ihmisiä. Myös poliittisia ryhmiä demokraattien, mutta myös republikaanien joukosta ryhtyi vastustamaan häntä. Suurin osa tiedotusvälineistä ja lehdistöstä toimii Trumpia vastaan. Trump ei voi luottaa niihin. Tiedotusvälineistä mainittakoon vain CNN ja Time.  Näyttää siltä, että Trump voi luottaa vain perheensä tukeen.  Trumpin kannattajaluvut ovat romahtaneet 32 prosentin paikkeille, joka on kaikkein alhaisin kannattajaluku koko Yhdysvaltojen historiassa yhdenkään presidentin kohdalla yhden vuoden aikana. Voi se tästäkin vielä laskea. Trumpin kannattajat ovat yleensä yli 60-vuotiaita.

 Naisten mielenosoitus Trumpia vastaan 20-21.1.2018 NewYorkissa

Yhdysvaltojen ihmeellisen vaalidemokratian vuoksi presidentin vaaleissa voi voittaa ehdokas, joka on saanut vähemmän ääniä, kuin hävinnyt ehdokas. Juuri näin kävi näissäkin vaaleissa. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Trumpin vaalivoitosta syytettiin kuitenkin Venäjää, vaikka mitään todistetta ei tähän päivään mennessä ole esitetty. Venäjä vain on niin mahtava, että pystyy tähänkin, kuten niin moneen muuhunkin ja kukaan ei pysty todistamaan mitään. Venäjä valitsee maailmaan presidenttejä, pääministereitä, kanslereita, kuninkaita, kuningattaria, diktaattoreita ja kaiken maailman paskanpuhujia, hajottaa liittoja, aiheuttaa Brexitejä, tekee liittoja ja salaperäisiä sopimuksia jne. Suomeenkin oli valinnut päättömän presidentin. On se vain niin mahtava! Maailman valtias! Mahtavaa! Ja kaikki ilman mitään todisteita! Tämä jumalallinen näytelmä Venäjän mahtavuudesta on kiirinyt ympäri maailman piirin.

Tehtävä täytetty!


Trumpin vuosipäivänä 20.1.2018 tapahtui sekin ihmeellinen seikka, että Yhdysvaltain hallinnolta loppuivat rahat . Tämä merkitsi sitä, että Yhdysvaltain hallinto käytännössä halvaantui, työntekijät jäivät pois töistä ja virastot sulkeutuivat. Museot sulkeutuivat ja mm. vapauden patsas pysyi suljettuna. Edes ns. punainen "kuuma linja" ei toiminut (jotkut testasivat asian). Posti ei toiminut. Armeija sai korvauksen vasta jälkikäteen. Tästä kaikesta syytettiin tietysti pääpukari Trumpia. Tätä pidettiin pahana takaiskuna Trumpille.


Donald Trump vietti syntymäpäiväänsä 14.6.2017 ja vuosia hän täytti 71 (synt. 14.6.1946). Häntä syytetään tyhmäksi, demagogiksi, hölmöksi, idiootiksi, rasistiksi, seksistiseksi, ksenofobistiseksi, itsekkääksi ahneeksi jne. Nämä ovat pelkästään lehdistössä esitettyjä käsityksiä. Häntä sanotaan myös vammaiseksi ankaksi. Häntä syytetään venäläiseksi vakoilijaksi. Peräti 66 % amerikkalaisista uskoo näin.  Yhdysvallat on selkeästi jakaantunut kahtia. Osa kannattaa häntä, osa vihaa häntä. Tämmöinen kahtiajako rajoittaa presidenttiä suunnattomasti, eikä anna hänelle täyttä mahdollisuutta tehdä työtä normaalisti. Trump on joutunut kolossaalisen prässin alle.

Toiseksi tekijäksi tämän vuoden aikana on maailmassa noussut sota tai pikemminkin sanasota  Pohjois-Korean Kim Jong-unin ja Trumpin välillä. Kim Jong-un ja  Trump ovat kiistelleet siitä kummalla on isompi punainen nappi pöydällään. Toistaiseksi Kim on voittanut 10 - 0  (kymmenen - nolla) pelaamalla Yhdysvallat ulos pelistä ryhtyessään neuvottelemaan suoraan Etelä-Korean kanssa. Taisi tässäkin olla Venäjällä sormensa pelissä, koska juuri ennen  Koreoiden keskinäisten neuvottelujen alkua Venäjän delegaatio vieraili Pohjois-Koreassa. Tosin Yhdysvallat kosti tämän verisesti Venäjälle politisoimalla urheilun ja estämällä venäläisiä urheilijoita edustamasta maataan talviolympialaisissa Pyeongchangissa tänä vuonna. Nyt senaatti ehdottaa punaisen napin poisottamista Trumpilta.



Yhdysvallat on demokratian pyhä maa. Yhdysvalloilla on pyhä missio viedä demokratiaansa maailmalle. Se alkoi Koreasta, jatkui Vietnamissa ja edelleen muiden joukossa Panamassa, Dominikaanisessa tasavallassa, Haitissa, Jugoslaviassa kaksikin kertaa, Afganistanissa, Irakissa, Libyassa, Syyriassa... Osassa näistä tämä pyhä missio jatkuu edelleen. Ei kysytty paikallisten omaa tahtoa. Mutta Trump ei ollut näistä vastuussa. Ne tulivat perintönä Nobelin rauhanpalkinnon saaneelta edelliseltä presidentiltä Barack Obamalta, joka oli perinyt osan edeltäjiltään ja aiheuttanut osan itse. On sanottu, että Obama osallistui ainakin 7 - 11 konfliktiin toiminta-aikanaan maailmassa. Trumpia nämä koskettavat sikäli, että tuntuu, kuin hän ei saisi niistä minkäänlaista otetta.

Alkuuvuoden merkittävimmäksi tapahtumaksi muodostui Trumpin vertaus 12.1.2018 maailman köyhimpiä valtioita "shithole" valtioiksi.



Daily News:n näkemys Trumpista



On Trump saanut aikaan omiakin ongelmia. Paitsi Pohjois-Koreaa on ilmestynyt Meksiko, jonka rajalle Trump yrittää parhaillaan rakentaa uutta Berliinin muuria, lisäksi ainakin Iran, Pakistan, Salvador ja Haiti aiheuttavat juuri Trumpille päänsärkyä. Tuntuu, kuin ongelmia alkaisi syntyä kuin sieniä sateella. Suurin on tietenkin Venäjä, mutta sitten on vielä mahtava Kiina. Myös Euroopassa on Trumpin aikana syntynyt ongelmia. Taisipa kaikki alkaa Pariisin ilmastosopimuksen tyrmäämisestä, sitten tyrmättiin EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimus (TTIP). Trumpin käytös G20 maiden kokouksessa Hampurissa 7. -8. heinäkuuta 2017 sai Euroopan pois tolaltaan. Myös Natomaiden kanssa on esiintynyt jatkuvia ongelmia. Tuntuu, kuin Yhdysvalloilla ei olisi enää liittolaisia vaan vasalleja, joiden olisi toimittava täsmälleen kuin Yhdysvallat sanoo. Suomikin on pyrkimässä epätoivoisesti tähän natovasallien ryhmään, vaikka suurin osa Suomen kansasta ei sitä halua.




Verkkoon on ilmestynyt tuhansittain vastauksia trumpille "Shithole" valtioiden ihmisiltä eripuolilta maailmaa. Tässä on yksi. Verkosta löytyy lisää!


Kiistakapula ovat myös sanktiot Venäjää vastaan. Eurooppa on huomannut, että sanktioista ei ole mitään hyötyä vaan siitä aiheutuu pelkästään suuria taloudellisia tappioita Euroopassa. Mielipiteet ovat alkaneet nousta sanktioita vastaan. Sanktioista kärsisivät pääasiassa eurooppalaiset yhtiöt - eivät juurikaan venäläiset. Euroopassa ollaan poissa tolaltaan. Mm. Saksassa ja Itävallassa on esitetty jyrkkiä vastalauseita. Monet sanovat, että Yhdysvallat on hylännyt Euroopan. Mm. Angela Merkel on sanonut, että Euroopan on aika ottaa kohtalo omiin käsiinsä. Tämä nostaa mielipiteet paitsi Yhdysvaltoja ja Trumpia vastaan myös jakaa Eurooppaa. Euroopassa on jo monia valtioita, jotka  haluaisivat poistaa nämä tyhmät sanktioit. Sanktiothan alunperin asetettiin Ukrainan tilanteen johdosta, mutta tilanne Ukrainassa pikemminkin vain huononee. Euroopassa aletaan jo kyllästyä Poroshenkon toimintaan. Hävittyään kaksi sotaa Itä-Ukrainalle Poroshenko joutui allekirjoittamaan Minskin sopimuksen pakon edessä, mutta Poroshenko ei ole aikonutkaan täyttää sopimuksen velvoitteita ja takaajamaat Saksa ja Ranska eivät pysty painostamaan Poroshenkoa täyttämään sopimuksen vaatimuksia.

Venäjän vallan kasvaessa maailmassa Yhdysvallat on epätoivoisesti yrittänyt provosoida  Venäjää hyökkäämään Ukrainaan, mutta ei millään ole onnistunut tässä operaatiossa. Venäjä ei ole Minskin sopimuksen osapuoli vaan kolmas takaajamaa Saksan ja Ranskan rinnalla, mutta Yhdysvallat on yrittänyt epätoivoisesti tehdä siitä sodan osapuolen. Tässä se on raa'asti käyttänyt ukrainalaisia hyväkseen. Itä-Ukrainan sodassa on jo kuollut yli 10 000 ihmistä, mutta tämä ei häiritse Trumpia eikä Yhdysvaltoja. Heidän on helppo uhrata ukrainalaisia ihmishenkiä tässä valtataistelussa. Ukrainalaisen henki ei merkitse mitään amerikkalaisille. Yhdysvallat pyrkii lisäämään aseita ja sotilaallista toimintaa Ukrainassa, mutta Ukrainan armeijan taso on niin heikko, että se on jo hävinnyt kaksi kertaa Donetskin ja Luhanskin joukoille. Tätä voisi verrata vaikkapa Suomen talvisotaan. Itä-Ukrainan 4 miljoonaa asukasta taistelee Yhdysvaltojen aseistaman 40 miljoonan (uusimpien tietojen mukaan 30 miljoonan) ukrainalaisen heikkotasoisia joukkioita vastaan. On selvää, että tässä ei voiteta sodalla vaan neuvottelemalla.


Pelastava enkeli, TU 160, maailman kaunein sotilaskone, lempinimeltään "Valkea joutsen" (Белый лебедь).

Ja sitten on Syyria. Yhdysvaltojen tarkoituksena oli tuhota Syyrian presidentti Basar al-Assad, vallata Syyrian öljylähteet ja aiheuttaa samanlainen kaaos kuin Irakissa, Libyassa ja Afganistanissa. Mutta nyt apuun saapui Venäjä, kuin pelastava enkeli! Aivan uskomattoman loistavan toiminnan ansiosta Venäjä auttoi Syyrian rauhan tielle. Se tuhosi tai karkotti alueen terroristit ja sai maahan rauhan ja mahdollisuuden uuteen elämään ja tulevaisuudessa ehkä kukoistukseen. Ja tämä kaikki parissa vuodessa. Mutta kaikkea ei ole vielä voitettu. Venäjän menestys Syyriassa oli amerikkalaisille itse asiassa täydellinen shokki. Parissa vuodessa Venäjä näytti miten todella taistellaan nykyaikana. Menetelmät ja aseiden tehokkuus tulivat täydellisenä yllätyksenä. Yhdysvallat ryhtyi matkimaan Irakissa samoja menetelmiä ja saikin jotain aikaiseksi, mutta siviilien kärsimät menetykset Irakissa olivat moninkertaiset Syyriaan verrattuna. Mutta tästä ei puhuta!

Pohjoisessa Syyriassa on vielä alueita, joita hallitsee sekalainen joukko erilaisia terroristeja Yhdysvaltojen avustamana. Yhdysvaltojen natoliittolainen Turkki on aloittanut 21.1.2018 pitkällisten valmistelujen jälkeen taisteluoperaation nimeltään "Oliivinlehvä". Kohteena on lähinnä Afrin kaupunki Pohjois-Syyriassa. Yleisesti puhutaan, että kohteina ovat kurdit. Mutta tämä ei pidä täysin paikkansa. Kurdit ovat hajaantuneet moneen maahan ja suurin osa asuu Turkissa, mutta heitä on myös Irakissa, Syyriassa, Iranissa ja muissa Arabimaissa. Kurdit ovat varsin hajanainen ryhmä, joista osa haluaa perustaa oman valtion ja on taistellut mm. terroristeja vastaan. Syyria ei ole kuitenkaan oikea paikka perustaa omaa valtiota, vaan Syyria on itsenäinen valtio, joka on jakamaton. Kurdien lisäksi alueella toimivat myös syyrialaisia, kristittyjä, ns. syyrialaisia demokraattisia voimia sekä  muita arabeja. Mutta huomionarvoinen seikka on se, että Yhdysvallat on raahannut sinne epämääräisen joukon terroristeja muualta Syyriasta ja Irakista, joita se kouluttaa taistelemaan Syyriaa ja Assadia vastaan. Myös Syyrian kurdit ovat amerikkalaisten instrumentti taisteluissa. Amerikkalaisia kouluttajia on eri tietolähteiden mukaan 2 000 - 30 000 sotilasta ja he ovat alueella laittomasti. Puhutaan ns. demokraattisten voimien kouluttamisesta, vaikka kyseessä on selvästi terrorismista. Ja juuri amerikkalaisten  joutuminen kohteeksi huolestuttaa Yhdysvaltoja erityisesti.


Recep Tayyip Erdogan ja Donald Trump ovat käyneet keskusteluja, mutta antavat eriäviä tietoja niistä. Trumpin mukaan hän oli kehottanut Erdogania varomaan, etteivät Turkin ja USA:n joukot päädy konfliktiin keskenään ja pyysi hillitsemään hyökkäystä Afrinin alueella. Erdoganin mukaan  Trump ei millään tavalla ilmaissut huolta väkivallan kasvusta. Keskustelu rajoittui vain näkemysten vaihtamiseen keskenään. Monien mielestä taustalla on Venäjän ja Turkin välinen sopimus, koska ennen taisteluja Moskovassa vieraili turkkilainen delegaatio ja kaksi päivää ennen Turkin hyökkäystä Venäjä vei joukkonsa pois alueelta. Erdoganin mukaan se sai luvan Venäjältä hyökätä alueelle. Sotshissa  alkavat neuvottelu 29. tammikuuta, johon on tarkoitus koota kaikki osapuolet Venäjä, Syyria, Turkki, Iran, Assadia vastustavat ns. demokraattiset voimat ja myös kurdit. Tosin odotetaan, että esimerkiksi kaikki Assadia vastustavat joukkiot ja ehkä myös kurdit eivät saavu kokoukseen. Yhdysvaltojen tärkein tekijä on taas kukistaa Assad ja estää Iranin vaikutusvallan kasvaminen alueella. Yhdysvallat on toistuvasti painottanut tuomitsevansa Turkin sekaantumisen Syyrian sotaan, mutta Turkki on pitänyt puolensa.


Trump kohotti USA:n sotilasmenot 700 miljardiin dollariin vuodessa, Kiinan sotilasmenot ovat noin 200 miljardia dollari ja Venäjän "vain" 47 miljardia dollaria. USA:n sotilasmenot ovat siis kymmenkertaiset Venäjän sotilasmenoihin nähden. Siitä huolimatta Trumpin sotadoktriinin mukaan Venäjä on sen pahin vihollinen ja Kiina toiseksi pahin. Sitten tulevat Pohjois-Korea ja Iran. Terroristeista Trump ei mainitse mitään. Trumpin mukaan USA on pahasti jäljessä ohjusteknologiassa Venäjästä. Siksi hän päätti ruveta kehittämään ydinaseiden ohjusteknologiaa ja varsinkin lyhyiden ja keskimatkojen ohjusten teknologiaa. Lisäksi Trumpin uuden sotadoktriinin mukaan Yhdysvallat voi käyttää ydinaseita myös ensi-iskussa ja myös niitä valtioita vastaan, joilla ei ole ydinaseita. Lisäksi Yhdysvallat on ainoa valtio maailmassa, jolla on vielä kemiallisia aseita varastossa n. 3 000 tonnia. 25.1.2018 Doomsday Clock Statement Science and Security Board eli niin sanottu "tuomiopäiväkelloa" siirrettiin 30 sekuntia eteenpäin. Se on nyt siis kaksi ja puoli minuuttia vaille puolta yötä.

Doomsday Clock Statement Science and Security Board 25.1.2018

Venäjällä on eniten ydinaseita maailmassa. Venäjän sotadoktriini kuitenkin kieltää käyttämästä ensi-iskussa ydinaseita. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että esimerkiksi ydinaseettomia valtioita vastaan Venäjä ei voi käyttää ydinaseita. Venäjä on ilmoittanut, että se ei tartu USA:n haastamaan varustelukilpaan ydinaseista. Sen ei tarvitse. Venäjän aseet ovat kyllin kehittyneet ja joiltakin osin edellä vastaavista Yhdysvaltojen aseista. Esimerkkinä vain mannertenväliset ohjukset. Niitä se käyttää kuitenkin vasta, jos Venäjää vastaan hyökätään ydinasein. Tärkein Venäjän vihollinen ovat terroristit ja kansainvälinen terrorismi. Muita vastustajia Venäjällä ei ole. Kiinalla on maailman suurin armeija. Myös aseistusta on kehitetty. Yhteistyö Venäjän kanssa on runsasta. Mm. kiinalaisten sotilaskoneiden suihkumoottorit ovat venäläistä valmistetta. Kehitteillä on runsaasti yhteisiä projekteja myös sotilaallisella alalla. Yhteisiä projekteja ovat mm. rakettiteknologiassa, lentokonetekniikassa, tietotekniikassa jne. Näistä johtuen on kehitetty erilaisia liittoteorioita. USA:lla on eniten rahaa käytettävissä, Kiinalla on maailman suurin armeija, Venäjällä maailman eniten ydinaseita ja kehittynyt sotataito ja -tekniikka. Venäjä on voittanut kaikki viimeaikaiset sotansa. Millaisia liittoutumia voisi syntyä ja mitä se merkitsisi maailmassa? Tällä hetkellä maailmassa vallitsee itse asiassa tasapaino kolmen suuren välillä. Informaatiosotaan ja kybersotaan en puutu, koska ei kuulu tämän kirjoituksen aiheeseen.


Davosissa Sveitsissä alkoi 20.1. kolmipäiväinen talousfoorumi, johon myös Trump osallistui. Häntä otti vastaan mielenosoitusten loppumaton paraati. Sikäli vierailu oli harvinainen, että yleensä Yhdysvaltojen istuva presidentti ei osallistu tähän foorumiin. Trumpin seurue oli ennennäkemättömän suuri, johon kuului ministerivaltuuskunta ja liikemiehiä. Talousfoorumia on kutsuttu eliitin leikkikentäksi, superkabinetiksi, jossa valtaapitävät veljeilevät kansan selän takana. Osallistuvat ovat kansainvälistä talouseliittiä, joiden ainoa tarkoitus on tehdä eliitin globaalista toiminnasta mahdollista. He määräävät maailmantalouden tahdin. Kyse on eriarvoisuudesta. Esimerkiksi maailman kahdeksan rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maailman koko köyhempi väestönpuolisko eli noin 3,7 miljardia ihmistä.

 Trumpin ja talousfoorumin vastainen mielenosoitus 20.1.2018

Tapaamisesta muodostui myös ennenäkemättömän hauska. Hauskuuteen kuului, hippaleikki kuka tapaa kenetkin ja missä? Trumpin osallistuminen Davosin Talousfoorumiin on otettu vastaan ristiriitaisesti. Hänen linjansa on vastustaa vapaakauppaa ja irtautua kansainvälisistä kauppasopimuksista. Trumpin kannanotot ja toimet kaupassa Euroopan kanssa olivat näköjään muokanneet monen Euroopan päämiehen mielipiteet, koska monet eivät halunneet tavata häntä. Saksan Angela Merkel ja Ranskan  Emmanuel Macaroni pakenivat koteihinsa Davosista alta aikayksikön, etteivät olisi tavanneet Trumpia. Ymmärrän heitä täysin ja itsekin olisin tehnyt samoin. Eivätkä he olleet ainoat. Toisin oli Ukrainan Petro Poroshenkon kanssa, joka päin vastoin yritti kaikin tavoin tavoittaa Trumpia, mutta ei onnistunut siinä. Ei Trump tainnut olla kiinnostunut Euroopan köyhimmän valtion rikkaimman päämiehen tapaamisesta. Se sijaan Poroshenko yritti hajottaa televisiotoimittajan mikrofonin tämän yrittäessä kysyä hänen lomastaan Malediiveilla Uudenvuoden aikaan nimellä Mister Petro Incongito. Tämä Euroopan köyhimmän valtion päämies käytti yli 500 000 dollaria lomaansa.

 Trumpin ja talousfoorumin vastainen mielenosoitus Sveitsissä 20.1.2018



Suomalaisia kiinnostaa lähinnä se, että Trumpin järjenjuoksun mukaan koska emme ole Norja emmekä Ruotsi kuulumme "Shithole" valtioihin. Koska meillä on shitpääministeri, shithallitus ja meillä on shitpresidentti ja shitilmasto asumme Shitlandiassa. Olemme shitlandialaisia! 


Shitlandia 100 vuotta!





sunnuntai 21. tammikuuta 2018






KÄVIN ENNAKKOÄÄNESTÄMÄSSÄ





Olen miettinyt hyvin kauan julkaisenko seuraavan kirjoituksen vai enkö. Kävin ennakkoäänestämässä. Äänestänkö vai enkö äänestä näissä vaaleissa on pohdituttanut minua jo kauan. Kun äänestystuloksen tietää jo etukäteen, onko mitään järkeä käydä äänestämässä? Kaikki tutkimukset osoittavat, että vain eräs henkilö tulee valituksi Suomen presidentiksi. Vaikka jouduttaisiin äänestämään toisen kerran, tulos olisi sama. Ainoa asia, joka voisi muuttaa tilanteen on kyseisen henkilön vakava sairastuminen tai kuolema. Tätä en tietenkään inhimillisistä syistä toivo. Tämä yläpuolella oleva kuva on siis vain täysin symbolinen.

Tosin monet sanovat, että kannattaa kuitenkin käydä suorittamassa kansalaisvelvollisuus. Äänestää sitä, joka on lähinnä omia mielipiteitä. Mutta hakiessani omaa ehdokastani huomasin, ettei sellaista ole. Yksikään kahdeksasta presidenttiehdokkaista ei edes lähene omia toiveitani ja ajatuksiani. Minulle tärkein seikka on ihminen, ei raha. Kaikki ehdokkaat tuntuvat ajattelevan vain rahaa ja miten se saadaan riittämään eri tarkoituksiin. 1990-luvun alusta lähtien Suomessa eriarvoisuus ja köyhyys on vain lisääntynyt. Moni ehdokkaista tuntuu hyväksyvän tämän. Työttömien ja huono-osaisten kohtelu on vain huonontunut, mutta mitään todella parantavia ratkaisuja tähän ei esitetä.

Yksi päämielipiteistäni on eroaminen EU:sta ja eurovaluutasta. Ehdokkaista vain Paavo Väyrynen näyttää täyttävän tämän ehdon. Toinen päämielipiteistäni on ehdoton ero kaikista Natosopimuksista, etääntyminen Natosta  ja Suomen julistaminen täysin puolueettomaksi valtioksi. Minkäänlaisiin Nato-operaatioihin ei Suomi saisi osallistua ja yksikään Natosotilas ei saisi astua maaperällemme. Tässä myös näyttäisi Paavo Väyrynen olevan lähinnä mielipidettäni. Tähän liittyy hyvät suhteet kaikkiin naapurivaltioihin ja kaikkien sanktioiden poistaminen mihin suuntiin tahansa. Tämä koskisi myös Pohjois-Koreaa, Irania ja muita valtioita. Hyvien suhteiden luominen kaikkiin naapurivaltioihin aidosti on hyvin tärkeää ainakin minulle.

 Seuraavia mielipiteitä ei aja juuri kukaan ehdokkaista. Puolueettomana valtiona meidän kannattaisi ehdottomasti ajatella puolustusvoimien alasajoa. Sotilaspalvelus pitäisi ehdottomasti tehdä vapaaehtoiseksi. Tämä koskisi tasapuolisesti molempia sukupuolia. Myös naiset voisivat vapaaehtoisesti astua armeijan palvelukseen jos haluavat. Siviilipalvelu poistettaisiin tarpeettomana käytöstä. Niitä, jotka eivät halua käydä armeijaa ei saisi rangaista tai kohdella epätasa-arvoisesti tai syrjivästi millään tavalla. Tämä koskisi myös työelämää. Uusien aseiden (lentokoneiden, laivojen) hankintaa olisi siirrettävä hamaan tulevaisuuteen kunnes valtiolla olisi tarpeeksi varoja työttömyyden, eriarvoisuuden ja köyhyyden poistamisen ja ihmisten elämän tasapuoliseen turvaamiseen. Silloinkin hankinnat olisi kohtuullistettava.

Olisi luotava kansalaispalkka, jolla pystyy elämään. Toisaalta veroprogressiota olisi jyrkennettävä voimakkaasti. Osingot ja kaikki muutkin tulot olisi asetettava samaan verotusasemaan tuloverojen kanssa. Kaikenlainen keinottelu olisi ankarasti rangaistavaa. Verosuunnittelu olisi tehtävä rangaistavaksi teoksi. Minimieläkkeet olisivat vähintään kansalaispalkan luokkaa. Eläkkeille olisi asetettava ehdoton eläkekatto, jota suuremmaksi minkäänlainen eläke ei voisi nousta missään muodossa. Ehdoton eläkekatto voisi olla 2 500 - 3 000 euron suuruinen, jos euro olisi käytössä, mitä en tietenkään toivo. Ylimenevä osa menisi suoraan valtiolle. Eläkkeitä verotettaisiin täsmälleen samoin kuin muitakin tuloja. Kansanedustajien idioottimainen sopeutumiseläkejäänne poistettaisiin välittömästi.

Pakolaisista on puhuttu paljon Suomessa. Kukaan presidenttiehdokkaista ei kuitenkaan ole paneutunut syihin, joista pakolaisuus johtuu. Suurimmat pakolaismäärät tulevat maista, joihin Yhdysvallat on kohdistanut sotilaallista toimintaa. Tällöin ehdottomasti oikea suunta olisi kohdistaa painostus Yhdysvaltoja kohtaan. Yhdysvaltojen pitäisi ottaa vastuu aiheuttamasta haitasta ja tuhosta. Mutta tätähän se ei tee. Eivätkä myöskään suomalaiset presidenttiehdokkaat. Kellään ei ole "kanttia" toimia rehellisesti ja oikeudenmukaisesti yrittääkseen painostaa Yhdysvaltoja lopettamaan sotatoimia ja ottamaan vastaan pakolaisia maista, joita se on jo vuosia tuhonnut ja aiheuttanut nämä pakolaisvirrat.

Tässä vain pieni osa siitä mitä toivoisin presidentin toimittavan. Mutta yksikään näistä 8 ehdokkaasta ei täytä toiveitani. Olen netissä suorittanut lukuisia testejä "kuka olisi minun presidenttiehdokkaani" ja ihmeekseni kaikissa niissä on yksi yhteinen piirre, Sauli Niinistö on aina jäänyt viimeiseksi. Ehdokkaakseni on noussut Paavo Väyrysen lisäksi muutama muu hyvin vaihtelevasti, mutta ei ole mitään syytä mainita heidän nimiään. Mutta kukaan heistä ei täytä tärkeimpiä toiveita ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Viime aikoina Sauli Niinistö on menettänyt kannatustaan roimasti ja Paavo Väyrynen nostanut kannatustaan yllättävästi. Ymmärrän täysin Niinistön kannatuksen menetyksen, sillä mitä enemmän päätön presidentti puhuu, sitä enemmän kansa havaitsee, että sillähän ei ole päätä. Hänen päänsä ylitse ovat kävelleet kaikki!  Mm. pääministeri Sipilän lisäksi puolustusministeri Jussi Niinistö vain pari mainitakseni. Kansa on havainnut puheista, että eihän sillä ole edes päätä saatikka häntää, joka heiluttaisi päätä. Hän on mainostanut itseään joskus työläisten presidenttinä, mikä oli täyttä tietoista petkuttamista. Hän on vain eliitin ehdokas. Luultiin aikoinaan, että hyvällä sydämellä pärjää, mutta kyllä se vaatii myös päätä toteuttaa sydämen tavoitteet. Jos päätöntä johdatellaan se tekee mitä vain johdattelija haluaa. Tämä ei ole hyvän presidentin ominaisuus. Suomen parhaimmaksi presidentiksi on äänestetty Urho Kaleva Kekkonen. Ottakoon oppia hänestä!

Siis mitä tehdä? Ketä äänestää, kun valinnanvaraa ei ole? Järkevä jättäisi tässä asemassa äänestämättä. Jos menee äänestämään jättääkö tyhjän lapun? Onko se jokin äänestysilmaisu? Piirtääkö kirkkoveneen vai kirjoittaako Aku Ankka tai Haistakaa paska? Menin kuitenkin äänestämään. Kirjoitin "Vladimir Putin". En sen vuoksi, että uskoisin hänen tulevan Suomen presidentiksi, vaan sen vuoksi, että hänet on viime vuosina lukuisia kertoja äänestetty maailman vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Hänet on myös äänestetty maailman parhaimmaksi valtionjohtajaksi ja maailman suosituimmaksi johtajaksi. Jos koko maailma on tätä mieltä virhemarginaali voi olla hyvin pieni. Omassa maassaan hän on hyvin suosittu. Mutta en ole ainoa ulkomaalainen, joka on antanut äänensä hänelle. Venäjällä on myös presidentin vaalit tänä vuonna 18. maaliskuuta. Ehdokkaaksi pääsyn edellytys on, että saa kirjattua tarvittavan määrän kannattajia. Viimeaikoina on kerätty nimiä kannattajien listoihin ja hämmästyttävästi sinne on pyrkinyt myös ulkomaalaisia kannattamaan Vladimir Putinia. Heitä on tullut mm. Saksasta, Italiasta, Ranskasta, Espanjasta, Kreikasta, Hollannista...  Mutta Venäjän lakien mukaan ulkomaalaisella ei ole oikeutta kannattaa ketään Venäjän presidenttiehdokasta. Joten minunkin ääneni menee varmasti roskakoriin. Tai oikeammin Suomen lakien mukaan vaalilipukkeet säilytetään vaalikauden ajan, jonka jälkeen ne tuhotaan, mikäli muistan oikein.








keskiviikko 17. tammikuuta 2018





MITÄ, MITÄ TAPAHTUU? 





Tärkein viimeaikainen tapahtuma on epäilemättä Pohjois-Korean ja Etelä-Korean tapaaminen ja neuvottelut 9.1. ja 15. - 17.1.2018 Pyeongchangissa Koreoiden välisellä puolueettomalla alueella. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong Un käytti ns. kuumaa linjaa yhteydenottoon ja ehdotti molempien valtioiden delegaatioiden kahdenvälistä tapaamista. Tapaamisessa puhuttiin Pohjois-Korean osallistumisesta talviolympialaisiin ensi kuussa. Yksi odotetuimpia ilouutisia oli 17.1.2018 ilmoitettu, että molemmat valtiot käyvät talviolympialaisiin mahdollisesti saman lipun alla. Mutta puhuttiin ja sovittiin myös paljon muusta. Sovittiin rajan avaamisesta kaupalle, sukulaisvierailuiden sallimisesta puolin ja toisin sekä aseiden vähentämisestä valtioiden rajoilla. Meillä uutisoitiin pääasiassa vain talviolympialaisista. 


Molempien valtioiden tavalliset kansalaiset ottivat ilolla vastaan nämä uutiset. Merkitsihän tämä nimenomaan sodan uhkan vähenemistä alueella. Pari - kolme viikkoa ennen yhteydenottoa oli venäläinen delegaatio vieraillut Pohjois-Koreassa Kim Jong Unin vieraana. Tällä on epäilemättä ollut tärkeä vaikutus neuvotteluiden aloittamiselle. Myös kiinalaiset ovat olleet yhteydessä Pohjois-Korean johtajaan. Uskon molempien maiden vaikuttaneen asiaan. Venäjä ja Kiinahan olivat aina ehdottaneet neuvottelujen tietä.


Maailmalla puhutaan melko yleisesti, että Kim Jong Un ei olekaan mikään tyhmä johtaja. Näyttää, että hän on aika viisaasti järjestänyt asiat. Pohjois-Korea on pysynyt itsenäisenä vaikka Yhdysvallat on yrittänyt tehdä kaikkensa sen tuhoamiseksi. Pohjois-Korealla on nyt melko hyvät suhteet kaikkiin naapurivaltioihin - siis myös Etelä-Koreaan. Sillä on melko voimakas ydinasearsenaali turvanaan. Mutta ennen kaikkea Kim Jong Un on pystynyt pelaamaan Yhdysvallat ulos kuvioista. Tämä on hyvin tärkeä asia! Täytyy vain toivoa, että asia pysyykin tämmöisenä! Se, että Pohjois-Korea on pystynyt välttämään Libyan, Irakin, Afganistanin ja Syyrian kohtalot osoittaa jo paljon.

Yhdysvaltojen eri tiedustelupalvelut ja Pentagon ovat ilmoittaneen, että ovat epäonnistuneet tiedoissaan Pohjois-Korean ydinaseiden määrissä ja laadussa. Kim Jong-Unin leikki punaisesta napista pöydällään osoittautuikin hauskaksi pilaksi, kun presidentti Trump sanoi, että hänelläpä on vieläkin isompi nappi pöydällään. Typerämpää vastausta ei voi enää antaa. Osoittaa vastaajan henkisen tason. Puuttui vain, että Kim Jong Un olisi jatkanut pilaa sanomalla, että minullapa on kaksi nappia ja vielä isompaa. Trump olisi mitä ilmeisemmin vastannut, että hänelläpä on kolme ja yksi niin iso, että sitä täytyy painaa molemmin käsin. Mutta ennen kaikkea minua viehättää ajatus, että jos Yhdysvallat saadaan pysymään poissa tuolta alueelta, saadaan rauha alueelle eikä kenenkään tarvitse enää pelätä ydinsodan syttymistä ainakaan tällä alueella. Nyt kongressi on ehdottanut, että Trumpilta otettaisiin pois oikeus käyttää punaista nappia.




Tätä vasten katsottuna mielenkiintoinen oli uutinen 13.1.2018 Havaijilta. Kaikkiin siellä oleviin puhelimiin oli tullut ilmoitus "BALLISTISEN OHJUKSEN UHKA MATKALLA HAVAIJIA KOHTI. HAKEUTUKAA VÄLITTÖMÄSTI SUOJAAN. TÄMÄ EI OLE HARJOITUS". Hälytyssireenit alkoivat soida. Televisioon tuli sama hälytysilmoitus kesken lähetyksen, kuin puhelimiin. Jos katsoo kartalta Havaijin sijaintia Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välillä, se on puolessa välissä. Havaijilaiset saivat konkreettisesti kokea, mikä voisi olla ihan mahdollista, jos mentäisiin äärimmäisyyksiin. Havaijilla syntyi pakokauhua, mitä tehdä, kun on vain 15 minuuttia elinaikaa. Monet hyvästelivät toisensa ikuisesti. Monet soittivat omaisilleen jäähyväispuhelun.. Monet rukoilivat. Onneksi kyse oli kuitenkin erehdyksestä. Joku viranomainen Havaijilla oli vain painanut erehdyksessä väärää nappia. Onneksi se ei ollut se punainen nappi!





Sen sijaan mielenkiintoinen uutinen on kirja, joka julkaistiin 5.1.2018 Yhdysvalloissa. Toimittaja Michael Wolffin kirja "Fire and Fury: Inside the Trump House" julkaistiin itse asiassa etuajassa. Kirja myytiin heti loppuun monessa paikassa. En tietenkään ole vielä lukenut kirjaa, mutta on ollut todella mielenkiintoista seurata amerikkalaisissa eri lähteissä käytyä debattia kirjasta ja tietenkin itse Trumpin kommentteja siitä. Kirjan pääasiallisena lähteenä on käytetty Trumpin entistä kampanjapäällikköä, päästrategia ja Trumpin luotettua Steve Bannonia. Lisäksi Wolff haastatteli yli 200 Valkoisen talon henkilökuntaan ja lähimpään piiriin kuuluvaa henkilöä ja jopa Trumpia itseään. Kirjan kustantaja myi muutamille yhdysvaltalaisille lehdille oikeuden julkaista kirjan ensimmäisiä lukuja jo ennen kirjan julkaisemista. Paljastukset aiheuttivat kohun, jonka seurauksena Trumpin lakimiehet yrittivät estää kirjan julkaisemisen. Trump uhkasi oikeustoimilla myös haastatteluja antanutta entistä strategiapäällikköä Steve Bannonia. Syytteenä oli mm vaitiolovelvollisuuden rikkominen Tämän vuoksi kirjan kustantaja Henry Holt & Co päätti aikaistaa kirjan julkaisua 9:stä tammikuuta 5:een tammikuuta.

Trump ja Steve Bannon

Kirjassa kuvataan presidentti Donald Trump miehenä, jolla on mielenterveydellisiä ja älyllisiä ongelmia ja joka ei kykene pitämään lankoja käsissään. Kirja sisältää melko raakaa kuvailua presidentin tavasta hoitaa asioita. Hallintoa kuvataan kaoottiseksi ja epäjohdonmukaiseksi. Avustajakunta on valittu lojaalisuuden perusteella. Esimerkiksi vaimolla Melanialla ja tyttärellä Ivankalla on vahva vaikutus Donaldin hallintoon. Muistettakoon vain ohjusisku Syyriaan Homsin lentotukikohtaan, joka tapahtui Ivankan vaatimuksesta. Donald itse kuvataan narsistiseksi ja keskittymiskyvyttömäksi, joka johtaa hallintoa kuin liikeyritystä. Donald kuvataan itse asiassa 8 - 13 vuotiaan kehitystasolla olevaksi henkilöksi.

Kirjailija Michael Wolff

Kirjan kirjoittaja Michael Wolff on kolumnisti, tietokirjailija ja toimittaja. Hän on kirjoittanut mm. elämänkerran mediamoguli Rupert  Murdochista. Hän on voittanut National Magazine Awardin vuosina 2002 ja 2004. Monet ovat miettineet kirjailijan motiiveja kirjan kirjoittamiseen. Ovatko ne poliittisia? Miten todellinen kirja on? Mutta ainakin hän on osunut jälleen kultasuoneen.  Kirja on tarkoitus suomentaa jo tänä keväänä.


The New Yorker lehden näkemys Trumpin maailmasta, mutta myös monen amerikkalaisen näkemys. Verkosta löytyy lukematon määrä erilaisia versioita. Lue seuraava kappale.

Kirjalla on ilmeinen merkitys Yhdysvaltojen sisällissodassa, jossa Trumpin vastustajat käyvät Trumpin ja hänen kannattajiensa kimppuun. Tällä hetkellä Trumpin kannatus on ennätyksellisen alhainen koko Yhdysvaltojen historiassa eli siis vain 32 prosenttia. Monet pitävät Trumpia Yhdysvaltojen historian huonoimpana presidenttinä, mitä hän ei todellakaan minun mielestäni ole. Monet ennustavat Trumpin eroavan presidentin virasta ennen toimikauden päättymistä. Tosin Trump on alkanut taistelun kirjaa ja sen tietoja vastaan. Tämä sisällissota on aiheuttanut republikaaneille vaikeuksia ja demokraateille voittoja esimerkiksi kongressin vaaleissa. Myös edustajainhuone on kallistumassa demokraateille. Presidentin terveydentilaa tutkittiin 12.1.2018, mutta tutkimuksiin ei kuulunut mielentila- tai muistin tutkimusta. Tosin Twitterissään  Trump kirjoitti, että "Olen erittäin vakaa nero." Toisaalta samana päivänä hän vertasi Afrikan maita "persläpimaiksi (shithole)". Tämä aiheutti valtavan vastalausereaktion yli 50 Afrikan valtiossa, jotka vaativat 13.1. presidentti Trumpilta julkista anteeksipyyntöä. Katso seuraava video Trumpin hotellista:




Iranissa esiintyi alkuvuodesta pari viikkoa mielenosoituksia hallintoa vastaan. Yksittäisissä kaupungeissa niihin osallistui korkeintaan 1 500 ihmistä, koko maassa enintään 15 000 ihmistä  Mielenosoituksissa kuoli 22 ja Lisäksi otettiin kiinni paljon mielenosoittajia. Suurin osa vapautettiin pidätyksen jälkeen. Nämä mielenosoitukset muistuttivat erittäin paljon ns. arabikevään mielenosoituksia ja ns. värivallankumouksia. Nämä oli epäilemättä järjestetty ulkoa päin kuten Ajatollah Ali Khameini sanoi. Hän syytti lähinnä Yhdysvaltoja. Trump kritisoi Irania ihmisoikeusloukkauksista ja terrorismin tukemisesta. Khameini vastasi Trumpin syytöksiin ottamalla esiin USA:n ongelmat. Nälästä kärsii ihan virallisestikin 41 miljoonaa ihmistä Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen poliisi surmaa joka vuosi noin 1 000 - 1 200 ihmistä. Poliisiväkivalta on ihan tavallista arkea varsinkin mustille.

Hallitusta tukevia mielenosoituksia

Toisaalta Iranin hallitusta tukeviin mielenosoituksiin osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä eri puolilla Irania. Näistä ei meillä juuri tiedotettu missään. He kantoivat Iranin lippuja ja Ajatollah Ali Khameinin kuvia. Yhdysvaltojen pyynnöstä 5.1.2018 pidettiin YK:ssa hätäkokous Iranin tapahtumista. Yhdysvallat vaati lisäsanktioita Iranille.  Tämä oli jo ainakin neljäs kerta peräkkäin, kun Yhdysvallat kärsi tappion äänestyksessä. Venäjä ja Ranska ilmoittivat, että tämä on Iranin sisäinen asia ekä ole mitään syytä puuttua Iranin sisäisiin asioihin. Iran on tarkoin noudattanut kaikkia sopimuksia, joten lisäsanktioihin ei ole aihetta. Tosin Trump uhkasi USA:n lisäsanktioilla Irania vastaan. Tämä merkitsee sitä, että Iran voi sanoa irti omat sopimuksensa ja ottaa oppia Pohjois-Koreasta.


Sen sijaan on mielenkiintoista mitä Syyriassa on näinä aikoina tapahtunut. Venäjällä on kaksi tukikohtaa Syyriassa: Tartusin laivastotukikohta ja Hmeimimin lentotukikohta. Molempia vastaan on yritetty hyökätä uudella tavalla lennokeilla. Venäjä on tuhonnut kuitenkin ne kaikki. Seitsemän lennokkia on ammuttu alas ja neljä venäläiset sieppasivat itselleen, tosin yksi niistä oli vaurioitunut. Lennokit oli aseistettu pommeilla. Mielenkiintoisia seikkoja paljastui lennokkeja tutkittaessa. Ne näyttävät yksinkertaisesti kyhätyiltä, mutta sisältävät korkeateknologiaa. Lennokit käyttävät satelliittisuunnistusta, joka vaatii erittäin korkeaa suunnittelu- ja ohjelmointitietämystä. Niiden reitit ja kohteet oli ohjelmoitu näihin lennokeissa olleisiin tietokoneisiin. Tähän pystyvät ainoastaan korkeasti koulutetut insinöörit. Ainoa valtio, jolla on satelliitteja alueella on Yhdysvallat. Jokaisella pommituskerralla havaittiin Välimerellä lähistöllä amerikkalainen suuri tiedustelukone P-8A Poseidon.  Lennokkien lähtöpaikaksi määriteltiin Idlipin kaupunki Pohjois-Syyriassa, joka on tällä hetkellä Turkin hallussa. Kaupungissa sijaitsee Syyrian presidentin vastustajia eli ns. demokraattisen opposition voimia, joita esimerkiksi Yhdysvallat on käyttänyt terrorismin välineinä. Hyökkäyksestä ei pystytä syyttämään Yhdysvaltoja, mutta he olivat ainakin tietoisia hyökkäyksestä, koska paikalla lensi tiedustelukone Poseidon. Miksi he eivät varoittaneet venäläisiä, kuten kaikissa sopimuksissa on sovittu? Oliko tarkoituksena seurata, miten venäläinen torjunta toimii tositilanteessa? Venäläiset sanoivat, että he tietävät tarkkaan ketkä olivat asialla!


Satelliittisuunnistusta

 Sirpalepommeja

11.1.2018 Vladimir Putin soitti Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille ja sopi asioista. Turkin presidentti sanoi, ettei heillä ole mitään tekemistä koko asian kanssa ja Venäjä voi toimia rauhassa täysin niin kuin katsoo parhaakseen. Venäjä suoritti 12.1. Idlipiin hyökkäyksen ja tuhosi koko terroristiryhmän ja varastorakennuksen, jossa lennokkeja säilytettiin. Hyökkäyksessä käytettiin tykistöä ja laserohjattuja ammuksia. Tapahtumasta on olemassa videoita. Oleellista tässä on se, että jos terroristit ryhtyvät käyttämään tällaisia lennokkeja Euroopassa kohteina esimerkiksi Pariisi, Bryssel tai Berliini, voivat seuraukset olla todella tuhoisia.  Tästä Venäjä varoitti maailmaa.

Terroristit ja tukikohta tuhottiin.




Mutta sitten Eurooppaan. Aloitetaan Ukrainasta, tästä Euroopan murheenkryynistä. Paitsi tavanomaisia vuodenvaihteen suurista natsimielenosoituksia ja kulkueita Ukrainassa jatkuvat mielenosoitukset Maidanilla parlamenttitalon edustalla. Maanantaina  8. päivänä natsit hyökkäsivät moniin Venäjän kirkkokuntaan kuuluviin ortodoksikirkkoihin Ukrainassa, ajoivat kirkkoväen ulos ja sulkivat tiet kirkkoihin. Sitten he tuhosivat kirkkojen sisustat ja omaisuuden. Poliisi ei puuttunut mitenkään asioihin, vaikka tehtiin lukuisia ilmoituksia. Koko tämän ajan Euroopan köyhimmän maan Euroopan rikkain presidentti Petro Poroshenko oli lomalla Malediiveilla.

Natsit vuodenvaihteessa Ukrainassa..


Natsit kävivät myös kirkkojen kimppuun 8.1.2018




Pysytään edelleen Ukrainassa. Amerikkalaiset ovat aseistaneet ukrainalaisia natseja, jopa natsipataljoonaa Azovia, uusilla aseilla. Tämä on tapahtunut ilmeisesti jo viime kesänä. Kongressilta on saatu lupa tähän ja amerikkalaiset asetehtailijat ovat ilmoittaneet, että näin on todella tapahtunut. Aseiksi on annettu mm. nykyaikaisia PSRL 1 (AirTronic Precision Shoulder-fired Rocket Launcher) aseita. Tämä on kansainvälisten sopimusten vastaista. Natsimielisiä pataljoonia ei saa varustaa nykyaikaisilla aseilla.

Amerikkalainen PSRL 1 -ase ja ukrainalisen Azov pataljoonan SS hihatunnus 

Huomaa SS hihatunnus! 



Petro Poroshenko vietti lomaa loistohuvilallaan Malediiveilla.


Sitten mielenkiintoisia uutisia itse EU:sta. EU aikoo haastaa Venäjän oikeuteen Maailman kauppajärjestön WTO:n kautta siitä, että Venäjä on asettanut sanktiot EU:ta vastaan vuodesta 2014 saakka kieltämällä sianlihan tuonnin EU maista. Kysymys on 1,4 miljardista eurosta vuosittain. Tämä on kuulemma aiheuttanut suuria vaikeuksia Saksan ja Tanskan sianlihan tuottajille ja aiheuttanut paljon konkursseja alalla. Tässä on tainnut mennä EU:ssa puurot ja vellit sekaisin. Nimenomaan EU asetti sanktiot Venäjää vastaan ja Venäjä asetti vastasanktiot niille EU maille, jotka osallistuivat sanktioihin. Saksa ja Tanska olivat sanktioiden etujoukoissa. Tällä periaatteella Venäjä voisi haastaa jokaisen sanktioihin osallistuneen valtion oikeuteen omista menetyksistään. Suomikin saisi monen miljardin euron korvausvaatimukset. Toisaalta nykyään Venäjä tuottaa kaikkea lihaa ihan omavaraisesti ja jopa vie sitä ympäri maailmaa. Venäläisestä sianlihasta 20 prosenttia menee vientiin. Ei Venäjä todellakaan tarvitse enää saksalaista tai tanskalaista sianlihaa. Venäjä on ilmoittanut, ettei se mene tähän ansaan. Täytyy huomioida, että myös Venäjä on WTO:n jäsen vuodesta 2012 lähtien. Yhdysvalloilla on liian voimakas ote järjestössä. . Yksinkertaista on vain erota WTO:sta, siinä kaikki! Jos oikeusprosessiin mennään, se voi kestää vuosia. Toisaalta tämä osoittaa, että kaikki sanktiot puolin tai toisin ovat täysin epäonnistuneet.



Mielenkiintoinen oli myös juttu Norjan suurimmassa sanomalehdessä Aftenpostenissa 10.1.2018. Siinä kerrotaan, että Norja on kiinnostunut osallistumaan Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamiseen ja rahoitukseen. Uutisessa sanotaan suurin piirtein, että "Norja auttaa Putinia rakentamaan suuren, erimielisyyttä aiheuttaneen projektin. Tämä voi täydellisesti muuttaa energiakaupan Euroopassa. Norjalainen yhtiö ryhtyy rakentamaan Nord Stream 2 kaasuputkea, joka tuo venäläisen kaasun Saksaan. Norjalainen Kvaerner solmi 600 miljoonan norjankruunun sopimuksen Nord Stream 2 -yhtiön kanssa juuri ennen joulua."

Kvaernerin omat sivut ilmoittavat myös putken rakentamiseen osallistumisesta.

Jos tämä on totta, tähän sisältyy muutamia mielenkiintoisia aspekteja. Norja ei kuulu EU:hun eikä sen valuutta ole euro, joten EU:n lainsäädäntö ei koske mitenkään Norjaa. Tämä antaa Norjalle vapaammat kädet kuin jollekin EU:hun kuuluvalle valtiolle. Öljyn hinta on noussut ja suunta on nouseva ja kaasun hinta on sidoksissa öljyn hintaan. Euroopan ilmasto-olotila näyttää muuttuvan kylmempään suuntaan, jos viimeaikaiset ilmasto-olosuhteet antavat oikeita merkkejä. Kaasu on täysin välttämätöntä Euroopalle ja ennen kaikkea Saksalle, Hollannille ja Itävallalle. Kulutus tulee kasvamaan. Tämä tietää suuria voittoja Nord Stream 2 -putken rakentajille ja kaasun myyjille. Missä ovat suomalaiset?

Toisaalta tämä tietää kaasun toimittamisen Ukrainan kautta Eurooppaan loppuvan totaalisesti. Ukraina ei saa enää välityspalkkiotaan kaasun toimittamisesta. Riippuvuus Ukrainasta loppuu. Ukrainassa kirjoitetaankin, että "norjalaiset iskivät veitsen meidän selkäämme. Norjalaisen yhtiön Kvaernerin osallistuminen on hävytön liitto Putinin kanssa". Ja paljon muuta. Kaasuputkea vastustavat Ruotsi, Tanska, Puola ja Baltian maat sekä tietenkin Yhdysvallat ja Ukraina. Yhdysvalloilla on myös oma lehmä ojassa. He haluaisivat myydä liuskekaasua ja -öljyä myös Eurooppaan, mutta liuskekaasu saastuttaa maaperää myrkyillä tuhansiksi vuosiksi ja on monta kertaa kalliimpaa, kuin venäläinen luonnonkaasu tai öljy.


Mitä yhteistä näillä jutuilla on? Näyttäisi aluksi, että mikään ei yhdistä näitä. Mutta näissä jokaisessa on hämmästyttävästi mukana Yhdysvallat. Mutta maailma on muuttumassa. Yhdysvallat ei ole enää ainoa napa maailmassa vaan maailma on muuttumassa moninapaiseksi. Tätä Yhdysvallat tai sen hallitseva luokka ei halua hyväksyä. Tästä syystä aiheutetaan maailmassa paljon väkivaltaa ja kurjuutta. Yritetään pitää kynsin ja hampain vanhasta kiinni. Mutta on hyvä tietää, että nämä ovat muutoksen merkkejä, maailma on kaikesta huolimatta muuttumassa.