tiistai 31. tammikuuta 2017





USR 



Hämmästyttäviä asioita tapahtuu maailmassa. Päivää ennen virkaanastumistaan uusi presidentti Trump vieraili Washingtonissa. Siellä järjestettiin ilotulitus illan päätteeksi. Hämmästys oli suuri kun taivaalle ilmestyikin kirjainten USA sijaan USR (R = Russia). Tämä muistuttaa läheisesti englanninkielistä lyhennystä USSR eli siis Neuvostoliittoa. Tämä on herättänyt paljon keskustelua, jopa puhuttiin vakavasti Venäjän sekaantumisesta taas asiaan. Venäjällä ei näköjään ole rajoja, kun ilmestyy jopa Washingtonin taivaalle. Tai jospa kyseessä oli vielä suuremmat voimat? Jospa USA on osa Neuvostoliittoa? Mutta leikki sikseen.

USA:n uusi presidentti Trump on ollut virassaan nyt  tasan kymmenen päivää. On mielenkiintoista katsoa, mitä tänä aikana maailmassa on tapahtunut. Ensimmäisen puheensa virkavalan vannomisen jälkeen oli Trump kirjoittanut itse. Se on harvinaista. Yleensä puheen kirjoittavat puheenkirjoittajat. Aikaisemmin puheensa ovat kirjoittaneet itse vain presidentit Abraham Lincoln ja Franklin D. Roosevelt. Trump sanoi ennen puheensa pitämistä, että hänen puheensa tulee perustumaan paljolti Lincolnin ja presidentti John F. Kennedyn puheille. Mutta tämä on vaarallista, sillä heidät molemmat murhattiin, siis ammuttiin. Uutistoimisto CNN, joka on tunnetusti Trumpin suurin ystävä - tai anteeksi - siis vihollinen oli pohdiskellut 20.1.2017, kuka tulee Trumpin tilalle, jos hän äkkiä kuolee? Tämä ei siis todellakaan vaikuta leikiltä!


Samana päivänä, jona Trump vannoi virkavalansa, Yhdysvalloissa alkoivat valtavat mielenosoitukset Trumpia vastaan, joista osa äityi väkivaltaisiksikin. Sanotaan, ettei Yhdysvallat vielä koskaan ole ollut näin jakaantunut. Jotkut sanovat, että kyseessä on massiivinen posttraumaattinen syndrooma. Seuraavana päivänä 21.1.2017 alkoivat eri puolilla maailmaa naistenmarssit Trumpia vastaan. Näin tehtiin jopa Suomessa, Helsingissä, jossa muutama sata naista osoitti mieltään. Tällä ei selvästikään osoiteta kunnioitusta maailman demokraattisimman valtion maailman demokraattisimpia presidentinvaaleja kohtaan. Varsinkin, kun siihen osallistui myös maamme politiikkoja. Hyi, hyi. häpeä näitä politiikkoja! Kyllä Suomessa riittää muitakin tärkeämpiä kohteita mielin määrin, joita vastaan voisi osoittaa paremminkin mieltään kuin oikeaa demokratiaa vastaan. Köyhyyttä, ruokajonoja, työttömyyttä, epätasa-arvoa jne. jne... Taitavat urpojen arvot olla vähän sekaisin.


Monikaan ei tiedä, että motoristit kaikkialta Yhdysvalloista tulivat puolustamaan Trumpia mielenosoittajia vastaan Washingtoniin. Se rauhoitti uskomattomasti tilannetta. Sitä sanottiin "lihamuuriksi" - "Bikers for Trump".


Toisaalta laulutähti Madonna esitti puheessaan niin räikeää kieltä Trumpia vastaan, että häntä on uhattu oikeustoimilla. Hän uhkasi jopa räjäyttää Valkoisen talon. Tämä on Yhdysvaltain lakien mukaan laiton teko. Entinen edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich uhkasi haastaa Madonnan oikeuteen.


Näissä mielenosoituksissa täytyy ottaa huomioon, että perimmäinen tarkoitus ei ole osoittaa mieltään naisten tasa-arvon vuoksi, vaan taustalla ovat poliittiset tekijät. Naisia vain organisoidaan ja käytetään hyväksi näissä mielenosoituksissa. He ovat vain instrumentteja. Yhdysvaltain poliittiset tahot, jotka hävisivät vaalit, pyrkivät jakamaan yhteiskuntaa ja vaikeuttamaan Trumpin toimintaa. Siksi yhdeksi tekijäksi valittiin niitä naiiveja naisia, joita on helppo manipuloida käyttämällä feministisiä iskulauseita ja manifesteja. Tähän ansaan suomalaiset naisetkin menivät, he tulivat HYVÄKSIKÄYTETYIKSI (meinasin kirjoittaa "raiskatuiksi", mutta en kirjoita). Se on siis organisoitua ja poliittista toimintaa, ei naisten tasa-arvokysymys. Näillä mielenosoituksilla ei ole mitään tekemistä todellisen naisten tasa-arvon kanssa.

Suomessa mielenosoituksen järjestivät kaksi hyvin pukeutuvaa nuorta tyttöä, joista toisella roikkuu Vuittonin käsilaukku, molemmilla kahvimukit käsissään. Molemmat ovat puoliksi amerikkalaista sukujuurta, nimiltään he ovat Lissu Moulton ja Heta Kucha. Herää heti kysymy, onko heillä puhtaat jauhot Vuittonin pussissa. Tässä allaolevassa kuvassa kannattaa kiinnittää huomiota taustalla olevaan punapukuiseen vanhaan naiseen ja hänen kylttiinsä. Siinäkin olisi enemmän mielenosoituksen aihetta kuin näissä poliittisissa naisten mielenosoituksissa.

 Lissu Moulton ja Heta Kucha, Vuittonin käsilaukku ja taustalla punapukuinen nainen.


Mutta palataanpa Trumpin virkaanastujaispuheeseen. Trumpin käsityksen mukaan Obama on tuhonnut Yhdysvaltain suuruuden. Obaman aikana Yhdysvaltoja hallitsi pieni eliitti ja nyt valta on palautettava kansalle. Monien käsitysten mukaan puhe oli aggressiivinen ja Trump ilmoitti, että Obaman aikana Yhdysvallat oli vajonnut alennustilaan. Obama oli ajanut Yhdysvallat täyteen umpikujaan.  Trumpin mukaan nyt pitäisi ensisijaisesti ajatella Amerikkaa ja sitten vasta muuta maailmaa. Eniten maailmalla on herättänyt huomiota puheen seuraava kohta: "We will seek friendship and goodwill with the nations of the world, but we do so with the understanding that it is the right of all nations to put their own interests first. We do not seek to impose our way of life on anyone, but rather to let it shine as an example. We will shine for everyone to follow. We will reinforce old alliances and form new ones and unite the civilized world against radical Islamic terrorism, which we will eradicate from the face of the Earth. At the bedrock of our politics will be a total allegiance to the United States of America, and through our loyalty to our country, we will rediscover our loyalty to each other. When you open your heart to patriotism, there is no room for prejudice".

Puhetta  on verrattu Trumpin aikaisempiin puheisiin. Neuvostoliiton hajottua Yhdysvallat on hallinnut suvereenisesti maailmaa 25 vuotta, mutta se on johtanut täydelliseen umpikujaan. Kuitenkin Obama piti siitä kouristuksenomaisesti kiinni ja tämä on johtanut maailman kylmän sodan partaalle ja jopa lähelle kolmatta maailmansotaa. Toimiminen maailman poliisina ja "amerikkalaisen demokratian" messiaaninen levittäminen aiheutti maailmalaajuisen katastrofin, jota nyt on mahdollisuus korjata. Maailma on ollut yksinapainen, mutta nyt se on muotoutumassa moninapaiseksi. Yhdysvaltain on pakko sopeutua tähän. Näyttää siltä, että Trump on ymmärtänyt tämän. Trumpin tekniikka näyttää olevan johtaa politiikkaa Yhdysvaltojen sisäisiin asioihin ja antaa muille valtioille niille kuuluva suvereniteetti ja elää omilla ehdoillaan. Ei ole enää tarve pakottaa muuta maailmaa "amerikkalaisen demokratian" muottiin. Pyritään kääntymään sisään päin ja suhtautumaan muihin valtioihin tasavertaisesti. Mielestäni tässä on hieno lähtökohta uuteen maailmanjärjestykseen ja moninapaisuuteen, kuten olen jo aikaisemminkin monta kertaa kirjoittanut.

Osalle eurooppalaisista tämä on ollut järkytys. Varsinkin Nato-sotilasjärjestelmän mahdollinen alasajo on herättänyt suurta polemiikkia. Baltian pienet Natomaat ovat olleet järkyttyneitä. Naton säännöissä sanotaan, että hyökkäys yhtä Naton jäsentä kohtaan merkitsee sitä, että kaikki Natomaat ryhtyvät puolustamaan tätä. Mutta ei todellakaan ole mitään järkeä siinä, että jos jotain pientä Natomaata vastaan hyökätään nostetaan siitä maailmansota ja tuhotaan kenties koko sivilisaatio. Tämä olisi hyvä huomata myös Suomessa. Tällaisten valtioiden olisi parempi olla provosoimatta kaikenlaisilla aggressioilla ja yrittää elää rauhanomaista elämää lähinaapureidensa kanssa. Neuvottelutie on aina parempi kuin mikään provokaatio, joita nykyään on ahkerasti harjoitettu. Nato on aikansa elänyt eikä sitä tarvita enää. Tässä suhteessa Trump näyttää olevan oikeassa. Tulee nähtäväksi, miten Trump käytännössä tulee suhtautumaan Natoon.

Entäpä EU? 22.1.2017 ranskalainen poliitikko Marine Le Pen ilmoitti, että EU on kuollut, mutta ei ymmärrä sitä vielä. Meillä on edessä uusia muutoksia, joita emme vielä ymmärrä. EU:n jäsenyydestä pitäisi olla mahdollisuus erota helposti, jos ei kannata sitä. Brexit oli ensimmäinen uuden maailmanjärjestyksen merkki. Trumpin valinta oli toinen. Ranskan ero voisi olla seuraava. Itse henkilökohtaisesti olen kannattanut Suomen eroa EU:sta jo kauan. Suomelle on pelkästään haitallista kuulua EU:hun. Olemme maksumiehiä (ja -naisia), ja parhaimmat hyötyjät ovat Puola, Viro, Liettua ja Latvia, jotka saavat miljoonakorvauksia EU:lta.  Vaikka meillä puhutaan paljon Kreikasta, Bulgariasta ja Moldaviasta, meille olisi todella katastrofaalista, jos Ukraina liitettäisiin EU:hun. Ukraina on velkainen ja korruptoitunut valtio, joka käy sisällissotaa omaa kansaansa vastaan ja kuitenkin sitä ollaan hyvää vauhtia liittämässä EU:hun.

Trump on tehnyt oikean päätökset lopettaessaan Yhdysvaltojen ja EU:n vapaakauppasopimuksen TTIP:n neuvottelut. EU on suurempi talousalue kuin USA ja näin sen pahimpia kilpailijoita. Kaikesta huolimatta EU:n suurin kauppakumppani on yhä edelleen Venäjä, ei Yhdysvallat. Trump on todennut, että hänellä ei ole sympatioita EU:ta kohtaan. Trump haluaa, että Eurooppa ratkaisee itse omat pulmansa. Näihin kuuluu mitä ilmeisemmin myös Ukraina. Tämä olisi hyvä huomata myös meillä Suomessa. Virkaan astuttuaan Trump sanoi myös irti allekirjoituksellaan Tyynenmeren TPP- vapaakauppasopimuksen. Myös NAFTA-sopimusta ollaan pistämässä todennäköisesti uusiksi.

Venäjän ja Yhdysvaltojen suhde on vielä avoin. Kaikki Trumpin puheet antavat kuitenkin aihetta optimismiin. Jos Venäjään suhtaudutaan avoimesti ja tasaveroisesti ja tunnustetaan Venäjän asema maailman valtioiden joukossa tasaveroiseksi kumppaniksi eikä viholliseksi, kuten Obaman aikana, ollaan maailmaa rauhoittavalla tiellä. Obaman aikana Venäjä luokiteltiin maailman pahimmaksi viholliseksi jopa ennen terrorismia. Jos Trump liikemiehenä ryhtyy käymään poliittista kauppaa Venäjän kanssa, kysymysmerkeiksi jäävät Venäjän erinomaiset suhteet Kiinaan ja Iraniin. Kiina on taloudellinen kilpailija, joka aiheuttaa päänvaivaa Trumpille halvoilla valmistehinnoillaan. Kiina ja Iran näyttävät olevan Trumpille kiistanalaisia kysymyksiä.  Ne voivat tuottaa myös Trumpin ja Venäjän välille vaikeuksia. Venäjä ei myy hyviä suhteitaan Kiinaan eikä Iraniin minkäänlaisessa vaihtokaupassa, ei edes Ukrainaan.



Asiasta toiseen. Ns. "arabikevät" kompastui Syyriassa ja pysähtyi sinne. Hämmästyttävästi 23.1.2017 suorittivat kaksi venäläistä ja kaksi yhdysvaltalaista konetta YHDESSÄ pommitusretken Pohjois-Syyriassa terroristeja vastaan. Koordinaatit tähän oli saatu Yhdysvaltain tiedustelulta. Samana päivänä suorittivat kuusi venäläistä suurta TU-22M pommikonetta oman pommitusretken Pohjois-Syyriaan. Koneet tulivat Venäjältä käyttäen Iranin ja Irakin ilmatilaa hyväkseen. Maalien koordinaatit oli saatu amerikkalaisilta. Lisäksi kolme venäläistä ja neljä turkkilaista pommikonetta tekivät yhdessä pommitusretken Pohjois-Syyriaan. On huomattava, että Turkkihan on kaikesta huolimatta Naton jäsen. Olisiko Obaman aikana voinut ajatella jotain vastaavaa? Epäilen, että ei. Monet laskevat, että tämä on Trumpin ansiota. Trump on puhunut monesti, että terrorismia vastaan täytyisi taistella yhdessä. Onkohan tämä orastava merkki tästä yhteistyöstä? Voisivatko Venäjä ja Yhdysvallat toimia liittolaisina yhdessä taistelussa terrorismia vastaan? Tämä olisi hyvä merkki maailmassa.



Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa kokoontui Venäjän ehdotuksesta 23. - 24.1.2017 Syyrian rauhaa pohtiva kokous. Kokoukseen osallistuivat Venäjä, Turkki, Iran, Syyrian hallituksen edustajat sekä Syyrian ns. aseellinen oppositio. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun viholliset istuutuivat saman pöydän ääreen. Syyrian poliittinen oppositio ei osallistunut kokoukseen, koska tiedettiin, ettei heistä ole mitään hyötyä sotilastoimien lopettamisessa. Lisäksi "kuunteluoppilaana" osallistui Kazakstanin Yhdysvaltain lähettiläs. Päätöksinä tuli pyrkimys aseellisen voiman lopettamisesta Syyrian ja opposition välillä sekä aseellisen opposition liittyminen Syyrian voimien rinnalle taistelussa terrorismia vastaan. Seuraavan kerran päätettiin kokoontua Genevessä. Presidentti Putin kiitti 25.1.2017Jordanian kuningasta Abdullah II:sta , joka vieraili tuolloin Moskovassa vahvasta taustatuesta Astanassa järjestetylle kokoukselle. Emme tiedä, mitä on asian takana. Syyrian poliittinen oppositio sitä vastoin  tapasi 27.1.2017 Moskovassa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin. Neuvotteluissa päätettiin neuvottelujen jatkamisen tärkeydestä.



Presidentti Trump soitti 28.1.2017 Venäjän presidentille Vladimir Putinille, kuten monelle muullekin maailmanjohtajalle. Tämä puhelu kuitenkin herätti erityistä huomiota maailmalla. Puhelu käytiin ystävällisissä merkeissä. Näyttää siis siltä, että Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen suhde on normalisoitumassa pitkällisen Obaman aiheuttaman jääkauden jälkeen. Keskustelu käytiin tasaveroisina kumppaneina. Joissakin asioissa päätettiin tehdä yhteistyötä. Yksi tämmöinen on terrorismin vastainen taistelu. Suhteita päätettiin kehittää tasavertaisina osapuolina, molempia hyödyttävillä tavoilla. Päätettiin pitää säännöllisesti yhteyttä. Päätettiin suorittaa kahdenvälinen tapaaminen vielä tämän kevään aikana. Tällainen toiminta merkitsee sitä, että sodan uhka tai maailmansodan tai atomisodan uhka vähenee maailmassa dramaattisesti. Tämä merkitsee entistä turvallisempaa maailmaa.

Maailmasta on selvästi tullut moninapainen ja yksi napa on epäilemättä Venäjä. Toiset ovat Kiina ja Yhdysvallat. Mutta tämäkään ei vielä riitä. Uusia poliittisia ja hallinnollisia keskittymiä tulee lisää. Navoilla on se ominaisuus, että niillä on vaikutuksensa lähialueille. Maailma muuttuu tasavertaisemmaksi. Enää yksi valtio ei pysty hallitsemaan koko maailmaa. Uudet nousevat valtiot alkavat olla niin voimakkaita, että ne on otettava huomioon. Näyttää siltä, että Venäjällä ja Yhdysvalloilla on nyt jonkinlainen yhteys. Ainakin ne ovat suurimmat ydinasevaltiot maailmassa ja siksi on erinomaista, että ne huomioivat toisensa ystävällisissä merkeissä. Uusi kausi johtaa siihen, että kullakin navalla on vaikutuksensa lähialueilleen. Tämä on myös Suomen hyvä ottaa huomioon.

Uusi maailmanjako humoristisesti esitettynä Jaltan merkeissä. Tämä on niin sanottuna Jalta II. Kiinan Xi Jingping, USA:n Donald Trump ja Venäjän Vladimir Putin jakavat maailmaa. Eurooppaa ei näy kuvassa, koska siellä vallitsee toistaiseksi niin suuri sekaannus.


Seuraavassa esitettynä järkeviä tulevaisuuden näkymiä Suomelle. Nämä mielikuvat eivät ole minun keksimiäni, vaikka kannatankin niitä paljolti. Suomi eroaa EU:sta ja sen maksumiehen roolistaan ja saa takaisin itsenäisyytensä ja vallan omiin lakeihinsa. Samalla Suomen valuutta ei ole enää euro, vaan Suomella on oma valuutta, jonka arvon Suomi voi määritellä itsenäisesti. Esimerkiksi devalvoimalla saadaan suomalainen työ kannattavaksi koko maailmassa. Suomella ei ole enää sanktioita mitään valtiota kohtaan.

Naton vaikutus Suomen lähialueilla katoaa, joten Suomi sanoutuu irti kaikkinaisesta yhteistyöstä Naton kanssa. Uudet monitoimikoneet Suomen puolustusvoimille tulevat Venäjältä, koska uusimmat Suhoi- ja MIG-mallit ovat paljon kehittyneempiä ja tehokkaampia kuin vastaavat amerikkalaiset mallit. Kaiken lisäksi ne ovat paljon halvempia. Suomi elää turvallista elämää suuren karhun kainalossa. Meillä on Venäjän kanssa yhteistä rajaa yli 1 300 kilometriä, joten on luonnollista, että intressimme ovat yhteneväiset ja väliemme pitäisi olla lämpimät. Suomi neuvottelee liittymisestä Euraasian liittoon, koska vapaakauppa tämän  voimakkaasti kehittyvän alueen kanssa on Suomelle edullista. Samalla turvallisuustakuut paranevat. Lähialueet ovat rauhallisia, mitä nyt Baltian maissa tulee esiintymään pientä mielenilmaisua Venäjän vaikutusta vastaan. Ruotsi on ilmoittautuu järkevästi puolueettomaksi valtioksi ja samoin Norja.

Uusi MiG-35 monitoimitaistelukone.


Tämän jutun loppuajatukset tiivistettynä: Obaman vanhanaikainen politiikka on ajautunut täydelliseen umpikujaan. Jokainen Nato-operaatio on päättynyt katastrofiin (Afganistan, Irak, Libya, Syyria). Naton merkitys on häviämässä. Samoin EU:n merkitys on selvästi vähenemässä ja ilmenee hajoamisen merkkejä. Maailma on muuttunut moninapaiseksi eikä yksi valtio voi enää sanella millaisilla "demokratioilla" maailmassa eletään. Donald Trumpin politiikassa perspektiivi näyttää kääntyneen sisälle päin. Yhdysvallat on kuitenkin syvästi jakautunut ja se tullee vaikuttamaan Trumpin politiikkaan. Trump on painottanut, että tapahtunut vallanvaihto on uuden ajan alku Yhdysvalloissa. "Heillä on vain yksi suojeltava raja ja se on USA:n raja!" Toisaalta Yhdysvalloissa tapahtuu tällä hetkellä paljon sellaista (naisten mielenosoitus, maahantulomielenosoitukset jne.), joista tulee mieleen, voiko siellä tapahtua ns. värivallankumous? Monet ovat sanoneet lisäksi, että on ihan mahdollista, että tulee taloussota Yhdysvaltojen ja EU:n välille. Euroopassa on ilmestynyt uusi sana "trumpkatastrofi". Maailma on muuttumassa. Suomessa tämä kaikki merkitsee sitä, että on aika siirtyä puolueettomuuspolitiikkaan ja rakentaa hyvät välit jokaiseen lähinaapuriin. Tulen palaamaan vielä näihin asioihin.




lauantai 21. tammikuuta 2017





VIKING 




Viking (Викинг) on uusi venäläinen elokuva, joka sai ensi-iltansa 29.12.2016. Elokuva on saanut ennenäkemättömän suosion Venäjällä. Siitä on käyty myös valtavaa polemiikkia kaikissa tiedotusvälineissä. Polemiikkia on käyty mm. elokuvan aiheesta, toteutuksesta ja realistisuudesta. Elokuva pohjautuu Venäjän historiaan ja kertoo ruhtinas Vladimirista. Ohessa osoite pariin elokuvatraileriin, suosittelen katsomaan kaikki. (toivottavasti osoitteet pysyvät muuttumattomina):


Englanniksi tekstitetyt versiot, eri kuin edellinen.





Elokuva siis kertoo ruhtinas Vladimirista eli Vladimir suuresta, joka eli n. 960 (syntymäaikaa ei tiedetä) - 1015. Hänestä käytetään monta muutakin nimeä. Ruhtinas Vladimirista tiedetään jonkun verran eri historiallisista lähteistä, mutta tiedoissa on jonkin verran ristiriitoja ja aukkoja. En rupea tässä selostamaan hänen elämästään, koska verkosta löytyy paljon tietoa hänestä. Sen verran voin kertoa, että häntä pidetään yhtenä Venäjän perustajista, hän hallitsi Kiovan Venäjää 980 - 1015. Hän toi kristinuskon Venäjälle. Ruhtinas Vladimirista on sanottu, että hän muutti maailmaa.


Kartta ruhtinas Vladimirin ajasta noin vuodelta 1000. Venäjä on vaaleanvihreällä merkitty alue. Kiova oli pääkaupunki.


Elokuvaa tehtiin kaikkiaan n. 7 vuotta jos alkusuunnittelu otetaan huomioon. Elokuvaa suunniteltaessa pyrittiin ottamaan historiallisia faktoja mukaan. Puvustus, lavastus, korut, ihmisten toiminta pyrittiin tekemään niin aidoiksi, kuin nykytiedoilla saadaan. Tutkittiin museoita, vanhoja käsikirjoituksia ja kaivauksia. Rakennettiin mm. 5 kaupunkilavastetta, joista osa jätettiin jäljelle ja ne ovat nykyään turistikohteita. Kaupungeista pyrittiin tekemään mahdollisimman aitoja. Niihin järjestetään nykyään koululais- ja turistiretkiä. Kuvauksia suoritettiin useissa eri paikoissa mm. Moskovan lähistöllä, Krimillä ja jopa Italiassa.


Elokuvassa käytettiin paljon nykytekniikkaa apuna. Mm. kuvissa esiintyvä valtava alkuhärkä on kokonaan digitoitua materiaalia. Jättiläishärkää, jota esiintyi aikoinaan tuolla alueella ei ole olemassa enää. Se kuoli sukupuuttoon ja viimeinen yksilö kuoli 1620-luvulla. Luurankoja on olemassa museoissa. Muutakin digitoitua materiaali on elokuvassa käytetty runsaasti.




Yhtään eläintä ei vahingoitettu kuvausten aikana. Hevoset olivat erityisesti  harjoiteltuja kaatumiseen ja maassa makaamiseen. Jopa sillalta putoava hevonen oli tarkoin suojattu. Nämä hevoset ovat nykyään elokuvatähtiä, joita käydään mielellään katsomassa.


Elokuvan musiikki pyrittiin lähtökohtaisesti tekemään käyttäen hyväksi alkuperäisiä soittimia, joita on löydetty tuolta ajalta. Kuitenkin niin, että musiikki on modernia. Se on siis sekoitusta äärettömän vanhaa ja ihan nykyaikaista musiikkia. Sitä sävellettiin niin paljon, että kuulema sitä voitaisiin käyttää vaikka 10 uuden elokuvan tekemiseen. Ohessa kolme elokuvan äänitraileria 








Elokuvaa on tehty kaksi eri versiota yli 12-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille. Elokuva tuli maksamaan yli 20 miljoonaa dollaria. Kuten jo aluksi kirjoitin elokuva on herättänyt paljon polemiikkia. Sitä on käsitelty lukuisissa televisio-ohjelmissa, radiossa ja lehdistössä. Monet asiantuntijat pitävät elokuvaa täytenä roskana, kun taas toiset pitävät elokuvaa aivan loistavana faktatietoihin pohjautuvana elokuvana. Samoin maallikot elokuvan nähneet jakautuvat ihan ääripäihin. Toiset pitävät elokuvaa aivan loistavana ja toiset täytenä roskana. Tekijät itse sanovat, että elokuva on taideteos ja heidän oma näkemyksensä eikä mikään dokumenttielokuva. Elokuvan lähtökohta oli, että ihmiset ovat vain vähän muuttuneet tuosta elokuvassa kerrottavasta ajankohdasta. Itse en valitettavasti ole nähnyt elokuvaa, joten en voi muodostaa vielä omaa käsitystä elokuvasta. Olen tosin nähnyt lukuisia dokumentteja tämän elokuvan teosta ja lukenut siitä. Elokuvaa on myyty jo yli 60 maahan. Toivottavasti tulee myös Suomeen!


Viking (Викинг) elokuvan on ohjannut Andrei Kravshjuk, tuottaneet Konstantin Ernst ja Anatolij Maksimov, käsikirjoittaneet  Andreij Rubanov, Viktor Smirnov ja Andreij Kravsshjuk. Käsikirjoitus perustuu muinaisiin teksteihin. Pääosia esittävät Danila Kozlovski, Svetlana Khodchenkova, Maksim Sukhanov, Aleksandra Bortich, Igor Petrenko, Aleksandr Ustjugov ja Joakim Nätterqvist. Musiikin on säveltänyt Dean Valentine. Kuvaamisen suoritti Igor Grinjakin. Tuotanoyhtiöt Direktsija Kino ja Dago Productions. Elokuva tuli maksamaan yli 20 miljoonaa dollaria.



Elokuvan Vladimir suuresta katsoi myös Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovits Putin. Hän sanoi, että katsoo elokuvan mielellään toisenkin kerran. Jo 4.11.2016 Vladimir putin oli paljastanut Vladimir suuren patsaan Moskovassa. Patsas on lähes 20 metriä korkea ja sijaitsee Kremlin muurin vieressä. Kyseessä on siis sama henkilö, kuin elokuvassa.


Vladimir Putin paljasti Vladimir suuren patsaan 4.11.2016 Moskovassa Kremlin vieressä. Kyseessä on juuri sama henkilö, kuin elokuvan päähenkilö.



Meillä Suomessa näytetään Venäläistä nykyelokuvaa äärettömän vähän. Meillä ei tunneta venäläistä elokuvaa ollenkaan. Venäjällä on melko laaja elokuvatuotanto ja laatu on erinomaista. Suomessa ei ole katsojakuntaa, koska näitä kuvia ei näytetä meillä missään edes televisiossa. Elokuvia tehdään laidasta laitaan, romanttisista komedioista dekkareihin ja sotaelokuviin saakka. Katson itse aika paljon venäläistä elokuvaa ja laadullisesti venäläiset elokuvat voittavat usein länsimaiset vastaavat, tai ovat ainakin yhtä hyviä. Seuraavassa kaksi lyhyttä traileria Elokuvasta Taistelu Sevastopolista (Битва за Севастополь), joka kertoo neuvostoliittolaisesta naistarkka-ampujasta Ljudmila Pavlitsenkosta toisen maailmansodan aikana. Elokuva on voittanut lukuisia palkintoja. Olen nähnyt elokuvan kaksi kertaa ja on se hieno.





Lopuksi vielä kuvia elokuvasta Viking:


























"Historia on symptomi, diagnoosi olemme me"




sunnuntai 15. tammikuuta 2017





TÄÄ ON VIIMEINEN TAISTO!




Tämä on viimeinen taisto,  nimittäin Barack Obaman.  Se käydään sisällissotana Yhdysvaltojen sisällä. Taistelevat osapuolet ovat historian kaatopaikalle  jäävä Barack Obama ja Yhdysvaltojen uusi presidentti Donald Trump. Obama hyökkää Trumpia vastaan kovin panoksin täydeltä laidalta, koska ei ole pärjännyt missään muussa taistossa maailmalla. Taustalla Obamalla ovat tukena Yhdysvaltojen politiikan ns. demokraattiset piirit ja sotahullut. Tärkeimpänä keinona on pelata Venäjä-korteilla. Pelataan likaisilla korteilla. Tässä käytetään enimmäkseen hyväksi ihmisten hyväuskoisuutta ja politiikkaa. Tämä käydään hetkellä, jolloin uusi presidentti on astumassa virkaansa. Yritetään pilata ja "kirota" kaikin keinoin hänen alkava poliittinen uransa.

Ihmisillä on se ominaisuus, että mitä enemmän jostain asiasta puhutaan ja siitä jauhetaan sen uskottavammaksi se tulee. Todellisuudella, faktoilla ja järjellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, mitä kaikkea ihmiset uskovat. Mikä on totuus? Kun tarpeeksi kauan jauhetaan jotain asiaa, vaikka sillä ei olisi mitään todellisuuspohjaa, sen todemmaksi asia muuttuu. Siitä voi muodostua jopa historiallinen fakta. Tätä ihmiskunta on käyttänyt vuosituhansia hyväkseen. Informaatiosotaa maailmassa johtaa Yhdysvallat. Tätä Obama ja hänen demokraattiset kannattajansa käyttävät hyväkseen tässä kierossa sodassa. Tärkeintä on ehtiä heittää mahdollisimman monta kapulaa tulevan presidentin Donald Trumpin rattaisiin ennen hänen astumistaan ohjaksiin.

Pelaaminen tapahtuu siis pääasiassa Venäjä-korteilla. Aluksi Venäjää syytettiin cyberhyökkäyksistä ja murtautumisista demokraattien tiedostoihin. Kun mitään todisteita ei löydetty, kerrottiin, että tämä kuitenkin oli mahdollista. WikiLeaks ilmoitti, että tietomurrot tapahtuivat demokraattien sisällä ja tiedot tulivat sieltä. Tämän on moni vahvistanut, mutta tämä ei vain mene joidenkin amerikkalaisten kaaliin. Sitten karkotettiin 35 venäläistä diplomaattia perheineen ja lisättiin sanktioita Venäjää vastaan. Odotettiin venäläistä vastaiskua. Venäjä tekikin todella tyrmäävän vastaiskun eikä pilannut suhteita tulevaan presidenttiin. He kutsuivat amerikkalaisten diplomaattien lapset Kremlin kuusijuhlaan uutena vuotena. Sitten Obama karkotti kolme venäläistä diplomaattia lisää, mutta tämä ei muuttanut mitään. Venäjä ilmeisesti katsoo kortit sitten kun uusi presidentti on astunut virkaan. Yhdysvalloissa vallitsee suunnaton " russofobia".   


Maailman pelilauta.

Maailmalla ei ole yhteisiä sääntöjä internetin käyttämisestä tai ainakaan kukaan ei niitä noudata. Jokainen valtio määrittelee omansa. Cyberhyökkäyksen voi määritellä rikolliseksi näköjään vain hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio. Vuonna 2016 pelkästään 67 valtiota vahvisti cyberhyökkäyksen valtiotaan kohtaan. Ja tähän sisältyvät kaikki johtavat maailman valtiot kuten Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, kaikki EU:n johtavat valtiot jne. Enkä usko, että tässä on kaikki. Muistakaamme Yhdysvaltojen hyökkäys Iranin atomivoimaloita  vastaan. Jäljet on helppo peittää. Hyökkääjästä ei jää jäljelle todisteita, ellei hyökkääjä itse halua. Ketä tahansa on helppo syyttää ja varsinkin ketä haluaa.

Sattui niin, että lähtevä presidentti Obama ja tuleva presidentti Trump pitivät lehdistötilaisuudet saman päivänä 11.1.2017. Obaman tilaisuus näytti olevan jonkinlainen puolustuspuhe hänen kannattajilleen täydellisestä epäonnistumisesta presidenttikaudella. Obama mainitsi hyvin usein "Olemme kaikkein rikkain, voimakkain ja kunnioitetuin valtio maailmassa". Tämän hän mainitsi niin usein, että siitä muodostuu jo vitsi. Vastaa sananlaskua "Jos jotain paikkaa kolottaa, siitä juuri puhutaan". Selvästikin tulee tunne, että Obama pelkää sitä, että hänet muistetaan johtajana, jonka aikana Yhdysvallat menetti johtoasemansa maailmassa. Maailma muuttui yksinapaisesta moninapaiseksi. Suurin aihe oli Venäjä, josta Obama puhui eniten. Obama osaa pitää puheita, mutta muissa asioissa hän oli järkyttävän huono. Olen selvästi rampa ankka (lame duck)-presidentti Obama huudahti yleisölleen. Näyttää, että hän on tajunnut sen itsekin.

Hänen ensimmäisiä lupauksiaan astuessaan presidentin virkaansa oli lopettaa Guantanamon vankileiri. Näin ei ole tapahtunut. Toinen asia oli lopettaa Irakin sota. Todellisuudessa sota on vain kasvanut. Itse asiassa Obama jätti jälkeensä todellisen geopoliittisen sotkun, kuten monet sanovat. Lupaukset tuhota Isis ja al-Qaida, rauhoittaa Aasian ja Tyynenmeren alueet epäonnistuivat täydellisesti. Itse asiassa Isis ja monet terroristijärjestöt syntyivät juuri Obaman aikana ja ovat vahvempia kuin Obaman uran alkaessa. Yhdysvaltojen toimien ansiosta Kiina militarisoi täyttä häkää Etelä-Kiinan merta ja Filippiinit on avoimesti hyvissä väleissä Venäjän kanssa. Kiina modernisoi ja kasvattaa ilmavoimiaan ja laivastoaan. Samoin Venäjä. Venäjä on saanut Krimin takaisin ja Syyriassa Venäjän menestys on vastustamatonta. Professori Niall Ferguson kirjoittaa Foreign Policy lehdessä, että "Obama jätti jälkeensä tulevien siivottavaksi mittavan geopoliittisen sotkun". Maailma tuli paljon vaarallisemmaksi Obaman aikana.

Obama sai Rauhannobelin. Siitä huolimatta hän kävi ainakin seitsemää sotaa, joista suurinta osaa hän itse on ollut sytyttämässä. Mainitsen vain Libyan ja Syyrian. Kuten jo kirjoitin, Isis ja muut terroristijärjestöt ovat lähteneet maailmaa valloittamaan Obaman aikana. Nämä sodat ovat aiheuttaneet pakolaiskaaoksen ja terroristi-iskut Eurooppaan.  Välit Venäjään ja Kiinaan ovat huonontuneet jo niin, että puhutaan, että maailma ei vielä koskaan ole 1960-luvun jälkeen ollut niin lähellä kolmatta maailmansotaa kuin Obaman aikana. Kilpavarustelu ei ole ratkaisu mihinkään. Maailmassa vallitsee tällä hetkellä kylmän sodan ilmapiiri. Sillä ei ole voittajia, ainoastaan häviäjiä. Obama jää historiaan, jonka aikana "kylmä sota" palasi maailman käsitteistöön.  Varustautumalla lisätään vain maailman jännitystä ja sotien vaaraa. Aseiden tuonti Eurooppaan lisää turvattomuutta. Eurooppa olisi paljon turvallisempi, jos täältä poistettaisiin liiat aseet ja varsinkin ydinaseet. Obama on toiminut täsmälleen päinvastoin, lisännyt ydinaseita Euroopassa.

Nobelin rauhanpalkinto. Mistähän hyvästä?

Obaman suurin sisäpoliittinen saavutus oli "ObamaCare" terveydenhuoltouudistus. Tästäkin on sanottu, että se oli täysin epäonnistunut ja tultaneen varmaan purkamaan. Tuloerot ovat kasvaneet jyrkästi Yhdysvalloissa ja valtion velka enemmän kuin kaikkien aikaisempien presidenttien aikana yhteensä. Sisäinen turvattomuus on kasvanut aselakien myötä ja NSA ja CIA jatkavat kaikkien lakien ja eettisten aatteiden vastaisesti urkintatyötä maailmanlaajuisesti.

Saman päivänä - 11.1.2017 - kuin Obama, piti myös Trump lehdistötilaisuuden. Tämä muodostui mielenkiintoiseksi. Lehdistötilaisuudessa CNN:lle ja muutamille muille tiedotusvälineille, jotka ovat julkaisseet valheellisia tietoja, Trump kieltäytyi vastaamasta. Hän sanoi "En vastaa teille. Teidän organisaationne on hirveä! Teidän organisaationne on hirveä! Hiljaa! Hiljaa! Älkää olko karkea! Älkää olko karkea! Älkää olko karkea! Emme aio vastat kysymyksiinne. Teette valheellisia uutisia!" Viisas teko! Presidenttikamppailun aikana CNN piti avoimesti Hillary Clintonin puolta ja esitti jatkuvasti valheellisia uutisia Trumpista. CNN ilmoitti mm. valheellisesti, että Venäjällä on vahingollisia tietoja Trumpista. Tämä on täyttä propagandasotaa Trumpia vastaan.

Trump pistää lehdistön kuriin. " CNN olkaa hiljaa!"

Suurin osa kysymyksistä koski tietenkin Venäjää. Venäjän hän mainitsi tilaisuuden aikana kaikkiaan 38 kertaa. Trump esitti, että on suuri etu, jos Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää hänestä. Maiden välinen suhteiden nykytila on kaamea. Trump toivoo tulevansa toimeen Putinin kanssa tulevaisuudessa. "Venäjä voi auttaa meitä taistelemaan Isisiä vastaan. Se on ongelma, jonka nykyhallintomme on aiheuttanut ennenaikaisella vetäytymisellä alueelta". Hakkeroinnista Trump sanoi, että kaikki maat tekevät sitä, myös Yhdysvallat ja Kiina. Liiketoimintansa hän luovuttaa lapsilleen. "Meksikon muurista" hän ilmoitti aloittavansa sen rakentamisen heti.

Tästä Obaman "Viimeisestä taistosta" syntyy mielenkiintoisia ajatuksia. Varmasti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa virasta pois jäävä presidentti käy taisteluun tulevaa presidenttiä vastaan. Kaikin mahdollisin keinoin Obama yrittää tuhota ja hankaloittaa Trumpin tulevaa presidenttikautta. Jos Obaman asettamat kapulat saataisiin irrotettua Trumpin rattaista, voisi se olla  ensimmäinen askel kohti liennytystä.

Koko maailmalle olisi parasta tässä tilanteessa, että ryhdyttäisiin harjoittamaan liennytyspolitiikkaa. Olisi parasta, jos kaikkien suurvaltojen välisiä suhteita ryhdyttäisiin  parantamaan. Jos Venäjän, Yhdysvaltojen ja Kiinan välit muodostuisivat läheisiksi ja lämpimiksi, ystävällismielisiksi, tasaveroisiksi, voisi se luoda uuden maailmannäkemyksen. Venäjän ja Kiinan välit ovat jo nyt erinomaiset. Jos tähän saataisiin vielä liitettyä Yhdysvallat, voisivat maailman tulevaisuuden näkymät olla huomattavasti valoisammat. Kaikki riippuu nyt Trumpista, joka laillisesti valittu Yhdysvaltojen tuleva presidentti.

Entäpä seuraavat mielleyhtymät? Venäjä valitsi Yhdysvaltain uuden presidentin. Venäjä järjesti Brexitin. Venäjä sai Krimin. Venäjä voitti Syyriassa (samaa menetelmää Obama yritti epäonnistuneesti käyttää Irakin Mosulissa). Venäjä on ainoa valtio, joka pystyy taistelemaan terroristeja vastaan. Venäjä sai poistettua Iranin sanktiot ja järjesti Iranin atomivoiman. Venäjä loi hyvät suhteet Kiinaan ja Intiaan, tuleviin suurvaltoihin. Venäjällä on maailman suurimmat luonnonvarat jne. jne... Venäjä pystyy näköjään mihin vain. On monia, jotka näin ajattelevat, jotkut kauhuissaan, jotkut iloa ja ylpeyttä tuntien. Ainakin Venäjä on osoittanut, että entinen maailman yksinapaisuus ei enää toimi.

Entäpä henkilökohtainen toiveeni? Minulle on aivan yhdentekevää kuka on Yhdysvaltojen presidentti. Tärkeintä ovat hänen tulevat tekonsa. Trump on vielä kysymysmerkki. Haluaisin, että tuleva presidentti rauhoittaisi maailman tilanteen, oli hän sitten kuka hyvänsä. Hyvät välit ja kunnioitus kaikkia valtioita kohtaan on lähtökohta. Hyvien suhteiden luominen Venäjään ja Kiinaan tänä aikana on ehdoton edellytys. Jos näissä onnistutaan, voisi se tuoda pohjan liennytyksille ja aseiden riisunnalle ja "kylmän sodan" käsitteen poistamiselle. Toiveeni on, että Euroopasta poistettaisiin ylimääräiset aseet ja kaikki ydinaseet. Kaikki aseelliset liittoutumat hajotettaisiin tarpeettomina. Itämerestä luotaisiin "Rauhanmeri". Sama tapahtuisi myös Kiinan merillä ja Mustallamerellä. Luotaisiin yhteistyömahdollisuus  taistella terrorismia vastaan. Uudella Yhdysvaltain presidentillä on nyt kahdeksan vuotta aikaa toteuttaa unelmani. Obaman toiminta uutta presidenttiä vastaan on moraalitonta ja hankaloittaa hänen työnsä alkua.

Entäpä Suomi? Sen sijaan, että Suomi olisi pyrkinyt  lievittämään Obaman kehittämää maailman "geopoliittista sotkua", se seurasi orjallisesti Obaman muodostamaa järjestelmää. Olisikohan jo aika muokata käsityksiä uusiksi? Toiveeni on, että mahdollisten liennytysten mukana Suomi julistautuisi puolueettomaksi valtioksi. Kaikki sotilasliittoutumat sanottaisiin irti ja vieraiden valtioiden sotavoimien liikkuminen Suomen rajojen sisäpuolella kiellettäisiin. Luotaisiin hyvät suhteet kaikkiin naapurivaltioihin Ruotsiin, Norjaan, Venäjään ja Eestiin. Tämä loisi mahdollisuuden uusien asejärjestelmien (ilmavoimat, merivoimat) hankkimisen lykkäämiselle ja varojen käyttämiselle Suomen talouden elvyttämiseen.

Entäpä tähdet, jotka lupasivat muuttaa pois Yhdysvalloista, jos Trump voittaa? Barbara Streisand lupasi muuttaa Australiaan, moni muut taiteilija Kanadaan, laulajatar Cher jopa Jupiteriin. Onkohan moni toteuttanut lupauksensa? Taitaa Cherille tulla vaikeuksia, koska tietääkseni Jupiterissa ei ole edes hengitettävässä muodossa olevaa happea.



Muutamia linkkejä:









maanantai 9. tammikuuta 2017




SUOMI JA ITSENÄISYYS


Kuvassa Tarton rauhan rajat.

Koska edellisessä kirjoituksessani "Se meni jo - vuosi 2016!" ollut käsitykseni Suomen itsenäisyydestä on herättänyt niin paljon polemiikkia katsoin aiheelliseksi palata asiaan. Kirjoitin mm. " Vuosi vaihtui suuren juhlan merkeissä. Juhlittiin 100-vuotista Suomen itsenäisyyttä. Juhlinnan tuoksinassa vain unohdettiin, että 31.12.2016 ja 1.1.2017välisenä yönä tuli vasta 99 vuotta täyteen Suomen ns. itsenäisyyttä. Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden 31.12.1917 juuri ennen puoltayötä, joten satavuotisjuhlan pitäisi pitää vasta vuoden kuluttua 31.12.2017 juuri ennen puolta yötä. Suomi on nyt siis vasta 99-vuotias, ei 100-vuotias! Suomi on 100-vuotias vasta 2018. Itsenäisyysjuhla 6.12.2017 ei voi olla satavuotisjuhla, koska Suomi ei vielä silloin ole  satavuotias!"

Käsitykseni perustuu tietenkin kirjoitettuun sanaan ja muihin tietolähteisiin. Enhän itse ole voinut olla mitenkään mukana noissa tapahtumissa. Mutta olen voinut vertailla monia tietolähteitä ja myös nykykäsityksiä erilaisten valtioiden itsenäistymisistä ja pyrkimyksistä itsenäisyyteen. Jonkin valtion tai kansan itsenäisyys ei yleensä synny siitä, että joku kansa haluaa itsenäisyyttä. Itsenäisyys tunnustetaan ja sen tekevät yleensä muut valtiot ja kansakunnat. Mutta tapahtumat kansakunnan sisällä ennen tunnustamista voivat vaikuttaa itsenäisen kansakunnan syntymiseen. Näin oli myös Suomessa. Nykyään on olemassa suuri määrä kaikenkarvaisia kansainvälisiä sopimuksia, mutta useinkaan ne eivät vaikuta lopputulokseen. Näyttää siltä, että politiikalla on enemmän merkitystä kuin sopimuksilla.

Se mitä Suomessa tapahtui 1917 ja ennen sitä tiedetään suurin piirtein, koska siitä on kirjoitettu meillä niin paljon. Mutta mitä muualla tapahtui Suomen asian yhteydessä siitä ei paljoakaan Suomessa tiedetä. Käsittääkseni ajatuksen Suomen itsenäisyydestä otti ensimmäisenä vakavasti esille Josif Vissarionovits Dzugasvili eli ystävämme Stalin. Hän ehdotti jo maaliskuussa 1917 Suomelle itsenäisyyttä. Toisen kerran hän ehdotti tätä saman vuoden kesäkuussa. Ennen Venäjän vallankumousta lokakuussa Stalin vieraili usein Suomessa kokouksissa, joissa tapasi myös Leninin. Hän piti Suomea ja sen kansaa ystävänään ja ilmeisesti tästä tuli hänen ideansa.

Itsenäisyysjulistus Suomessa hyväksyttiin eduskunnassa 6. joulukuuta 1917. Mutta sehän ei merkitse sitä, että Suomi sai itsenäisyyden tuolloin. Svinhufvudin hallitus lähetti itsenäisyyden tunnustamispyynnön Ruotsille, Norjalle, Tanskalle, Saksalle, Ranskalle ja Britannialle. Nämä valtiot eivät kuitenkaan suostuneet tunnustamaan Suomea itsenäiseksi, kuten hyvin tiedetään. Maat kehottivat kääntymään Leninin puoleen. Näin ei kuitenkaan tehty heti vaan päätettiin 22.joulukuuta pyytää itsenäisyyden tunnustamista Venäjän perustuslakia säätävältä kansalliskokoukselta. Tämä oli virhe, koska asiasta ei tullut mitään. Lopulta Svinhufvudin, Carl Enckellin ja Gustav Idmanin muodostama valtuuskunta lähti 29. joulukuuta Pietariin. Kansankomissaarien neuvosto antoi tunnustusesityksen muutamaa minuuttia ennen puoltayötä 31. joulukuuta 1917 (vanhan ajanlaskun mukaan 18.12.). Sen allekirjoittivat Lenin, Trotski, Petrovski, Stalin, Steinberg, Karelin ja Schlichter todistajina Bonts-Brujevits ja sihteeri Gorbunov. Tähän Suomen valtuuskunta ei tyytynyt vaan odotti tunnustusta suoraan Leniniltä ja sen myös sai. Lenin siis antoi Suomelle itsenäisyyden tämän mukaan. Yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea vahvisti päätöksen 4. tammikuuta 1918 ja luovutti sen suomalaisille 5. tammikuuta 1918.

Vasta tämän jälkeen alkoivat muut maat tunnustaa Suomen itsenäisyyden. Neuvostoliitto oli siis ensimmäinen. 4. tammikuuta 1918 sen tunnustivat Neuvostoliiton lisäksi Ranska, Ruotsi ja Saksa. Britannia tunnusti vasta 6. toukokuuta 1919  ja Yhdysvallat 7. toukokuuta 1919 - siis melkein puolitoista vuotta myöhemmin kun ensimmäiset valtiot. Näissä suhteissa käsitys, että Suomi viettäisi 100-vuotisjuhlaa jo 2017 on väärin ja epätosi. Tämän osoittaa oikeutuksensa sillä, että Suomi ei ollut saanut vielä varsinaista itsenäisyytensä tunnustusta 1917. Suomi voisi viettää 100-vuotisjuhlaa 2017 ja 2018 uudenvuoden yönä, koska Lenin ainakin suullisesti myönsi asian. Minusta on vähän absurdia viettää 100-vuotsijuhlaa 6.12.2017, koska Suomen tunnustamisesta ei ollut kulunut vielä sataa vuotta. Tämä on siis henkilökohtainen mielipiteeni.

Tähän liittyy pieni episodi, jota useinkaan ei ajatella. Jos Venäjällä Lenin ja bolsevikit eivät olisi voittaneet vallankumousta Suomi ei olisi itsenäinen valtio. Nimittäin Venäjän keisarikunta oli yhtenäisvaltakunta, josta perustuslaillisesti ei voinut erota. Tämä voisi olla yksi syy, miksi Mannerheim ei hyökännyt Pietariin 1919, vaikka Neuvostoliitto oli tuolloin vielä heikoimmillaan. On sanottu tutkimusten mukaan, että jos Mannerheim olisi hyökännyt tuolloin Pietariin, Lenin ja bolshevikit olisivat hävinneet taistelun. Valkoisten venäläisten kenraali Nikolai Judenitsh asui 1918 Mannerheimin vieraana Suomessa Helsingissä ja toivoi, että Mannerheim olisi hyökännyt suomalaisvoimin Pietariin, mutta selosti samalla ettei kukaan valkoisten kenraaleista olisi voinut hyväksyä Suomen eroamista Venäjän valtakunnasta. Samaa mieltä olivat myös muut Venäjän armeijan valkoiset kenraalit Anton Denikin ja Aleksandr Koltsak. Tämä voi olla yksi syy, miksi Suomi kääntyi Leninin puoleen. Ainakin oletan niin. Jälkinäytöksenä voin kirjoittaa, että Judenits siirtyi Suomenlahden tuolle puolelle ja kokosi Eestissä armeijan, hyökkäsi 1920 Pietariin, mutta punaiset olivat jo vahvistuneet niin, että löivät tämän armeijan helposti.


Tässä on hyvä vilkaista myös joidenkin muiden valtioiden itsenäisyyspyrkimyksiä. Teen tämän lyhennettyinä versioina tilan puutteen vuoksi. Lähes samaan aikaan kuin Suomi sai itsenäisyyden 1919 Irlannissa puhkesi vapaussota Britanniaa vastaan. Verisen sodan jälkeen aselevosta sovittiin 1921 ja itsenäisyyden Irlanti sai vasta 1931, paitsi Pohjois-Irlanti, joka jäi omituisesti Britannialle. Tästä seurasi aseellisia yhteenottoja Britannian kanssa, jotka ovat jatkuneet melkein meidän päiviimme saakka. Erilaiset aseelliset ryhmät, kuten IRA, INLA, CAC ja RIRA sekä monet muut jatkoivat taistelua itsenäisyyden puolesta tai Irlantiin liittymisen puolesta. Aseellinen toiminta ei ole vieläkään kadonnut Pohjois-Irlannin katukuvasta. Yleensä väkivallan syynä pidetään kiistaa siitä, kuuluko alue Irlantiin tai Britanniaan. Jotkut ajattelevat taustalla olevan uskonnollisia syitä.



Käytännöllisesti katsoen Israelin valtiolla on pitkä menneisyys. Mutta tässä on turha lähteä liian kauas asioiden perään. Aloitetaan Katariina Suuresta, joka perusti juutalaisten asuinalueen черта́ осе́длости (tserta osedlosti) 1791, laajan alueen, jolla juutalaiset alamaiset saivat asua. Laajimmillaan alue sijaitsi Liettuan, Latvian, Valko-Venäjän, Ukrainan, Moldovan, Länsi-Venäjän ja Itä-Puolan alueilla. Alue lakkautettiin 1917. 1800-luvun lopulla esiintyi ajatuksia itsenäisestä juutalaisesta kansallisvaltiosta. Nykyisen Israelin valtion alueelle alkoi muuttaa juutalaisia 1881 -1903. Mutta alueelta muutti myös pois paljon juutalaisia. Neuvostoliittoon  perustettiin 1928 Kaukoitään Juutalaisten autonominen alue Еврейская автономная область ( Jevreiskaja avtonomnaja oblast). Autonomian alue sai 1934. Tämä on yhä olemassa, mutta paljon juutalaisväestöä on muuttanut sieltä pois mm. Israeliin.

Katariina Suuren Tserda osedlosti ja juutalaisen väestön prosentuaalinen luku.


Jevreiskaja avtonomnaja oblast.


Toisen maailmansodan aikana Hitler keksi, että kaikki juutalaiset piti siirtää Madagaskarille, mutta tehtävän osoittauduttua käytännössä mahdottomaksi hän päättikin pistää heidät hengiltä. Tämän tunnemme nimeltä Holokausti. Toisen maailmansodan jälkeen 1947 - 1948 Palestiinaan alkoi muuttaa runsaasti juutalaisia. Syntyi konflikteja jo paikalla asuvien arabien ja juutalaisten välillä. YK:ssa päätettiin 1947 jakaa alue arabi- ja juutalaisvaltioihin. Käytännössä se tapahtui ajamalla paikallinen arabiväestö pois omilta mailtaan juutalaisten tieltä. Noin 750 000 (toisten tietojen mukaan 1,2 miljoonaa) Palestiinan arabia karkotettiin väkivalloin tai pakeni kodeistaan tyhjän päälle (pakolaisleireihin). Tämä tiesi tietenkin tulevaa väkivaltaa, joka jatkuu yhä tänä päivänäkin.

1948 perustettiin nykyinen Israelin valtio. Neuvostoliitto kannatti voimakkaasti valtion perustamista ja ensimmäinen Israelin valtion tunnustaja oli Neuvostoliitto. Aluksi Israel olikin sosialistinen valtio, mutta on ajan myötä muuttunut nykyisekseen. Jos käyt Israelissa huomaat, että siellä puhutaan varsin paljon myös venäjää. Yhä tänä päivänä Israeliin muuttaa juutalaisia ympäri maailmaa.

Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa muodostui useita uusia itsenäisiä valtioita. Siitä tässä muutamia huomioita. Ensimmäiseksi otan entisen Jugoslavian alueen. Toisen maailmansodan jälkeen Jugoslaviaa johti kommunistijohtaja Josip Broz Tito. Hän oli hyvin taitava poliitikko ja piti maan koossa ja maassa vallitsi rauha. Tito kuoli1980, mutta maa oli keskimäärin rauhallinen. Jugoslavian kansa koostui lukuisista erilaisista etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä, jotka elivät rinnakkain rauhanomaista eloa. Neuvostoliiton hajottua yksi näkemys on se, että Jugoslavian asioihin puututtiin ulkoa päin.

Todisteita siitä, että Yhdysvallat ja CIA puuttuivat salaisesti maan sisäisiin asioihin on runsaasti. CIA:n tarkoituksena oli tuhota maassa vallinnut sosialismi ja hajottaa maa pieniin osiin.  Tässä käytettiin hyödyksi maan erilaisia etnisiä ja uskonnollisia kansanosia. Maahan tuotiin lentolasteittain uskonnollisesti fanaattisia aggressiivisia ryhmittymiä. Näiden tarkoitus oli nostattaa vihamielisyyttä eri uskontokuntien  ja etnisten kansallisuuksien välille, jotka olivat vuosikymmeniä asuneet rinnakkain täysin rauhassa. Ryhdyttiin lietsomaan vihaa ja nationalismia  eri ryhmittymien välillä. Syntyi sota 1991 ja sosialismin romahdus, mikä olikin Yhdysvaltojen päätarkoitus. USA ja Nato puuttuivat taisteluihin. Sota saatiin päätökseen 1995 ja siinä kuoli 100 000 - 300 000 ihmistä. CIA oli saanut tavoitteensa.

Serbia olisi halunnut pitää maan yhtenäisenä, mutta ei onnistunut ulkoisen painostuksen johdosta. Syntyi lukuisia pieniä valtioita, joista kiistellyin on Kosovo ja sen itsenäisyys. Serbialueella sijaitsevassa Kosovossa järjestettiin 2012 kansanäänestys itsenäisyydestä ja Kosovo julistettiin itsenäiseksi. Tämä on kyseenalaista, koska kansanäänestys oli perustuslain vastainen. Länsimaat ovat hyväksyneet itsenäisyyden ja Suomi niiden mukana. Serbia ei ole sitä hyväksynyt eikä Venäjä. Kansainvälinen tuomioistuin pidättyi ottamasta kantaa, onko Kosovolla kansainvälisen oikeuden mukaan oikeus itsenäistymiseen. Laillinen oikeutus siihen siltä kuitenkin puuttuu. Näin länsimaat, mukana Suomi, toimivat Kosovon tapauksessa selkeästi kansainvälisten lakien vastaisesti. Tämän mukaan pitäisi hyväksyä sitten myös Georgiassa Etelä Ossetian ja Abhasian sekä Ukrainassa Donetskin ja Luganskin itsenäisyys. Näissä on suoritettu myös kansanäänestykset itsenäistymisestä. Mutta palaan vielä asiaan.

Jaettu Jugoslavia ja Kosovo.


Kuten muistetaan Neuvostoliiton hajottua Venäjä vajosi varsin syvään alennustilaan. Tältä ajalta muistetaan Tsetsenian sodat, joita käytiin kaksi, ensimmäinen 1994 - 1997 ja toinen 1999 - 2009. Sota alkoi kun islamilaiset tsetseeniterroristit aikoivat käyttää Venäjän heikkoutta hyväkseen ja perustaa islamilaisen tasavallan nimeltään "Pohjois-Kaukasian islamilainen tasavalta" ja tarkoituksena oli laajentua kaikkiin lähitasavaltoihin. Yhteyksiä oli muihin maailman terroristijärjestöihin, joita myös osallistui taisteluihin. Tämä oli periaatteessa samanlaista, kuin Isisin yritys perustaa islamilaisen saria-lakiin pohjautuvan kalifaatti Irakiin, Syyriaan ja lähialueille vuonna 2014. Tämä usein unohdetaan länsimaisissa kommenteissa. Myös keinot olivat samanlaisia. Toiminta oli hyvin raakaa ja samankaltaista kuin Isisin toiminta nykyään. Esimerkiksi venäläisiä vangiksi saatuja sotilaita nyljettiin elävältä tai pää leikattiin irti tai heidät haudattiin elävältä maahan. Järjestettiin terrori-iskuja ympäri Venäjää, esimerkiksi bussikaappaus Mineraljnie Vodassa, panttivankidraama Moskovalaisessa teatterissa 2002, Beslanin koulukaappaus 2004, jossa kuoli 340 lasta, erilaiset pommi-iskut metroissa ja rautatieasemilla jne. Siis samanlaista, kuin Isisin erilaiset iskut nykyään Euroopassa: Pariisissa, Brysselissä ja Saksassa. Onneksi olosuhteiden parannuttua Venäjällä yhdessä tavallisten tsetseenien kanssa saatiin terroristit kukistettua. Maailmalla länsipropaganda väittää terroristien taistelua itsenäisyystaisteluksi. Nykyään alueella on melko rauhallista ja Tetsenia kuuluu Venäjän federaatioon. Täältä on peräisin venäläisten erinomainen taito taistella terroristeja vastaan.

 Tsetsenia sijaitsee terrorismin leviämisen kannalta hyvin tärkeällä alueella.


Vuonna 2006 Etelä-Ossetiassa pidettiin kansanäänestys, jossa 99 prosenttia kansasta äänesti itsenäisyyden puolesta ja tämä siis tarkoitti eroamista Georgiasta. Yli puolet Etelä-Ossetian asukkaista on myös Venäjän kansalaisia - heillä on siis kaksoiskansalaisuus. Vuonna 2008 alkoi Georgian (Gruusian) sota kun silloinen Georgian presidentti Mikheil Saakasvili hyökkäsi Etelä-Ossetiaan, jossa oli 500 venäläistä rauhanpuolustajaa turvaamassa rauhaa. Seurauksena syttyi sota, joka kesti viisi päivää. Seurauksena sodasta Venäjän silloinen presidentti Dmitri Medvedjev antoi Georgialle turpiin ja Etelä-Ossetia säilytti itsenäisyytensä.

Abhasiassa järjestettiin 1999 kansanäänestys, jossa 97 prosenttia kansasta kannatti itsenäisyyttä. Tätä ei oltu tunnustettu. Abhasia käytti Georgian sotaa hyväksi 2008 ja sai strategisesti tärkeitä alueita hallintaansa. Myöhemmin Georgian entinen presidentti Saakasvili sai syytteitä murhista ja valtion varojen kavaltamisesta ja 27 vuoden vankilatuomion, mutta hän pakeni Yhdysvaltoihin ja myöhemmin Ukrainaan, jossa sekoilee nykyisin. Georgian sodan tuloksena syntyi kaksi uutta itsenäistä valtiota: Etelä-Ossetia ja Abhasia, joita länsimaat eivät ole tunnustaneet vaan pitävät yhä Georgiaan kuuluvina. Muutamat valtiot ovat kuitenkin tunnustaneet näiden itsenäisyyden, mukana myös Venäjä.

Etelä-Ossetia ja Abhasia Georgian sodan aikana.


Vuonna 2014 Ukrainassa Kiovassa tapahtui vallankaappaus, jossa kuoli yli 100 ihmistä. Uutta valtaa eivät hyväksyneet Krimin ja Itä-Ukrainan asukkaat. Krimillä järjestettiin maaliskuussa 2014 kansanäänestys, jossa 96,77 prosenttia asukkaista äänesti Venäjään liittymisen puolesta. Venäjä hyväksyi äänestyksen tuloksen ja näin täysin verettömästi Krim liitettiin Venäjään. Yhtä onnekkaasti ei käynyt Itä-Ukrainassa. Donetskissa ja Luganskissa (Luhanskissa) järjestettiin myös kansanäänestykset, joissa yli 80 prosenttia äänesti itsenäistymisen puolesta ja 11. toukokuuta 2014 julistettiin Donetskin ja Luganskin kansantasavallat syntyneiksi. Myöhemmin kansantasavallat ilmoittivat perustavansa uuden tasavallan Novorossijan eli Uusvenäjän. Yksikään valtio ei ole tunnustanut uutta tasavaltaa ja sen itsenäisyyttä. Sen sijaan Ukrainan Kiovan hallitus julisti terrorismin vastaisen sodan ja hyökkäsi Itä-Ukrainaa vastaan. Käytiin kaksi, joidenkin mukaan kolme, sotaa, jotka kaikki kiovalaiset joukot hävisivät. Itä-Ukraina sai kaikissa murskavoitot. Sota jatkuu yhä tänä päivänä ja siinä on kuollut jo yli 10 000 ihmistä. Sodan lopettamiseksi on Minskissä Valko-Venäjällä pidetty kaksi kokousta, mutta todellista rauhaa ei ole saatu aikaiseksi.

Novorossija

Suomi sai siis itsenäisyytensä äärimmäisen helposti. Sitä seurasi tosin verinen sisällissota 1918. Tästä kaikesta tulee semmoinen kuva, että jonkun kansan itsenäistyminen ei riipu mitenkään kansan halusta tai sen omasta tahdosta. Näyttää siltä, että nykyvaltioiden itsenäisyyden tunnustaminen on jonkinlaista poliittista peliä, jossa keinoina ovat kaikenmoiset säännökset, joilla vahvemmat vallat pelaavat. Jos säännöt eivät sovellu määrättyihin tilanteisiin, niitä voidaan rikkoa ja jos ei muuten, vaikka väkivaltaa käyttäen. Itsenäistymisessä kansojen omalla tahdolla ei ole merkitystä. Itsenäisyyttä odottaa vielä monta valtiota, niiden joukossa esim. Katalonia Espanjassa ja Transnistria Moldovassa.