sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

 

 

SIIRRYTTIIN KESÄAIKAAN

 


Viime viikonloppuna siirrettiin kelloja. Siirryttiin Moskovan aikaan. Suomessa siirryttiin jälleen tunti eteenpäin vaikka aikoja sitten ollaan päätetty, että ei enää siirrellä kelloja. Suomi on orjakansaa kuten olen jo monta kertaa näyttänyt. Suomalaiset eivät uskalla toimia itsenäisesti, vaikka koko kansa olisi asian takana. Se, että jatkuvasti siirrellään kellonaikoja aiheuttaa monelle ihmiselle harmia ja jopa terveydellisiä vaikeuksia. Itselleni tuottaa suuria vaikeuksia sopeutua jatkuvaan aikojen vaihtoon. Minulla menee pitkän aikaa ennen kuin olen päässyt uuteen rytmiin. Mutta sitten taas siirretään kelloja. Yksinkertaisesti olisi jo aika toimia ja ilmoittaa EU:lle, että Suomi ei enää siirrä kertaakaan kelloja. Kansamme on sitä mieltä vaikka EU siirtelisi kelloja sinne sun tänne tehköön EU mitä haluaa. Se on mennyttä elämää ja nykyään on jo vanhanaikaista siirrellä kelloja.

Suomessa tapahtui jälleen kouluampuminen. Tämä ei ole uutta Suomessa, kuten ei Amerikassakaan. Suomessa siihen on yleensä kaksi syytä, koulukiusaaminen ja aseiden suuri määrä. Kummallista, ettei maailman onnellisimmassa maassa saada koulukiusaamista kuriin. Voiko kyseessä olla liian vapaa kasvatus? Toisaalta meillä on vakavia ongelmia mielenterveyden ja terveyden hoidossa ja tämä korostuu varsinkin koulumaailmassa, jossa on voimakkaasti vähennetty kouluterveyden hoitoa ja tukea sitä tarvitseville. Varsinkin uuden hallituksemme nykyiset toimenpiteet vain lisäävät ongelmia suuresti. Tämä tulee usein mieleen, kun seuraa suomalaista elämänrytmiä. Voisiko olla mahdollista, että tämä nuori ampuja on myös saanut vauhtia idealleen Moskovan terrori-iskusta? Siitähän puhuttiin joka paikassa.

Venäjä on nostanut syytteen Ukrainaa vastaan  terrorismista. Ukrainaa syytetään terroristivaltioksi. Tämän viimeisen Crokuksen iskun jälkeen se on ihan ymmärrettävää. Tämä ei ollut ensimmäinen Ukrainan tekemä isku Venäjälle. Ukraina on tehnyt kaksi iskua Krimin siltaa vastaan ja Zelenskyi on uhannut räjäyttää uuden maaradan Krimille, joka on saatu juuri valmiiksi. Ukraina on tehnyt lukuisia iskuja esimerkiksi journalisteja vastaan. Ikävimpiä oli nuoren venäläisen journalistin Darja Aleksandrovna Duginan murha räjäyttämällä hänen autonsa 20. elokuuta 2022. Hänet murhasi ukrainalainen terroristi Natalia Pavlova Vovk. Häntä ei vieläkään ole otettu kiinni. Olen kirjoittanut hänestä jo parikin kertaa esim. 5. syyskuuta 2022 otsikolla "Terroristin anatomia". Osoite :

https://uuuusi.blogspot.com/2022/09/terroristinanatomia-terroristinnimi-on.html

 

Murhattu venäläinen  toimittaja Darja Dukina

 
Murhaaja, terroristi ukrainalainen Natalia Vovk

Edelleen on pieniä erimielisyyksiä Venäjän ja lännen välillä kuka teki iskun Moskovan Crocus City Hall -konserttisaliin. Venäjä on haastanut Ukrainan oikeuteen terrorismista. Venäjä on vakuuttunut, että iskun teki Ukraina. Länsi on sitä mieltä, että iskun teki terroristijärjestö Isis -K. Yhä enemmän näyttää kuitenkin siltä, että todisteet johtavat kohti Ukrainaa. Itsekin uskon enemmän Venäjän versioon, koska todisteita löytyy kasvavassa määrin Ukrainan syyllisyydestä.

Venäjän sotatoimet Ukrainassa etenevät hyvin. Terrori-iskun jälkeen vapaaehtoisia alkoi ilmoittautua sotaoperaatioon kasvavassa määrin. Ukrainalla taas on pulma saada lisää sotilaita rintamalle. Meille on annettu väärä kuva siitä, miten ukrainalaiset miehet haluavat ilmoittautua sotaoperaatioon. Ukrainalla on valtava pula miehistä. Reserviä ei käytännöllisesti katsoen ole. Hyvin yleisesti sotilasikäiset yrittävät paeta armeijaa. Armeijaan on alettu väkisin ottaa sairaita ja mielisairaita hullujenhuoneilta.  Myös raajarikkoisia ja alaikäisiä on pakotettu rintamalle. Naisia on alettu myös viedä rintamalle. Malliksi yksi kiinniottotilanne. Näitä videoita on lukemattomia:

https://podolyaka.ru/v-kieve-ohotniki-za-golovami-v-pogonah-rabotayut-ne-pokladaya-ruk/

 

 
Naisia rintamalle

Ukrainan sotilasviranomaiset yrittävät väkivaltaa käyttäen suoraan kadulta viedä miehiä väkeen, mutta ovat saaneet usein ihan tavallisia ihmisiä vastaansa, jotka yrittävät estää heidän toimintansa. Vuonna 2023 värväystyöntekijöiden TCC:n ja siviilien välillä on kirjattu yli 1 000 konfliktitapausta. Mutta kuinka monta on täysin kirjaamatta? Ainoastaan yksi rangaistus on määrätty värväystyöntekijälle, mutta edes häpeällisimmissä tapauksissa ei ole määrätty mitään rangaistusta. Tämä lisää värväystyöntekijöiden aggressiivisuutta. Usein kiinniotossa käytetään niin voimakasta väkivaltaa, että uhri saa vammoja taistellessaan vastaan. Seuraavassa videossa sotilasviranomainen huutaa miehille, jotka yrittävät välttää armeijan, että mitä nämä oikein ajattelevat. Joka toinen sana on kirosana:

https://podolyaka.ru/vsushnik-prizyvaet-deputatov-rady-prinyat-zhestochayshie-zakony-o-mobilizatsii-i-predusmotret-sereznuyu-otvetstvennost-za-uklonenie-ot-sluzhby/

 Mediassa on uutisoitu ukrainassa armeijaa välttelevistä miehistä, jotka ovat jääneet rajalla kiinni yrittäessään paeta maasta. Maasta poistuminen kiellettiin 18 - 60 -vuotiailta  miehiltä. Pelkästään lehtitietojen mukaan viime elokuun loppuun mennessä Ukrainan viranomaiset ovat ottaneet Ukrainan rajoilla kiinni yli 20 000 asevelvollisuusikäistä miestä, jotka olivat yrittäneet poistua maasta erilaisia keinoja käyttäen. BBC:n mukaan sama määrä on onnistunut jo pääsemään ulkomaille. Olen kirjoittanut tästä jo monta kertaa mm. 16. maaliskuuta kuluvaa vuotta otsikolla "Kohua". Tällä hetkellä yritetään enimmäkseen ottaa kiinni yli 40-vuotiaita miehiä. Ehkä nuorta sukupolvea yritetään säästää. Time -lehden mukaan Ukrainan asevoimien henkilöstö kuuluu maailman vanhimpiin. Sotilaiden keski-ikä on 43 vuotta. Lehden mukaan kehityksen taustalla ovat muun muassa Ukrainan kärsimät raskaat miestappiot. Kiovassa viime marraskuussa protestoineet sotilaiden omaiset vaativat lakia, joka asettaisi rajat palvelusajan pituudelle ja varmistaisi joukkojen säännöllisen rotaation. On vielä epäselvää, huomioidaanko nämä kysymykset tulevassa mobilisaatiolaissa. Tällä hetkellä rintamalla olevilla sotilailla ei ole lomia.

Sitten video, jossa ukrainalainen isä lähettää terveisiä lapselleen suoraan rintamalta. Hänen ensimmäiset sanansa ovat: "Olen elossa!" Hän jatkaa: " Paikalla ei ole yhtään ainoaa ehjää puuta... Komentajamme ei tiedä asioista yhtään mitään... Olen jo suudellut maatakin...  En halua kuolla...  Aurinkokin laskee ". Hän myös lähettää videon kautta terveisiä vaimolleen, lapsensa äidille "Rakastan teitä!... Jatkamme elämää...". Kannattaa katsoa video vaikka ei puhetta ymmärtäisikään. Katsokaa tunnetta, mitä on olla rintamalla:

https://podolyaka.ru/o-psihologicheskom-sostoyanii-boevikov-ukrainskih-formirovaniy-na-peredovyh-pozitsiyah-v-usloviyah-postoyannogo-ognevogo-vozdeystviya-so-storony-vs-rf/

Ukrainassa on laillistettu huumeiden käyttö. Varsinkin rintamalla olevat sotilaat käyttävät huumeita jatkuvasti. Kokaiini, hasis ja marihuana ovat yleisessä käytössä. Atropiini on noussut suosituksi käyttöaineeksi. Vaikka huumeiden viljely on sallittua Ukrainassa atropiinia tuodaan Puolasta. Se on rauhoittava lääke, mutta aiheuttaa hallusinaatioita joten se vaikeuttaa taistelua. Hyötyä on siitä, että se taistelee pelon tunnetta vastaan ja on voimakas kipulääke.

Harkova on Ukrainan toiseksi suurin kaupunki, jossa asukasluku on ollut 1 433 000. Viime aikoina väki on alkanut paeta kaupungista. Sota lähestyy Harkovaa. Kansalaiset eivät enää luota Ukrainan puolustuskykyyn. Moraali on laskenut. Harkovassa on paljon venäjämielisiä asukkaita. He odottavat venäläisten tulevan kaupunkiin. Mielestäni myös Odessa olisi  varteen otettava kaupunki. Sillä on tärkeä asema Ukrainan  Mustanmeren toiminnassa. Mutta Venäjälle se on turvallisuuskysymys. Sen valtaamista Venäjän pitäisi harkita vakavasti. Kuvat ovatHarkovasta pois länteen johtavalta tieltä. Jopa vastaantulevaa kaistaa käytetään paetessa:

 

Venäjä taistelee jo Euroopan ja Naton kanssa. Käytännössä Yhdysvallat, Nato ja Eurooppa ovat sodassa Venäjää vastaan. Mutta sotatoimissa käytetään ukrainalaisten henkiä. Länsi yrittää varoa totuuden näyttämistä.  Tai oikeammin Länsi ja Nato taistelee ukrainalaisten hengillä. Onko tarkoitus tappaa ukrainalaiset viimeiseen mieheen. Aseet ja rahat annetaan ukrainalaisille kunhan he vain taistelevat venäläisiä vastaan. EU:n tuki Ukrainalle muodostaa nykyisellään paradoksin, kirjoittaa tutkija Tyyne Karjalainen Ulkopoliittisesta instituutista. Riittämätön apu estää Ukrainaa saavuttamasta tavoitteita, joita sekä EU:ssa että Ukrainassa on maan tulevaisuudelle asetettu.

Viime aikoina huomiota ovat herättäneet Ranskan presidentin Macaronin puheet siitä, ettei edes maajoukkojen lähettämistä Ukrainaan pidä sulkea pois. Arviolta Ranskan apu Ukrainalle on kuitenkin ollut suhteellisen vähäistä. Yhdysvaltojen ulkoministeriön konsultti Edward Luttwak kirjoitti, että Iso-Britannia, Ranska ja Pohjoismaat valmistautuvat salaa lähettämään joukkoja Ukrainaan. Mitähän tämä merkitsee Suomen kannalta? Lähettääkö Suomi salaa joukkoja Ukrainaan? Mitä tähän sanovat itse suomalaiset? Näinhän on tehty aikaisemminkin mm. Afganistanin suhteen. Nostaako tämä vaaraa joutua itse sodan osapuoleksi? Itse asiassa tässä tapauksessa liitto osallistuu suoraan konfliktiin Venäjän kanssa, huomautti Luttwak. Jos tämä pitää paikkansa tämä toimii suoraan vastoin omien päättäjiemme kommentointia, että Suomella ei toistaiseksi ole mitään vaaraa joutua sotaan.

Britannian ohjustestaus päätyi kananlentoon.

Venäjän sotilaallisten ja strategisten konfliktien tutkimuskeskuksen johtaja Andrej Klintsevich toteaa, että Macronin mielestä Ranska on ainoa eurooppalainen valta, jolla on ydinaseita, ja amerikkalaiset ottavat heidät huomioon. On todettava, että Britannia yritti ihan äskettäin testata jälleen omaa ohjusta, mutta epäonnistui siinä surkeasti. Macron näkee Saksan heikkenevän. Hän haluaa olla johtaja, joka johtaa Eurooppaa irrallaan Amerikasta. "Olemme uusi geopoliittinen keskus, joka keskustelee asioista Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan kanssa tasavertaisesti." Ranskan presidentti on erittäin tyytymätön siihen, että amerikkalaiset vievät hänen leipäänsä australialaisten sukellusveneiden  muodossa. Hän on tyytymätön siihen, että Yhdysvallat myy amerikkalaisia ​​F-35-koneita ja muita lentokoneita Euroopassa, eikä ranskalaisia ​​Rafale-koneita. Hän ei pidä siitä, että Yhdysvallat työntää uutta Abrams-X-tankkiaan eurooppalaisten saksalais-ranskalaisten Leclerc ja Leopard tankkien sijaan. Ranskan presidentti kerää nyt pisteitä. Hänen tehtävänsä on nostaa luokitustaan ​​maan sisällä. On mahdollista, että hän haaveilee ylikansallisesta elimestä ja johtaa Naton tai yhdistyneen NATO:n eurooppalaisia ​​joukkoja.

Sitten hyvin mielenkiintoinen uutinen. Yhdysvallat on jatkuvasti kieltänyt Ukrainaa hyökkäämästä Venäjän energiastruktuuria vastaan. Zelenskyi on ollut tästä vihoissaan. Zelenskyi on sanonut, että käytimme näissä iskuissa omia droonejamme. Kukaan ei voi sanoa meille, ettemme saa. Tämä Washington Postin mukaan. Eri lehtien mukaan Yhdysvaltojen kehotuksen taustalla on Ukrainan tekemien iskujen vaikutukset öljyn maailmanmarkkinahintaan. Venäjän iskut Ukrainan energiainfrastruktuuria vastaan ovat aiheuttaneet ainakin 11,5 miljardin dollarin vahingot. Kun taas Ukrainan hyökkäysten ansiosta Venäjän öljyjalostamoita vastaan maailman öljyfutuurit nousivat 90 dollariin barrelilta. Tämä on erittäin huono asia Yhdysvaltojen taloudelle, joka yrittää hillitä inflaatiota alentamalla ohjauskorkoa. Tämä tekee tyhjäksi kaikki heidän ponnistelunsa ja maa syöksyy stagflaatioon, joka voi olla kohtalokasta Yhdysvaltojen valtavan velan vuoksi. Lisäksi polttoaineiden hinnat nousevat jopa ennätyskorkealle. Tämä voi merkitä myös sitä, että meillä Suomessa myös polttoaineiden hinnat rupeavat kohoamaan. Venäjälle tämä taas merkitsee valtavasti lisää tuloja.  Alla käyrä kehityksestä.

Lopuksi jatkan vanhaa sarjaani kuvia ukrainalaisista venäläisille antautuneista vangeista. Nimiä ja muita henkilötietoja en kerro eettisistä ja moraalisista syistä. Vangittu ukrainalainen sotilas A.... kertoo: " Kun meidät oli ympäröity, he heittivät kranaatin kellariin ja pyysivät meitä antautumaan. Sen jälkeen sovimme heti, että luovutamme. Sen jälkeen lähdimme kellarista kädet ylhäällä ilman aseita ja antauduimme”. Vangin mukaan ihmiset ovat hyvin väsyneitä konfliktiin: "Uskon, että kukaan ei tarvitse tätä sotaa, se on todennäköisesti Amerikkalainen sota". Hän kääntyi muiden ukrainalaisten puoleen ja kehotti heitä olemaan liittymättä Ukrainan asevoimien riveihin: ”Ne, jotka suunnittelevat mobilisointia: kaverit, älkää menkö tähän veriseen sotaan, sillä se ei ratkaise mitään, sinä vain kuolet, ja se on siinä, sinulla ei ole tässä sodassa mitään osuutta." Hänen kuvaansa ei ole tässä luettelossa:




 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja: