sunnuntai 29. huhtikuuta 2018






MITÄ VITTUA SUOMESSA TAPAHTUU OSA 3




Suomi täytti juuri sata vuotta. Suomen pitäisi olla sivistysvaltio, ainakin niin suomalaiset ajattelevat. Silti meillä kärsitään nälästä. Suomen suuri häpeä ovat leipäjonot. On laskettu että noin 100 000 suomalaista kärsii päivittäin nälästä. Tutkimusten mukaan hienossa maassamme on 800 000 köyhää ihmistä. Joka puolella maatamme eri kaupungeissa on yhtenä ilmiönä leipäjonot. Näillä yritetään poistaa tai vähentää ihmisten nälkää. Tämä on melko uusi ilmiö. Tämä on kasvava ilmiö. Missään naapurivaltioissamme ei esiinnyt moista. Leipäjonoja ei ole Norjassa, Ruotsissa, Virossa eikä Venäjällä. Vaikka näissäkin on köyhyyttä, nälkää niissä ei kuitenkaan nähdä. Tämä on puhdas suomalainen ilmiö. Olemmeko sivistysvaltio enää? Erilaisia ruokajonoja on vain kehitysmaissa. Olemme yksi niistä.

Jaksat kyllä, HAPPY LAND!

Leipäjono on Suomessa 1990 alussa alkanut ilmiö, jossa erilaiset tahot jakavat köyhille ihmisille ruokaa. Nimi tulee alunperin Pelastusarmeijan harjoittamasta leipien jakelusta. Paitsi Pelastusarmeija alkoi myös Veikko Hursti jakaa leipää Helsingin Kalliossa. Toimintaa on jatkanut Veikon poika Heikki Hursti. Toiminta on levinnyt paitsi pääkaupunkiseudulta myös muihin Suomen kaupunkeihin.

 Veikko Hursti

Heikki Hursti


Alun perin toiminta yhdistettiin 1990 luvun lamaan, mutta toisena tekijänä on ilman muuta Suomen liittyminen EU:hun juuri samoihin aikoihin. EU on aiheuttanut Suomessa eriarvoisuutta ja sen lisääntymistä. Koko sen ajan, kun Suomi on kuulunut EU:hun eriarvoisuus on Suomessa kasvanut voimakkaasti. Syynä on EU:n lainsäädäntö. Suomessa on heikko sosiaaliturvaverkosto verrattuna muihin sivistysvaltioihin. Lisäksi meillä on erittäin huonot hallitukset. Varsinkin kolme viimeistä hallitusta on huonontanut Suomen huono-osaisten elinolosuhteita varsin rajulla tavalla. Tämä Sipilän hallitus on niistä kaikkein pahin. Eriarvoisuus on Suomessa  ryhtynyt kasvamaan ja käänne tapahtui suurimmaksi osaksi juuri sen jälkeen, kun kesäkuussa  2015 astunut Sipilän hallitus ryhtyi heikentämään pienituloisten asemaa. Kaikki selvitykset osoittavat, että Sipilän hallitus on lyönyt erityisesti pienituloisia lapsiperheitä, opiskelijoita ja työttömiä ja suosinut hyvätuloisia. Köyhin väestönosa siirtyy entistä enemmän toimeentuloluukulle. Siitä on tullut pitkäaikaistyöttömien perusturva vaikka se on tarkoitettu vain väliaikaiseksi avuksi. Niin sanottu uusi aktiivimalli toimii juuri näin, koska se leikkaa työttömyysturvaa. Tämä on tietoista valintaa tuloerojen kasvuun. Tämä on selkeää ihmisten hyväksikäyttöä omistajaluokan hyväksi. Luodaan orjatyövoimaa!



Eniten huono-osaisuudesta kärsivät yksinhuoltajat, työttömät ja eläkeläiset, joiden eläkkeet eivät riitä edes ruokaan. Tutkimuksissa on todettu, että moni jättää lääkkeitä syömättä, koska rahat eivät riitä lääkkeisiin ja ruokaan. Lähes joka neljäs ilmoitti tinkineensä ruuasta ja muista välttämättömistä menoista hankkiakseen lääkkeitä. Joka kymmenes ilmoitti, ettei edes hanki lääkkeitä, koska siihen ei ole varaa. Kelan lääkekorvauksia alettiin pienentää vuodesta 2016 alkaen, siis juuri Sipilän hallituksen aikana. Sen sijaan, että poliitikot syyttäisivät nuoria synnytystalkoiden hengessä, Arkadianmäen päättäjät voisivat pohtia, miten heidän oma toimintansa on johtanut nykyiseen näköalattomuuden tilanteeseen. Eläkeläiset ovat suurin kasvava ryhmä Suomessa. Eläkeikäisten määrä ohittaa 18-40-vuotiaiden määrän viimeistään vuonna 2029 ja tulee jatkamaan kasvuaan ainakin 20 vuoden ajan. Siksi olisi hyvä puuttua eläkkeiden suuruuteen. Jotkut saavat Suomessa valtavia eläkkeitä samaan aikaan kun yli 100 000 eläkeläistä elää 700,84/ kk euron minimieläkkeellä kuukaudessa. Suurimmat eläkkeet Suomessa ovat jopa yli 70 000 euroa kuukaudessa. Varsinkin valtionyhtiöiden kuten esimerkiksi Nesteen tai Finnairin toimitusjohtajien lisäeläkkeet ovat  hävyttömyydessään huippuluokkaa. Suomeen olisi ehdottomasti paitsi korotettava minimieläkettä määrättävä myös eläkekatto. Minimieläke voisi olla esimerkiksi 1 000 euroa/kk ja eläkekatto 3 000 euroa/kk. Tätä suurempaa eläkettä ei kukaan voisi saada missään muodossa. Tämä koskisi myös kaikenalaisia erorahoja.


Huono-osaisuudesta kärsivät kaikkein eniten lapsiperheet, varsinkin yksinhuoltajat. Köyhien lasten osuus on voimakkaassa kasvussa. Vuoden 2016 tilastojen mukaan lapsista 10,2 prosenttia kuului pienituloiseen kotitalouteen. Nyt osuus on vieläkin suurempi. Tiedetään, että huono-osaisuus on periytyvää. Tulevaisuus ei näytä siis hyvältä. Ja sitten ihmetellään, että miksi lapsien syntyvyys on lähtenyt voimakkaaseen laskuun Suomessa. Miehiä syyllistetään siitä, että he eivät halua lapsia. Kukapa haluaisi tällaisessa tilanteessa synnyttää lapsia, kun ei itselläkään ole asiat hyvin. Ei ole koulutusta eikä työtä. Hanki siinä sitten vielä lapsi elätettäväksi. Suomalaisia kuolee enemmän kuin syntyy. En väitä, että tämä on ainoa syy Suomen väkiluvun vähenemiselle, mutta tämä on selkeästi se pääasiallinen syy. Lapsia oli viimeksi syntynyt näin vähän vuonna 1896. Suomen väkiluku on siis lähtenyt laskuun. Pitäisikö asialle tehdä jotain? Jos olemme rehellisiä suomalaiset ovat pieni mitätön hupeneva kansa, jolla ei ole merkitystä tässä maailmassa. Asiaa nopeuttaa se, että rahat tässä maassa suunnataan rikkaille, jolloin osalle kansasta ei jää edellytyksiä ajatella lisääntymistä. Tosin Afrikassa syntyvyys on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun. Suomi on laaja tyhjä maa. Tännehän heitä sopii, afrikkalaisia.


Äskettäin Sipilän hallitus leikkasi rahat leipäjonoilta. Ensimmäiset pienennykset Hurstin leipäjonoille tehtiin jo vuonna 2015 siis juuri Sipilän hallituksen aikana. Yhdistyksellä ei ole säännöllisiä tuloja ja toiminta on perustunut yleensä vapaaehtoisiin lahjoituksiin, joita kuitenkin on tullut yhä vähemmän. Viime vuosien aikana leipäjonoista oli muodostettu toimiva malli ja nyt tältä oli lopetettu kaikki rahallinen tuki. Tuki lopetettiin ruoka-apua jakavilta yhdistyksiltä. Erityisesti kylmäketju kärsi toimenpiteestä.  Tämä tuki lopetettiin kokoomuksen, keskustan ja sinisten toimesta. Tämä oli Suomen hallituksen lahja 100 vuotiaan Suomen köyhimmälle kansanosalle.


Helsingin kaupunki ilmoitti 6.3.2018 haluavansa irti leipäjonoista ja vähentävänsä leipäjonojen avustusta. Silti Helsingin kaupunki tekee jatkuvasti ylijäämää eli voittoa, joka viime vuonna oli 481 miljoonaa euroa. Tämä on peräti 360 miljoonaa budjetissa arvioitua enemmän. Voittoa Helsingin kaupunki on tehnyt vuodesta 2003 lähtien joka vuosi. Viime vuoden lopussa talletuksia oli jo 1 300 miljoonaa euroa eli 1,3 miljardia euroa.  Viime vuoden rahavaroja 1 532 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tätä menoa aiotaan jatkaa. Herää kysymys, miksi kaikista palveluista yritetään koko ajan karsia, vaikka rahaa on enemmän kuin koskaan? Helsingin kaupunki tähtää julkisten palveluiden karsimisella joka vuosi yli 200 miljoonan euron ylijäämään. Kaupungin omien yhtiöiden voitot, eli ylijäämät ovat vieläkin hurjemmat, kuten esimerkiksi energiayhtiön Helenin voitot 4.8 miljardia euroa. Tässä on jotain hyvin eriarvoista ja mätää. Köyhiä ja huono-osaisia kohdellaan huonosti, vaikka rahaa huono-osaisten auttamiseen olisi yllin kyllin.


Suurimmat leipäjonot ovat olleet Helsingissä Helsinginkadulla. Jotkut alueen asukkaista ovat valittaneet, että jonot aiheuttavat häiriöitä ja asuntojen hintojen alenemista. Hyväntekeväisyystyöntekijä Heikki Hursti kiisti väitteet, mutta ilmoitti, että ruoanjakelu lopetetaan Helsinginkadulla. Kallion kaupunginosassa on kuitenkin noussut kansanliike ns. Kallio-liike suvaitsevan kaupunkilaisuuden puolesta. Kallio-liike syntyi vastareaktiona ns. Nimby-ilmiölle eli "ei minun takapihalleni" -ajattelulle. Tarkoituksena säilyttää Kallion maine rosoisena ja moniarvoisena kaupunginosana. Avun hakijoiden määrä on kaikkialla Suomessa jatkuvassa kasvussa koska köyhien määrä lisääntyy nykyisen hallituksemme päätöksien toimesta.

Mielenkiintoinen oli uutinen, että yksityinen nainen sai varoituksen kiinteistöltä ruvettuaan jakamaan hävikkiruokaa yksityisasunnossaan Malminkartanossa Helsingissä. Suomalainen heittää keskimäärin 24 kg  vuodessa syömäkelpoista ruokaa pois. Ravintoloissa ja ruokaloissa heitetään Suomessa ruokaa roskiin noin 80 miljoonaa kiloa vuosittain. Tämä on 160 miljoonaa annosta vuodessa ja 440 000 annosta päivässä eli neljä kertaa enemmän, kuin on nälkää näkeviä Suomessa.  Kaupoista heitetään syömäkelpoista ruokaa vuosittain 65 - 75 miljoonaa kiloa eli lähes sama määrä, kuin ravintoloissa. Toisilla on varaa heittää ruokaa pois, kun toiset kärsivät nälästä. Suomessa voitaisiin helposti säätää laki, että mitään syömäkelpoista ruokaa ei saa heittää roskiin, vaan se on järjestettävä nälkää näkeville. Tämä ei pitäisi olla ongelma, jos vain halua riittää  eikä ahneus pääse etusijalle. Ruoan poisheittäminen on eettinen rikos, jos maassa kärsitään nälkää


Jopa päätön presidenttimme Sauli Niinistö on 4.2.2018 kiinnittänyt asiaan hämmästyttävästi huomiota. Hän sanoi  "Vielä nykyäänkin Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, joiden tulot jäävät alle sen, mikä kohtuulliseksi katsotaan. Se on hätkähdyttävä määrä. Niukka toimeentulo näkyy puutteena ruokapöydässä. Jostain on tingittävä, kun laskut on maksettava. Ulkopuoliseen ruoka-apuun, eli leipäjonoihin tukeutuu Suomessa joka vuosi yli 100 000 ihmistä. Ja heistä jopa 20 000 tarvitsee apua viikoittain." Niinistö korosti, että ruokaturvan ei pitäisi olla hyväntekeväisyyden varassa. Taisi Niinistö kuitenkin rankasti aliarvioida lukuja. Leipäjonojen asiakasmäärät ovat kymmenkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Niinistö ei edes ottanut kantaa eduskunnan päätökseen lopettaa ruoka-apua antavien järjestöjen tukeminen.
Liikemies Harry "Hjallis" Harkimo on hämmästyttävästi kiinnittänyt myös asiaan huomiota. Hän ihmettelee, miksei edes nykyisiä apukanavia pidetä toiminnassa. Tällä hän viittaa siihen, että valtio ja Helsingin kaupunki ovat vähentäneet avustuksiaan leipäjonoille. "Onhan se nyt kummallista, että emme pysty näin vauraana yhteiskuntana hoitamaan tätä asiaa paremmin. - Horneteilla lennetään kalliita lentotunteja, mutta köyhimpien auttamisesta niistetään ihan tarpeeton miljoona."

Kaksi erilaista leipäjonoa.



Eräs tuntematon kirjoittaa netissä: "Johtuisiko leipäjonot siitä, että kansan sosiaaliturva turvaa enää ansio- ja pääomatuloja saavien elintasoa? Ei enää sosiaalista tukea tarvitsevien pienituloisten ja tulottomien elantoa? Yhdenvertaisesti kansan omilla varoilla. USA malliin nythän eliitti voi järjestää hyväntekeväisyys juhlia ja kerätä varoja köyhille. Tehdä leipiä hyväntekeväisyystyönä voileipiä ja jakaa soppaa heikompiosaisille vaikkapa sopeutumiseläkkeiden vastineeksi."

100 vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivän juhlaa

Euroopan neuvoston mukaan jäsenmaiden sosiaaliturvan tulisi olla vähintään 60 % kansalaisten mediaanitulosta. Suomalaisten mediaanitulo  21.9.2017 oli 3 368 euroa kuukaudessa, joten tämän mukaan eli pienimmän sosiaaliturvan pitäisi olla 2 020,80 euroa kuussa. Näinhän se ei ole, kuten hyvin tiedämme. Muut EN:n jäsenmaat täyttävät suosituksen ehdon paitsi Suomi, Romania ja muutama muu Itä-Euroopan maa. Suomi on saanut  Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitealta useita huomautuksia perusturva liian alhaisesta tasosta. Tästä huolimatta Sipilän hallitus on heikentänyt perusturvaa useilla leikkauksilla ja indeksijäädytyksillä. Olemme siis paarialuokkaa. Näin toimii Sipilän hallitus. Suomen sosiaalioikeudellinen seura (SOSS) teki kantelun asiasta jo 2012, mutta hallituksen kanta on tyly. Nykyisillä minikorvauksilla ei elä. Jo kaikenlaisten tukien hakeminen on mielipuolista toimintaa. Suomen maine sosiaalisen verkon tukimaana on vähintäänkin kyseenalainen. SOSS on ehdottanut edes takuutulon määräämistä 1 000 euroksi. Tämäkin parantaisi lähes miljoonan pienituloisen suomalaisen edellytyksiä selvitä välttämättömistä menoistaan. Viimeisin uutinen 26.4.2018 on hävyttömyydessään huippuluokkaa. Kansanedustajien palkkioita korotetaan yli 200 euroa kuukaudessa.


100 vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivän juhlaa.

Suomi on korvaamassa lähivuosina ilmavoimien hävittäjiä. On laskettu, että se tulisi maksamaan Suomelle noin 10 miljardia euroa. Kokemuksesta tiedän, että hinta tulee loppujen lopuksi kaksinkertaistumaan. Myös merivoimat ovat saamassa neljä uutta alusta noin 2 miljardilla eurolla. Se, että tappaviin laitteisiin riittää rahaa, mutta ihmisten elantoon ei on asennevammainen kysymys. Tällä hetkellä ruoan jakelijat on laitettu paikkaamaan "hyvinvointivaltion" pohjaa, mutta todellisuudessa nälkä poistuu vain poliittisella tahdolla. Suomi voisi hyvin toistaiseksi olla ostamatta noita koneita ja tilaamatta merivoimien aluksia ja laittaa rahat ihmisten hyvinvointiin ja nälän poistamiseen. On asennoitumiskysymys onko ihmisen elämä tärkeämpää, kuin ihmisten tappaminen. Kun ihmisten elanto on turvattu voisi harkita muitakin asioita. Mitä vittua Suomessa oikein tapahtuu?



Täältä voit katsoa, miten itse voit olla auttamassa Heikki Hurstin laupeuden työtä.




Ei kommentteja: