Kirkasotsainen mies

JATKOSOTA

Alkuperäinen kuva: yksityiskokoelma, kuvaa ei ole ennen julkaistu.

Talvisotaa seurasi välirauha. Välirauhaksi kutsutaan ajanjaksoa Moskovan rauhasta 13. maaliskuuta 1940 jatkosodan alkuun 25. kesäkuuta 1941. Vaikka Suomessa vallitsi rauha, Euroopassa jatkui sota. Saksa valtasi Tanskan, Norjan, Ranskan, Alankomaat, Belgian ja Luxemburgin.  Taistelu Britanniasta alkoi. Tänä aikana Suomessa jatkettiin suhteiden parantamista Saksaan ja Suomesta tuli yhä enemmän Saksan liittolainen. Talvisodassa Suomi oli menettänyt osan Karjalaa ja yhdeksi tekijäksi muodostui siirtoväen asuttaminen. Ruotsi ei joutunut sodan kohteeksi ja omituiseksi ilmiöksi muodostui 7. - 8. syyskuuta 1940 kolmimaaottelu Suomi, Ruotsi ja Saksa.

Tuona aikana Suomi alkoi kuitenkin varustautumisen. Saksan erikoislähettiläs Karl Schnurre tuli Suomeen 5. toukokuuta, jolloin Risto Ryti tiedusteli mahdollisuutta hankkia Suomelle aseita Saksasta. Berliinissä käydyissä kauppaneuvotteluissa saksalaiset vihjasivat, että Saksan todellinen vihollinen oli Neuvostoliitto. Heinäkuun lopulla Saksan virkamies Ludwig Weissauer tiedusteli Mannerheimilta ja Rytiltä Suomen asennetta mahdollisessa Neuvostoliiton ja Saksan välisessä sodassa. Herman Göringin luottomies Joseph Veltjens vieraili 17. elokuuta Suomessa, ja hänen kanssaan Ryti ja Mannerheim sopivat, että Saksasta toimitetaan runsaasti sotatarvikkeita Suomelle. Samalla sovittiin kauttakulkusopimus, jossa Saksa saisi huoltaa Pohjois-Norjassa olevia joukkojaan Suomen kautta. Kauttakulkusopimus pyrittiin pitämään salassa, mutta kun ensimmäiset alukset saapuivat 21. syyskuuta 1940 Suomen rannikolle asia paljastui. Asiasta ei noussut kuitenkaan mitään hälyä. Kenraali Paavo Talvela vieraili syksyn 1940 aikana peräti neljä kertaa Saksassa ja selvitteli avun ja aseavun saamista tarvittaessa. Selvästikin Suomi aloitti sotavalmistelut jo tuolloin.

Saksan sotilasasiamies eversti Rössing pyysi lokakuussa 1940 Suomen sotilastietoja laitteista, maastosta ym. Mannerheim ja Suomen ylin sotilasjohto suostuivat tähän. Saksa ilmoitti Suomelle, että mahdollinen hyökkäys Neuvostoliittoon tapahtuisi aikaisintaan vuoden 1941 keväällä. Marraskuussa Neuvostoliitto vaati Saksaa vetämään kaikki joukkonsa pois Suomesta, mutta tähän eivät Saksa eikä Suomi reagoineet millään tavoin. Joulukuussa kenraali Talvela vieraili Berliinissä ja keskusteli Saksan sotilasjohdon kanssa tulevaisuuden sotilaallisista näkemyksistä. Talvelan piti välittää viesti Suomen yleisesikunnalle: tieto Suomen sotilaallisesta valmiudesta. Tammikuun 30. 1941 kenraali Erik Heinrichs matkusti Berliiniin, jossa hän tapasi saksalaisen kenraalieverstin Franz Halderin ja kenraali Friedrich Pauluksen.  Saksa esitti ehdotuksen, jossa saksalaiset joukot hyökkäisivät  Pohjois-Suomen kautta Neuvostoliittoon. Tätä matkaa kutsutaan "kenraali Heinrichsin ratkaisevaksi Saksan matkaksi". Operaatio "Barbarossa" alkoi hahmottua. Helmikuusta lähtien suomalaiset ja saksalaiset sotilasjohdot pitivät asian tiimoilta jatkuvasti yhteyttä. Helmi-maaliskuussa kenraali Hans-Georg von Seidel ja eversti Erich Buschenhagen vierailivat Suomessa ja tutustuivat eversti Kustaa Tapolan johdolla koko Suomen itärajaan Suomussalmelta aina Petsamoon saakka.

Huhtikuussa aloitettiin suomalaisten vapaaehtoisten värvääminen Waffen-SS Wiking -divisioonan suomalaispataljoonaan, joiden raakuuksista on viime aikoina polemisoitu varsin runsaasti. Toukokuussa Suomen ja Saksan sotilasvaltuuskunnat tapasivat useita kertoja. Saksan pääesikunnan päällikkö kenraali Alfred Jodl selosti Saksan tulevaa hyökkäystä. Hän kertoi mm. että Norjassa olevat saksalaiset joukot hyökkäisivät Suomen läpi kohti Muurmannin rataa. Samalla esitettiin yhteistyötä Saksan ja Suomen joukkojen välillä. Esitettiin mm. että Suomi osallistuisi hyökkäykseen Leningradia kohti. Kesäkuussa pidettyjen neuvottelujen jälkeen saksalaiset pitivät selvänä, että Suomi on Saksan liittolainen tulevassa sodassa. Risto Ryti totesi, että sodan syttyessä "Suomi ei voisi pysyä toimettomana tarkkailijana. Jos Neuvostoliitto ei hyökkää kuuden päivän kuluessa, niin Suomi tekee sen". Tämä merkitsi selkeästi sopimuksen syntymistä Suomen ja Saksan välille.

Suomessa tämä merkitsi sitä, että alettiin unelmoida talvisodassa luovutettujen alueiden takaisinsaamisesta. Lisäksi yritettiin perustella tieteellisesti sitä, että koko Itä-Karjala kuuluisi Suomelle. Monet haaveilivat "Suursuomen" syntymisestä. Varsinkin sotilasjohdossa tämä oli yleistä. Monet haaveilivat Suomen alueen kasvattamista Kuolan niemimaalla ja etenemisestä aina Uralin vuoristoon saakka. Saksa oli menestynyt Länsi-Euroopan valloituksessa niin nopeasti ja tehokkaasti "salamasodan" (Blitzkrieg) ansiosta, että se antoi Suomelle kuvan helposta valloitussodasta. Lisäksi talvisodassa Neuvostoliitto osoitti heikkoutta, joten odotettiin menestystä tulevassa sodassa. Tietenkin "ryssäviha" kantoi oman hedelmänsä tähän kasaan. Suomessa ei vain tiedetty, että Saksalla oli salainen suunnitelma, jossa Suomesta tehtäisiin vain yksi maakunta lisää Saksaan ja suomalaisista saksalaisten orjia.

Kesäkuun 8. päivänä saksalaiset joukot aloittivat siirtymisen Norjasta Suomen Lappiin. Jo 7. kesäkuuta Norjasta siirtyi SS-taisteluryhmä Nord rajan yli kohti etelää, kuten oli sovittu saksalaisten kanssa. Saksalaisten kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti tehtiin Suomessa liikekannallepano, joka tapahtui 17. kesäkuuta. Petsamon nikkelivaroista suurin osa meni Saksan käyttöön. Lopulta Suomen ulkomaankaupastakin 90 prosenttia tapahtui Saksan kautta. Kaikkea yhteistyötä on tässä mahdotonta luetella, mutta väite, että Suomi olisi käynyt erillistä sotaa, kumoutuu totaalisesti. Suomi oli Saksan liittolainen. Suomi antoi maa-aluettaan Saksan käyttöön, alisti joukkojaan Saksalle ja sai aseapua Saksalta. Suomen Lapin rintama oli saksalaisten käytössä ja eteläosa suomalaisten vastuulla. Kesäkuun 21. päivänä Suomen hallitus määräsi 45 000 Neuvostoliiton rajoilla asunutta suomalaista evakuoitaviksi.

Kuva: yksityiskokoelma.

Ja sitten se alkoi, nimittäin jatkosota. Alkoi operaatio "Barbarossa". Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon yöllä 22. kesäkuuta 1941. Neuvostoliitto tuli täysin yllätetyksi. Saksalla oli valtava ylivoima joukoissa ja aseistuksessa. Saksalaiset pommikoneet lensivät Suomen ilma-alueen halki Neuvostoliittoon mm. jopa Leningradin seuduille 21. -  22. välisenä yönä pommituslennoille. Ne käyttivät suomalaisia lentokenttiä tankkaukseen ja suomalaisia radioasemia suunnistukseen. 21-22. päivän välisenä yönä saksalaiset yhteistyössä Suomen Valtiollisen poliisin kanssa valtasivat Neuvostoliiton Petsamon konsulaatin ja pidättivät koko konsulaatin henkilökunnan perheineen. Saksan merivoimat käyttivät Suomen merialuetta ja satamia hyväkseen. Suomalaiset ja saksalaiset sukellusveneet aloittivat 22. päivänä Suomenlahden miinoittamisen tarkoituksena sulkea Neuvostoliiton laivasto Suomenlahdelta. Suomalaiset miinoittivat mm. Viron edustaa. Adolf Hitler julisti radiossa 22. kesäkuuta Suomen taistelevan yhdessä Saksan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Se viestitti maailmalle, että Suomi oli liittoutunut Saksan kanssa tässä sodassa. Seurauksena neuvostoliittolaiset lentokoneet tekivät ensimmäiset pommihyökkäykset 22. kesäkuuta myös Suomeen. Sotatoimet alkoivat myös Suomea vastaan. Kaiken tämän mukaan ns. "ajopuuteoria", jonka mukaan Suomi ajautui jatkosotaan ilman omaa syytään, romuttui täysin. Nykyään se ei enää ole käypä termi.

Kuva: yksityiskokoelma. Kuvaa ei ole aikaisemmin julkaistu.  Viipuri valloitettiin 1941.

Suomalaiset joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon 25. kesäkuuta 1941. Suomalaisilla oli noin kaksinkertainen ylivoima. Lähdettiin hakemaan revanssia. Jotkut lähtivät rakentamaan "suursuomea".  Suomalaiset joukot valtasivat nopeasti talvisodassa menetetyt alueet ja vähän siitä ylikin, yli Syvärin ja lähelle Leningradia. Monet olisivat jatkaneet Uralille asti. Ajateltiin, että tämä sota on nopeasti ohi.  Menestyksestä johtuen ajateltiin, että pian päästään kotiin syystöihin ja syyskylvöihin tai ainakin joulunviettoon ja sitten kevätkylvöihin. Mutta ei se niin käynyt. Suomalaiset pysäytettiin. Siinä Mannerheim teki varsin viisaasti. Suomihan oli jaettu kahtia saksalaisten ja suomalaisten kesken. Saksalaiset joukot toimivat Lapissa. He eivät osanneet sotia niissä maisemissa. He eivät pystyneet katkaisemaan Muurmannin rataa eivätkä pystyneet etenemään Murmanskiin. Suomen rintamilla alkoi kaksi vuotta kestänyt asemasota. Vuoleskeltiin lampunjalkoja ja aseteltiin kivireunuksia upseereiden korsujen tienvarsiin.

Suomen jatkosodassa valtaama alue.

Saksalaiset joukot etenivät syksyn 1941 aikana nopeasti Leningradin ja Moskovan edustalle. Saksalaiset kutsuivat hyökkäystä operaatio Barbarossaksi, Neuvostoliitto nimitti sotaa "Suureksi isänmaalliseksi sodaksi (ven. Великая Отечественная Война, Velikaja Otetšestvennaja Voina)". Saksalaisten liittolaisia Suomen lisäksi olivat Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria. Kaikista näistä maista oli joukkoja hyökkäämässä Neuvostoliittoon. Sitten hyökkäys pysähtyi. Saksalaiset pääsivät jopa 8 kilometrin päähän Moskovasta. Monet näkivät Moskovan jo omin silmin. Taistelu Moskovasta käytiin 30. syyskuuta 1941 - 7. tammikuuta 1942 välisenä aikana. Neuvostoliittolaiset voittivat taistelun ja saksalaiset ajettiin 200 kilometriä takaisin länteen. Tämän lähemmäksi Moskovaa saksalaiset eivät enää koskaan päässeet. Tämä oli ensimmäinen taistelu, jonka saksalaiset olivat hävinneet toisen maailmansodan aikana.  Tärkeää roolia näissä taisteluissa esittivät pakkaset, joihin saksalaiset eivät olleet osanneet varautua ja neuvostoliittolaisten uusi panssarivaunu T-34 sekä neuvostoliittolaisten taistelutahto ja sitkeys.

Ilmeisesti tämä häviö herätti Mannerheimin ja joitakin muita Suomen johdossa ajattelemaan, että Saksa loppujen lopuksi kuitenkin häviää sodan. Mannerheim tiesi, miten venäläiset taistelevat. Ilmeisesti siksi hän pysäytti suomalaisten etenemisen. Itärintama tuohon aikaan  oli noin 3 000 kilometriä pitkä ja Suomen osuus tuosta oli kolmas osa, 1 100 kilometriä. Jos Suomi olisi irtautunut tuossa vaiheessa sodasta, Suomella olisi ollut paljon etuja. Mutta Suomen tyhmä poliittinen johto ja "ryssäviha" oli liian kova pala. Oltaisiin voitu välttyä lähes 97 000 kuolleelta suomalaiselta nuorelta mieheltä haavoittuneista puhumattakaan. Neuvostoliitto olisi voinut kohdistaa kaikki voimansa saksalaisten kukistamiseen. Toinen maailmansota olisi loppunut jo paljon aikaisemmin. Mutta Mannerheimille ei merkinnyt ihmishenki mitään. Hän ei edes yrittänyt. Kunnia oli hänelle tärkeämpi.

Alkuperäinen kuva: yksityiskokoelma, kuvaa ei ole ennen julkaistu. Täisotaa!

Asemasodan aikana paitsi että askarreltiin lampunjalkoja ja kivireunustettiin upseereiden korsujen tienvarsia, vangittiin valloitetulta Karjalan alueelta kaikki venäjää kotikielenään puhuvat siviilit ja suljettiin vankileireihin. Vanhukset, naiset ja lapset suljettiin leireihin, joissa heitä kohdeltiin samoin kuin saksalaiset juutalaisia. Asiasta on vaiettu ja sitä on tutkittu hyvin vähän. Kohtelu oli raakaa ja ihmisiä kuoli nälkään suuret määrät. Asiaa on pyritty vähättelemään toteamalla, että suomalaisillakaan ei ollut ruokaa. Samoin kohdeltiin Neuvostoliittolaisia sotavankeja. En esitä tässä lukuja, koska mitään varmoja ei ole.

Alkuperäinen kuva: yksityiskokoelma, kuvaa ei ole ennen julkaistu. Kortinpeluuta korsun edessä.

Merkittävimpiä tapahtumia etelämpänä oli Leningradin (suom. Leninin kaupunki) piiritys, joka alkoi jo 8. syyskuuta 1941. Piiritys kesti lähes 900 päivää ja sen aikana kuoli eri tietojen mukaan jopa yli 800 000 ihmistä. Saksalaiset yrittivät saada suomalaisia osallistumaan piiritykseen, mutta Mannerheim ei tätä halunnut. Leningrad eli entinen Pietari oli hänen kotikaupunkinsa, jossa hän vietti suurenmoisen osan elämäänsä. Mannerheim lähti 20-vuotiaana Pietariin ja pääsi opiskelemaan 1887 Nikolajevin ratsuväen opistoon. Siellä hän menestyi hyvin ja hänet ylennettiin kornetiksi. Hän pääsi keisarinnan Chevalier-kaartin ratsuväen rykmenttiin, jossa hänet ylennettiin kaartinluutnantiksi sitten kaartinaliratsumestariksi ja edelleen kaartinratsumestariksi. Siellä hän vietti railakasta yöelämää, huvitteli ja rakasti. Siellä hän meni naimisiin, sai kaksi tytärtä ja palveli keisari Nikolai II:sta. Hän osallistui keisarin kruunajaiskulkueeseen yhdellä kunniapaikalla. Hitler oli uhannut, että kun Leningrad valloitetaan, hän ei jätä kaupungista kiveä kiven päälle. Eihän tähän Mannerheim halunnut osallistua. Hänestä Pietari oli maailman kaunein kaupunki. Keisari Nikolai II oli hänen suurin sankarinsa. Hän piti koko elämänsä ajan keisari Nikolai II muotokuvaa mukanaan. Pietarista oli tullut Mannerheimille kohtalon kaupunki, josta hän ei päässyt koko elämänsä aikana.

Mannerheim vietti 75-vuotispäiväänsä 4.6.1942. Yllätysvieraakseen hän sai Adolf Hitlerin. Tosin vierailu ei ollut mikään yllätys, kuten on annettu ymmärtää vaan Suomen ylimmästä sodanjohdosta eräät (nimiä mainitsematta) olivat pyytäneet Hitleriä marsalkan syntymäpäiville. Hitlerin vierailu ei ollut mieluista marsalkalle, koska hänellä oli vahva antipatia saksalaisia kohtaan. Hänhän oli taistellut upseerina Venäjän joukoissa saksalaisia vastaan ensimmäisessä maailmansodassa ja tämä antipatia säilyi läpi koko hänen elämänsä. Hitlerin vierailu aiheutti joitakin poikkeusjärjestelyjä. Hitler oli vegetaristi eikä syönyt lihaa missään muodossa. Lisäksi hän oli absolutisti eikä käyttänyt alkoholia, mitä taas Mannerheim käytti päivittäin. Mannerheimin kuuluisa ruokaryyppy "Marskin ryyppy" oli piripintaan täytetty väkevä alkoholiannos. Alkuperäisen ryypyn juomasekoitus on kadonnut eikä sitä tiedä kukaan. Lisäksi Hitler ei polttanut ja hän oli kuuluisa siitä, että hänen lähistöllään ei myöskään saanut polttaa rangaistuksen uhalla. Tästä Mannerheim ja hänen juhlaseurueensa eivät välittäneet, vaan he polttelivat koko syntymäpäiväjuhlallisuuksien ajan. Mannerheim poltti sikareita.

Juhlat pidettiin Immolassa Marskin junan salonkivaunussa. Juhlat tulivat kuuluisiksi siitä syystä, että suomalainen Yleisradion ääniteknikko Thor Damen heitti juhlavaunun hattuhylylle mikrofonin, jolla keskustelua tallennettiin salaa. Nauha on tiettävästi ainoa dokumentti Hitlerin ei-julkisesta puhe- ja keskustelutyylistä. Hitlerin keskusteluista käy ilmi, että saksalaisten taistelu Neuvostoliittoa vastaan ei ollutkaan niin ilmeisen helppoa, kuin oli kuviteltu. Hitler mm. valitti, että venäläisten panssarivoimien voima tuli täytenä yllätyksenä. Sota Neuvostoliittoa vastaan ei sujunutkaan, kuten oli suunniteltu. Tästä Mannerheim ja jotkut Suomen ylimmässä sodanjohdossa ymmärsivät, että Saksa tulee häviämään sodan. Tästä käytiin myöhemmin Suomen päämajassa Mikkelissä polemiikkia, mutta asialle ei tehty vielä mitään. Hitler olisi halunnut, että suomalaiset olisivat osallistuneet Leningradin piiritykseen ja katkaisseet Muurmannin radan, mutta Mannerheim ei tähän suostunut, koska hän alkoi ymmärtää kokonaistilannetta. Saksalaiset eivät itse kyenneet Muurmannin radan katkaisemiseen. Muurmanskiin toimitettiin länsivaltojen sotatarvikkeita Neuvostoliittoon laivasaattueissa, jotka sitten junailtiin rintamalle Muurmannin rataa pitkin. Tosin tällä tarvikekuljetuksella ei ollut mitään merkitystä sodan lopputulokseen. Neuvostoliitto maksoi kaikki tarvikkeet viimeistä centtiä myöten.

Koko sodan ja samalla Suomen jatkosodankin ratkaiseva taistelu käytiin Stalingradissa (suom. Stalinin kaupunki) 23. elokuuta 1942 - 2. helmikuuta 1943 välisenä aikana. Neuvostoliittolaiset voittivat taistelun ja Saksa menetti yli 850 000 sotilasta. Tästä alkoi saksalaisten perääntyminen. Saksalaisia johti kenraali Friedrich Paulus. Hän tuli kuuluisaksi siitä, että Hitler ylensi hänet marsalkaksi ennen hänen antautumistaan ja näin ollen hän oli ensimmäinen saksalainen marsalkka, joka koskaan oli antautunut viholliselle. Myöhemmin Paulus siirtyi Neuvostoliiton puolelle ja neuvoi miten saksalaiset olivat ryhmittyneet ja miten heitä vastaan kannatti taistella. Päivä saksalaisten antautumisesta, siis 3. helmikuuta 1943, Suomen hallituksen sisäpiiri kokoontui Mannerheimin kutsusta Mikkelin päämajaan. Mukana olivat Mannerheim, Väinö Tanner, presidentti Risto Ryti, pääministeri J. W. Rangell ja ulkoministeri Rolf Witting. Kokouksessa päämajan tiedustelujohtaja Aladar Paasonen esitti, ettei Saksa enää kykene voittamaan Neuvostoliittoa. Neuvostoliitto tulisi voittamaan sodan. Tämä merkitsi sitä, että myös Suomi häviäisi jatkosodan. Näin ollen Neuvostoliitto tulisi yhä olemaan Suomen naapuri ja sen kanssa olisi pyrittävä rauhaan. Sama esitettiin myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Eduskunnassa ei kuitenkaan hyväksytty Paasosen ja Mannerheimin näkemystä vaan osa kansanedustajista väheksyi sitä. "Ryssäviha" oli niin syvällä. Tuona keväänä Suomi kuitenkin aloitti rauhantunnustelut Neuvostoliiton kanssa.

Toisen maailmansodan kuuluisin panssarivaunu neuvostoliittolainen T-43

Saksalaiset päättivät pysäyttää Neuvostoliiton etenemisen Kurskin kaupungin lähettyvillä. Syntyi maailman kaikkien aikojen suurin panssaritaistelu Kurskin taistelu 4. - 22. heinäkuuta 1943. En mene lukuihin, koska niitä riittää niin erilaisia, mutta muutama pääperiaate on hyvä tietää. Saksalaiset olivat koonneet paikalle kaikkein uusimmat uuden sukupolven panssarivaunut Pantterit (Panther) ja Tiikerit (Tiger). Niissä oli kuitenkin muutamia heikkouksia. Ne olivat arkoja vioille, joita oli vaikea korjata. Niiden moottorit olivat herkkiä lialle, pölylle ja loalle. Usein niistä kaksi kolmasosaa oli korjattavana ja niitä ei voinut käyttää. Neuvostoliiton T-34 -vaunut tulivat kuuluisiksi siitä, että niitä oli helppo korjata ja huoltaa jopa taisteluolosuhteissa suoraan taistelukentillä. Moottorin vaihtokin sujui kenttäoloissa parissa tunnissa. Lisäksi saksalaiset vaunut olivat raskaita, mutta T-34 liikkui ketterästi millaisissa oloissa tahansa. Niissä oli leveät telaketjut, joten ne pystyivät liikkumaan lumessa ja loassa, mihin saksalaiset eivät pystyneet. Kurskin häviö oli Saksalle kova isku, josta Saksa ei enää toipunut. Se oli Saksan sodankäynnille lopun alku. Saksalaiset hävisivät taistelun ja siitä lähtien saksalaiset perääntyivät yhä kiihtyvällä vauhdilla. Neuvostoliittolaiset toivat rintamalle yhä kasvavan määrän panssarivaunuja, tykistöä ja raketinheittimiä, joista kuuluisin oli "Katjusa" eli "Stalinin urut". Stalinilla ja Hitlerillä oli yksi keskeinen erilaisuus. Mitä pitemmälle sota eteni sitä enemmän Stalin neuvotteli ja antoi valtaa kenraaleilleen ja päälliköilleen. Hitler toimi täsmälleen päinvastoin. Mitä pitemmälle sota eteni sen enemmän Hitler otti valtaa itselleen ja määräsi sodasta.

Katjusa eli "Stalinin urut" oli kuuluisa neuvostoliittolainen raketinheitin toisessa maailmansodassa. Useita malleja mm. BM-8, BM-13, BM-31.

Nyt länsiliittoutuneille tuli kiire. Koko sodan ajan Stalin oli pyytänyt länsiliittoutuneita muodostamaan toisen rintaman länteen, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Kuuluisa brittikoomikko Winston Churchill oli haaveillut, että venäläiset ja saksalaiset tappavat toisensa ja sitten tulisivat britit ja amerikkalaiset ja valloittaisivat koko maailman. Nyt tulikin pelko, että Neuvostoliitto ottaakin kaiken. Heinäkuun 10. päivänä 1943 tapahtui länsiliittoutuneiden maihinnousu Sisiliaan ja edelleen Italiaan. Saksalaiset olivat siirtäneet pääjoukkonsa Italiasta itärintamalle Neuvostoliittoa vastaan ja Italia antautui 8. syyskuuta 1943. Vasta 6. kesäkuuta 1944 länsiliittoutuneet nousivat maihin Ranskaan Normandiaan ja alkoi kilpajuoksu Berliiniin. Tämä vaikutti myös Suomen jatkosotaan.

Itärintaman pituus, kuten jo kirjoitin oli yli 3 000 kilometriä, josta Suomen osuus oli noin 1 100 kilometriä. Tätä piti saada lyhyemmäksi, joten Neuvostoliitto päätti yksinkertaisesti poistaa Suomen pois pelistä. Neuvostoliitto keräsi aseellisesti ja määrällisesti ylivoimaiset joukot ja aloitti suurhyökkäyksen Karjalan Kannaksella 9. kesäkuuta 1944 vain neljä päivää Normandian maihinnousun jälkeen. Ja "suomipoika" juoksi. Viipuri vallattiin melkein taisteluitta muutamassa tunnissa, mikä sai Mannerheimin raivoihinsa. Tässä rytäkässä petettiin saksalaisia. Presidentti Ryti teki omiin nimiinsä saksalaisista aseista petollisen sopimuksen, jota ei aiottukaan pitää. Saatiin Saksasta aseapua, mutta sekään ei riittänyt. Kesäkuun 19. päivänä Mannerheim sai tiedon tiedustelupäällikkö Aladar Paasoselta, että Neuvostoliitto ei aikonut miehittää Suomea vaan tehdä rauhan. Neuvostoliitto oli aloittanut kilpajuoksun Berliiniin. Siksi se halusi rauhaa 1 100 kilometrin matkalle ja joukot etelään. Syyskuun 4. päivänä aseet vaikenivat Suomen rintamalla ja tuli rauha.

Moskovassa allekirjoitettiin 19. syyskuuta välirauha. Suomessa on aina pidetty rauhaehtoja ankarina, mutta mielestäni ne olivat harvinaisen lievät. Suomea ei miehitetty, kuten useimmat voitetut valtiot. Sotasyyllisiä ei hirtetty, kuten muissa voitetuissa valtioissa. Suomi joutui luovuttamaan talvisodassa menetettyjen alueiden lisäksi vain Petsamon ja sen nikkelikaivokset, yhteyden Jäämerelle ja Sallan alueen. Porkkala jouduttiin vuokraamaan 50 vuodeksi ja sinne sotilaille vapaa pääsy. Saksan joukot oli karkotettava pohjoisesta ja armeija supistettava 42 000 mieheen. Sotakorvauksia tuli maksaa 300 miljoonaa dollaria kuudessa vuodessa. Fasistiset järjestöt oli lopetettava. Sotarikolliset oli tuomittava. Siinäkin Suomi pääsi loppujen lopuksi helpolla. Tuomion saivat vain Risto Ryti, J. W. Rangell, Edwin Linkomies, Väinö Tanner, T. M. Kivimäki, Heikki Ramsay, Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka ja hekin vain vankeutta. Muualla heidät olisi hirtetty. Mannerheim pakeni rangaistuksen pelossa ulkomaille Sveitsiin, vaikka häntä ei edes esitetty rangaistavien joukossa. Erityisen episodin muodosti asekätkentäjuttu, jonka johtajien olisi pitänyt saada kunnon rangaistukset. Tällaisia olivat eversti Valo Nihtilä, everstiluutnantti Usko Haahti, eversti Reino Hallamaa, majuri Vilho Pösö ja monia muita.

Neuvostoliitolle luovutetut alueet 1944

Olen käsitellyt jatkosotaa laajemmasta näkökulmasta kuin yleensä on käsitelty. On selvää, että Suomen toimintaan vaikutti muualla maailmassa tapahtunut toiminta, varsinkin Saksan ja Neuvostoliiton. Tietenkin on selvää, että olen jättänyt pois paljon yksityiskohtia, koska tässä ei ole tilaa, eikä se ole ollut aiheellista. Ajopuuteoria ja erillissota voidaan unohtaa. Samoin ns. "torjuntavoitto" on myöhemmin keksitty käsite, jolla ei ole pohjaa. Tällä on yritetty vain parantaa käsitystä suomalaisista taistelijoista jatkosodassa. Suomi oli jo lyöty ja aseita ja taistelijoita tarvittiin jo muualla kohti Berliiniä, joten Neuvostoliiton ei tarvinnut jatkaa hyökkäystä Suomeen.

 Suomen sotilasjohto tiesi jo varsin varhain, että Saksa tulee häviämään sodan, mutta asialle ei tehty mitään. Tämä merkitsi Suomelle paljon, nuorten miesten kuolemia ja alueellisia menetyksiä. Kaksi pahinta on Viipurin menetys ja Petsamon menetys, jossa menetettiin paitsi nikkelikaivos myös ainoa yhteytemme Jäämerelle. Suomen olisi syytä yhä edelleen miettiä asemaansa ja naapurisuhteitaan eri valtioihin. Tänä syksynä tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta jatkosodan loppumisesta. Tulen palaamaan asioihin.