maanantai 7. syyskuuta 2020

 





POOOOOR NAVALNYI!



Kaikki ei ole aina sitä, miltä se näyttää. Aleksei Anatoljevits Navalnyi (Алексей Анатольевич Навальный), syntynyt 4. kesäkuuta 1976, on venäläinen oligarkki, miljardööri, liikemies, josta on tehty poliittinen ilmiö. Nyt hän on jälleen noussut valokeiloihin. Hän sai sairauskohtauksen 20. elokuuta 2020 lentokoneessa matkalla Tomskista Moskovaan. Kone joutui tekemään hätälaskun Omskiin, jossa hänet kiidätettiin sairaalaan. Täällä hänet laitettiin koomaan. Lääkäreiden mukaan kyseessä oli aineenvaihdunnallinen sairauskohtaus. 21.8.2020 Navalnyi kuljetettiin saksalaiseen Chariten yliopistolliseen sairaalaan Berliiniin. Täältä alkoi monipuolisen vilkas ja myös poliittinen spekulointi, mitä oli tapahtunut. Toistaiseksi häntä pidetään koomassa.

Navalnyi on eräs Nykyvenäjän värikkäimpiä persoonia. Usein unohdetaan, että alkujaan hän ei ollut poliitikko, vaan oligarkki, joka Neuvostoliiton hajottua muodosti omaisuutensa varastamalla ja ryöstämällä ja näin hänestä tuli rikas, valtavan omaisuuden haltija. Tässä on turha käydä läpi hänen historiaansa, mutta tämä tieto antaa taustaa hänen toimilleen. Sittemmin hän halusi valtaa ja yritti ryhtyä poliitikoksi eri puolueissa. Lopulta hänestä tuli pelkkä nykyjohdon vastustaja, jonka tarkoituksena nähtävästi on käyttää ulkovaltoja apuna saadakseen valtaa Venäjällä. Päätarkoitus on kaataa nykyinen Venäjän johto. Näistä seikoista johtuen on aivan ilmeistä, että hänellä paljon vihollisia ja ihmisiä, jotka vihaavat häntä tai käyttävät häntä hyväkseen.

Mitä Navalnyi teki Tomskissa? Hän oli siellä salaa ja tapasi Venäjän nykyjohdon vastustajia. Ilmeisesti pohdittiin poliittisia nykyjohdon vastaisia toimia ja suunniteltiin tulevaisuuden toimintaa. Ennen lähtöään Tomskista hän joi kentällä kaksi lasillista teetä. Tätä pidetään yhtenä mahdollisuutena antaa myrkkyä laittamalla sitä teehen. Mutta kuka sen olisi tehnyt on hämärän peitossa. Navalnyilla on niin paljon vihollisia, että se voi olla vaikkapa yksityinen kostotoimi. Toisaalta tekoa pidetään melko varmasti poliittisena tekona. Ainakin sillä on ollut suuret poliittiset vaikutukset. Ehkäpä tämä oli teon taustalla.

Venäjällä oli ilmoitettu, ettei Navalnyista löydetty mitään myrkkyjä, vaan että hän sai sairauskohtauksen. Saksasta ilmoitettiin, että Navalnyi oli myrkytetty. Myrkytykseen liittyvä aine on edelleen tuntematon koliiniesteraasin estäjä. Näitä käytetään torjunta-aineissa, ihmislääkkeissä mutta myös kemiallisissa aseissa. Koko ryhmä tappavia hermokaasuja, nimeltään Novitsok, ovat myös koliiniesteraasin estäjiä. Siispä näin päätellen Navalnyista löydettiin jälleen tätä kuuluisaa Novitsok-hermomyrkkyä, jota on löydetty nykyään vähän joka paikasta. Tosin Novitsok on helposti haihtuva aine, joten tällä on mahdotonta myrkyttää lentokentällä. Tosin Novitsok on niin monipuolinen aine, että yksi sen muoto löytyy pulverisessa muodossa esim. A-242. Heti herää kysymys annettiinko aine sittenkin vasta Saksassa sairaalassa ja käytettiin hyväksi vain Navalnyin sairauskohtausta?

Chariten yliopistollinen sairaala Berliinissä.

Suomen, kuten monen muunkin maan tiedotusvälineet ryhtyivät heti syyttämään Venäjän valtiota myrkyttämisestä. Tapahtuu sama ilmiö kuin Skripalien myrkytyksen yhteydessä ja Malesialaisen MH370 lentokoneen alas ampumisessa. Mitään todisteita ei ole, mutta "Highly Likely" eli "Hyvin todennäköisesti" Venäjä on syyllinen. Näissä molemmissa tapauksissa keksittiin ja väärennettiin todisteita ja vaadittiin Venäjältä selityksiä. Molemmissa tapauksissa Venäjä oli ilmoittanut halukkuutensa osallistua tutkimuksiin, mutta se estettiin. Miksi? Ilmeisesti pelättiin, että totuus paljastuu ja korttitalot romahtavat. Skripalien yhteydessä ei edes ollut varmaa oliko kyse Novitsok-mykystä. Lisäksi unohdettiin tahallaan se hajuvesipullo, joka löytyi ihan muualta ja tappoi naisen, joka käytti sitä ja sairastutti hänen miesystävänsä. Lisäksi unohdettiin, että aivan lähellä Porton Downissa salaisessa kemiallisessa taisteluainetehtaassa valmistettiin Novitsok-myrkkyä ihan tuona samana aikana. Lisäksi unohdettiin, että Tsekeistä juuri ennen tapausta kaksi brittiläistä herrasmiestä oli ostanut Novitsok-myrkkyä tsekkiläisestä kemiallisesta asetehtaasta. Tämän todisti tuolloinen Tsekkien presidentti Milos Zeman.

Malesialaisen koneen turmasta tekivät venäläiset ihan oman tutkimuksensa, koska heitä ei oltu otettu mukaan virallisiin tutkimuksiin, vaikka heitä syytettiin turmasta ja he pyysivät päästä mukaan. Venäläiset päätyivät ihan päinvastaisiin tuloksiin kuin Haagissa julkaistut tulokset ilmoittavat. Venäläisillä oli myös vankat todisteet, mutta niitä ei huomioida missään tuloksissa. Heidän mukaansa ukrainalaiset olivat ampuneet malesialaisen koneen alas. Vain ukrainalaisilla oli noita Buk-ohjuksia alueella, ei venäläisillä tai itäukrainalaisilla. Miksi Ukraina yhä salaa tietoja tapahtumasta ja miksi Yhdysvallat ei ole julkaissut satelliittikuviaan?

Mutta mennäänpäs asiaan. On hyvin ilmeistä, että nyt yritetään uudelleen noita samanlaisia temppuja. Molemmissa edellisissä tapauksissa pyydettiin Venäjältä selityksiä, mutta mitä selityksiä voi antaa, kun ei annettu edes osallistua tutkimuksiin. Tutkimukset olivat hyvin puolueellisia ja yksipuolisia, siis kaikkien oikeuskäsitteiden vastaisia. "Highly Likely" ei ole mikään todiste. Tuomio oli annettu jo ennen oikeudenkäyntiä ja puolustukselle ei annettu mitään puheenvuoroa. Rangaistukset kyllä annettiin. Sanktioita jaettiin oikein olan takaa, mutta kävikin niin, että sanktiot koskivat eniten juuri omaan nilkkaan. Venäjä selvisi niistä hyvin pienin vaurioin.

Saksalaiset lääkärit löysivät myrkkyainejäämiä Navalnyilla olleesta pullosta. Lentokoneeseenhan pulloa ei saa viedä. Oliko siis pullo Navalnyilla jo lentokoneessa vai oliko se matkatavaroissa? Missä kaikkialla pullo oli ollut Navalnyilla mukana? Mutta kaiken huipuksi pullo annettiin lopuksi Navalnyin Saksassa olleille sukulaisille. Missä pullo on nyt? Mitä sukulaiset ovat tehneet pullolle? Venäjä pyysi Saksalta näytteitä myrkyistä, koska venäläiset eivät olleet löytäneet niitä. Vastauksena saksalaiset ilmoittivat, että etsikää ne omista näytteistänne. Tilanne on siis absurdi; venäläiset eivät löytäneet myrkkyjä, mutta saksalaiset löysivät ja vaativat nyt venäläisiä etsimään niitä omista näytteistään. Herää heti kysymys, miksi saksalaiset eivät anna näytteitä omista löydöksistään venäläisille? Oliko näytteissä siis yhtään mitään, jos niistä ei voi antaa todisteita? Vai oliko myrkky lisätty vasta Saksassa?

EU tuomitsi myrkyttämisen ja ilmoitti etteivät uudet sanktiot Venäjää vastaan ole poissuljetut. Saksan liittokansleri Angela Merkel tuomitsi myrkyttämisen, mutta on huomioitava, että hänellä on oma lehmä ojassa, kuten tuonnempana ilmenee. Britannian pääministeri Boris Johnson tuomitsi, mutta hänellä on myös oma lehmä ojassa. Naton Jens Stoltenberg tuomitsi myrkyttämisen, mutta mikä oikeus Natolla on puuttua asiaan? Venäjä ei ole Naton jäsen eikä Navalnyi ole Naton jäsen. Nato ilmoitti aloittavansa oman tutkimuksen, mutta on selvää, että tämä tulee olemaan puolueellinen.

On ilmiselvää, että Navalnyi on tässä vain väline, jota käytetään hyväksi. Tämä on poliittista peliä, jossa on monta pelaajaa. Kukaan ei todellisuudessa välitä Navalnyin kohtalosta. Monelle voisi jopa olla parempi, että hän kuolisi. Hän on amoraalinen henkilö, josta on ollut paljon hyötyä Venäjän vastustajille. Kuolleena hänestä voisi saada vielä suuremman hyödyn. Juuri tässä on asian ydin. On aivan selvää, että tämänlaatuisesta Navalnyin myrkyttämisestä ei Venäjälle ole mitään hyötyä. Siitä on pikemminkin suurta haittaa. Ei kukaan järkevä ihminen voi kuvitella, että FSB:n tai jonkun muun Venäjän salaisen järjestelmän osat toimisivat näin tyhmästi? Vain idiootti voi näin ajatella.  Jos Skripalien osalta tämä vielä toimi, niin tämän sarjan toisessa osassa se ei enää toimi. Monet poliitikot puhtaasti valehtelevat. Riittää kun mainitaan sana "Novitsok" niin tämä yhdistetään heti Venäjään. Varsinkin meillä lännessä tapahtuu automaattinen reaktio.

Donald Trump: "En ole vielä nähnyt todisteita siitä, että Navalnyi myrkytettiin".

Mitä sitten voisi olla taustalla? Ensimmäinen ilmeinen seikka on huonontaa Euroopan ja Venäjän välejä. Toinen on tuhota Nord Stream 2 kaasuputki loppumetreillä. Tämä kohdistuu myös Angela Merkeliä vastaan. Kolmas seikka on huonontaa eurooppalaisten keskinäisiä välejä. Neljäs seikka on vaikea Valko-Venäjän tämänhetkinen tilanne ja Venäjän tarkoitus auttaa siinä. Entäpä keitä tämä hyödyttää? Ensinnäkin Puolaa ja Baltian maita. Myös Ukraina ja Britannia hyötyvät sekä taloudellisesti, että poliittisesti. Kaikkein eniten kuitenkin tästä hyötyy Yhdysvallat. Siellä käydään parhaillaan veristä sisällissotaa tulevista presidentinvaaleista. Ennen kaikkea Trump hyötyy, jos Euroopan ja Venäjän välit huononevat. Jos Nord Stream 2 kaasuputki kaatuu hyötyy Yhdysvallat taloudellisesti. Jos Euroopan sisäiset välit huononevat hyötyy Yhdysvallat sekä taloudellisesti että poliittisesti. Näin Trump saisi lisää ääniä. Navalnyin hengellä ei tässä ole mitään arvoa.

Amerikkalainen vaalimainos. "Äänestä sillä venäjänkielen oppitunnit ovat kalliita".

Tuskin koskaan saamme tietää täyttä totuutta todellisista tapahtumista. Historia on täynnä  tapahtumia, joista luulemme tietävämme totuuden. Ehkä tämä tulee olemaan yksi niistä, kuten olivat Skripalien myrkytykset, malesialaisen koneen pudottaminen ja moni muu asia. Henkilökohtaisesti suhtaudun aina epäillen tällaisiin yleistyksiin. Sen voin kuitenkin sanoa, että Navalnyi ei ollut kovin viisas mies. Hän ei ymmärrä sitä, että häntä käytetään vain hyväksi.






Ei kommentteja: