lauantai 2. elokuuta 2025

 

 

TRUMP, TRUMP, TRUMP...

 


 On kuin tahtia löisi rummuilla! Nykyään puhutaan koko ajan presidentti Trumpista Trump, Trump, Trump... siis myöskin suomalaisessa politiikassa. Trump on tärkein kansainvälinen puheenaihe Suomessa ja Euroopassa. Se on muodostunut jopa jonkinlaiseksi kliseeksi. Nimenomaan tästä johtuen Suomi ja Eurooppa saavat kärsiä. Presidentti Trump käyttää tilannetta hyväkseen. Eurooppa on hänelle hieno kohde, josta on lypsettävissä helposti paljon mehuja irti. EU on polvillaan hänen edessään. Eurooppa antautui hänelle. Trumpille Ukraina ei ole ollenkaan tärkeä vaan ne eri mahdollisuudet, joita hän voi käyttää hyväkseen käyttäessään Ukrainaa välineenään. Hän on sanonut aina, että Ukraina oli Bidenin sota, ei hänen sotansa.

Presidentti Trump oli Skotlannissa avaamassa itselleen kaksi golfkenttää. Eurooppalaiset poliitikot ryömivät hänen edessään kuin nöyrät pelokkaat pikkulapset ankaran opettajan edessä. Esimerkiksi EU:N komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen oli Trumpin edessä kuin pahaa tehnyt pikkutyttö varoen liikahtamasta, ettei olisi loukannut suurta ankaraa henkilöä. Kiinnitin tähän erityistä huomiota. Trump on melko arvaamaton tyyppi. Hänen mielipiteensä vaihtelevat melkein päivittäin. Koskaan ei voi olla varma, mitä häneltä tulee milloinkin. Mutta Eurooppa on muodostunut kohteeksi, josta on helppo lypsää rahaa. Ja se on hänelle tärkeintä. Tullessaan Skotlantiin hän ei noudattanut minkäänlaista protokollaa vaan lensi suoraan omalle uudelle golfkentälleen Skotlantiin. Tänne tulivat myös kaikki hänen vieraansa tapaamaan häntä. Sen sijaan, että olisi lentänyt Lontooseen ja tavannut ensimmäiseksi Britannian pääministeri Keir Starmerin ja kuninkaallisia hän ohitti heidät ihan naama pokkana. Tosin on muistettava, että Trumpin äiti on kotoisin Skotlannista. No Starmer tuli tapaamaan Trumpia myös hänen golfkentälleen. Täällä solmittiin myös kaikki EU:ta koskevat sopimukset.

Leyen oli jäykkänä. Trumpin golfkentällä solmi von der Leyen EU:n sopimuksen tulleista ja muusta. Tulos 15 prosenttia tullia. Tosin siitä muodostui hyvin kiistanalainen, jonka monet jäsenmaat ovat kiistäneet. Monet pitävät allekirjoitettua sopimusta laittomana. Monet sanovat, että von der Leyen petti EU:n. He ovat sanoneet, etteivät noudata tällaista sopimusta. Lisäksi on otettava huomioon, että Britannia ei kuulu EU:hun, joten sen ei tarvitse noudattaa tätä sopimusta. Britannialla on omat sopimuksensa. Britannia sai vain 10 prosenttia tullia. Tosin kaikilla Natomailla on raskas sotaveronsa, joka voi olla kohtalokas monelle. Tästä kaikesta Trump tienaa huimat summat. Eurooppa ei halua sotatilaa Yhdysvaltojen kanssa.

Jotenkin vauhkoontuneelta vaikutti Trumpin Venäjän sanktioiden päivämäärän lyhentäminen 10 päivään. Tilanne muistuttaa ultimaatumia.  Monet sanovat, että tämä johtui siitä, koska tilanne Ukrainassa huonontuu päivä päivältä. Venäjä ei ole koskaan välittänyt sanktioista tuon taivaallista. Sen talous on edelleen hyvällä kannalla. Talouden kasvuvauhti on edelleen nopeampi kuin maailman talouden keskimääräinen kasvuvauhti eli 4,1 prosenttia. Työttömyyttä ei käytännöllisesti ole.  Putinin kannatus Venäjällä on melkein 90 prosenttia (toisten tietojen mukaan 80 prosenttia). Trumpin kannatus Yhdysvalloissa siinä  plus miinus 40 prosentin seutuvilla. 

 

Myös Kiina on valtio, joka noudattaa määrätietoisesti omia päämääriään. Jopa Brasilia ilmoitti, että se lopettaa kokonaan kauppansa Yhdysvaltojen kanssa. Se keskittyy kauppaan vain BRICS:n sisällä. Brasilia on Latinalaisen Amerikan suurin talousvaltio.  Trump on julistanut BRICS järjestön vihollisekseen. Hän on huolissaan BRICS järjestöjen kaltaisista yhteisöistä, koska ne pyrkivät pois dollarin käytöstä käyttämään kaupassaan kansallisia valuuttoja. Näitä valtioita tulee yhä enemmän ja tämä merkitsee painajaista Trumpille.

Intia on vielä avoin kysymys. Sillä on taloudelliset suhteet Yhdysvaltoihin, mutta se saa erittäin halpaa energiaa Venäjältä. Viimeiset tiedot näyttäisivät, että Intia myöskään ei antaisi periksi Trumpille, vaan pitää etunsa Venäjään nähden. Intia ilmoitti, että peruuttaa  amerikkalaisten F-35 hävittäjien kaupan ja ostaa venäläisiä uudempia hävittäjiä. Intia ei pidä siitä, että sitä määräillään ja siitä puhutaan huonoon sävyyn.

Trumpin päätökset merkitsevät ainakin öljyn hinnan voimakasta nousua. Varsinkin Euroopassa tämä tulee olemaan kallista. Amerikkalainen öljy on huomattavasti kalliimpaa kuin venäläinen öljy. Tämä tulee merkitsemään lisävoittoja ja tuloja myös Venäjälle. Mitä tämä merkitsee sitten strategisten aineiden ja materiaalien tuonnille Venäjältä Yhdysvaltoihin? Tarkoitan esimerkiksi harvinaisten metallien (esim. alumiinin)  ja ydinpolttoaineiden tuontia. Yli 50 prosenttia Yhdysvaltojen ydinpolttoaineista tuodaan Venäjältä. Mutta ainakin avaruusyhteistyö jatkuu toistaiseksi entisellään. Se on jatkunut jo 50 vuotta.

Suomelle Trumpin päätökset tulevat merkitsemään lisää vaikeuksia. Suomi on jo nyt hyvin vaikeassa taloudellisessa asemassa. Yhdysvallat on Suomelle tärkeä vientimaa ja lisätullit tulevat aiheuttamaan Suomelle vain lisää ongelmia. Suomalaisten silmissä talousnäkymät ovat jo muutenkin poikkeuksellisen huonot. Huono työllisyystilanne ja työttömyyden pelko ovat ajaneet maamme monien mielestä ikävään kierteeseen. Virallinen työttömyysluku kesäkuussa oli kasvanut jo 9,3 prosenttiin. Kukaan ei tiedä, mikä on todellinen luku. Nämä Trumpin tullit iskevät nimenomaan vientiin, kun suomalaiset tuotteet tulevat kalliimmiksi Yhdysvalloissa.

 

 
Viimeviikon yksi yö Ukrainassa

Venäjä etenee Ukrainassa määrätietoisesti ja rauhallisesti. Joka päivä ja yö valloittaa uusia kaupunkeja, kyliä ja alueita. Venäjältä on sanottu, että niin kauan kuin Ukraina ei suostu neuvotteluihin Venäjä jatkaa operaatiotaan. Venäjällä on runsaasti kannattajia maailmassa, jotka kannattavat myös uusien alueiden liittämistä Venäjään. Venäjä on ilmoittanut, että on valmis neuvotteluihin koska tahansa kenen kanssa tahansa. Trump on sanonut, että hän tykkää venäläisistä. Zelenskyi kieltäytyy neuvottelemasta Venäjän kanssa. Hän pelkää menettävänsä asemansa. Euroopassa ovat monet jo miettineet, että olisiko jo aika vaihtaa Ukrainan presidentti Zelenskyi. Ukrainassa ovat alkaneet korruption vastaiset mielenosoitukset. Niitä esiintyy kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Muistuttavat erehdyttävästi Maidania vuodelta 2014. Ihmisiä vaivaa kengurutauti. Hyppivät tahdissa, kuin Maidanissa aikoinaan.

Ukrainassa suurin ongelma on miehistöpula. Mobilisaatio on muuttunut suurelta osaltaan väkivaltaiseksi. Tästä olen kirjoittanut jo monta kertaa. Se on usein hyvin raakaa ja väkivaltaista. Ihmisiä vammautuu ja jopa kuolee näissä. Lännessä ei huomioida tätä ollenkaan.  Ukrainalaiset jakaantuvat kahden kerroksen väkeen. Ensimmäisen kerroksen rikkaat ja poliittinen eliitti ei tarvitse mennä armeijaan. Toisen luokan väki pakotetaan sinne väkisin. Ukrainan hautausmailla ei riitä enää tilaa.

Alla Ukrainasta Venäjälle pakkomobilisaatiota paennut

Trump lupasi, ettei Yhdysvallat osallistu Ukrainan sotaan. Sen hän tekikin. Hän kerää rahat. Eurooppa osallistuu sotatoimiin pistämällä rahaa sinne. Länsi ei halua sotia Venäjän kanssa suoraan. He käyttävät ukrainalaisia. Trump ei ole diplomaatti. Hän ei osaa olla diplomaatti. Hän ei neuvottele.  Hän etenee erilaisten sanktioiden ja uhkausten kautta. Eurooppa on polvillaan Trumpin edessä. Välillä näyttää siltä, että USA ja Trump taistelee koko muuta maailmaa vastaan. Siis myös omia liittolaisiaan eurooppalaisia vastaan. Jopa Kanadaa vastaan. Trump ei ole etsinyt diplomaattisia ratkaisuja vaan antanut käskyjä. Hänen on ymmärrettävä, että Venäjä ei lopeta sotaoperaatiota ennen kuin Nato lopettaa laajentumisensa. Trump tietää, että sanktiot eivät toimi Venäjää vastaan. Monet väittävät, että Trumpin toiminnassa ei ole mitään logiikkaa. Viimeksi hän lähetti pari sukellusvenettä Venäjän rannikolle. Euroopassa oltiin kauhuissaan. Venäjä ei reagoinut mitenkään.

 
Donald Trump
 

Viime viikolla tuli tieto, että suomalainen naissotija on kuollut Ukrainassa. Mistään en ole saanut varmistettua asiaa. Suomalaisia miessotijoita on kuollut jo parisenkymmentä. Suomen viranomaiset eivät suosittele Ukrainaan sotimaan menemistä. Yksi suomalainen sotija on joutunut kuulema jo venäläisten vangiksikin. Tästäkään en ole saanut mitään varmistusta. Seuraavaksi jatkan vanhaa sarjaani venäläisille antautuneista ukrainalaisista sotilaista. Mitään nimiä tai muita tietoja en anna eettisistä ja moraalisista syistä:

 




Ei kommentteja: