maanantai 1. elokuuta 2016






ASENNEVAMMA ENERGIATUOTANNOSSA


Kukka on energiaa (E=mc2).



Päätin julkaista seuraavan tekstin Asennevamma energiatuotannossa uudelleen koska seuraava blogitekstini tulee käsittelemään aika läheisiä ja vastaavaa asioita. Julkaisen sen ihan lähiaikoina. Alkuperäinen teksti on julkaistu 13. joulukuuta 2015 osoitteessa:






Suomessa on asennevamma energiantuotannon kohdalla. Pitäisi olla omavaraisia hinnalla millä hyvänsä. Tässä ei ole järjenhiventäkään. Jo pelkästään kaksi periaatetta sotii tätä vastaan, Suomen ilmastosta johtuva kalleus ja saastuttaminen. Vaikka se olisi kallista tai se saastuttaisi maailmaa, ei tunnu olevan mitään väliä, miten energiaa tuotetaan, kunhan vain ollaan omavaraisia.


Energiaa taivaan tuulista – vai taivaan tuuliin?


Tuulivoimaa ylistetään yli kaiken, vaikka se ei sovi suomalaiseen luontoon. Se aiheuttaa meluhaittoja, joista ihmiset kärsivät puhumattakaan luonnosta. Se aiheuttaa välkeongelman luontoon, tuulimyllyt tappavat lintuja, jotka eivät osaa varoa "tuulimyllyn" siipiä. Tuulivoima on kallista ja Suomessa ei tuule tarpeeksi. Lisäksi "tuulivoimalapuistot" pilaavat hirveydellään suomalaisen maiseman. Jossain Norjassa tai Tanskassa se toimii, mutta ei Suomessa.

Aurinkoenergia on hyvä vaikkakin kallis energiamuoto. Suomessa sen käyttö on kuitenkin ongelmallista, koska Suomessa "paistaa" niin vähän. Maalämpö on myös kallista. Yksityisessä käytössä ei voi ajatella, että joku eläkeläispariskunta pistäisi vähäisestä eläkkeestään varoja maalämpöön, jos heillä on esimerkiksi toimiva öljylämmitys.


Epäeettistä energiaa?


Turvevoima saastuttaa päästöillään enemmän kuin esimerkiksi kivihiili. Jo pelkästään suon avaaminen saastuttaa puhumattakaan sen ojittamisesta tai polttamisesta. Kuivattaminen saastuttaa ja tuhoaa järviä. Turpeen polttaminen aiheuttaa enemmän hiilipäästöjä, kuin kivihiili! Puupellettien tai hakkeen käyttö turpeenpolton yhteydessä ei paljoa auta. Se saastuttaa päästöillään kivihiilen veroisesti. Soita tuhotaan pelkästään rahanahneudesta. Luonnonvaraiset suot ovat Suomen rikkaus, joista pitäisi olla ylpeä. Suot eivät ole uudistuva luonnonvara. Soiden uudistuminen kestää tuhansia vuosia. Turvevoiman käyttö pitäisi kieltää tai asettaa ainakin voimakas haittavero.

Puupolttoaineet, puupelletit, jätepuu ym. puun poltto aiheuttavat myös jätepäästöjä, joista ei juurikaan puhuta. Ne saastuttavat yhtä paljon kuin kivihiili. Päästöttömyys perustuu oletukseen, että kaadetun ja poltetun puun tilalle kasvaa uusi puu, joka sitoo poltetun puun hiilidioksidin uudelleen pois ilmakehästä. Toinen päästöttömyyttä näennäisesti tukeva oletus on se, että kuoltuaan puu lahoaa, jolloin hiilidioksidi vapautuu ilmakehään joka tapauksessa. Molemmat olettamukset ovat periaatteessa totta. Mutta – puun lahoaminen kestää yli sata vuotta. Poltettaessa hiili vapautuu heti, eikä uusi puukaan kasva poltetun tilalle saman tien, vaan se kestää vuosikymmeniä.

Suomen häpeä on Nesteen käyttämä palmuöljy. Palmuöljyn viljely tuhoaa sademetsiä ja köyhien maiden viljelymaita, joilla voitaisiin kasvattaa ruokaa nälkää näkeville näissä maissa. Finnwatchin tuore tutkimus Neste Oilin plantaaseilta Malesiasta on tässä suhteessa paljastava. Käytetään lapsityövoimaa, palkkataso on alhainen, ihmisoikeusloukkaukset ovat yleisiä. Greenpeace vastustaa jyrkästi öljypalmujen viljelyä. Paitsi sademetsien hävittämistä seuraa myös koko paikallisen ekologian ekosysteemin tuhoutuminen.

Miljoonavoittoja haetaan moraalittomin ja epäeettisin keinoin vaikka olisi muitakin mahdollisuuksia. Sen sijaan, että Suomessa viljeltäisiin öljykasveja, esimerkiksi rypsiä, joista voitaisiin tehdä öljyä, hyviä valmiita peltoja pidetään paketoituina EU:n määräyksestä. Näitä paketoituja peltoja voitaisiin käyttää hyväksi ja viljellä niillä öljyksi kelpaavaa kasvillisuutta. Se ei tuota yhtä paljon voittoa kuin öljypalmut, mutta olisi eettisempää. Rahanahneudesta tehdään moraalittomia ja epäeettisiä tekoja.

Liuskekaasua ja liuskeöljyä ei tulisi Suomessa käyttää eikä niitä tuoda Suomeen. Niiden poraaminen on hyvin arveluttavaa. Tuotannossa maaperään pumpataan runsain mitoin erittäin myrkyllisiä kemikaaleja, jotka jäävät maaperään kenties kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi. Näillä myrkytetään paitsi maaperää myös pohjavesiä.

Luonnonsuojelujärjestö WWF kehottaa jättämään liuskekaasu- ja öljyvarannot käyttämättä EU:ssa, niiden kielteisten ympäristövaikutusten takia. Kaikesta huolimatta liuskekaasua ja -öljyä tuotetaan USA:ssa jo runsain mitoin.

Päästökauppaa käytetään pääasiassa keinotteluihin. Sitä myydään ja ostetaan yleensä bisnesmielessä eikä sillä ole juuri mitään vaikutusta ilmastonmuutoksen kannalta. Pikemminkin päinvastoin. Päästökauppa pitäisi lailla kieltää.


Ydinvoima, mahdollisuudet ja vaikeudet?


Pääosa Suomen energiasta tuotetaan puuvoimalla, öljyllä, ydinenergialla ja hiilellä. Vesivoima on meillä rakennettu käytännössä täyteen. Öljy ja hiili saastuttavat, kuten myös puu. Ydinvoimaa vastaan esitetään voimakkaita kannanottoja, mutta todellisuudessa ydinvoiman haitat, sen säteily ym. tullaan ratkaisemaan tieteellisesti tulevaisuudessa. Suomessa on hyvin vakaa maaperä, joten ydinvoiman rakentaminen ja jätteiden sijoitus ja varastoiminen on varsin turvallista ja sopii Suomelle. Tästä ei tule olemaan ongelmaa. Myös fuusioenergia tullee olemaan tulevaisuuden energialähde, jos sitä opitaan joskus käyttämään.

Neljäs osa Suomen energiasta tuotetaan ydinvoimalla. Tällä hetkellä meillä on neljä toimivaa ydinvoimalaa. Lisäksi on rakenteilla Olkiluoto 3. Rakennelman toimittajia oli aluksi kaksi: ranskalainen Areva NP ja saksalainen Siemens AG. Rakennelma näyttää olevan ikuisuuskysymys. Saksalainen Siemens on jo sanoutunut irti koko projektista. Ongelmana on se, että rakennelma on aivan uutta EPR  tyyppiä eikä tämmöistä ole rakennettu vielä missään (HUOM.). Rakennelman piti olla alunperin valmis jo 2009, mutta saattaa olla, että se ei valmistu koskaan. Alkuperäinen hinta piti olla 2,3 miljardia euroa, mutta vuonna 2012 arvio oli jo 8,5 miljardia euroa. Uskon, ettei tämäkään riitä. Välillä kehuttiin, että Olkiluoto 3 on maailman kallein rakennus, mutta sitten huomattiinkin, että Kanadassa ja USA:ssa on vieläkin kalliimpia ydinvoimalarakennuksia. Yksi hyvä puoli rakennelmassa on se, että sillä on ollut työllistävää vaikutusta vaikkakin huomattava osa työvoimasta on ollut lähinnä ulkomaista halpatyövoimaa.

Olen varma, että jos ydinvoimala olisi jo alun perin tilattu Venäjältä, olisi se jauhanut meille energiaa jo monta vuotta. Venäjä on käsittääkseni tällä hetkellä maailman suurin ydinvoimaloiden toimittaja. Toimittaa tällä hetkellä ydinvoimaloita mm. Kiinaan, Intiaan, Iraniin ja ehkä Turkkiin, mikäli nykyinen poliittinen tilanne sen sallii. Maailman ensimmäinen sähköä tuottava ydinvoimala valmistui Neuvostoliitossa 1954 kesäkuussa, joten Venäjällä on varsin pitkät perinteet ydinvoimalatuotannossa.

Ydinvoimala Hanhikivi I:n suhteen käytetään usein poliittisia argumentteja. Poliittisista ongelmista päästään pitämällä välit hyvinä KAIKKIIN naapureihimme, siis myös Venäjään. Meidän on otettava huomioon maantieteellinen asemamme ja hyväksyttävä se. Lähin naapurimme on voimakkaasti kehittyvä suurvalta ja se meidän on hyväksyttävä ja otettava huomioon. TÄMÄ ON SUOMEN ETU, jota tällä hetkellä ei oteta huomioon ja jota vastustetaan joissakin piireissä. Missään muussa valtiossa koko maapallolla ei ole semmoisia energia- ja muita resursseja kuin Venäjällä. Venäjällä on ylivoimaisesti maailman suurimmat energia- ja mineraalivarat. Tässä me voisimme lyöttäytyä yhteen ja käyttää Suomen korkeaa koulutusta kehittämään uusia tekniikoita ja menetelmiä jopa maailmanlaajuisesti. Tästä olisi suurta etua Suomelle. Jos meillä ei olisi näitä ydinvoimaloita, joutuisimme tuomaan tuon energiamäärän ja se on aina paljon kalliimpaa, kuin itse tuotettu ydinvoima.


Saksan malli: ei ydinvoimaloille mutta kyllä ydinaseille?


Usein esitetään Saksa loistavana esimerkkinä energian tuotannosta ja käytöstä. Saksa on luopunut ydinenergiasta, mutta absurdia ja hyvin kaksinaismoralistista on, että kukaan ei huomioi, että Saksan alueella on sijoitettuna valtava määrä ydinaseita. Näitä ydinaseita ollaan parasta aikaa lisäämässä. Ydinvoimala on rauhanomaista käyttöä, mutta ydinaseet tuottavat pelkästään tuhoa. Miksi tästä ei puhuta? Ensimmäiseksi pitäisi luopua ydinaseista ennen kuin ydinvoimaloista.

Lisäksi saksalainen energia, joka tuotetaan ilman ydinvoimaa on hyvin kallista ja tulee veronmaksajille kalliiksi erilaisten tukien kautta. Sen lisäksi saksalaiset kotitaloudet maksavat sähkönhinnastaan tuplasti enemmän kuin suomalaiset kuluttajat. Kasvihuonekaasut eivät tästä huolimatta Saksassa ole kuuteen vuoteen vähentyneet yhtään. Lisäksi tuuli- ja aurinkovoimalat aiheuttavat vakavia ongelmia sähkönjakelussa. Kysyntäpiikit aiheuttavat sen, että välillä sähköä tuotetaan hurjasti liikaa, jolloin sitä yritetään pakolla syöttää haluttomille naapureille, jopa Suomeen saakka ja välillä sähköstä on huutava pula, joka uhkaa johtaa sähköverkkojen kaatumiseen. Tämä uhka on esiintynyt Saksassa useita kertoja pimeiden, kylmien ja tuulettomien talvikuukausien aikana. Tänä aikana joudutaan tuottamaan energiaa ruskohiilellä, hiilellä ja maakaasulla.


Suomen malli: uusi suunta


Mikä olisi sitten hyvä ratkaisu Suomen energiataloudelle. Maakaasu on käytännössä saasteetonta ja energiatehokkain energiamuoto. Käytännössä se on sataprosenttisesti energiaa. Sen kehittämiseen olisi ehdottomasti panostettava. Tätä pitäisi verollisesti ehdottomasti suosia. Maakaasua voidaan käyttää joko nesteytettynä tai kaasumaisena. Tässä näkisin hyvät mahdollisuudet Suomen teollisuudelle. Kehittämällä ja tutkimalla erilaisia moderneja käyttömenetelmiä (esim. kaasuauto, lämmitys- ja energiateknologia) näen teollisuuden ja tutkimuksen tulevaisuuden alueita, joilla Suomelle olisi paljon hyötyä. Tätä voitaisiin tehdä yhteistyössä kaasuntoimittajan kanssa.

Kun Saksaa on pidetty hyvänä esimerkkinä energiataloudessa, on hyvä mainita, että parhaillaan ollaan rakentamassa kahta uutta kaasuputkea (Nord Stream 2) Itämeren pohjaa myöten Venäjältä Saksaan jo kahden entisen (Nord Stream 1) lisäksi. Olisiko meidän hyvä ottaa tästä oppia? Ei ole mitään järkeä olla omavaraisia energian suhteen, jos se on kallista tai se saastuttaa ja aiheuttaa muuten suurta haittaa. Jos jostain on enemmän haittaa kuin hyötyä, miksi siihen pitää väkisin pyrkiä? Suomen ilmasto asettaa omat ehtonsa ja meidän kannattaa olla järkeviä sen suhteen.





Ei kommentteja: